I. Uudestikastajat ennen talonpoikaissotaa.
II. Uudestikastajien opit.
III. Sveitsin uudestikastajien onni ja häviö.
IV. Etelä-Saksan uudestikastajat.
V. Mährin uudestikastajat.
VI. Münsterin levottomuudet.
VII. Strassburgin ja Alankomaiden uudestikastajat.
VIII. Münsterin vallotus.
IX. Uusi Jerusalem.
a) Tietolähteet.
b) Hirmuhallinto.
c) Kommunismi.
d) Monivaimoisuus.
X. Münsterin kukistuminen.
Viiteselitykset.
Bernsteinin ja Kautskyn esipuhe.
Ei ole liian paljo sanottu, eikä mikään vääryys edeltäjiä kohtaan,
jos sanommekin, ettei tähän asti ole kirjotettu mitään tieteellisiin
tutkimuksiin perustuvaa _sosialismin historiaa_. Jollemme ota huomioon
Benoit Malonin kertovaan muotoon kirjotettua teosta, täytyy meidän
lisätä, ettei edes myöhemmin ole yritetty saada aikaan sellaista.
Tämä tosiasia on sitä enemmin silmiinpistävä, kun ilmeisesti on suuri
puute sosialisten mielipiteitten esityksestä ja sosialisen kehityksen
historiasta. Meistä ainakin näyttää, ettei pelkkä sattumus ole tähän
syynä.
Ensimäinen koe kirjottaa sosialismin historiaa tehtiin 1840-luvulla,
silloin kun kartismi ja kommunismi tuottivat jo erityistä huolta
valtiomiehille sivistyneemmissä maissa ja herättivät kaikkialla
suurta huomiota. Nyt jo nähdään erinomaista vilkkautta tällä alalla,
sosialismin vastustajat ja kannattajat tutkivat sen esihistoriaa,
toiset asettaen umpimähkää sen yhteyteen kaikki, mikä vähänkin näyttää
aatteeseen kuuluvalta, toiset taasen arvostelevammin tutkien määrättyjä
ajankohtia tai huomattavampia ilmiöitä. Tässä sopii meidän muistella
seuraavia henkilöitä: Villegardellea ja Robert von Mohlea, Reybaudia ja
Lorenz v. Steiniä, Sudrea ja Karl Grüneä sekä vielä lisäksi Sargantia.
Kansallis- ja parisilaiskommuni synnyttivät toisen aikakauden
sosialismin historiassa. Siltä ajalta on meillä Rudolf Meyerin
ja Jägerin, Dühringin ja Laveleyn teokset, ja sarjamme loppuu
äskenmainitulla Benoit Malonin tuotteella "Histoire du Socialisme"
(sosialismin historia).
Sen jälkeen on sosialismi yhä enemmän astunut esiin piilostaan, se
on alkanut tulla keskustaksi, jonka ympärille koko europalainen
valtiotaito keskittyy, ja melkein kaikkialla on se asettunut
samalle tieteellisesti järjestetylle pohjalle, joka on esitetty
Marxin ja Engelsin _Kommunistisessa manifestissa_. Päivä päivältä
kasvaa sosialismin palvelukseen antautuneitten joukkojen voima ja
päättäväisyys, selvyys ja tietoisuus päämäärästään. Europalaisessa
yhteiskunnassa täytyy kaikkien luokkien toimia sosialismin hyväksi,
joka niille on tullutkin elinkysymykseksi; kirjallisuus käsittelee
jo tavattomasti sosialisia kysymyksiä -- mutta sosialismin historian
kirjottaminen ei tule samalla suhteellisesti vaan myöskin ehdottomasti
hedelmää kantamattomaksi. Sitten 1880-luvun alkua ei ole mitään
itsenäistä esitystä sosialismin kehityksestä nähnyt päivänvaloa.
Syy tähän lienee osaksi siinä, että aine on kasvanut niin
suunnattomasti, että yksityisen tutkijan on hyvin vaikea siihen
syventyä. Mutta ei suinkaan tämä syy yksin voi selittää sitä seikkaa,
että sosialismin historia niin vähän viehättää kirjailijoitamme.
