Ensimmäinen kohtaus.
Fores. Sali linnassa.
(Banquo tulee.)
BANQUO.
Nyt olet se: kuningas, Cawdor, Glamis
Ja kaikki, mitä ennustivat velhot.
Petosta vaan sun käyttäneesi pelkään.
Mut sanottiin tok', ett'ei sukuus jäis se,
Vaan että kuningasten kanta-isäks
Tulisin minä. Totuutta jos heiss' on --
Ja sinusta, Macbeth, se selvään nähdään --
Miks ei he minullenkin ennustajiks
Ruveta vois ja toivoani nostaa?
Mut vaiti siitä!
(Torventoitauksia. Macbeth kuninkaana, Lady Macbeth
kuningattarena, Lenox, Rosse, hoviherroja, hovinaisia
ja seuralaisia tulee.)
MACBETH.
Tuossapa se paras
On vieraamme!
LADY MACBETH.
Jos hän ois unhotettu,
Ois suureen juhlahamme aukko jäänyt,
Ja pilall' oisi kaikki.
MACBETH.
Tänä iltan'
On juhlapidot meillä, pyydän, että
Tulette tekin.
BANQUO.
Teidän korkeutenne
Vaan käskeköön, ja velvollisuus teihin
Mun sitoo siteill' ikikestävillä.
MACBETH.
Lähdetten iltapuolla?
BANQUO.
Lähden, herra.
MACBETH.
Tän päivän neuvotteluss' oisi muuten
Mieltänne kuultu, jok' on aina viisas
Ja onnekas; mut huomiseks se jääköön.
Kauasko matka on?
BANQUO.
Niin kauas, että
Se ajan täyttää tästä iltaan asti.
Paremmin jos ei hepo juokse, täytyy
Yölt' ottaa lainaks pari synkkää tiimaa.
MACBETH.
Pois älkää jääkö vaan!
BANQUO.
En, ruhtinaani.
MACBETH.
Veriset lankomme ne Englannissa,
Ma kuulen, piilevät ja Irlannissa.
Tunnustamatta julmaa isänmurhaans'
Valeita outoj' ajavat he kansaan.
Huomenna siitä, jolloin muutenkin
Kokohon meitä vaatii valtatoimet!
Ratsaille joutuun! Hyväst'! Illalla
Siis tavataan. Mukana onko Fleance?
BANQUO.
On, herra. Aika kiiruhtaapi.
MACBETH.
Olkoot
Heponne varmat jaloiltaan ja virmat!
Näin satulainne turviin jääkäätten!
Hyvästi! -- (Banquo lähtee.)
Jokaisella nyt kello seitsemään on
Vallassaan aika, että seurast' oisi
Sen suuremp' ilo. Iltaan asti yksin
Tahdomme jäädä. Siksi, Herran haltuun!
(Kaikki lähtevät, paitse Macbeth.)
(Palvelija tulee.)
Mies, kuules! Ovatko ne miehet täällä?
PALVELIJA.
He linnan portill' odottavat, herra.
MACBETH.
Tuo sisään heidät! -- (Palvelija lähtee.)
Tämä tila ei
Niin mitään ole, jos ei turvaa ole.
Tuon Banquon suhteen suuri mull' on pelko:
Sen miehen kuninkaallisessa luonteess'
On jotain hirveää. Hän uskaljas on;
Ja paitse tätä rohkeutt' on hällä
Älyä, joka varmast' uljaat tuumat
Vie määrän päähän. Muut' en ketään pelkää
Kuin häntä. Henken' alleen masentaa hän,
Niinkuin Antonion suhteen Caesarin
Sanotaan tehneen. Velhoja hän sätti,
Kuninkaan nimen kun he mulle soivat,
Ja käski heidän haastaa hälle. Silloin
Profeettain lailla tervehtivät häntä
Lukuisten kuningasten kanta-isäks.
Mun päähän' asettivat mahon kruunun
Ja kourahani kuivan valtikan,
Jonk' outo muukalainen siitä riistää,
Kun poikaa mull' ei ole. Niin jos on,
Ryvetin sieluni Banquon lapsen tähden,
Sen tähden hurskaan Duncanin ma tapoin,
Sen tähden tunnonrauhan' myrkytin
Ja autuuteni helmen ihmiskunnan
Viholliselle myin hänt' auttaakseni
Kuninkaaks, Banquon lasta kuninkaaksi!
