Aukea paikka.
(Ukkosen jylinää Ja leimauksia. Kolme noitaa tulee.)
1 NOITA.
Kons' yhdymme taas; mi merkki sen,
Rajuilmako, leimaus, ukkonen?
2 NOITA.
Häly taistelun kun laannut on
Ja voiton tuo tai tappion.
3 NOITA.
Siis ennen laskemist' auringon.
1 NOITA.
Ja paikka mikä?
2 NOITA.
Nummen rinne.
3 NOITA.
Macbethkin silloin saapuu sinne.
1 NOITA.
Tulen, harmio.[1]
2 NOITA.
Konna huutaa.
3 NOITA.
Heti, heti!
KAIKKI.
Häijy on kaunis ja kaunis on häijy;
Sumussa ja pilvissä noidat ne leijuu.
(Katoavat.)
Toinen kohtaus.
Leiri Foresin lähellä.
(Miekankalsketta kuuluu. Duncan kuningas, Malcolm, Donalbain,
Lenox ja seuralaisia tulee. Soturi verissään kohtaa heidät.)
DUNCAN.
Ken tuossa verissään? On näkö hällä,
Kuin kapinasta uuden uutukaista
Hän tietäisi.
MALCOLM.
Se sama mies on, joka
Soturin oivan, karskin lailla iski
Mun kahleist' irti. -- Terve, urho veikko!
Nyt kuninkaalle kerro, kuinka sodan
Ol' lähtiessäs laita.
SOTURI.
Epävarma,
Kuin kahden uupunehen uijan, jotka,
Taidolleen haitaks, toisiins' iskevät.
Macdonwald julmus -- kapinoitsijaksi
Omansa aivan: kihistenpä versoo
Hänessä muukin konnuus -- länsisaarilt'
Avukseen kernit sai ja gallowglassit;
Ja onnetar, hymyillen kirotyölle,
Sai petturille portoks; mutta turhaan:
Macbeth, jot' urhoks syystä mainitaan,
Ilkkuillen onnetarta, maalla miekka,
Jok' yhä vielä veritöistään höyrys,
Miehuuden sankarina raivas tiensä
Tuon orjan luokse suoraan;
Ei kättä paiskannut, ei hyvästellyt,
Vaan vatsan halkas leukapieliin saakka
Ja kallon nosti meidän muurillemme.
DUNCAN.
Oi urho serkku! Uros ansiosta!
SOTURI.
Kuin päivän koita julmat ukonilmat
Ja myrskyt haaksirikkojatkin seuraa,
Niin hurman lähde tääkin turmaa huokui.
Kuningas skottein, huomaa, huomaa! Tuskin
Miehuuden aseill' oli oikeus lyönyt
Käpälämäkehen nuo käppäät kernit,
Kun Norjan herra, etuansa käyttäin,
Aseilla kirkkailla ja virkein voimin
Jo täytti päälle.
DUNCAN.
Mut Macbeth ja Banquo?
Heit' eikö säikyttänyt tuo?
SOTURI. Heh, kyllä:
Kuin jänis leijonaa, tai varpu kotkaa.
Olivat, totta puhuin, niinkuin tykit
Ladatut kaksin kerroin jyrinällä;
Niin he
Kahdesti kaksin kerroin löivät vastaan.
Veressä kylpeäkö teki mieli,
Vai uutta Golgathaako kuuluks tehdä,
En tiedä minä --
Apua huutaa haavani; ma voivun.
DUNCAN.
Kuin sanas kaunistaa sua haavas; maineen
On maku kummassakin. -- Haavur' tuokaa.
(Soturi saatetaan ulos.)
(Rosse tulee.)
Ken tuossa tulee?
MALCOLM.
Jalo Rosse-thani.[2]
LENOX.
Mi kiire hänen silmistänsä vilkkuu?
Hoin katsoo se, ken jotain suurta tietää.
ROSSE.
Jumala kuningasta varjelkoon!
DUNCAN.
No, mistä matka, jalo thani?
ROSSE.
Fifestä, armollinen kuninkaani.
Siell', ilmaa piesten, liput Norjan liehtoo
Väkemme viileäksi. Norja itse
Hirveillä joukoillaan, ja apunansa
Tuo kurja kavaltaja Cawdor-thani,
Aloitti julman taistelun, siks että
Bellonan rautahame sulho,[3] hälle
Ruveten vertaiseksi, -- käsi kättä
Ja miekka kavaltajan miekkaa vasten --
Masensi korskan mielen. Lyhyesti:
Me voiton saimme.
DUNCAN.
Mikä suuri onni!
ROSSE.
Niin että nyt Sven, Norjan kuningas,
Meilt' anoo rauhaa. Mutta kaatuneitaan
Ei haudata hän saanut, ennenkuin hän
Saarella pyhän Columbanin maksoi
Viistuhat taaleria yhteiskassaan.
DUNCAN.
Tuo Cawdor luottoan' ei enää petä. --
Julista hälle surma. Macbeth nyt
On Cawdor-thanin arvon perinyt.
ROSSE.
Sen täyttää tahdon koittaa.
DUNCAN.
