Virsi kotimaan puolesta.
Oi kuningasten kuningas,
Sä maan ja taivaan valtias,
Myös tälle maalle silmäs luo
Ja armos runsaat lahjat suo!
Vähäinen meidän kansa on,
Maailman silmiss' arvoton;
Vaan mitä mahtavinkin vois,
Jos voimaa Sult' ei saanut ois?
Kuin tomu edessäs on maan
Suuruudet, voimat, vallat vaan;
Kun viittaat, korkein alenee
Ja matalaiset ylenee.
Kuink' usein juuri valitset
Aseikses pienet, alhaiset,
Siks että Sinun voimasi
Selvemmin heissä näkyisi.
Kun tahdoit kansan valitun,
Otitpa ylenkatsotun
Ja halvan Juudan kansan, sen
Teit vartijaksi totuuden.
Ja Bethlehempä, pienoisin
Tuo kaupungeista Juudankin,
Sai armon armoist' ylimmän,
Messiaan nähdä syntyvän.
Oi Herra, kuule meitä myös,
Tee meissäkin Sun armotyös!
Suuruutta emme rukoile,
Me pienuuteemme tyydymme.
Jos meidän kansa aina sais
Vaan olla palvelijanais,
Sun töitäs aina toimittaa,
Valistua ja valistaa!
Taavetin 127:s psalmi.
Jos huonetta ei rakenna
Jumala, auttajamme,
Työ kaikk' on tyhjäks raukeeva,
Me turhaan harrastamme.
Mit' ihmisvoima, nero loi,
Ei itsestään se kestää voi,
Jos tueks ei käy Herra.
Jos kaupunkia varjella
Ei tahdo itse Luoja,
Turhaanpa valvoo vartija,
Ei turvaa siit', ei suojaa,
Mit' auttaa vahvin hallitus,
Jos puuttuu Herran siunaus?
Kuin kuiva puu se kaatuu.
Myös taitavinkin hankkeemme,
Paraiten perustettu,
Ois, ilman Herraa, hiekalle
Löyhälle rakennettu.
Kun vaaran virrat kuohahtaa,
Kun ajan myrskyt riehahtaa,
Jäljettömäks se katoo.
Vaikk', aniharvain noustenkin,
Puuhaamme myöhään yöhön,
Eip' yksin toimi ahkerin
Viel' onnea tuo työhön.
Vaan työ jos tehdään Herrassa,
Nöyrästi Herran neuvolla,
Ei puutu siunausta.
Miks suureen lapsijoukkohon
Katsoissa meill' on suru?
Herranhan lahja lapset on,
Hält' on myös leipämuru.
Saavathan kedon kukkaset
Häneltä ruoan, pukimet;
Kuink' ei Hän huolis meistä!
Mit' useampi pieni suu
On pöydässämme lässä,
Sit' innokkaammin raikahtuu
Myös rukouskin tässä.
Näin missä Herran kiitos soi,
Ei hävitä se talo voi;
Se vaurastuupi aina.
Ja pienoisista miehiä
Varttuupi vielä kerran;
Ne on kuin nuolet kädessä
Väkevän sotaherran.
Se maa, se kans' on mahtava,
Joll' onpi noita nuolia
Viinensä aivan täynnä.
Oi Herra suuri, turvissas
Myös olkoon meidän kansa!
Se etsiköön Sun armoas
Kaikissa toimissansa!
Jos sulta vaan on siunaus,
Ei estäkään sen heikkous;
Se työsi tehdä voipi.
Iankaikkinen autuus.
Oi riemua!
Oi autuutta!
Kuink' kepeeksi
Nyt tuntuupi.
Ei murheet maan
Mua painakaan;
Ei pahat työs,
Mun sielun', myös.
Ah aivan on kuin lentää vois!
Oi valkeus!
Oi kirkkaus! --
Mi päällä maan
Kuin peiliin vaan
Häämöitteli,
Kajasteli,
Se paistaa jo
Kuin aurinko
Nyt selkeänä kirkkaana.
Maan päällä sain
Vaan puolittain
Tät' oivaltaa,
Tät' aavistaa
Mun toivossan',
Mun uskossan'. --
Nyt, Jumala,
Sua kasvoista
Jo näen kasvoihin!
-- -- --
Oi Korke'in!
Mill' ansaitsin
Mä syntinen,
Mä saastainen,
Tään kaiken nyt?
Ei täyttänyt
Mun voimani,
Vaikk' koitteli,
Sun käskyjäsi pyhiä.
Kyll' rakasti
Sua sieluni;
Pyrkinyt pois
Maan tomust' ois;
Ja hurskauteen
Ja pyhyyteen
Se halavoi --
Mut aina -- voi!
Taas vaipui kesken lentoaan.
Oi rakkaus!
Oi armahdus!
Sä rajaton,
Sä verraton!
Maan madon tään
Niin viheljään
Sä armahdit
Ja puhdistit,
Pyhitit omaks' lapsekses.
Tuhatkin ois
Jos kielt', en vois
Sua kyllin mä
Täst' ylistää;
Vaikk' ääretön
Ja määrätön
Ijäisyys on,
Ah mahdoton
Täydesti kiittää armostas!
Oi riemua!
Oi autuutta!
Ei hetkeä
Ei vähintä,
Jok' erottais,
Luovuttaa sais
Mua Sinusta,
Oi Jumala,
Mun Herran' ja mun Isäni!
Kastevirsi.
Otettu kasteen kautta sisään
Mä olen, Herra, huoneeses;
Sun lapses olen, Sä mun isän',
Siis mun on kaikki rakkautes;
Pelotta tykös tulla saan,
Mua pois et sysää milloinkaan.
Sun puoleltas tää liitto kestää,
Vaikk' murtuis vahvuus taivaan, maan;
Ei rakkautt' Isän sydämestä
Voi mikään saada sammumaan;
Poikaskin annoit ainoan
Sä piinaan, kuoloon puolestan'.
Ah lapses myös jos Sua voisi,
Näin puuttumatta rakastaa,
Jos tietäis, taitais se, kuin soisi,
Sun käskyjäs ain' noudattaa!
Mut voi kuink' usein kylmennyt
Mä olen, luotas eksynyt.
Vaan lastasi hairahtunutta
Armost' et hylkää silloinkaan;
Sun lammas-raukkaas kadonnutta
Kuin paimen riennät hakemaan;
Et heitä, siks kun löysit sen,
Toit lauman luokse jällehen.
Ja vaikka lapses tuhlaajana
Pois sirottais Sun lahjasi,
Armahdat taas, kun katuvana
Se jalkais juureen lankeepi;
Ain' ovi auk' on huoneeses,
Ain' auki isänsydämes.