KOLMAS NÄYTÖS.

Aukea paikka metsässä. Taustalla vuori, jonka rinnettä polku johtaa.

Kansaa soihdut käsissä seisoo pienissä ryhmissä levottomasti

keskustellen. Myrsky.

1:NEN KALEVALAINEN:

Heräsitkö viime yönä?

2:NEN KALEVALAINEN:

En herännyt. Uneni läpi

kuulin kuin kohua kosken,

luulin eukon kuorsoavan.

Onko kuultu kummempia?

1:NEN KALEVALAINEN:

Kuultu on taivaalta kumua,

meteliä maan navoilta,

petrankaitsijat kedolla

nähneet on tulen putoovan

tuolle puolen Lemmenlahta --

siit' on kaikki kauhuissansa.

2:NEN KALEVALAINEN:

Varjele vakainen Ukko!

(Sekautuvat kansan joukkoon.)

Tiedätkö, mitähän varten

meidät on kutsuttu ko'olle?

4:S KALEVALAINEN:

Etkö tiedä, ett' tulossa

sota on valosta suuri

Pohjan ja Väinölän välillä?

Siitä täällä päätetähän.

3:S KALEVALAINEN:

Koko kansako sotahan?

4:S KALEVALAINEN:

Miehet, naiset, lapset, kaikki

Suomen päivän päästäntähän.

Näin on sankarten sanoma.

3:S KALEVALAINEN:

Ähäh, vai väkevät kerran

tarvitsevat heikkojakin! --

Kussa on Kalevan urhot?

4:S KALEVALAINEN:

Väinö itse yksin yössä

istuu vuoren kukkulalla,

Ilmarinen, Lemminkäinen

seisovat vähän sivulla,

säilillä säkenevillä

Väinämöistä vartioiden.

3:S KALEVALAINEN:

Keneltä?

4:S KALEVALAINEN:

Kah, yön väeltä,

jotka jousta jännittävät

pään varalle valon urohon --

etkö kuule kuin suhisee?

3:S KALEVALAINEN:

Laupias Jumala auta!

Mitähän tästäkin tulevi?

(Sekaantuvat kansan joukkoon.)

LOUHI (kalevalaisen naisen puvussa juoksee esiin):

Minäpä tiedän, tiedän, tiedän --

KANSA:

Mitä? Mitä on tapahtununna?

Mitä tiedät?

LOUHI:

Mistä Väinö

sai tulen tupihin Osmon

ynnä näihin yön valoihin, --

minä tiedän, tiedän, tiedän.

KANSA:

Mistä?

LOUHI:

Ruotuksen talosta,

tuolta puolen Lemmenlahta.

KANSA:

Rumanko Ruotuksen talosta?

Niinkö?

LOUHI:

Niin, valalla vannon --!

Täss' on paimenet. Puhukaa!

(Paimenet tulevat esiin.)

KANSA:

Puhukaa! Pian puhukaa!

1:NEN PAIMEN:

Niin se oli sillä lailla --

2:NEN PAIMEN:

Eipäs, anna mie puhelen.

3:S PAIMEN:

Et sie mitänä tiedä.

Minähän kuminan kuulin.

2:NEN PAIMEN:

Minä näin tulen väläyksen.

3:S PAIMEN:

Hajun tunsin tulikivisen.

KANSA:

Pois polina! Yks puhumaan!

Puhu sie tulen näkijä!

2:NEN PAIMEN:

Näin oli asia. Kuulkaa:

Kun me kaitsimme kedolla

tarvaitamme, taivahasta

näimme liekin leimahtavan,

äänen kuulimme puhuvan:

»Menkäät Ruotuksen talohon,

katsokaat kuningastanne!»

KANSA:

Kuningasta! Kuulkaa, kuulkaa!

Entä sitten?

2:NEN PAIMEN:

Sitten täytti

valkeus pimeän ilman,

kuului virsi vienon kaunis,

kaikui kannelten helinä,

mepä maahan lankesimme

niinkuin ukkosen osumat.

