Lasiveranta, jonka takaseinän muodostavat köynnöskasveilla ja kukilla
koristetut ikkunat. Verantakoristukseksi hakatut tuuheat koivut
jakavat ikkunaseinän osastoihin. Oikealta taustalta kohoavat ulkoa
portaat. Oikealla sivuseinällä on ovi kyökkiin. Vasemmalla kaksi
ovea. Verantakalusto korkeaselkäisine korituoleineen. Ikkunoista
näkyy puutarha, kauempana tehdas ja kesäinen järvimaisema. Valaistus
aurinkoisen iltapäivän.
Teresia istuu vaaleassa kesäpuvussa hypistellen kukkaa. Kauempana
ikkunasyvennyksessä seisoo tohtori Friman, ja tuijottaa vähäväliin
ajatuksissaan Teresiaan.
TERESIA: Mitä ajattelet?
TOHTORI: Sinua.
TERESIA: Minkä tähden?
TOHTORI: Autuuteni tähden.
TERESIA (leikillään): Puhu hiljempaa, kohtalottaret suuttuvat, jos
kuulevat.
TOHTORI: Pahemmin eivät kuitenkaan voi kohdella kuin jo ovat kohdelleet.
TERESIA: Jos paljon vaadimme, otetaan meiltä pois sekin vähä, mikä
meillä on.
TOHTORI: Ne ovat sanoja vain.
TERESIA (jota puistattaa): Hui -- kylmä.
TOHTORI: Mikä sinua värisytti?
TERESIA: En tiedä, syksyn tunto.
TOHTORI: Vaan sinähän olet kuin aurinko, joka lämpöä hehkut.
Todellakin. Ja kuinka kaikki sinua rakastavat ja kaikilla on oikeus
rakastaa.
TERESIA: Onko se niin synkkä asia mielestäsi?
TOHTORI: On.
TERESIA: Lapsi.
TOHTORI: Kerro minulle kotoasi.
TERESIA: Mitä sieltä? Sieltä ei ole mitään kerrottavaa. Siellä on
ikävää ja harmaata. Illat pitkät ja sydän raskas. Niin, mitään muuta ei
olekaan.
TOHTORI: Oletko onneton?
TERESIA (kevyesti): Miksi onneton? Ikävä ja yksitoikkoisuus ei ole sama
kuin onnettomuus. Ei. Onneton en ole.
TOHTORI: Ja miehesi?
TERESIA: Mitä hänestä. Hän on kunnon mies. Olen häneen tavallaan
tyytyväinen.
TOHTORI: Mitä sanot?
TERESIA (hymyillen): Mitä minun pitäisi sitten sanoa?
Äänettömyys.
TERESIA: Mitä ajattelit, kun otsasi yli kulki synkkä pilvi?
TOHTORI: Sinua. Miksi kiusaat?
TERESIA: Ymmärrä minua.
TOHTORI: Näenhän ymmärtämättäkin. Nainen rakastaa vain omaa rakkauttaan.
TERESIA: Niin se on. Rakastaa vain omaa rakkauttaan. Omia unelmiaan.
Vaan puhukaamme liioittelematta. En ole enää nuori. Siinä se.
TOHTORI: Minulle pysyt sinä aina nuorena.
TERESIA: Siis vain ajatuksena. Vaan en itselleni. Olen vain ihminen.
TOHTORI: Ja julma.
TERESIA: Kuinka sinä olet vielä nuori ja malttamaton.