Juliette odotti pari minuuttia, kunnes miesten askeleita ei enää
kuulunut jykeviltä tammiportailta.
Ensi kertaa Damokleen miekan pudottua oli hän yksin ajatuksineen.
Muutamassa hetkessä oli hänen keksittävä miten irtautua sotkeutuneista
silmukoista, joihin hän itse oli rakastettunsa kietonut.
Merlin miehineen palaa pian. Näytelmää ei voida jatkaa heidän
palattuaan, ja niinkauan kuin vaarallinen kirjesalkku oli Déroulèden
yksityiskirjastossa, oli hän vihollisensa käsissä uhkaavassa vaarassa.
Hetkisen hän arveli piilottaa salkun omiin vaatteisiinsa, mutta tuokion
harkinta osoitti sellaisen toimenpiteen arvottomuuden. Itse hän ei
ollut nähnyt papereita; mikä tahansa niistä saattoi olla Déroulèden
syyllisyyden täysi todiste; kirjeenvaihdossa oli mahdollisesti käytetty
hänen omaa käsialaansa.
Raivoisan nolattuna ja kiihottuneena Merlin ehkä määrää hänet
tarkastettavaksi! Moisen loukkauksen kauhu vapisutti häntä, mutta
siihenkin hän olisi alistunut, jos vain siten olisi voinut pelastaa
Déroulèden. Siitä ei hän kuitenkaan saattanut olla varma, ennenkuin hän
oli tarkastanut paperit, ja siihen ei ollut aikaa.
Hänen ensimäinen ja suurin ajatuksensa oli: Pois Déroulèden
yksityiskirjastosta vaaralliset paperit muassa. Niistä ei saa löytyä
jälkeäkään talossa, jos mieli vapauttaa Déroulède kaikista epäluuloista.
Juliette nousi sohvalta ja kurkisti oven raosta. Eteisessä ei ollut
ketään, mutta vasemman siipirakennuksen yläkerrasta kuului selvään
sotilaiden raskaat askeleet ja silloin tällöin Merlinin raaka nauru.
Juliette kuunteli hetkisen saadakseen selville mitä tapahtui. Miehet
olivat varmaan kaikki menneet Déroulèden makuuhuoneeseen, joka oli
viimeinen vasemmalla ensi kerroksen käytävän päässä. Varmaankin oli
kylliksi aikaa päätöksen toteuttamiseen.
Parhaansa mukaan hän piilotti paksun nahkasalkun hameensa laskoksiin.
Sillä hetkellä ei ollut kysymys sen vähemmästä kuin hänen hengestään.
Jos joku sotilaista tapaa hänet portailla, ei mikään voi pelastaa häntä
eikä — mahdollisesti — Déroulèdeakaan. Jos taas hän jää paikalleen ja
antaa asiain vapaasti kehittyä, hänet varmasti keksitään. Hän päätti
uskaltaa.
Äänettömästi hän pujahti huoneesta kiirehtien suuria tammiportaita
ylös. Innokkaasti tarkastaessaan Déroulèden makuuhuonetta Merlin
miehineen ei ollenkaan huomannut mitä takana tapahtui. Juliette saapui
käytävään ja kääntyen äkkiä oikealle juoksi äänettömästi paksun
aubussonilaisen maton yli omaan huoneeseensa.
Siihen ei kulunut minuuttiakaan. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän
kuuli Merlinin määräävän yhden miehen vahdiksi käytävään, mutta silloin
hän oli jo onnellisesti omassa huoneessaan. Hiljaa hän sulki oven.
Pétronelle koko iltapäivän ahkerasti pakattuaan nuoren emäntänsä
tavaroita oli nukahtanut nojatuoliin. Tietämättä kauheista tapauksista,
jotka nopeasti seurasivat toisiaan, kuorsasi kunnioitettava vanhus
rauhallisesti kädet tyytyväisesti ristissä korkealla povella.
Juliette ei sillä hetkellä välittänyt hänestä. Niin nopeasti ja
taitavasti kuin suinkin repi hän painavan nahkasalkun auki terävillä
saksilla ja pian oli sen sisällys levällään pöydällä hänen edessään.
Silmäys niihin riitti vakuuttamaan, että useimmat paperit epäilemättä
olisivat toimittaneet Déroulèden giljotiinille, jos ne vain olisi
löydetty. Suurin osa kirjeistä oli kansanvaltuutetun käsialaa.
Juliettella ei tietysti ollut aikaa niiden yksityiskohtaiseen
tarkastamiseen, mutta vaistomaisesti hän tunsi niiden olevan mitä
vaarallisinta laatua.
Hän keräsi paperit yhteen repien muutamia kappaleiksi; sitten sirotteli
hän ne tuhkakuppiin huoneen nurkassa olevan suuren kaakeliuunin eteen.
Onnettomuudeksi oli kuuma elokuun päivä. Jos hän olisi halunnut
hävittää paperipinkan sydäntalvella, kun uunissa oli tulta, olisi
tehtävä ollut paljon helpompi.