KANSA:

Sitten?

2:NEN PAIMEN:

Kun toinnuimme, kadonnut

kaikki oli. Taivas musta,

maa pimeä. Kauvempata

ääreltä kedon kajasti

vain kuin pienen liekin pilke.

Sitä kohden me kulimme.

Kun tulimme

sen sinisen sillan päähän,

joka vie Ruotuksen talohon,

tuli Väinö vastahamme.

KANSA:

Väinökö? Näitte väärin?

2:NEN PAIMEN:

Varmasti näimme. Emme

tuota ensin uskonehet.

Yksin astui pää alaalla,

kädessä palava soihtu.

Minä sanoin: »Katso, Väinö!»

Toinen sanoi: »Ei oo Väinö!»

Kolmas sanoi: »On se Väinö!»

Niin tuli tuuli ja puhalsi

liekin tervaista tereä,

silloin me näimme kaikki,

että Väinämö oli se.

1:NEN KALEVALAINEN:

Väinö luona muukalaisen

käynyt tulta lainaamassa!

2:NEN KALEVALAINEN:

En tuota uskoisi todeksi.

3:S KALEVALAINEN:

Paimen, loppuhun pakise!

Oliko hän yksin?

2:NEN PAIMEN:

Väinämön jälessä astui

itse Seppo Ilmarinen --

KANSA:

Hän, joka tulen kadotti?

2:NEN PAIMEN:

Sama miesi. Sillan päässä

Väinö taaksensa katahti.

sepolle ojensi soihdun,

sanoi: »Saata kansalleni!

Minä kuljen kukkulalle

ilmoja tähyämähän.»

Erosivat. Me lähimme

min käpälät alla kesti

juoksemaan kohin kotia.

Täss' olemme. Kaikk' on totta.

2:NEN ja 3:S PAIMEN:

Kaikki totta.

1:NEN KALEVALAINEN:

Miehet! Me olemme myödyt.

2:NEN KALEVALAINEN:

Myödyt maan viholliselle!

LOUHI (joka koko edellisen kohtauksen aikana on syrjästä katsastanut

kansan mieltä):

Hyvä, on, parempi tulee.

Tässä Teppo tarvitahan. (Pois)

3:S KALEVALAINEN:

Ajatukset aivoissani

niinkuin sukkula surisee.

4:S KALEVALAINEN:

Ne on nuolia pimeyden.

KAIKKI:

Väinämöinen, Väinämöinen!

Astu kansasi avuksi!

TAPANI (tulee laukku selässä):

Terve kaunis ristikansa!

KANSA:

Siinä karski kaupan miesi,

ken meille sanat selittää. --

Terve, saksojen kuningas,

Teppo, teiden taivaltaja!

TAPANI:

Täällähän rahvasta ko'olla

ylen äijä, terve, terve!

Noh, mitä pitäisi olla?

Sulkkusia, sormuksia,

kautokenkiä koreita,

päällispankoja paraita,

Viron verkaa, Saksan sarkaa,

Riian riikin saippuata

Mitä vain pitävi olla?

1:NEN KALEVALAINEN:

Eipä nyt taida kaupat käydä.

Aika on meillä aivan tyyris.

2:NEN KALEVALAINEN:

Tiedä et Teppo kurjuuttamme.

3:S KALEVALAINEN:

Vilja märkänee aholle,

aitat kaikki aivan tyhjät,

vaimot parkuvat pahasti --

täällä kuolema tulevi.

TAPANI:

Tiedän, tiedän, ristiveljet.

Huono on, hudoi on aika.

Aivan silmäni vetistyy,

kun tuota ajattelenkin.

Mie näet Suomea rakastan. --

Suomen poika, potra poika!

Oijoi, näette miten

sydän vie minulta voiton --

minulla niin on hellä mieli.

Soisi en sääskelle pahoa,

saati sitten ihmiselle. (Itkee.)

1:NEN KALEVALAINEN:

Miesparka! Näette miten

sääli silmänsä vetistää.

