Purohon putos mehiläinen,
mut tuonpa huomas kyyhkyläinen.
Hän, surkutellen sydämestä,
lens' puuhun oitis nopeaan
ja pienen lehden lehväksestä
pudotti veteen noukallaan
lautaksi pikku-elävällen,
se että pääsis maalle jällen.
Kun sitten kerran kyyhkynen
lens' illall' lehdon siimeesen,
ja kukers' siellä iloksensa,
oksalla istuin yksinään,
niin metsämiespä pyssyään
ojensi, häntä tappaaksensa.
Mut siihen mehiläinen lensi,
ja käteen pistämähän ensi,
ett' tuntui kipeätä tekevän.
Pau! luoti lähti nyt — mut syrjähän.
Pelastuneena kyyhky lens! —
Mun ystäväin!
Kas, hyvänteko palkitahan aina näin.
A.M. Lenngren.