TUNTURI. Voi riemua! Ja minä olen aivojani vaivannut, tätä
epäilläkseni — —
URHONEN (tuskastuen). Minä surkuttelen sitä.
TUNTURI. Ja nyt näen armottoman totuuden — en enempää voi epäillä!
Minun puhdas, uskollinen rakkauteni on petettynä, murrettuna,
murhattuna! (Ottaa taas Urhosesta kiini.) Lurjus! sinä, joka minulta
olet varastanut elämäni autuuden — —
URHONEN. Armollinen hyvä herraseni! En minä ole mitään varastanut;
ryökinä on itse antanut. Hän kirjoitti minulle kirjeen, tunnusti
minulle lempensä, heittäysi minun käsihini — —
TUNTURI. Lurjus! Ja tuommoisen heittiön tähden olen minä uhrattu!
Ei se voi olla mahdollista!
URHONEN. Ihan mahdotonta!
TUNTURI. Ja kuitenkin se on totta! Hyvä on, että hän on valinnut
tämmöisen ryökäleen, onpa se toki lohdutukseksi; tästä nähdään, miten
ylenkatsottava hän on.
URHONEN. Hyvin ylenkatsottava!
TUNTURI. Ja te, kelvoton! Ken minun estää teidät ampumasta paikalla,
niinkuin susi ammutaan?
URHONEN. Armollinen, kaikkivaltias herra! teenhän minä kaikki mitä
käskette: sen kun vaan käskekää! Minä heti juoksen kotihini ja käyn
makaamaan, enkä koskaan enää pidä mielessäni tuota hylky-ryökinätä;
sillä hirmuistahan tuo on, että minun tähden annetaan rukkaset niin
jalomieliselle ja urhoolliselle herralle.
TUNTURI. Odota! Te jäätte tänne, odottelette Julian tuloa, ja
koettelette paraalla tavallanne saada hänen ilmoittamaan rakkautensa.
URHONEN. Eipä se vaikeata liene.
TUNTURI (taas tulistuen). Ei vaikeata?
URHONEN. Käskettekö sen työn olla vaikean!
TUNTURI. Vaikeasti tahi helposti, yhtä kaikki; vaan hänen omasta
suustansa tahdon kuulla häpeällisen ilmoituksen. Minä olen tästä
vähäisen etempänä. Vaan elä koettelekaan juosta pakoon, muutoin on
luotini niskassasi. Eläkä anna vähintäkään viittausta kolmannen hengen
läsnä-olosta; muutoin viittaus vastataan luodillani.
URHONEN (itsekseen). Ah luojani! Tuolla on joka tasku täynnä luotia!
TUNTURI. Jo tullaan; se varmaankin lie hän. Te'e vaan mitä olen
käskenyt, ja elä unohda, että pyssyni hana aina on vireessä!
(Vetaikse oikealle puolelle.)
URHONEN (itsekseen). Ah! tuon herran niskat tahtoisin vääntää nurin!
Voi minua, miksikä tulin tänne?
(Sillä aikaa on neitsy Kypäri tullut sisään vasemmalta
puolelta ja astunut muutamia askeleita eteenpäin.)