2:NEN KALEVALAINEN:

Hän on meidän miehiämme,

suomalaisia rakastaa.

3:S KALEVALAINEN:

Älä itke, Teppokulta!

Muutenkin mure on täällä.

TAPANI (kyyneleitään pyyhkien):

Älkää naurako minulle!

Minkä taidan mielelleni?

Minä vain oon köyhä saksa,

repunkantaja katala,

päivän astun, pennin kostun,

nälkä suolia nävertää --

mutta

vääryyttä minä en kärsi.

Kun minä kuulenkin jotakin

vääryydestä mainittavan,

silloin suutun ja vihastun,

puin, puristan nyrkkiäni,

taskussani,

käyn vaikka petoja vasten.

Sellainen minull' on mieli.

1:NEN KALEVALAINEN:

Tehtykö vääryyttä sinulle?

2:NEN KALEVALAINEN:

Kuka on tehnyt, Teppo rukka?

Meille murheesi puhele?

3:S KALEVALAINEN:

Me kostamme puolestasi!

TAPANI:

Minulle? Mitä minusta!

Kuka kurjasta välittää?

Ei, vaan teille, Suomen sulhot,

teille on vääryyttä tekaistu.

Kun muistan, mitenk' on olot

tuolla puolen Lemmenlahta

ja mitenkä tällä puolen,

silloin suutun ja vihastun.

KAIKKI:

Kerro, kerro, kuink' eletään

tuolla puolen Lemmenlahta!

TAPANI:

En ehdi hyvät imeiset,

äijän on maata matkattava;

hyvästi hyvät imeiset!

KANSA:

Elä mene, elähän mene,

kesken jää hyvät pakinat.

TAPANI:

Maha tyhjä, laukku täysi,

ei tämä elo elätä.

Terveheksi ristiveljet!

1:NEN KALEVALAINEN (kaivaa kukkarostaan muutamia helmiä):

Jos ei sulla muuta huolta, --

kelpaako tuo rahasta?

2:NEN KALEVALAINEN:

Väinönkö koreat helmet

vaihdat vierahan koruihin?

1:NEN KALEVALAINEN:

Väinö on hylännyt meidät.

Mitä herjan helmilöistä.

2:NEN KALEVALAINEN:

Taidat olla oikeassa. --

(Kaivaa helmensä esille.)

Anna palttinapalanen.

3:S KALEVALAINEN (samoin):

Mulle maailman makeeta.

KANSA tunkee helmiään tarjoten Tepon ympärille.

TAPANI:

Saatte, saatte, ristiveljet.

helmet hyvät, käy kalusta. --

Mistä me puhuimme äsken?

Ah, niistä onnelan oloista

tuolla puolen Lemmenlahta.

Siellä on ilo ikuinen,

praasnikat alinomaiset,

vilja kasvaa kyntämättä,

riista nuolen noutamatta.

Siellä paistaa Luojan päivä --

KANSA:

Kuulkaa! Kuulkaa! Luojan päivä.

TAPANI:

Ilma maiskahtaa me'elle,

lehot kaikki leipäpuulle,

virrat suuret voisulalle,

sokerille rannanhiekat,

suoloille meren somerot!

KANSA:

Suoloja! Voisuloa!

Mettä! Voita! Leipäpuita!

TAPANI:

Oliko vielä helmilöitä? --

Semmoinen on siellä luonto,

hallitus sitäi parempi,

ei ole köyhää, ei rikasta,

kaikk' on yhtä onnelliset.

KANSA:

Eikö köyhää, ei rikasta?

Kerro, kuinka se tapahtuu.

TAPANI:

Asia on aivan tälleen:

Kaikill' on kuningas sama,

jos jaksat, hyvinkin raadat,

jos et, syöt, makoat --

kaikki ruokkivi kuningas.

KANSA:

Vie meitä, johata meitä

tuolle puolen Lemmenlahta!

LEMMINKÄINEN (tulee vuoripolkua):

Mitä hurjat huutelette?