Hän minkä menetti, sen Macbeth voittaa.
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
Nummi.
(Ukkosen jylinää. Samat kolme noitaa tulevat.)
1 NOITA.
Miss' olet ollut, sisko?
2 NOITA.
Sian tapossa.
3 NOITA.
Entä sinä, sisko?
1 NOITA.
Helmastaan laivur'akka kastanjoita
Söi hotki hotkimistaan. "Annas", sanoin:
"Pois hiiteen, noita!" huus se ihrahaaso.
Mies Tiger-laivall' on Aleppoon mennyt;
Mut hännätönnäpä rottana
Perässä ma seilaan seulassa;
Sen ma teen, sen ma teen, sen ma teen.
2 NOITA.
Saat tuulen multa.
2 NOITA.
Oi, sisko kulta!
3 NOITA.
Ma toisen annan.
1 NOITA.
Muut kaikki ma luonani kannan.
Joka sataman ja sopen,
Kaikki ilmansuunnat lopen
Kiertäen ne kaartavat.
Heinäks hänet kuivatan,
Öin ja päivin karkoitan
Unen hänen silmistänsä,
Noidun hänen elämänsä.
Yhdeksästi yhdeksän
Raskaan viikon karsinnan
Hivuen saa kestää hän.
Vaikk' en laivaa hukkaan saiskaan,
Myrskyn piestäväks sen paiskaan.
Kas, mikä mulla!
2 NOITA.
Näytä, näytä!
1 NOITA.
Laivurin peukalo, näätkös vaan,
Hän hukkui kotimatkallaan.
(Rummun pärrytystä ulkona.)
3 NOITA.
Haa, rummut soi!
Se on Macbeth, oi!
Kaikki. Velhosiskot käsikkäin
Maat ja meret kiitää näin
Hyörin pyörin piirisillä:
Kolme sulle ja kolme mulle
Ja kolme vielä, siit' yheksän tullee.
Seis! -- Nyt taika on kohdallaan.
(Macbeth ja Banquo tulevat.)
MACBETH.
Näin julman kaunist' en ole päivää nähnyt.
BANQUO.
Etäälläkö on Fores? -- Keitä nuo
Noin kuihtuneet ja pukimeltaan jylhät?
Maan asukkailt' ei näytä he ja sentään
Maan päällä käyvät. Eloss' olettenko,
Ja olennoita, joilta vastuun saapi?
Mua ymmärtävän näytte: kaikin viette
Rosoille huulillenne kurtun sormen.
Näytätten naisilta, mut partanne
Mua kieltää teitä siksi päättämästä.
MACBETH.
Jos voitte, puhukaa! Keit' oletten?
1 NOITA.
Oi, terve, Macbeth! Terve, Glamis-thani!
2 NOITA.
Oi, terve, Macbeth! Terve, Cawdor-thani!
3 NOITA.
Oi, terve, Macbeth! Kuninkaaks saat kerran.
BANQUO.
No, mitä tuijotatte? Säikyttenkö
Noin sulosointuisia uutisia? --
Nimessä totuuden, keit' oletten te?
Kuvitelmia vai tosi-olennoita!
Jalolle kumppanillen' ennustatte
Olevan onnen lisäks[4] suurta valtaa
Ja kruunun toiveita, ett' oikein siitä
Hän hurmaantuu; vaan mulle ette haasta.
Jos ajan kylvön tiedätten ja näette,
Mik' itu nousevi ja mik' ei nouse,
Niin vastatkaa! En kerjää enkä pelkää
En armoanne enkä vihaanne.
1 NOITA.
Terve!
2 NOITA.
Terve!
3 NOITA.
Terve!
1 NOITA.
Vähempi kuin Macbeth, ja suurempi.
2 NOITA.
Vähemmän onnekas, tok' onnekkaampi.
3 NOITA.
Et kuninkaaksi saa, mut niitä siität.
Macbeth ja Banquo, terve kumpikin!
1 NOITA.
Kumpikin terve, Banquo ja Macbeth!
MACBETH.
Seis, hämärät ennustajat! Selvän tahdon.
Kun Sinel kuoli, tulin Glamis-thaniks;
Vaan miten Cawdoriks? Viel' elää Cawdor,
Mies parhaillaan; ja kuninkaaksi pääsö
On luultavaa ja varmaa yhtä vähän
Kuin tulo Cawdoriksi. Mistä saitte
Tuon kumman tiedon? Miks täss' auhdoll' aholl'
Eteemme käytte, moista ennustellen
Profeettain lailla? -- Puhukaa, ma vaadin!
(Noidat häviävät.)
BANQUO.
Poreita maall' on niinkuin vesilläkin;
Nuo oli niitä. -- Mihin hävisivät?
MACBETH.
Pois ilmaan! Minkä ruumiiks luulit, haihtui
Kuin henki tuuleen. -- Voi, kun eivät jääneet!
BANQUO.
Tosi-olennoistako nyt haastelemme,
Vai olemmeko syöneet hulluheinää,
Mi mielen viepi?
MACBETH.
Lapsistanne tulee
Kuninkaita.
BANQUO.
Ja teistä kuningas.