Ensimäisellä aikakaudella erittäinkin vastustajat kirjottivat
historiaa. Toisella ovat jo sen suunnan edustajat kadonneet. Muutamilla
1870-luvun kuluessa tällä alalla erittäin huomattavilla miehillä on
kohtia, jotka liittävät heitä sosialismiin; tämä ei koske ainoastaan
Dühringiä ja Malonia vaan myöskin R. Meyeriä ja Laveleyta. Taloustiede
oli jo silloin kadottanut kaiken halunsa sosialismin historian
kirjottamiseen.
Tätä ei ole niinkään vaikea käsittää. Taloustieteilijä, joka on
päättänyt pitää pystyssä nykyisen yhteiskunnan perustuksia, ei voi
nähdä sosialismissa mitään muuta kuin täydellisesti käsittämättömän
hairahduksen. Sosialismin historian kirjottamisessa ei hänellä ole
päämääränä tehdä sitä kehityksen mukaisesti selväksi, vaan pikemmin
näyttää sosialismin soveltumattomuus ihmisen ja yhteiskunnan olemukseen.
Niin kauan kuin kapitalistinen tuotantotapa oli yhä kehittymässä,
oli sosialismi tosiaankin vastakkainen tuotantotavan vaatimuksille
ja kerrassaan mahdoton olemaan pysyväisenä yhteiskuntamuotona. Sen
vuoksi 1840-luvun lopulla olikin sosialismin historialla osallaan
joukko tosiasioita, joista herrat taloustieteilijät osasivat lyödä
rahaa. Sosialistiset ajatukset sortuivat tyhjinä unelmina, yritykset
käytännöllisesti toteuttaa sosialismia eivät tuottaneet tuloksena
mitään muuta kuin pitkän rivin tappioita ja onnistumattomia kokeita.
Tämän kaiken on sittemmin aika muuttanut. Sosialistisen ajatusten
historia on meidän päivinämme historia, joka sisältää "sosialismin
kehityksen haaveesta tieteeksi". Ja sitten kun yhtyminen on tapahtunut
sosialismin ja työväenliikkeen välillä, muodostaa sosialismin
käytännöllisen vaikutuksen historia ketjun mitä kauneimpia voittoja.
Nämä edistykset ovat meidän päivinämme yhtä yleisesti tunnettuja ja
tunnustettuja kuin sosialismin tieteelliset perustukset. Lyhyesti
sanottuna: sosialismin historialla on kyllin ilmeisiä todistuksia
sosialismin varmasta edistymisestä eri aloilla, jotta tieteilijätkin
voisivat paremmin asiaan kiintyen antaa täydellisen esityksen siitä.
On pantava suurta merkitystä siihen, että Parisin ja Pragin
yliopistot ovat nyt samanaikaisesti asettaneet ohjelmiinsa luennoita
sosialismista, ja Pragissa saatiinkin täydellisesti sopiva henkilö
niitä pitämään.
Mutta samassa määrässä ja samasta syystä kuin ihastus sosialismin
historiaan pienenee taloustieteessä, kasvaa se sosialisteissa. Tästä
huolimatta on heille kuitenkin mahdollista olla mitä täydellisimmin
puolueettomia edeltäjiään kohtaan.
Meidän asianamme ei liene tässä näyttää, missä suhteessa
uudenaikaisempi sosialismi on sosialismin aikaisempiin muotoihin.
Samaten voisimme joutua tässä liian kauas antautuessamme tutkimaan
taloudellista historian käsitystä, joka lyö leimansa uudempaan
sosialismiin ja tekee objektivisen historian kirjottamisen
mahdolliseksi. Tämä voisi olla samaa kuin, että takertuisimme
sisällykseen siinä työssä, joka on edessämme. Olkoon tämä tarpeeksi
viittaamaan siihen, että myöhemmän ajan sosialisti on varsin vapaassa
suhteessa edeltäjiinsä. Heidän sosialisminsa ei ole samaa kuin hänen,
ne olosuhteet, joista se sai alkunsa, ovat erilaisia kuin ne, jotka
nykyajan sosialistia ympäröivät. Millaisen tuomion hän edeltäjistään
lausuneekin, ei se kumminkaan kohtaa sitä sosialismia, johon hänen oma
personallisuutensa sisältyy.