Mutta hänellä oli suuri ja jalo päämäärä, mitä suurempaa ei ole ollut
koskaan kannustamassa ihmiskuntaa urotöihin.
Hän ei välittänyt seurauksista. Hänellä oli vain yksi ajatus —
Déroulèden pelastaminen millä hinnalla tahansa.
Seinällä, vastapäätä hänen vuodettaan ja aivan samettipäällyksisen
rukoustuolin yläpuolella oli pieni veistos, Neitsyt Maria Jeesus-lapsi
sylissä. Se oli noita hienon hienoja keksintöjä pyhän veden
säilyttämiseksi. Sellaista kuluneen vuosisadan nöyrä taikausko piti
välttämättömänä jokaisen tytön huoneessa.
Veistoksen edessä paloi pieni lamppu. Sen Juliette otti varovasti
sormiensa väliin, ettei heikko liekki olisi päässyt sammumaan. Ensin
hän kaatoi öljyä tuhka-astiassa oleville paperipalasille, sitten hän
sytytti lampun sydämellä koko vaarallisen kirjenipun.
Öljy sai paperit heti syttymään; käry tai ehkäpä Julietten olo
huoneessa herätti kunnianarvoisan Pétronellen.
»Pétronelle, ei mitään erikoista», puhui Juliette hiljaa, »poltan
ainoastaan muutamia vanhoja kirjeitä. Mutta haluan olla yksin muutaman
hetken — menisittekö alas keittiöön, kunnes kutsun teitä?»
Tottuneena noudattamaan emäntänsä käskyjä nousi Pétronelle heti
sanaakaan hiiskahtamatta.
»Olen lopettanut vähien tavarainne pakkaamisen, lemmikkini. Kas
niin, miksette käskenyt minua polttamaan noita papereita? Nyt olette
tahrannut sievät kätösenne ja —»
»Hiljaa, Pétronelle, hiljaa!» Virkkoi Juliette kärsimättömästi! samalla
lempeästi työntäen kielasta vanhusta ovea kohden. »Juoskaa nyt nopeasti
keittiöön, älkääkä lähtekö sieltä, ennenkuin kutsun. Ja Pétronelle»,
lisäsi hän, »te ehkä näette sotilaita talossa.»
»Sotilaita! Armahtakoon hyvä Jumala meitä!»
»Pétronelle, älkää pelästykö. Mutta he saattavat kysyä teiltä jotain.»
»Kysyäkö?»
»Niin minusta.»
»Aarteeni, lemmikkini», huudahti Pétronelle pelästyneenä. »Ovatko nuo
pirut —?»
»Mitään ei ole vielä tapahtunut, mutta tiedättehän, että tähän aikaan
on aina vaara tarjolla.»
»Hyvä Jumala! Pyhä Maria! Jumalan äiti!»
»Mitään ei tapahdu, jos koetatte pysyä aivan tyynenä ja teette juuri
niinkuin käsken. Menkää keittiöön ja odottakaa siellä, kunnes kutsun.
Jos sotilaat tulevat sisään ja kyselevät, jos he koettavat pelotella
teitä, niin muistakaa, ettei meidän tarvitse ihmisiä pelätä ja että
henkemme on Jumalan käsissä.»
Puhuessaan piti Juliette koko ajan silmällä paperikasaa, joka
vähitellen muuttui tuhaksi. Hän koetti lietsoa liekkejä parhaansa
mukaan, mutta muutamat kirjeet olivat sitkeätä paperia ja paloivat aika
hitaasti. Kyyneleitä vuodattaen, mutta tottelevaisena, valmistautui
Pétronelle lähtemään huoneesta. Hänen emäntänsä hajamielinen ilme
herätti hänessä pelkoa. Koetut kärsimykset olivat tehneet Julietten
kasvot henkevän kauniiksi. Silmät loistivat suurina ja kiehtovina
kuin olisivat ne nähneet kuolemattomille silmille näkymättömiä
henkiolentoja; kullankeltaiset hiukset ympäröiden valkean puhdasta,
nuorta otsaa näyttivät pyhimyskehältä.
Pétronelle teki ristinmerkin niinkuin olisi seisonut pyhimyksen edessä.
Pétronellen ovea avatessa äkillinen veto sammutti viimeisen hiipuvan
liekin tuhka-astiasta. Nähdessään Pétronellen poistuneen käänteli
Juliette kiireesti muutamia jäljelle jääneitä puoleksi palaneita
paperipaloja. Mihinkään ei ollut kirjoitus jäänyt selväksi. Mikä oli
Déroulèdelle vaarallista, se oli kaikki todellakin muuttunut tomuksi.
Neitsyt Marian jalkain juuressa oleva pieni lampun sydän oli sammunut
öljyn puutteesta eikä Juliette keksinyt, millä sen olisi sytyttänyt
uudelleen ja hävittänyt palamattoman jäännöksen. Sivuilta turmeltu
nahkasalkku oli vielä jäljellä — sitä oli mahdoton hävittää.
Sille ei voinut mitään. Tuokion mietittyään heitti Juliette sen
matkalaukkuun pukujansa joukkoon.
Sitten hänkin lähti huoneesta.