Iloa ja riemua.
Saavuttuaan Pariisiin Edvard pyrki heti Kaarle-kuninkaan puheille, joka
lupasi toimittaa nuorukaisen armeijaan.
-- Kenenkä johdettavaksi mieluummin antaudutte, Condén vai Turennen --
molemmat ovat suuria sotapäälliköitä?
-- Kummanko teidän majesteettinne neuvoo minun valitsemaan? kysyi
Edvard.
-- Minä puollan Condéta. Hän on juuri palannut Vincennes'tä ja
varustautuu uudelleen. Minä annan teille suosituskirjeen.
Seuraavana aamuna lähti Edvard Condén prinssin puheille.
-- Teillä on hyvät suositukset ollaksenne niin nuori. Te taistelitte
siis Worcesterin luona? Minä otan teidät palvelukseeni. Voitteko
hankkia minulle useampia maanmiehiänne? sanoi prinssi.
-- Tiedän ainoastaan kaksi, mutta heistä vastaan kuin itsestäni.
-- Tuokaa nämä upseerit luokseni huomenna tähän aikaan, monsieur
Beverley -- au revoir.
Edvard riensi kertomaan uutisiaan Chalonerille ja Grenvillelle, jotka
olivat hyvin tyytyväiset. Seuraavana aamuna Edvard esitti heidät
prinssille, joka heti otti heidät palvelukseensa. Kuukauden kuluttua
saivat nuorukaiset jo koetella miekkojaan Condén armeijassa, joka
taisteli vaihtelevalla onnella toista suurta sotapäällikköä, Turenneä
ja hänen armeijaansa vastaan.
Jonkin ajan kuluttua sai Edvard Alfredin kirjeen, joka sisälsi
selityksen metsäpäällikön ja Katen käytökseen. Edvardista tuntui kuin
olisi raskas kivi vyörynyt hänen sydämeltään. Hän ei kuitenkaan vielä
tahtonut palata Englantiin sotakentältä. Prinssi Condé johti Espanjan
sotilaita sodassa Alankomaita vastaan, ja Edvard tahtoi seurata
sotapäällikköään. Mutta hän kirjoitti ystävällisen kirjeen kotiin herra
Stonelle, että kaikki väärinkäsitykset olivat hälvenneet, Katelle hän
lähetti vain sydämelliset terveisensä.
Sodassa taistelivat Chaloner, Grenville ja Edvard kunnialla Condén
lipun suojassa. Tuon tuostakin he kuulivat uutisia Englannista -- eikä
aina hyviä. Niinpä karkoitti Ranskan kuningas vuonna 1654 Cromwellin
vaikutuksesta Kaarle Toisen Ranskasta. Maanpakolainen kuningas lähti
Espanjaan, ja näyttipä siltä, kuin ei hän koskaan tulisi istumaan
isäinsä valtaistuimella. Cromwell, joka nyt oli protektori, hallitsi
Englannin kansaa rautakädellä, mutta kuoli vähän aikaa nimityksensä
jälkeen.
Silloin alkoivat nuoret sotilaat ikävöidä takaisin isänmaahansa, ja
heti kun rauha oli tehty, he erosivat sotajoukosta ja riensivät
kuninkaansa luo, joka parhaillaan oleskeli Alankomaissa. Hän
vastaanotti heidät ystävällisesti, ja häneltä he kuulivat, että
Cromwellin nuori poika Richard, joka oli nimitetty protektoriksi isänsä
kuoleman jälkeen, oli kieltäytynyt tästä arvosta, ja Englannin kansa
aikoi senvuoksi jälleen palauttaa kuningasvallan.
Niin kävikin. 15 p. toukokuuta Kaarle Toinen sai sanan, että hänet oli
julistettu Englannin kuninkaaksi. Hän purjehti Schevelingistä isäinsä
maahan, ja Doverin luona kohtasi hänet kenraali Monk. 29 p. samaa kuuta
kuningas saapui Lontooseen kansan riemuhuutojen kajahtaessa.
Kuninkaan rinnalla, hänen komean seurueensa etumaisina, ratsastivat
Edvard Beverley, Chaloner ja Grenville. Kun juhlasaatto hitaasti kulki
katuja pitkin, oli kaikissa ikkunoissa juhlapukuisia naisia, jotka
huiskuttivat nenäliinojaan tervehdykseksi maanpakolaiselle kuninkaalle
ja hänen onnettomuustovereilleen.
-- Edvard! huudahti Chaloner äkkiä. -- Tunnetko noita kahta suloista
neitoa tuolla ikkunassa?
-- Missä? Ei, en muista heitä ennen nähneeni?
-- Etkö tunne omia sisariasi? Heidän takanaan seisovat molemmat vanhat
tätini.
He lähestyivät nyt ikkunaa ja Edvard tunsi todellakin sisarensa. --
Niin, oletpa oikeassa, Chaloner. Mutta kuinka he ovat muuttuneet!
huudahti Edvard. -- Ovatko he todellakin samat pikku tytöt, jotka
viimeksi näin köyhässä metsänvartijantalossamme!
-- Niin, he ovat todellakin viehättäviä, mutta niinhän he aina ovat
olleetkin, vastasi Chaloner.
Nyt he ratsastivat ohitse, ja samassa äkkäsi Edit veljensä.
