PELDÁN (Veckströmille). De' här ä' en otäck historia!
VECKSTRÖM. Jag vill int' mera se den förbaskade menniskan! Kom bort!
(Nygårdille.) Hyvästi sitte, Nygård! Ja onnea vain uudella urallanne!
(Lähtee kättelemättä.)
NYGÅRD. Eikös herrat tahdokaan...?
PELDÁN. Emme. Emme jalkaammekaan enää pane tähän taloon. Näin myydä
itsensä — paholaiselle, se on kunniaton teko. Ush! (Seuraa Veckströmiä
nopeasti.)
NYGÅRD (jää katsomaan hänen jälkeensä ja purskahtaa sitte hiljaiseen
hyväsydämiseen nauruun).
JENNY (tulee sisältä). Tulkaa, tulkaa, äiti, Aapo, kaikki!
(Evelina ja Aapo tulevat Jennyn jälessä.)
JENNY. No, entäs muut? Jokos ne herrat, ne hyvät ystävämme, läksivät?
NYGÅRD. Jo, jo läksivät.
AAPO. Pelkäsivät kuulla totuutta!
NYGÅRD. Eivätkä hyvästiksi enää kättäkään antaneet minulle.
AAPO. Minun täytyy sitte isännältä pyytää heidän epäkohteliaisuutensa
anteeksi, sillä minähän siihen oikeastaan olen syypää.
JENNY. Ja minä, isä. Minähän ehkä pääsyyllinen olenkin. Mutta ehkä he
vielä tulevat takaisin, kun me olemme lähteneet talosta, me kaksi, Aapo
ja minä.
NYGÅRD (kääntyen liikutettuna Evelinan puoleen). Kuuletko, Evelina,
mitä hän sanoo?
EVELINA. Kuulen, Johannes, kuulen!
NYGÅRD. Ja oletko kuullut, mitä ne lapset ovat tehneet?
EVELINA. Olen, kaikki olen kuullut — heidän omasta suustaan äsken.
Kaikki tiedän — jo sinun kertomattasi, Johannes.
NYGÅRD. Mutta tätä paperia et ole vielä nähnyt, Evelina? (Näyttää
Evelinalle velkakirjan.)
EVELINA. En, Johannes, sitä en ole.
NYGÅRD. No, katso nyt sitä sitte! (Osottaa Aapoa.) Häntä tässä minun
nyt täytyy kiittää kaikesta, kaikesta! (Pudistaa molemmin käsin Aapoa
kädestä.) Kiitos, Aapo, kiitos!
AAPO. Ei kestä, isäntä, ei kestä.
EVELINA. Hyvällä on hän näin palkinnut pahan. (Taputtaa Aapoa
olkapäälle.)
NYGÅRD. Kaikesta pahasta, minkä olen sinulle tehnyt, pyydän sinulta
samalla anteeksi, Aapo.
AAPO. Mitä joutavia. Sydämeni on minut tähän velvoittanut.
JENNY. Mutta, isä rakas, eikös Aapo näin nyt ole tullut osakkaaksi
tähän taloon?
NYGÅRD (hyväellen Jennyä). On, lapseni, on. Ja se, että tähän kauppaan
olen suostunut, todistaa, että olen myöskin nyt suostunut ottamaan
Aapon kotivävykseni. (Vie Jennyn Aapon luo ja panee hänen kätensä Aapon
käteen.) Näinhän nyt saan taloni ohessa pitää sinutkin luonani, rakas
lapseni.
JENNY ja AAPO (yht'aikaa). Kiitos, isä! — Kiitos, isäntä!
EVELINA (Jennyä ja Aapoa hyväellen). Jumala siunatkoon teitä, lapseni!
NYGÅRD. Ja yhdessä saamme nyt viljellä tätä kotiturvettani.
JENNY. Yhteistä suomalaista maata, eikö niin, isä?
NYGÅRD. Niin, Jenny! Sillä "kotiseututunne on sävel siinä
yhteissoinnussa, jota kutsutaan isänmaanrakkaudeksi", eikä muuta.
AAPO. Suomalainen sananlasku sanoo: veri on vettä sakeampi.
Esirippu.
Loppu.