Itsestään on kuitenkin selvää, ettei hän suinkaan ole välinpitämätön
edeltäjiänsä kohtaan, vaikka hän niihin nähden säilyttääkin
itsenäisyytensä ja puolueettomuutensa. Syvä myötätuntoisuus yhdistäisi
hänet kaikkiin, jotka tahtoisivat jotain samallaista, pyrkisivät
samaa päämäärää kohti kuin hän itsekin. Se, että he koettivat
saavuttaa sosialistisia ihanteita aikana, jolloin yhteiskunta
ei ollut vielä kehittänyt keskuudestaan näiden toteuttamiseen
tarvittavia edellytyksiä, että he siis pyrkivät mahdottomuuksiin
eivätkä onnistuneet, se varmaankin yhä enemmän vahvistaa sitä
myötätuntoisuutta, jonka asian luonteen mukaan tulee aina kohdata
sorrettuja, voitettuja. Ja jos hänen vielä lisäksi täytyy olla
näkemässä, kuinka niitä, jotka ovat kukistuneet, ei ainoastaan voittaja
ole häväissyt, panetellut ja saattanut huonoon valoon, vaan että
vielä tänäkin päivänä niitä puolueellinen historiankirjotus varsin
pahoin käsittelee luokkaharrastuksia palvellen, niin on suuttumus ja
viha sortajia vastaan yhä enemmän lisäävä hänen myötätuntoisuuttaan
paneteltuja kohtaan.
Mutta kuinka voimakkaita nämä tunteet lienevätkin, eivät ne suinkaan
millään tavalla estä totuutta tutkimasta. Onpa selvää, että sosialistin
on helpompi kuin tavallisen kirjailijan tunkeutua vanhempien
sosialistein tunne- ja henkimaailmaan.
Jos ymmärtää täydellisesti sosialismin myöhemmän muodon synnyn, samalla
kun käsittää sen aikaisemmat muodot, niin on toiselta puolen samoin
totta, että paremmin ymmärtää molempia, jos itse on keskellä nykyajan
sosialistisia liikkeitä. Lienee tässä paikallaan Heinen huomautus:
"Silloin kun koettaa selittää nykyisyyttä menneisyydestä, huomaa
samalla, että oikeastaan entisyyttä vasta nykyisyyden kautta käsittää
oikein ja että jokainen päivä luopi tähän menneisyyteen uutta valoa,
josta meidän lyhytnäköisillä kirjailijoillamme ei ole ollut edes
aavistustakaan".
Näin ollen voidaan väittää, että samalla kun taloustiede yhä
enempi kääntyy toimimasta sosialismin historian hyväksi, siirtyy
tämän kirjottaminen luonnollisesti niille, jotka kuuluvat uudemman
sosialismin kannattajien piiriin.
Mutta tässä kohtaa näitä kaikkien suotuisien edellytyksien ohella tosi
vaikeus: _ajan vähyys_.
"Meidän levottomalla ajallamme", kirjotti Engels kerran, "on samoin
kuin 1500-luvulla, niin pian kuin asia koskee yleisiä harrastuksia,
ainoastaan taantumuksen puolella miehiä, jotka ovat erikoistutkijoita".
Tämä totuus koskee ennen kaikkea sosialidemokratiaa. Me emme voi
meikäläisistä mainita ketään, jota voisi pitää yksinomaan tieteellisenä
tutkijana. Jokainen meidän miehistämme on samalla käytännöllinen
sotilas, joka sanoineen ja kirjotuksineen, neuvoineen ja toimineen
antautuu työväestön taisteluun. Yleisesti tunnettua on, ettei nykyisten
sosialistisien perustelmien kumpikaan perustaja millään tavalla tehnyt
tässä kohden mitään poikkeusta.