KANSA:

Ruotus maan kuninkahaksi!

Eläköhön Ruotsin Ruotus!

LEMMINKÄINEN:

Kuinka, te Kalevan miehet?

Oletteko unhottaneet

Väinön valtikan väkevän?

Kuka kylvi vainionne?

Kuka kaasi kontionne?

Kuka toi Tuonelta sanomat?

Ken ryösti satujen Sammon?

Kuka virtenne viritti,

joista järkkyi maa ja taivas?

Vastatkaa Kalevan miehet,

ken on tämän kaiken tehnyt?

KANSA (puoliääneen hymisten):

Väinämöinen! Väinämöinen!

Kuka on häntä voimakkaampi?

LEMMINKÄINEN:

Niinpä luottakaa lujasti,

hän meidät pelastaa voipi

myöskin vallasta pimeyden.

KANSA:

Mutta miks hän ei pelasta?

LEMMINKÄINEN:

Tietäjäll' on tiedon synnyt.

Itse hän aikansa asettaa.

TAPANI:

Anteheksi ristiveljet,

sanasen sanoisin miekin,

jos ei pantaisi pahaksi.

KANSA:

Puhu, puhu, teiden Teppo,

aukaise sanainen arkku!

TAPANI:

Minut tunnettehan miehet?

Minä vain oon köyhä saksa,

en käsitä urhon töitä,

köyheä kansoa käsitän.

Luulenpa tajuavani

tutkelmanne. Tiedän, miksi

ei kohoa Suomen päivä.

Väinö on tietäjä väkevä --

siitä ei epäilystä --

mutta häll' on yksi virhe:

Hän ei kansoa rakasta.

Minä kansoa rakastan --

samoin Ruotus ruotsalainen.

Mulle on veli jokainen,

ken tulevi vastahani.

Eikö totta?

KANSA:

Totta, totta!

LEMMINKÄINEN:

Ja tuoko lörppö täällä

saa parjata maan parasta?

KANSA:

Anna sie Tepon puhua.

Hän on miesi kansan miesi.

TAPANI:

Kiitos te Kalevan miehet!

Niin olenkin, kansan miesi, --

samoin Ruotus ruotsalainen --

siks mua sankarit vihaavat.

Väinö on väkevä urho,

eihän siit' ole epäystä,

kun hän niin ei hirmuisesti

ylenkatsois kansalaista!

Kuka on häneltä kuullut

konsana sanoja veljen?

Kenen kättä hän puristaa?

Ketä hän olalle lyöpi?

Ketä kutsuu kuomaksensa?

Eikö hän astele alati

kuin Jumala yksinänsä?

Aina on rypyssä otsin

kuin koko maa ja taivas yksin

hänen harteilla lepäisi.

Eikö totta?

KANSA:

Totta, totta!

LEMMINKÄINEN:

Herkeä kavala kettu,

taikka kuule kalvan kieltä!

TAPANI (hätääntyen):

Voi, hyvät imeiset, nähkää!

Hän on Väinämön sukua.

Hän mun pistävi lävitse

niinkuin koiran kankahalle.

Hän ei kansoa rakasta.

LEMMINKÄINEN:

Koiralla on koiran kuolo.

Kursi keinoisi, tahikka --!

TAPANI:

Siinä sen kuulette itekin!

Hän on sankari samoin kuin

Väinämöinen.

Kuink' oli kauheat sanansa?

»Koiralla on koiran kuolo.»

Ajatelkaa, hän ei anna

köyhälle ihmisen nimeä,

vain uroille yksinänsä.

Kuulkaa, kun kysyn ma teiltä:

tääkö on kansan rakkautta?

1:NEN KALEVALAINEN:

Sie älä Teppohon kajoa!

Teppo on meidän miehiämme.

2:NEN KALEVALAINEN:

Varo sie oma varasi!

Muistatko tihuja töitäs?

3:S KALEVALAINEN:

Poikani viinahan opetit.

4:S KALEVALAINEN:

Tyttöni kaunihin kadotit.

