KAUKO. Tehkää niin hyvin! Se miellyttää minua.
MAURI. Se johtuu monestakin asianhaarasta. En voinut tehdä toisin — kun
tunsin äitisi — siitä on nyt viisikolmatta vuotta —
KAUKO. Niin — tietysti tunsitte hänet — ja tunsitte kai isänikin?
MAURI. Isäsi? — Hm! — Kyllä. Olen tuntenut sangen hyvin molemmat
Malkalan veljekset — sekä sen, joka on kuollut, että sen, joka juuri
tekee kuolemaansa.
KAUKO. Niin. Setäni arvelee kuolevansa.
MAURI. Olen kuullut. — No, sinä et kai ole pitänyt Malkaloista, koska
olet ottanut äitisi nimen Helotie.
KAUKO. Äitini oli minulle kaikki kaikessa. Siksi otin hänen nimensä.
Isääni en ole koskaan nähnyt — tai en muista nähneeni — eikä minulla
ole koskaan ollut mitään tekemistä setäni kanssa.
MAURI. Minä tiedän, että nuorempi Malkala, joka oli naimisissa äitisi
kanssa, kuoli varhain. Mutta ehti kuitenkin tuhlata äitisi koko
omaisuuden.
KAUKO. Äiti kertoi, että me jäimme suureen puutteeseen.
MAURI. Eikö nykyinen Malkala avustanut äitiäsi?
KAUKO. Minusta tuntui, että äitini ponnisti viimeisetkin voimansa
pysyäkseen irrallaan Malkalasta. Hän karttoi kaikkea sukulaisuutta ja
vielä enemmän ystävyyttä Malkalan kanssa.
MAURI. Sen ymmärrän.
KAUKO. Niin — tehän olette tuntenut heidät kaikki nuoruudessanne.
MAURI. Kyllä.
KAUKO. Kertokaa vähän heistä!
MAURI (kuin heräisi). Mitä tarkoitat?
KAUKO. Kertokaa vähän äidistä, isästä ja sedästä. Mistä se johtui, että
äitini ei pitänyt Malkalasta? On kai siinä jokin syy.
MAURI. Syy — tietysti! Kaikella on oma syynsä.
KAUKO. Niin — minä ajattelin, ettei se ollut ainoastaan tavallista
pintapuolista vastenmielisyyttä.
MAURI (sytyttää tupakan). Arveletko, että voit jo puolueettomasti
keskustella näistä vanhoista asioista?
KAUKO. Olisiko niissä jotakin arkaa sitten?
MAURI. Kuka tietää.
KAUKO. Ei ainakaan äidin suhteen!