Ei, ennen taisteluun sun haastan, onni,
Ja sodin kanssas henkeen, kuolemaan!
Ken siellä? --
(Palvelija palajaa kaksi murhaajaa seurassaan.)
Pois, ja varro, kunnes kutsun. --
(Palvelija lähtee.)
Teit' emmekö me eilen puhutelleet?
1 MURHAAJA.
Kyll', armollinen herra.
MACBETH.
Hyvä! No,
Olettenko sit' aprikoinneet? Tietkääs,
Se hän on, joka ennen muinen salpas
Teilt' onnen tien, vaikk' arvelitte siksi
Mua viatonta. Sen jo viime kerrall'
Osoitin teille; selväks tein, kuin teit' on
Petetty, peijattu; ma keinot näytin
Ja niiden käyttäjät ja kaikki, josta
Jo pöhkökin ja mielipuoli huomaa
Sen Banquon työksi.
1 MURHAAJA.
Sen te selvititte.
MACBETH.
Niin, mutta vielä muutakin, jok' aiheen'
On tähän yhdyntäämme. Olettenko
Niin kärsiväiset luonnostanne, että
Tuon siedätten? Niin laupiaatko, että
Mies-paran tuon ja hänen lastens' eestä
Rukoilette, tuon, jonka käsi raskas
Teit' alas hautaan painoi sekä saattoi
Ijäksi omaisenne mieron tielle?
1 MURHAAJA.
Kuningas, miehiä me olemme.
MACBETH.
Niin, miehistä te kirjoiss' ehkä käytte
Kuin lukki, hurtta, häkki, tiisti, rakki
Ja luppakorva, joilla koiran nimi
On kaikilla; mut arvolistass' ero
On talon-, lintukoiran, vilkkaan, laiskan
Ja viekkaan välillä, sen lahjan mukaan,
Jonk' aulis luonto kullenkin on suonut,
Ja josta kullakin on eri kölli
Muist' eroitteeksi, jotka lista merkkii
Samaksi kaikki. Niinpä ihmisenkin.
No, jos nyt listass' oletten ja ette
Alinta miehenluokkaa, ilmaiskaa se,
Niin povellenne uskon toimen, joka,
Jos teette sen, vihollisenne sortaa
Ja rakkauteeni kiinni teidät solmii.
Hän elämällään terveyteni tärvää;
Paranen, jos hän kuolee.
2 MURHAAJA.
Minä, herra,
Mies olen, jota mailman iskut, potkut
Niin härnänneet on, ett'en huoli mitä
Mailman kiusaks tehnen.
1 MURHAAJA.
Minä myöskin
Niin vaivattu, niin kovan onnen lyömä,
Ett' elämäni alttiiks annan, jos sen
Parantaa sillä voin tai päästä siitä.
MACBETH.
Ett' oli Banquo vihollinen teille,
Nyt tiedätten.
2 MURHAAJA.
Niin oli.
MACBETH.
Niin myös mulle,
Ja niinkin verivihaisesti, että
Jokainen hetki hänen elämästään
Mun sydänvertan' kysyy. Voisin kyllä
Hänestä päästä julkivaltaa käyttäin
Ja tunnustan sen suoraan, mut en saata
Eräiltä ystäviltä, jotka meille
On yhteiset ja joihin panen arvon;
Vaan täytyy mun hänt' itkeä, vaikk' itse
Ma hänet tapoin. Senpä vuoksi teiltä
Apua kosin nyt, näin ihmisiltä
Tekoni peittäin monestakin syystä.
2 MURHAAJA.
Me teemme, herra, mitä käskette.
1 MURHAAJA.
Niin, vaikka henki --
MACBETH.
Miehuutenne kuultaa
Jo silmistänne. Tunnin kuluessa
Osoitan teille paikkanne ja määrään
Sopivan ajan ihan piiramalleen.