LEMMINKÄINEN:

Tyyntykää, Kalevan miehet!

En väitä, tosia kaikki,

luonto on keveä mulla,

ylimielinen välistä,

koska rinta riehahtavi

suurien surujen alla.

Vaan nyt siitä ei puhetta.

Kun onpi hätä yleinen,

yksityiset väistyköhöt.

1:NEN KALEVALAINEN:

Siepä itse maan hädässä

laitoit karkelot laveat!

2:NEN KALEVALAINEN:

Muista pitkän poaran yötä!

Toiset itki ja rukoili,

sinä lauloit, loilottelit.

TAPANI:

Hyvä Jumala! Onko totta?

Tanssinut maan hädässä!

Voi sitä sydän-kovuutta!

3:S KALEVALAINEN:

Häijy mies, hävytön sulho!

4:S KALEVALAINEN:

Paras kansan neuvojaksi!

(Kaikki puivat nyrkkiänsä ärhennellen Lemminkäisen edessä.)

TIERA (syöksähtää esiin):

Kauko, veljeni väkevä!

Iske irti roistojoukko!

LEMMINKÄINEN:'

Tiera! Miekkasi aseta!

Ei tässä hätiä vielä.

Mutta jos tahdot sa mulle

tehdä pienen palveluksen,

käy, kutsu avuksi Väinö!

Hän on vuoren kukkulalla.

TIERA:

Ja sinutko jättäisin ma

noiden kiivasten kitahan?

En ikinä.

LEMMINKÄINEN:

Heidät kyllä

tiedän hillitä. Menehän.

TIERA menee.

TAPANI:

Tässä näkyy tosi tulevan.

Paras kun pakohon pötkin.

KANSA:

Kuolema urhoille Kalevan!

Eläköhön Ruotsin Ruotus!

LEMMINKÄINEN:

Kansani! Kalevan miehet!

Kaikki myönnän, myönnän, myönnän,

tehnyt oon tihua työtä,

tanssinut maan hädässä,

juottanut Suvannon sulhot,

kaulannut Kalevan neiet.

Vaan ei nyt puhe minusta,

nyt on puhe Väinämöstä.

Jos minä olenkin musta,

hän on suuri ja valoisa!

Jos olenkin heikko minä,

hän on ylväs ja väkevä!

Jos ette minua kuule,

häntä kuulkaa kansalaiset!

KANSA:

Kussa hän sitten kuhnustavi?

Ei tohdi esihin tulla.

LEMMINKÄINEN:

Väinämöinen! Väinämöinen!

Astu kansasi avuksi.

(Kaukaista ukon jylinää.)

ILMARINEN (tulee)

Mikä pauhu parsikossa?

LEMMINKÄINEN:

Seppo, veljeni väkevä!

Eikö jo tulekin Väinö?

ILMARINEN:

Yhä istuu yksin yössä

Väinö vuoren kukkulalla

niinkuin patsas paikallansa.

Muuta ei muutosta hänessä,

kulmakarvat vain vetäyvät

toinen toistansa lähemmä,

niinkuin pitkät pilvenlongat

ennen ukkosen jyryä.

En ole sinä ikänä

häntä nähnyt sellaisena.

(Ukon jyrinä kovenee.)

Kuuletko? Kohta se jyrähtää.

LEMMINKÄINEN:

Minä käyn ja käsken häntä.

Täällä on jyry isompi.

(Aikoo mennä.)

ILMARINEN:

Kavahda käymästä! Olemme

mekin urhoja Uvannon,

voimme yhtä ynnä toista,

jot' ei poiat puoletkana.

Mutta kun maailmat sotivat,

me koreesti vaikenemme.

1:NEN KALEVALAINEN:

Miss' on Teppo?

2:NEN KALEVALAINEN:

Meidän Teppo?

3:S KALEVALAINEN:

He ovat hänet surmannehet.

4:S KALEVALAINEN:

Viel' elävi Ruotsin Ruotus.

KAIKKI:

Kuolema urhoille Kalevan!