Niiden kannattajien joukossa, jotka nyt koettavat toimia opettajiensa
hengessä, ovat useimmat sanomalehtimiehiä, valtiopäivämiehiä j.n.e.
Ei ole silloin ihmeellistä, ettei sosialidemokratia ole tähän saakka
toimittanut mitään laveampaa sosialismin historiaa, vaan kaikki
kirjalliset tuotteet ovat olleet yksityisiä erikoistietoja.
Arvostelukyky auttaa tätä puutetta koettaen asettaa johdonmukaisesti
yhteen erikoistietoja kaikkiin tärkeisiin ajankohtiin nähden
sosialismin historiassa. Tarkotus ei suinkaan ole antaa tässä
yleiskuvaa kokonaisen tieteen alalta erityisien kuvauksien muodossa.
Juuri historian alalla on edellä sanottua menettelyä monet kerrat
menestyksellä koetettu.
Kieltämättä on tällä menettelytavalla myöskin haittansa. Täydellistä
yhtenäisyyttä on mahdoton saavuttaa, silloinkaan kun, niinkuin
tässä tapauksessa, kaikilla työskentelijöillä on sama tieteellinen
katsantokanta. Esitystapa ei voi olla samallaista, sillä eri osat
ovat eri kynistä lähteneet, mutta eipä edes ajatusten sopusointua voi
aina saavuttaa. Sillä kuinka yhtäläinen kanta eri tutkijoilla onkin,
katselevat he kumminkin asioita eri silmillä ja kullakin on siinä
omat yksityiset tapansa. Niin, tämä täydellinen yhtenäisyys, mitä
tulee historian puolueettomasti yhteensovitettuihin kohtiin, on sitä
mahdottomampi saavuttaa, mitä selvempää se on, yhtenäinen perustus ei
ole mikään kaava, vaan tutkimistapa, jota jokainen itsenäisesti käyttää.
Me teoksen toimittajat toivomme saavamme nämät haitat mahdollisimman
pieniksi jakamalla sisällyksen niin, että sekä toistamisia että aukkoja
niin tarkkaan kuin suinkin voitaisiin välttää; jokaisella tekijällä on
näet ollut erityinen yhdenjaksoinen osa tehtävänään.
Tämä teoksen tarkotus ei ole suinkaan puhtaasti tieteellinen. _Menneen
ajan selvyys tuottaa suurempaa valoa nykyisyyteen_. Ainoastaan ne
sosialistiset ilmaukset, jotka ovat vaikuttaneet uudemman sosialismin
muodostumiseen, otamme lähemmän tarkastuksemme esineiksi. Sentähden
jätämme kokonaan kiinalaisen sosialismin.
Me olemme myöskin samasta syystä jättäneet _alkuajan kommunismin_
käsittelyn. Sellainen kuvaus laajentaisi tavattomasti työalaa ja
muuttaisi täydellisesti sen luonteen. Alkuajan kommunismin historia on
koko ihmissuvun historia aina sen ensimäisestä ilmaantumisesta kauaksi
n.k. historialliseen aikaan. Alkuajan kommunismin otamme puheeksi
ainoastaan silloin, kun uudempi sosialismi on jonkinlaisessa yhteydessä
sen kanssa.
Teoksen alkuperäisen suunnitelman mukaan alkaisi tutkimuksiin
perustuva esitys _uskonpuhdistuksesta_ tai Münzeristä ja Moresta,
ja kaikki se, mikä on tämän ajan edellä, selitettäisi lyhyesti
käsittelevässä johdannossa. Tämä johdanto on kuitenkin täytynyt tehdä
niin laveaksi, että siitä on tullut erityinen ensimäisen nidoksen
_ensimäinen osa_. Tämä ensimäinen nidos, _Uudemman sosialismin
edeltäjät_, käsittää kaksi osaa, joista ensimäinen on saanut nimen
_Platonista uudestikastajiin_. Toinen osa, _Thomas Moresta Ranskan
vallankumoukseen_, johtaa meitä eteenpäin ajassa aina suureen Ranskan
vallankumoukseen ja antaa sen ohessa erityisenä liitteenä katsauksen
Amerikan uskonnolliskommunistisiin siirtoloihin. Vaikka suurin osa
näistä asioista kuuluukin meidän aikaamme, on niillä kumminkin yhtä
paljon yhtäläisyyttä 15- ja 16-vuosisadan lahkojen, uudestikastajien,
mennonitien ja kvekarien kanssa kuin samanaikaisien Robert Owenin,
Fourierin ja Cabetin kanssa, ja kuuluvat ne sentähden todellakin tähän
ensimäiseen nidokseen, joka juuri käsitteleekin "edeltäjiä".