Tän' iltan' on se tehtävä eik' aivan
Lähellä linnaa: minuun -- muistakaa se --
Syyn kaunaa ei saa jäädä. Hänen kanssaan --
Ett'ei jäisi puolitekoon työmme -- Fleancen,
Tuon hänen poikansa, jok' ompi myötä,
Jonk' ero täält' on yhtä tärkki mulle
Kuin isän, täytyy synkän hetken onnest'
Osansa saada. Tuumimaan nyt menkää;
Koht' etsin teitä.
2 MURHAAJA.
Valmiit' ollaan, herra.
MACBETH.
Teit' oiti kutsun; vartokaatte tuolla.
(Murhaajat menevät.)
Päätetty siis! -- Jos, Banquo, taivaasen
Sun pyrkii sielus, nyt se tehköön sen!
(Lähtee.)
Toinen kohtaus.
Toinen huone linnassa.
(Lady Macbeth tulee, palvelija jäljessä.)
LADY MACBETH.
Täält' onko Banquo lähtenyt?
PALVELIJA.
On, rouva,
Mut palaa yöksi.
LADY MACBETH.
Sano kuninkaalle,
Ett' olis puhuttavaa hiukan mulla,
Jos häll' on tilaisuutta.
PALVELIJA.
Kyllä, rouva.
(Lähtee.)
LADY MACBETH.
Kaikk' ompi turhaa, hukkatyötä vaan,
Jos kyllääns' ei saa halu saamastaan;
Parempi olla murhattujen mailla
Kuin murhaajana tunnon rauhaa vailla!
(Macbeth tulee.)
No, herrani, miks yksin noin te käytte,
Kamalat haaveet seurana, ja mieless'
Ain' ajatus, jonk' esineensä kanssa
Jo olis kuolla tullut? Miksi muistaa
Mit'ei voi auttaa? Tehty mikä tehty!
MACBETH.
Ei surmaans' saanut käärme, sai vaan haavan,
Ja paranee; ja kurja ilkeytemme
Sen kammoo hammast' aivan niinkuin ennen.
Hajotkoot taivaat, maat ja mailman pylväät,
Ennen kuin pelvoss' atriamme syömme
Ja nukahdamme mieless' unen hirmut,
Jotk' öisin meitä vaivaa! Paremp' olla
Tuon kuolleen luona, jonka lähetimme
Omaksi rauhaksemme ikirauhaan,
Kuin sielun piinapuilla lakkaamatta
Tuskissa olla. Haudassaan on Duncan
Ja elon kuumeen jälkeen hyvin nukkuu.
Pahintaan petos tek': ei teräs, myrkky,
Ei ulkosodat, kapinat, ei mikään
Hänt' enää saavuta.
LADY MACBETH.
Oi, miehen' armas,
Sulosta jylhä katsees, ole tänään
Iloinen, kirkas vierastesi kanssa.
MACBETH.
Niin kyllä, armahani; samoin sinä!
Sa koko huomiosi Banquoon käännä;
Hänt' ennen muita silmin, kielin etsi.
Viel' epävarmat ollen, täytyy meidän
Imarteen virrass' arvoamme pestä,
Sydämmen valhenaamaks tehdä kasvot,
Sen tosilaadun peittäin näin.
LADY MACBETH.
Nuo heitä!
MACBETH.
Oi, vaimo, skorpioneja on täynnä
Mun sieluni! Viel' elää Fleance ja Banquo.
LADY MACBETH.
Mut heill' ei ikuisuuden valtakirjaa.
MACBETH.
Se lohduttaa: he ovat saatavissa.
Iloitse siis! Ennenkuin yökkö päättää
Yölentonsa ja koppakuoriainen
Hekaten mustan käskyst' univirttään
Nukuttavalla hyrinällä soittaa,
On teko tehty lajiaan mitä julmin.
LADY MACBETH.
Mik' on se teko?
MACBETH.
Tietämättömyyttäs
Viaton ole, armas, kunnes teost'
Iloita saat. Yö umpisilmä, joudu,
Armeliaan päivän hellä katse peitä,
Ja verikäsin näkymättömin
Tuo suuri valtakirja revi rikki,[9]
Mi kalvaaks minut saa! -- Jo hämärtääpi,
Kotiinsa metsään vares lentää; päivän
Iloiset lapset nuokkuin nukkuvat,
Yön mustat henget ryöstöns' alkavat.
