SIRKKU. On kirjeissä ollut ja mielikuvituksessa — mutta nyt hän oikein
ottaa kädestä ja liikkuu edessäni ja puhuu — se on kovin outoa. Pidätkö
hänestä?
KAUKO. Pidän paljon. Hän on oikein minun maatani. Älykäs ja rehti ja
hyvä ihminen. Ihan toista kuin minun setäni. Isäsi pitää oikein pumputa
itsensä tyhjäksi minulle — kertoa kaikki tuolta Afrikan myrkkypesästä,
jossa hän on viettänyt puolet elämäänsä.
SIRKKU. Tuolla hän tuleekin portilla. Ota hänet huostaasi! Minä ohjaan
tänne. Siistin sillä aikaa vähän tädin puolella:
KAUKO. Sinusta on tullut tämän hotellin vakituinen siivooja! Kuulehan!
Jos minä muuttaisin johonkin muualle, niin isäsi saisi minun asuntoni.
Sehän minun tosiaankin pitäisi tehdä! Kas, kun en tuota heti älynnyt!
SIRKKU. Kysytään isältä, kuinka hän haluaa, sitten ensi viikolla.
Järjestyy kai se itsestään. Näkemiin nyt — sinä satavuotias! (Näyttää
pitkää nenää ja juoksee pois. Kauko kävelee tyytymättömänä pari kertaa
huoneen päästä päähän, pysähtyen pöydän ääreen.)
MAURI (tulee sisään). Juhannusrauha asuntoosi, kirjailija!
KAUKO (menee tervehtimään). Kiitos! Tervetultua! Käykää istumaan ja
koettakaa viihtyä kuin kotonanne!
MAURI. Häiritsenkö?
KAUKO. Ette ollenkaan! Pidän vapaata ainakin tänään ja huomenna.
MAURI (menee istumaan keinutuoliin). On kai suurenmoista, kun saa noin
vapaasti määrätä ajastaan.
KAUKO. Enpä juuri tiedä. Sen sijalla ovat sitten toisenmoiset työpäivät
kuin kahdeksantuntiset. Ja toisinaan yötkin. (Istuutuu.) No, miltä nyt
tuntuu tämä meidän pikku kylämme parinkymmenen vuoden kuluttua?
MAURI. Olen juuri ihmetellyt, kuinka uskomattoman vähän muutama
vuosikymmen muuttaa tällaisia syrjäseutuja.
KAUKO. Tunnette vielä entiset tiet ja polut?
MAURI. Kaikki. Olivat vain ennen tilavampia — laajempia.
KAUKO. Sen ymmärrän. Olette nähnyt niin paljon suurempaa ja avarampaa.
— Kuinkahan olisi, jos lähtisi täältä jonnekin — niin kauan kuin on
nuori.
MAURI. Kaikkialla on yhtä vaikeata.
KAUKO. Vaikeuksia en pelkää — mutta pitäisi nähdä maailmaa. — Millaista
siellä oli Afrikassa — Kongossa?
MAURI.. Kamalaa.
KAUKO. Ja sentään olitte siellä niin hirveän kauan!
MAURI. Oli pakko. Olin sitoutunut.
KAUKO. Ja nytkö on aika mennyt umpeen?
MAURI. Jo nelisen vuotta sitten olin vapaa sitoumuksesta — ja heti sen
täytyttyä lähdin sieltä.
KAUKO. No, miksi ette tullut suoraa päätä kotiin? Täällähän oli teitä
odottamassa tyttärenne — ja vaimonnekin eli vielä silloin.
MAURI. Pääsin vain Englantiin asti. Siellä pysäytettiin ja —
lähetettiin takaisin.
KAUKO. Onko sellainenkin mahdollista?