Koko teos on nyt jaettu neljään nidokseen. Toinen käsittää ajan
1789-1848, kolmas taasen saksalaisen sosialidemokratian historian,
jonka on kirjottanut Fr. Mehring, ja vihdoin neljäs sosialismin
historian muissa maissa vuodesta 1848 aina meidän päiviimme.
Suuri on se tehtävä, jonka olemme ottaneet suorittaaksemme, mutta
me toivomme, että siinä kuitenkin onnistumme. Me olemme koettaneet
saada kansainvälisen sosialidemokratian luotettavia ja kelvollisia
kirjallisuuden edustajia yritystämme avustamaan, ja heidän avullaan
luulemme, vaikka aine onkin näin tavattoman laaja, siinä pääsevämme
onnelliseen loppuun. Ainoa ehto työn onnistumiseksi on, että sen
tekevät henkilöt, jotka tuntevat perinpohjin aineensa ja joilla on sekä
halua että rakkautta työhönsä. Tällaista ohjetta olemme käyttäneetkin.
Jokainen tässä yrityksessä työskentelijä kirjottaa historiaan sellaisia
kappaleita, joihin hän erityisien tutkimuksien kautta on syventynyt ja
innostunut. Jokainen koettaa parastaan. Jos teos herättää lukijoissaan
yhtä paljon viehätystä aineeseen kuin tekijöissään, niin on sen
menestyminen varma.
Lontoossa ja Stuttgartissa helmikuulla 1895.
_E. Bernstein_ ja _K. Kautsky_.
Johdanto.
Uudemmalla, kansainvälisellä sosialidemokratialla on historiallisesti
kaksi juurta. Molemmat kasvavat samasta maaperästä, siitä jonka
muodostaa nykyinen talous- ja tuotantojärjestelmä. Molemmilla on
sama päämäärä -- tehdä loppu niistä sanomattomista kärsimyksistä,
joihin yhteiskuntamme syöksee niin monet jäsenistään ja ennen kaikkea
heikoimmat niistä, omaisuudettomat. Ja molemmat tahtovat saavuttaa
tarkotuksensa poistamalla tämän tuotantojärjestelmän, nykyisen
omaisuusjaon. Mutta molemmat ovat kuitenkin olemukseltaan aivan
erilaisia.
Toinen näitä juuria -- _kommunistinen utopismi_ -- lähtee korkeimmista
yhteiskuntaluokista. Sen aatteiden kannattajat kuuluvat yhteiskunnan
henkisiin valittuihin. Toinen sosialidemokratian juuria --
_tasa-arvokommunismi_[1] -- johtaa syntynsä yhteiskunnan alimmista
kerroksista, niistä, jotka aina viime vuosikymmeniin asti luettiin
henkisestikin alimpana oleviksi.
Utopismi sai alkunsa korkeasti sivistyneistä miehistä, jotka
eivät olleet sidottuina niiden luokkien harrastuksiin, joista he
olivat lähteneet. Tasa-arvokommunismi on raakaa ja suorasukuista;
yhteiskunnallinen ymmärrys, huolettomat ajatukset ja tunteet eivät sitä
luoneet, ei, vaan pakottava aineellinen hätä, taistelu luokkaetujen
puolesta.
Porvarillisen, lähimmäisrakkaudellisen, utopisen kommunismin alkaa
_Thomas More_. Nykyaikainen taisteleva tasa-arvokommunismi on vielä
nuorempi. Ensi kerran se näyttäytyy vasta _Englannin vallankumouksen_
aikana 1600-luvulla.
