Musta korppi kaarsi, kiersi, kaarsi korkealla,
kyyhkynen se kuherteli pienen lehden alla,
kurja korppi matki pienen kyyhkyläisen kieltä:
»älä pieni valko kyyhky pelkää korpin mieltä,
minä lensin leyhyttelin aamun maita kohti,
silloin aatos valkea mun siipiäni johti,
en ma janoo julmin juonin pienen linnun verta,
tahdon liitää matalalla rauhan suurta merta!
Sini-ilmain kuningas ma tahdon sulle olla,
kaikki riidat ratkaisen ma sulosovinnolla,
katsos, kuinka hiljainen nyt minulla on lento,
tule pienen lehtes alta, kyyhkyläinen hento!»
Pieni kyyhky kuunteli nyt ihastuen hetken,
sittenpä se virkkoi viimein: »tunnen korpin retken,
äänes petti, tunnen vanhan korpin kavalaksi,
koskaan ei oo korppi käynyt lumivalkeaksi,
kettu näkee ketun unta, korppi korpin unta,
ei oo rääky laulua, ei sysi ole lunta. —
Muistat ehkä kuinka kerran istuit lehdon puussa,
koikuit siellä koppavana juuston pala suussa,
tuli kettu, kehui ääntäs, silloin liikkui kieli,
juusto maahan putosi ja kettu juuston nieli;
mene ketun oppihin ja kuule sitä puustas,
voida laulu-ääntäsi, vie kettu voiteen suustasi»
Tuosta korppi typertyi ja ilmaa häijy halkoi,
koikkui luokse kumppaninsa, riitaa haastaa alkoi,
kumppani nyt kiihkoissansa nokki silmät päästä,
niin on korppi kavala, ei korppiakaan säästä,
sammui silmä, muuttui mieli mustemmaks kuin hiili,
mutta kyyhky lensi, liiti, mesimetsään piili,
lauloi kulta-kumppanilleen, lauloi poikasille
varoitellen lentämästä korppein kuuluville.
Larin Kyösti.