-- Alice, tuossa ratsastaa Edvard! huudahti hän niin äänekkäästi, että
kuningaskin sen kuuli.
Alice ja Edit huiskuttivat nenäliinojaan, mutta pian heidän täytyi
liikutuksesta peittää kasvonsa.
-- Ovatko he teidän sisarianne, Beverley? kysyi kuningas.
-- Kyllä, teidän majesteettinne.
Kuningas kohosi satulassaan ja tervehti neitosia.
Sisariltaan Edvard sai sittemmin tietää, että metsäpäällikkö Stonen
tytär myöskin oleskeli Lontoossa ja että hän usein kävi Conynghamen
neitien luona tervehtimässä entisiä ystäviään. Hän oli entistään
ihanampi ja kosijoita hänellä oli tusinoittain.
-- Entä Alfred? Kuinka hän jaksaa? kysyi Edvard.
-- Mainiosti. Hän hoitaa Arnwoodia toistaiseksi. Entinen kotimme on nyt
rakennettu uudelleen. Se kuuluu olevan oikea linna, kertoi Alice.
-- Niin, arveli Edvard, -- sehän on tietysti hyvin hyvä -- mutta minua
se ei liikuta. Minä tiedän kyllä, millä ehdoilla herra Stone tahtoo sen
minulle lahjoittaa, mutta vaikka pidänkin Katesta yhtä paljon kuin
ennen, en voi vastaanottaa sillä tavalla isänperintöäni, johon minulla
on laillinen oikeus.
Alice pudisti hymyillen päätään. -- Sinäpä olet jäykkäniska, Edvard.
Sinulla on kaksi toivomusta -- saada Arnwood suvullemme takaisin ja
Kate vaimoksesi. Mutta kun molemmat tarjotaan sinulle yhtaikaa, sanot
sinä: "ei kiitos". Sinä tahdot kummankin erikseen.
-- Odotahan! Kuningas antaa kyllä minulle Arnwoodin takaisin. Silloin
ei minun tarvitse vastaanottaa sitä lahjana herra Stonelta.
-- Älä usko liiaksi ruhtinaihin, veliseni, sanoi Alice. -- Jos kaikki
aateliset tässä maassa tulisivat vaatimaan takaisin entiset linnansa ja
talonsa, saisi kuningas paljon tekemistä. Sitäpaitsi se olisi väärin
herra Stonea kohtaan, joka niin tarmokkaasti on toiminut kuninkaan
puolesta.
-- Sinä olet oikeassa, Alice, myönsi Edvard.
Edvard oleskeli nyt paljon hovissa, jossa yhtämittaa juhlittiin. Kateä
hän ei tavannut, mutta hän näki hänet hovijuhlassa, jossa hänen
suloinen olentonsa herätti kuninkaankin huomiota.
Alfredilta, joka Edvardin tulosta kuultuaan oli rientänyt häntä
Lontooseen tapaamaan, kuuli Edvard, että herra Stone aikoi luovuttaa
hänelle Arnwoodin.
-- Mutta luuletko, että hänen tyttärensä vielä huolii sinusta? kysyi
Alfred.
-- Mitä sillä tarkoitat, Alfred? Olemmehan rakastaneet toisiamme
nuoruudestamme asti.
-- Niin, mutta siitä on seitsemän pitkää vuotta. Ja voisihan sattua,
että Kate Stone olisi kyllästynyt odottamiseen ja olisi kiintynyt
johonkin toiseen sillä aikaa. Kuka tietää, kenties olen väärässä.
-- Kenties olet oikeassakin, sanoi Edvard surullisesti.
Mutta Edit oli toista mieltä. -- Kate pitää kyllä vielä sinusta,
lohdutti hän. -- Kysypäs häneltä.
Edvard Beverley kysyi jonkin ajan kuluttua, ja Kate oli todellakin
ollut uskollinen rakkaudessaan nuoreen "metsänvartijaan".
Vuoden kuluttua vietettiin kolminkertaiset häät. Morsiuspareina olivat:
Edvard ja Kate, Chaloner ja Alice ja Grenville ja Edit. Kuningas, joka
talutti morsiamia, lausui: -- Näin palkitaan uskollisuus.
Alfred eli vielä jonkin aikaa naimatonna. Hän harrasti yhä vielä
innolla maanviljelystä ja menestyi hyvin. Hän sai ensin veljeltään
maksutta vuokratilan ja sai pian niin paljon rahoja kokoon, että osti
itselleen oman maatilan. Sitten hän meni naimisiin Klara Ratcliffin
kanssa, jota hän aina oli ihaillut.
Vanha metsänvartijantalo joutui hyviin käsiin. Se lahjoitettiin
Pablolle, joka hänkin meni naimisiin ja sai paljon pieniä
mustalaislapsia. Oswald jätti toimensa Uudessametsässä ja tuli
Arnwoodiin Edvardin palvelukseen. Janekin muutti Arnwoodiin, eli hyvin
vanhaksi ja kävi yhä äreämmäksi vuosi vuodelta.
Tähän päättyy Edvard Beverleyn ja hänen sisarustensa tarina. Usein he
vielä vanhoilla päivilläänkin muistelivat uurasta ja onnellista
elämäänsä köyhässä metsänvartijantalossa, jolloin he vielä olivat --
Uudenmetsän lapsia.