Laajassa pirtissä vallitsee sankka pimeys. Kaikki nukkuvat. Mutta kohta
jo kohoaa nuorimman miniän pää vuoteelta ja kuulostaa. Sillä raskaan
unenkin painostaessa hän muistaa:
konsa kukko kerran lauloi,
viel' ei toista virkkanunna,
silloin nuorten nousuaika,
vanhojen lepuuaika.
Kun ei mitään kuulu, painuu pää takaisin hurstia vastaan. Hetken
kuluttua kapsahtaa nuorin miniä ylös uudelleen. Hän kuulostaa,
ihmettelee. Hän lähtee ulos katsomaan, jokohan Otavalla on
sarvet suorahan suvehen,
pursto perin pohjaisehen.