Mutta kummallakin on sentään edeltäjänsä. Se ihannevaltio, jonka
_Platon_ rakensi, ei ole ollut vaikuttamatta utopisteihin, ja
tasa-arvokommunismin alussa havaitaan jälkiä _kristillisten
uskonlahkojen kommunismista_. Näiden vaikutukset eivät tosin ole olleet
varsin suuria. Samalla tavalla kuin kapitalistinen yhteiskunta on
olemuksellisesti erilainen kuin sekä muinais- että läänitysaikainen,
niin on myöskin uudempi kommunismi jotain kokonaan muuta kuin Platonin
tai vanhimman ja keskiaikaisen kristinuskon. Jokaisella näillä
kommunismilajilla on juurensa omassa ajassaan, josta se saa voimansa
ja päämääränsä. Sen edelläkävijät voivat olla tuskin muuta kuin tuki,
johon uusi muoto nojaa, joka kohottaa sen itsetuntoa ja useassa kohdin
helpottaa todistuksien löytämistä. Ne voivat paljon vaikuttaa sen
ulkonaiseen esiintymiseen, mutta varsin vähän sen sisimpään olemukseen.
Jotta täydellisesti käsittäisi uudemman sosialismin synnyn,
on välttämätöntä ottaa lähemmän tarkastuksen esineeksi sen
edelläkävijöitten joukosta ne, jotka ovat huomattavasti vaikuttaneet
siihen -- s.o., kuten juuri olemme sanoneet platonilainen ja
kristillinen kommunismi.
Mutta myöskin toisesta tärkeämmästä syystä täytyy meidän tutkia niitä
lähemmin: Ei voi saada täyttä selvyyttä jonkun ilmiön erityisesti
huomattavista piirteistä muulla tavalla kuin vertaamalla sitä toisiin
samantapaisiin. Sellaisia vertailuja on useinkin toimitettu kommunismin
eri muotojen välillä, vaikka tarkotus on ollutkin enimmäkseen
suorastaan vastakkainen; ei ole koetettu edistää, vaan pikemmin
hämmentää, mikä on uudemmalle sosialismille ominaista, sen luonteeseen
kuuluvaa. Arvostellaan eri kommunismilajit saman kaavan mukaan, ja se
mikä koskee yhtä saa koskea kaikkia erotuksetta. Tämä menettelytapa
on erittäin mukava, sillä kaikkien kommunismilajien yhteiset piirteet
ovat tavallisesti heti pinnalla havaittavissa. Mutta siksi onkin
sosialidemokratian vastustajilla sitte niin paljo moittimista, sillä
tällä tavalla saavat he syytä sanoa kaiken onnettomuuden, mikä on
kohdannut menneiden aikojen kommunisteja, olevan myöskin luonnollisena
seurauksena nykyisen sosialismin pyrkimyksistä.
Oppiaksemme tuntemaan tämän erikoista olemusta, on varsin
välttämätöntä, että hankimme tietoja siitä, mikä on edelläkävijöiden
olemukselle ominaista. Ja sen olemassaolon oikeutukseen ja
tulevaisuuden toiveisiin tulee uutta valoa, kun opimme tuntemaan niitä
edellytyksiä, joissa sen edeltäjät kasvoivat ja hävisivät olemasta.
Se onkin päätehtävämme tämän nidoksen ensimäisissä osissa. Meille
on välttämätöntä selittää osa yhteiskunnallista kehityshistoriaa
kommunistisien aatteiden ja pyrkimyksien historian ohella. Mutta joskin
tiemme siten tulee vähän pitemmäksi, niin on se kumminkin vaihtelevampi
ja tarjoo laveampia näköaloja. Mielenkiintomme ja myötätuntoisuutemme
niitä hengen ja miekan sankareita kohtaan, jotka kuluneina vuosisatoina
ovat taistelleet kaiken riistämisen ja sorron poistamiseksi, voivat
vain kasvaa, jos, samalla kun opimme tuntemaan heidän aatteitaan ja
toimiaan, samalla opimme käsittämään heidät aikansa olosuhteiden
kehittämiksi.