Oli seuraava päivä urheilijoitten pelastumisen jälkeen.
Pojat olivat kertoneet juurtajaksain koko seikkailunsa ihmettelevälle
enolleen. Nyt he olivat menneet satamaan katsomaan, menisivätkö
Explementit Ariadnella.
Tohtori oli lähtemäisillään kirjastoon, kun Minna pidätti hänet.
-- Täällä talossa ei asiat ole oikein päin. Onko tohtori huomannut
viimeisten päivien merkkejä ja ilmestyksiä? Täällä on hirvittävä ulos-
ja sisäänkäyminen joka yö, niinkuin joku katsoisi, kenenkä hän nielisi.
Järtekryyni muuttaa haahmoaan yhtä mittaa, niin että peloittaa olla sen
kanssa yksinään. Pojat ovat outoja ja merkillisiä. Heillä on jotain
mielessä ja tekeillä. Mutta vaarallisin on se ansa, jonka viekas nainen
ystävyyden varjon alla punoo sille, joka ei sitä aavistakaan, mutta
kirjoittaa vain numeroja ja ajattelee sellaisia asioita, jotka vain
pimittävät ihmisen selvää ymmärrystä, puhui Minna tavalliseen hämärään
tapaansa.
-- Minna on vain levollinen. Elämä tasoittuu ja vaikeudet selviävät
itsestään, sanoi tohtori, joka oli tottunut tällaisiin ylimalkaisiin
viittauksiin. Hän ei koskaan vaivautunut ajattelemaan, mihin ne
tähtäsivät.
-- Eikö tohtori välitä siitäkään, että Hetti neiti kävi täällä ja pyysi
poikia hänen huvilalleen kesäksi.
-- Mitä pojat siihen sanoivat?
-- He eivät luvanneet mennä ilman tohtoria. Kyllä minä kuulin muutakin.
Pojat sillä on jo puolellaan, musta kylki kummallakin.
-- Kyllä poikien tulisi päästä saaristoon, mutta minusta on ikävää olla
koko kesä erossa heistä.
-- Minä tiedän, mihinkä se hämärän kukka tähtää.
-- Mikä hämärän kukka?
-- Se kukka, jonka elon päivä alkaa hämärtää, vaikka vielä ei ole ilta.
Mutta puhua on hopeaa ja vaieta on kultaa, mutta usein väärin tehty,
jos ei varoita sitä, joka ei itse näe, mitenkä vapaus on menemässä.
Tohtori otti hattunsa ja aikoi poistua todenteolla, kun Minna päätti
luopua vertauksista ja viittauksista ja sanoi suoraan:
-- Hetti neiti tahtoo mennä naimisiin.
-- Mitä Minna nyt puhuu? Naiset joutuvat naimisiin, eivätkä mene.
-- Mutta Hetti neiti ei joudu.
Tohtori käveli hermostuneena edestakaisin lattialla, siveli hiuksiaan
ja ryntäsi vihdoin päättäväisesti ulko-ovelle sanoen:
Saadaanpa nähdä, eikö joudu.
Minna puisteli päätään ja meni keittiöön tarkastamaan Järtekryyniä,
jota hän yhä epäili.
* * * * *
Pojat olivat sillä välin käyneet satamassa ja nähneet kuinka Walker
ja Burns todellakin lähtivät. He seisoivat laivan kannella, hienoissa
matkapukimissa ja keskustelivat iloisen joukon ympäröiminä. Rannalla
oli heitä saattamassa sekä suomalaisia että ulkomaalaisia naisia ja
herroja. Edelliset olivat tuoneet kukkia ja jälkimmäiset pyysivät
lähteviä tulemaan pian takaisin Suomeen.
-- Vankilassa noitten pitäisi istua, eikä kunniallisen laivan kannella,
valkeina kuin lumi, sanoi Simo harmissaan.
-- Päästäisiin me kääntämään heidän sisunsa ulospäin, niin nähtäisiin,
mitä lumen alla on, sanoi Esko. -- Mennään pois täältä, ennenkuin minä
huudan heille heidän kunniansa.
Kun pojat tulivat kotiin, kuulivat he ääniä eteisestä. Avattuaan oven
he näkivät häikäisevän näyn.
Eteisen lattialla oli kaksi hienoa polkupyörää. Minna puhui miehen
kanssa, joka oli tuonut pyörät.
-- Tämä on varmaan erehdys. Ei meille ole ostettu polkupyöriä, sanoi
hän.
-- Tässä on selvä osoite. Kyllä ne ovat tänne tulevia, sanoi mies ja
ojensi Eskolle kirjeen.
Päällekirjoitus oli:
Esko ja Simo Linja. Tohtori Elis Somerin luona. Alla oli katu ja
numero.
Eskon kädet vapisivat, kun hän avasi kirjekuoren. Sisällä oli paperi,
jossa seisoi:
"Koko valmennusleirin urheilijoitten sankka parvi lähettää Eskolle ja
Simolle tervehdyksensä. Pyörät ovat muistolahjoja kelpo pojille. Hei,
hei, Suomi!"
-- Hurraa ne ovat meille, huusi Esko luettuaan kirjeen.
-- Ihanat Wanderer-pyörät, voi kamalaa! -- Simo huusi ja nauroi.
Molemmat alkoivat tarkastella pyöriä, nostaa ja käännellä niitä.
Mies poistui hymyillen, ja Minna alkoi kysellä uteliaana, keitä ne
oikeastaan olivat.
-- Meillä on hyviä urheilijaystäviä ja he ovat lähettäneet nämä meille,
selitti Simo.
-- Lähtään heti ajelemaan, minä en malta odottaa, sanoi Esko.
