NEITSY. Vai niin, niinkuin ei tuon suuren tuntemattoman teos voisi
liikuttaa meitä viisi ja viisikymmentä kertaa!
HILMA. Voipi niinkin olla; mutta lukea ei ole sama kuin pelata kometiaa.
NEITSY. Onpa niinkin. Kun joku haastaa, niin täytyy lukea samaten kuin
hän on haastanut. Niin tekevät suuret puhelijat; he matkittavat kaikkia
ääniä, ukkojen, naisien, lapsien, myöskin henkien, ja väikkyvät edes
takaisin ilmassa, vaikka istuvat hiljaa.
HILMA. Ho, se lienee hyvin rattoisaa!
NEITSY (nousee ylös). Voi sinua tyttö hölmöä! Anna tänne! (Ottaa
häneltä kirjan.) Ja kuuntele tarkkaan! (asetaiksen keskelle teateria
ja lukee kimakalla äänellä, liikuttaen ruumistansa ja jäseniänsä
naurettavalla tavalla:)
Suolaheinä suolta tuotu,
Apilas ja rautalehti,
Aina aivan estelevät
Noidan juonet, noidan tuumat.
Pyhä Mikko miekkoinensa,
Kolumpakin kissoillensa,
Sinut aina suojelkohon,
Talot, tuvat varjelkohon!
HILMA. Oivallisesti, täti kulta! Mutta nyt ei täti kuitenkaan voi
hypätä ilmaan niin, että pää lakeen koskee, eikä täti viinaakaan taida
tahtoa.
NEITSY. Kuinka on mahdollista olla niin typerä, niin yksinkertainen?
Tunnoton olento! sinun nimesi pitäisi olla mikä tahansa, vaan ei
Hilma; sillä Hilma Roile oli ylpeä tyttö, jolla oli ihanuuden-tunto ja
kauneuteen rakkaus.
HILMA. Mutta, täti-kulta, pitäisikö minun sitte, niinkuin Hilma Roile,
rakastua merirosvoon ja nostaa kapinaa hallitusta vastaan?
NEITSY. Pidä suusi kiini! Me pienet ihmiset emme tohdi emmekä voi
apinoida muinais-ajan jättiläisiä; mutta ihanuutta ja rakkautta he
meille tarjoavat. Ja kuinka sinä uskallat, pieni tyttö, antaa sanan
rakastua tulla huulillesi? Elä koskaan enää anna minun semmoista
kuulla! (Pyssyn pamauksia kuuluu kaukaa.) Mitä kummia? Pyssyn pamauksia
kuului kaukaa! Kyllä oli pyssyn pamauksia. (Hilmalle.) Tahi kuinka,
etkö sinä kuullut?
HILMA (nousee ylös). Kuulin.
NEITSY. Kuka nyt tähän aikaan voipi ampua?
HILMA. Ehkä nimismiehen kasakat ovat tavanneet sala-kauppioita
metsässä, ja nämät nyt tekevät vasta-rintaa.
NEITSY. Se olisi hyvin ihanata.
HILMA. Ja antaisi ainetta kauniisen kertomukseen, jos meillä olisi
Walter Scott.
NEITSY. Siitä syntyisi kaunis kertoelma, niinkuin kaikki hänen
kirjoittamansa.
HILMA. Kaikki, yksin nimetkin ovat kaunista hänen töissään.
NEITSY. Niin, todella. Eikö hänen nimensä suju hyvin somasti ja
viehättävästi, niinkuin esimerkiksi Dunrossness ja Drumsbourloch.
HILMA. Tahi Mucklebakit ja Knockvinnock.
NEITSY. Ah kuin kaunista! Mucklebakit ja Knockvinnock.
HILMA. Mutta totta haastaen, täti-kulta, niin minun korvissani
sujuvat Kalevalan urojen nimet kauniimmilta, samaten Kantelettaren
laulut. Sukulaisieni luona ollessani luimme siellä paljon suomalaista
kirjallisuutta, ja rakasta se olikin, sillä "oma maa mansikka, muu maa
mustikka".
NEITSY. Ole nyt jo vaiti. Mikä onni meillä on, että löytyy ulkomaata!
Miten hirmuista olisi, jos ympäri maailmata olisi pelkkää Suomenmaata!
— Nyt en enempää tahdo lukea, sinä voit mennä huoneesesi (antaa hänelle
kirjan). Minä lähden ulos vähän kävelemään (syrjään). Ketuille ja
tetrille!
HILMA. Niin myöhään, rakas täti? On niin pimeä ulkona.
NEITSY. Ei ole mitään vaaraa. Hyvää yötä? (tarjoo hänelle kätensä
suudeltavaksi. Hilma suutelee sitä ja menee ulos ovesta vasemmalle.)
Kohta ajan kieli yhdeksän kertaa suutelee vasken huulia; minun täytyy
lähteä noihin viehättäviin häihin.