Eläköhön Ruotsin Ruotus!

LEMMINKÄINEN:

Kuule, kuinka ne elämöi!

Koeta heitä tyynnytellä.

ILMARINEN:

Kansani! Kalevalaiset!

1:NEN KALEVALAINEN:

Siinä Seppo Ilmarinen,

ken meiltä tulen kadotti!

Kuole kurja!

KANSA:

Kuolema urhoille Kalevan!

Eläköhön Ruotsin Ruotus!

LEMMINKÄINEN:

Seppo, säiläsi esille!

Täss' on taisto hengen taisto.

(Aseet kalskahtavat vastakkain.)

TIERA (tulee)

Tietä! Väinämö tulevi!

VÄINÄMÖINEN (astuu vuoripolkua kädessään Kalevan miekka, joka säihkyy

omaa valoaan):

Kuka on kurja uskaltanut

sytyttää sotien liekin

keskellä keräjäpaikan?

KANSA (perääntyen):

Väinämöinen! Katso, katso!

Hän on taivahan laelta

temmannut tulisen miekan.

VÄINÄMÖINEN:

Pois miekat! Alas asehet!

Taikka kautta

tämän kalpani Kalevan,

tässä Tuoni tuomitsevi.

Ken rikkoi Suvannon rauhan?

Sinäkö Kauko?

LEMMINKÄINEN:

Kansa tässä

rupesi rumaksi, huusi

Ruotusta kuninkahaksi.

Heitä ehkäistä koetin.

ILMARINEN:

Koetimme kumpainenkin.

Siit' oli tulla turmiomme.

VÄINÄMÖINEN:

Niinkö on asia, kansa,

kuin nämä urot sanovat?

KANSA:

Niin on, niinhän on asia.

Teppo tässä yllytteli.

VÄINÄMÖINEN:

Houkkapa olin, kun luotin

joukon mielijuohtehisin! --

Niinpä kuulkatte sanani:

Tänä yönä päätetähän

kohtalot Kalevan kansan,

itse päätän ilman teitä --

menkätte, mihin halaatte!

Tänä yönä Väinämöinen

suorivi valon sotahan

vasten Louhen luottehia.

Ken pelkää, kotihin jääköön,

ken tahtoo, keralla käyköön!

Mutta myöskin muistakohon:

Halki yön, hämärän halki

valon sankarit samoovat,

ei heit' estä rautaportit

eikä kultaiset kypärit.

1:NEN KALEVALAINEN:

Mikä on saaliina sodassa?

VÄINÄMÖINEN:

Valo! --

2:NEN KALEVALAINEN:

Mikäpä ruokana sodassa?

VÄINÄMÖINEN:

Valo! --

3:S KALEVALAINEN:

Mitä jää lastemme peruksi?

VÄINÄMÖINEN:

Valo! --

KANSA:

Sillä ei eletä.

VÄINÄMÖINEN:

Ja kuka ei sillä elä,

hän kotihin kääntyköhön.

Häntä ei sodassa tarvis.

(Yksi toisensa perästä hiipii pois.)

LEMMINKÄINEN:

Katso, he karkaavat kotihin

niinkuin suuri lammaslauma.

Estänkö?

VÄINÄMÖINEN:

Elä, jos kallis

sulle on Suvannon onni.

ILMARINEN:

Ylpeä olet sa Väinö.

Etköhän katune? Katso,

jää vain miestä puolikymmenen.

Näilläkö sotahan aiot?

VÄINÄMÖINEN:

Ei sotia luvulla käydä,

käydähän sankarisuvulla.

Olemmeko kaikki yhtä?

Vieläkö joku on täällä,

joka taistaa ruoan eestä

tai kullan, hopean tähden?

Eikö? Siis tupesta miekat!

Soihdut säilien nenähän!

Mieli kohti korkeutta!

Tunnussana: Ukko auta!

(Lähtevät.)

Esirippu.

Tuonelan joutsen; Sota valosta; Johan Wilhelm · 第 15 / 43 题