Me, tomun tomu, saimme elämän.
suin, sieraimin ja silmin yhä juomme sitä
kuin mehiläinen yrtin mettä juo,
vaikk' yrtin okaat punertuvat verestämme.
Ah, suurin kipumme on täynnä siunausta,
tuo syvä arpi meissä, kallis todistus:
me suutelimme suulle polttavalle
hänt, ainoata, jota rakastamme.
Ja kun me lähestymme sydänt elämän
kuin pisarainen hänen suonissaan,
koht oma valtimomme täys' on elämää
ja oomme rikkaat lailla Jumalan.
Me maata kosketamme sormin, ja se kukkii.
Ja ihmisveljiemme tomusydämiin
me puhallamme, ja ne ihanasti värähtävat
kuin sydän ensi ihmisen, kun sieraimissaan
hän tunsi hengityksen jumalallisen.
Uuno kailas.