Sa kummastut; mut vaiti, kiinni suu!
Pahuuden kautta pahuus voimistuu.
Niin, armas, tule kanssani.
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
Sama paikka. Yrttitarha, josta tie vie linnaan.
(Kolme murhaajaa tulee.)
1 MURHAMIES.
Ken yhtymään sun käski meihin?
3 MURHAMIES.
Macbeth.
2 MURHAMIES.
Epäillä hänt' ei tarvis: tehtävämme
Hän tuntevan ja käsittävän näyttää
Vähästä tärkimpään.
1 MURHAMIES.
Siis auta meitä! --
Lännessä päivää vielä hiukan hohtaa;
Hevostaan myöhästynyt matkamiesi
Yömajaan jouduttaa; ja väijymämme
Jo lähenee.
3 MURHAMIES.
Vait! Hevosia kuulen.
BANQUO (ulkoa).
Hoi, tulta tänne!
2 MURHAMIES.
Hän se ompi. Toiset
Jo linnass' ovat, joita odotettiin.
1 MURHAMIES.
Hevoset ympäritse kiertävät.
3 MURHAMIES.
Noin virstan matkan; hänen, niinkuin kaikkein,
Tapana täst' on jalan käydä linnaan.
(Banquo tulee, ja Fleance, tulisoihtu kädessä.)
2 MURHAMIES.
Kah! tulta, tulta!
3 MURHAMIES
Hän se on.
1 MURHAMIES.
Käsin työhön!
BANQUO.
Tän' yönä sataa.
1 MURHAMIES.
Satakoot siis iskut!
(Karkaa Banquon päälle.)
BANQUO.
Petosta; Oo! -- Fleance, pakoon riennä, pakoon!
Sun täytyy kostaa tämä! -- Oo, sa konna!
(Banquo kuolee. Fleance pakenee)
3 MURHAMIES.
Ken soihdun sammutti?
1 MURHAMIES.
Se eikö oikein?
3 MURHAMIES.
Tass' on vaan yksi; poika pääsi pakoon.
2 MURHAMIES.
Siis tekemättä paras puoli työstä.
1 MURHAMIES.
Pois nyt, ja kertomahan mit' on tehty.
(Lähtevät.)
Neljäs kohtaus.
Juhlahuone linnassa.
(Ruokapöytä valmiiksi katettuna. Macbeth, Lady Macbeth,
Rosse, Lenox, lordeja ja seuralaisia tulee.)
MACBETH.
Arvonne tunnetten te; istukaa.
Ja sydämmestä tervetulleet kaikki.
LORDIT.
Kiitämme, armollinen kuningas.
MACBETH.
Me itse nöyrän' isäntänä käymme
Nyt vierastemme seuraan. Arvo-istuin
Emännän olkohon; kun aika tulee,
Hält' odotamme tulotervehdystä.
LADY MACBETH.
Mun puolestani kaikillen se lausu:
Sydämmen' sanoo heidät tervetulleiks.
(Ensimmäinen murhaaja ilmestyy ovessa.)
MACBETH.
Sydänten kiitos sulle vastaa, katso; --
Molemmat sivut täydet! Käyn siis keskeen.
Nyt irti ilo! Pöytää kiertämään nyt
Pikari pankaa! -- (Syrjään murhaajalle.)
Poskellas on verta.
MURHAMIES.
Se Banquon on.
MACBETH.
Parempi sinun päälläs
Kuin hänen sisässään! Hän siis on poissa?
MURHAMIES.
Niin, kaula poikki; minulta hän sen sai.
MACBETH.
Kah, oiva kaulanleikkaaja! Mut hyvä
On hänkin, joka samoin teki Fleancen.
Jos sen teit sinä, ei sun vertojas.
MURHAMIES.
Fleance pakoon pääsi, herra kuningas.
MACBETH.
Taas kuume minuun karkaa; terve muuten
Olisin ollut: niinkuin marmor' ehjä,
Kuin vuori vahva; rajaton ja vapaa
Kuin ilman henki; vaan nyt salvass' olen,
Siteissä, raudoiss', epäilyyn ja kauhuun
Kahlittu kiinni. -- Säilyss' on siis Banquo?
