JOUTO (viitaten vas. olevaan oveen). Tuoll' on nyt Karhu aljunamme
salpain vankkojen takana. Hei, orjien isäntä, miltäs maistuu lainan
maksu! Saat nyt saada korkoin kanssa! Varo vaan, Orma, ettei karkaa
kaitsettavasi.
ORMA. Näettehän, että vahdin.
KULLERVO. Yksi vain livisti lintu. En ymmärrä vieläkänä, mihin häipyi
Heljä yöllä?
JOUTO. Miten pääsi, sit' en tiedä, mutta minne, sen tajuan. Koettaa
tietysti saattaa sanoman Kovakselle.
ORMA (hiljakseen). Silloin täst' on leikki poies. Uskokaa kun sanonkin:
hyvää täst' ei meille koidu.
KULLERVO. Tee sinä tehtäväs vainen, sull' ei muita mukinoita. Ja
muista: (tehden kädellään vastaavan liikkeen) nuoran jatko oot orressa,
jos vain Karhun karkuun lasket!
(Kullervo ja Jouto menevät ulos.)
ORMA (päätään puistellen). Jaa jaa. Saapa nähdä, mik' on loppu. Ylen on
pitkälle menty. (Huokaisee.)
KARHU (kolkuttaa vas. sivuovea sisäp.) Orma! Kuuletko, Orma!
ORMA (hämmentyen). Hst! Kuulen, mutta en uskalla kuulla...
KARHU. Raotahan ovea hieman. Enhän sulle mitään mahda... tahtoisin vaan
puhua hiukan.
ORMA. Vähän pönkää saatan siirtää, muuta juuri en uskalla.
KARHU (oven raossa). Sanohan minulle, Orma, sinä, joka olet näillä
tanhuilla kasvanut, kulkenut kuten minäkin, sanohan minulle, mitä tämä
kaikki oikein tarkoittaa? Minkä vuoksi toitte vieraan, vanhan
verivainolaisen tänne, ja yhdessä hänen kanssaan katalasti yöllä
karkasitte kimppuumme, murhan, ryöstön töihin? Onko puuttunut jotakin?
Enkö aina ole parastanne katsonut? Onko ollut ruoska ruokananne?
ORMA (hämillään). Eipä suinkaan, isäntä, ei suinkaan. On ollut kysta
kyllin silloin meillä kuin sinullai. (Pelästyy puhuneensa liikaa.)
Tuota... mutta niin, minä en tiedä... minä en tuonut vainolaista...
KARHU. Enkö ottanut teitä yhteisiin neuvonpitoihin, enkö aina --
(vetäytyy pois, joku tulee ulkoa ja menee pirttiin).
ORMA. Hst! Joudun vielä minä hirteen. Katsos, en halusta olisi tässä,
mun on pakko ollakseni, jos mieli elohon jäädä.
KARHU (katkerasti). Hm! Kehnoill' on matalat keinot! -- Sanohan vielä,
kuink' on laita vanhan Ripsan?