Kaksi hyvin onnellista poikaa ajoi hetki sen jälkeen pitkin katuja. He
olivat jo aikoja sitten oppineet toveriensa pyörillä ajamaan.
Ensin suunnattiin matka Agda Åhlgrénin vesimyymälän luo.
Siellä pojat kertoivat urheilijoitten pelastumisesta, jonka Agda muuten
oli kuullutkin Joosepilta.
Sieltä lähdettiin Hetti tädin luo.
Ihmeekseen tapasivat pojat enonsa täällä.
He kertoivat innossaan pyöristään, näyttelivät niitä joka puolelta ja
kehuivat.
-- Tulkaa nyt sisään, niin saatte kuulla jotakin, sanoi Hetti täti
ihmeteltyään pyöriä.
Pojat menivät uteliaina sisään, sillä tädin ääni oli ollut tavattoman
juhlallinen.
-- Tämä näkyy olevan oikea onnen päivä, sillä minäkin olen saanut ison
lahjan, sanoi eno.
-- Keneltä? Hetti tädiltäkö? kysyi Simo.
-- Niin juuri. Hän on antanut itsensä minulle.
Pojat seisoivat vähän hämillään eivätkä tietäneet mitä sanoa.
-- Ettekö ole iloisia saadessanne myöskin äidin sijaisen, sanoi Hetti
täti ja syleili poikia.
-- Hurjan iloisia, tätä me toivottiinkin. Keksikö eno itse tämän? sanoi
Simo.
-- Ei minua ainakaan kukaan siihen kehottanut, sanoi eno ja otti
Hetti-tätiä vyötäisiltä.
-- Älä ole näkevinäsi, muuten se häpee, kuiskasi Simo Eskolle.
Kun iloinen ja puhelias seura istui kahvipöydän ääressä, kertoi Esko
poikien viimeisen seikkailun.
-- Tepä olette toimeliaita poikia, minä olen oikein ylpeä teistä, sanoi
Hetti täti lämpimästi.
Sitten hän kertoi, mitä eno ja hän olivat päättäneet tulevaisuuden
suhteen.
He antaisivat heti kuuluttaa kirkossa ja häät vietettäisiin parin
viikon perästä. Sillä aikaa saavat pojat polkupyörineen olla Uskin
poikien luona Karjalohjalla.
-- Te saatte tulla kotiin vihkiäisiksi ja lähteä senjälkeen saaristoon.
Alamäen täti on luvannut ottaa teidät luokseen viikoksi. Minä soitin jo
hänelle ja kerroin uutisen.
-- Missä te olette sillä aikaa?
-- Teemme pienen häämatkan Imatralle ja tulemme sitten minun
huvilalleni, jossa vietämme yhdessä koko kesän, sanoi Hetti täti.
-- Mutta eikö morsiamet tarvitse kaikenlaista? Reikäompelusta ja
sellaista? kysyi Esko.
-- Minulla on jo täydellinen koti ja vähitellen voimme hankkia, mitä
puuttuu.
-- Missä me asutaan talvella?
-- Te muutatte kaikki minun luokseni, sillä nämä ovat minun omia
osakkeitani. Kaksi huonetta on vuokrattu rohdoskaupan myyjättärelle.
Hän saa muuttaa, kyllä nyt saa huoneita. Sillä lailla saamme työhuoneen
Elikselle ja oman turvapaikan uusille pojilleni.
-- Mutta saa nähdä, suostuuko Minna kaikkeen tällaiseen. Mitähän hän
sanoo? kysyi Simo.
-- Hän lähtee nyt lomalle. Kerrotaan hänelle uutinen vasta syksyllä,
ehdotti eno levottomana.
-- Ei häneltä voi salata suurempia asioita. Sitäpaitsi on vaarallista
toimia ominpäin kysymättä häneltä, varoitti Esko.
-- Kamalan vaarallista, vahvisti Simo.
-- Minä en ainakaan kerro, sanoi eno.
Hetti nauroi makeasti ja sanoi:
-- Miesparat. Kylläpä te olette eläneet ankaran käden alla. Minä en
pelkää Minnaa, enkä juuri ketään muutakaan. Eikä hänen suostumustaan
nyt kysytä. Huomenna tulen järjestämään asiat. Hän saa tulla syksyllä
keittäjättäreksi meille, tai muuttaa. Valitkoon itse, mutta emäntä olen
minä. Soittakaa minulle, jos perästäpäin nousee myrsky.
-- Mutta minä en osaa olla juuri muuta kuin matematiikan dosentti, tai
ehkä tulevaisuudessa professori, sanoi eno hiljaisesti.
-- Sinusta tulee koko talon kunnioitettu isäntä, jonka tahtoon kaikkien
on alistuttava, sanoi Hetti täti päättäväisesti.
Tohtori näytti olevan ymmällä näin suuresta kunniasta, mutta Esko sanoi:
-- Niin meistäkin. -- Välistä tapahtuu hurjan paljon kivoja asioita.
Nyt mekin saadaan oikea koti.
-- Me olemme olleet neljä yksinäistä ihmistä ilman perhettä ja
rakkautta. Kun me nyt liitymme yhteen, niin kestämme paremmin vaikeat
ajat ja koettelemukset, sanoi Hetti täti ojentaen toisen kätensä
pojille ja toisen sulhaselleen.
-- Olkaamme kiitollisia siitä, mitä me kaikki nyt saamme, sanoi tähän
enokin tavattoman liikutuksen vallassa.
-- Jeh. Polkupyöristä ja huvilasta ja kodista, lisäsi Esko.
-- Ja enosta ja tädistä, täydensi Simo.
-- Ja me rakkaista pojistamme, lopetti eno.