MURHAMIES.
On, herra, säilyss' allikossa tuolla,
Ja päässä kaksikymment' aimo haavaa,
Joist' yksikin jo surmaks olis.
MACBETH.
Kiitos!
Siin' emäkäärme on; mut pakoon päässyt
Sikiö tuo, se myrkyllist' on juurta,
Vaan vielä hampaaton. -- Pois mene; lisää
Huomenna kuulen.
(Murhaaja menee.)
LADY MACBETH.
Kuningas, te ette
Kehoita iloon. Atria on kaupan,
Jos sit' ei mielin suoduks usein kuule.
Saa ruokaa kotonaankin, mutta vieraiss'
On kohtelu sen höystehenä: muuten
On pidot kolkot.
MACBETH.
Maire muistuttaja! --
Sulatus hyvä ruokahaluanne
Ja kumpaistakin terveys seuratkoon!
LENOX.
Suvaitkaa, kuningas, tok' istahtaa.
(Banquon haamu tulee ja istuu Macbethin sijalle.)
MACBETH.
Maan kunnia nyt olis koossa tässä,
Jos Banquo ystävämme olis läsnä.
Juroksi tahtoisin hänt' ennen syyttää
Kuin jotain tapaturmaa surkutella.
ROSSE.
Sanansa poissa-olollaan hän syö. --
Suvaitkaa toki seurahamme tulla.
MACBETH.
On pöytä täys.
LENOX.
Tass' yks on paikka.
MACBETH.
Missä?
LENOX.
Tass', armas herra. Miks noin kauhistutte?
MACBETH.
Ken tuon on tehnyt?
HERRAT.
Minkä, kuninkaamme?
MACBETH.
Sanoa voitko, että minä tein sen?
Veristä tukkaas älä mulle huiskaa!
ROSSE.
Hyvät herrat, nouskaa: kuningas voi pahoin.
LADY MACBETH.
Ei, hyvät herrat! Moinen on hän usein
Jo pienest' ollut. Istukaa ma pyydän.
Se hetken puuskaa on; hän koht' on terve.
Jos liiaks häntä tarkkaatte, hän suuttuu,
Ja kiihko yltyy. Syökää, hänest' älkää
Millänne olko. -- Mies oletko?
MACBETH.
Olen,
Ja rohkeakin, jok' en pelkää nähdä
Mit' itse piru kalpenis.
LADY MACBETH.
Sa hupsu!
Tuo pelkos luoma kuva on, se puukko,
Jonk' ilmass' ohjanneen sa sanoit tiesi
Luo Duncanin. Tuo säpsähdys ja säikky --
Nuo tosi pelvon ilveet -- takan ääress'
Ois paikallaan, miss' ämmät tarinoivat
Ja mummo heitä säistää. Häpeä!
Miks' irmastelet noin? Kun tarkoin katsot,
Se vaan on tuoli.
MACBETH.
Katsos! Näetkös, tuossa?
Haa! Mitä sanot? -- Mitä huolin siitä?
Jos nyökyttää sa saatat, puhu myöskin!
Jos kalmistot ja haudat hautaamamme
Takaisin luovat, hautapatsainamme
Sitt' olkoon haukkain kuvut!
(Haamu katoaa.)
LADY MACBETH.
Mitä? Viekö
Miehuutes hulluus?
MACBETH.
Hänet näin, niin totta
Kuin tässä seison!
LADY MACBETH.
Hyi, hyi, häpeä!
MACBETH.
Vert' ennenkin on juossut, muinaisaikaan,
Ennenkuin tavat perkas ihmisyys;
Ja sittenkin on monet murhat tehty,
Kamalat kuullakin. Jos siihen aikaan
Löit miehen päästä aivot, niin hän kuoli,
Ja siinä kaikki. Nyt hän nousee ylös,
Kakskymment' uhka verihaavaa päässä,
Ja viepi paikkamme. Tää kummempaa on
Kuin murha moinen.
LADY MACBETH.
Vierahanne, herra,
Te laiminlyötte.
MACBETH.
Ah! en muistanut --
Mua rakkaat vieraat, älkää ihmetelkö;
Mua vaivaa kumma heikkous, turha sille,
Ken tuntee mun. Nyt, kaikkein onnen malja;
Sitt' istuudun. -- Hoi! Viinisarkka täyteen!
Nyt koko seuran terveydeksi juon,
Ja ystävämme Banquon, jota kaipaan.
Josp' olis tässä hän! Niin, onneks olkoon
Hänen ja kaikkein!
HERRAT.
Alamainen kiitos!
(Haamu palajaa.)
MACBETH.
Pois! Silmistäni pois! Maan kätköön vaivu!
Luus ytimettömät on, veres kylmä;
Näköä silmissäs ei noissa, joilla
Sa tuijottelet.
LADY MACBETH.
Tämä, hyvät herrat,
Tavallist' ompi vaan, ei muuta mitään.
Mut illan ilon häiritsee se meiltä.
MACBETH.
Mit' uskaltaapi mies, min' uskallan.
Käy päälle niinkuin Venään villikarhu,
Hyrkanian tiiker', julma sarvikuono,
Muu muoto ota paitse tuo, ja hermon'
Ei vahvat järky. Tule henkiin jälleen
Ja korpehen mua vaadi miekkasille,
Ja pelvosta jos piilen, naisten hemmuks
Mua silloin hauku. Pois, sa hirmuhaamu!
Pois, tyhjä ilve!
(Haamu katoaa.)
No, kas niin! Kun poistuit,
Mies olen taas. -- Ma pyydän, istukaa!
LADY MACBETH.
Ilomme veit ja rikoit hauskan seuran
Mit' ihmeyttävimmällä häiriöllä.
MACBETH.
Kuin näky moinen hämmästyttämättä
Vois ohi kiitää kesäpilven lailla?
Omalle itselleni teet mun vieraaks,
Kun aattelen sun nähnees moisen ilmeen
Ja luonnon puna sentään poskes peittää,
Kun minun kalpeat on pelvost' aivan.
ROSSE.
Mink' ilmeen, kuninkaani?
LADY MACBETH.
Pyydän, vaiti!
Pahemmaks yhä käy hän; kysymykset
Vihoittaa häntä. Hyvää yötä kaikki!
Nyt arvovuorost' älkää huoliko,
Vaan menkää kaikki kerrassaan.
LENOX.
Hyv' yötä!
Paremman voinnin kuninkaalle suomme.
LADY MACBETH.
Hyv' yötä kaikillen!
(Lordit ja seuralaiset menevät.)
MACBETH.
Se vaatii verta.[10]
"Veri verta vaatii", sanotaan. On nähty
Puun puhuvan ja kiven liikkuvan.
Älykkäät tietäjät ja poppamiehet
Harakan, korpin, naakan lennost' ilmi
Salaisimmatkin murhatyöt on saaneet. --
Mik' aika yöstä on?
LADY MACBETH.
Se aamun kanssa
Juur' riiteleepi, onko yö vai päivä.
MACBETH.
Mitäpä siitä sanot, kun ei Macduff
Pitoihin tullut?
LADY MACBETH.
Laitoitko sa sanan?
MACBETH.
Sen satuin kuulemaan: mut sanan laitan.
Jokaisen talon palvelijoissa mulla
On nuuskijoita. Huomenn' -- ani varhain --
Luo velhojen ma lähden: lisää heidän
Puhua pitää. Pahimmilla keinoin
Pahinta tietää halaan. Hyödyksen'
Saa kaikki väistää; olen verehen
Niin syvält' astunut, ett' yhtä näin,
Palaanko vaiko kaalaan eteenpäin.
Mun päässän' oudot tuumat työksi hautuu;
Ne tehtävät on, ennen kuin ne lautuu.
LADY MACBETH.
Sult' uni puuttuu, kaiken luonnon höyste.
MACBETH.
No, maata siis! Tää hairaus pelotusta
On alkajan: työ vaatii tottumusta.
Viel' ollaan toiminnassa liian nuoret.
(Lähtevät.)
Viides kohtaus.
Nummi.
(Ukkosen jylinää. Samat kolme noita-akkaa tulevat
ja kohtaavat Hekaten.)