1
Puhelimeen ehdittyhän Top aluksi kuuli vain sen tuttua, katkonaista
surinaa.
»Selvittäkää linja, tehkää hyvin! En erota sanaakaan!»
Miten tämä pyyntö yleensä tehonneekaan, nyt se jossakin määrin tehosi.
Top erotti sanan — nimensä, Tophampton.
»Kyllä, puhelimessa. Haloo! Kuka puhuu?»
Ääni, jota Top ei tuntenut — miehenääni — lausui sanan »Helen», ja
sitten taaskin surinaa.
»Haloo, haloo!» huusi Top levottomana. »Helen?»
Äkkiä hän tajusi, että vaikka hän ei ollut luullut lainkaan
ajattelevansa Helen-lapsukaista, oli hän kuitenkin ollut sangen
huolissaan tämän nuorimman serkkunsa tähden, joka ei ollut tahtonut
— tai voinut — tulla ja joka ei ainakaan ollut tullut hänen
tanssiaisiinsa...
Mitä tämä nyt merkitsi, ja miehenääni?
»Haloo! Mistä kysymys? Kuka puhuu?» tiedusti Top. »Mistä puhutaan?»
Ei vastausta. Sekavia ääniä. Sotkuisia, epäselviä sanoja samalla
oudolla äänellä.
Sitten Top erotti kolme sanaa, jotka muistuttivat kolmea tulimerkkiä.
»... Helen... kuolemaisillaan!... tulkaa...»
2
Top ei kuullut enempää; oikeastaan hän ei jäänyt enää kuuntelemaankaan.
Paljain päin, sieppaamatta päällystakkiaan tai kaulaliinaansa Top
riensi silatun marmorihallin läpi, loivia portaita alas, ulos
lasiovesta eteiskatokseen ja Lontoon sydänöiselle kadulle. Hän huusi
autonsa, ennenkuin järjestäjä ennätti liikahtaakaan. Kiihkeästi Top
ilmoitti Oxfordin alueen osoitteen ja käski lyhyesti: »Ajakaa niinkuin
ikinä pystytte!»
Ohjaaja tuntui ajavan niin raatelemalla kuin suinkin osasi.
Miehen vika ei tietenkään ollut, jos koko Knightsbridgen ja Battersean
välinen Lontoo näytti olevan jalkeilla ja jos yövahteja oli
joukkueittain punalyhtyisten katosten suojassa vahtimassa sokkeloisia
juoksuhautoja ja graniittionkaloita.
Tuskaisena Top hoki itsekseen, huomaamattaan puhuen ääneen:
»Kuolemaisillaan... Helen kuolemaisillaan...»
3
Mitä se saattoi merkitä? Minkä tähden?
Lapsi oli ollut ihan pirteä. Top oli nähnyt hänet aamiaispöydässä,
nähnyt hänen lähtevän Chelseassa olevaan balettikouluunsa kädessään
laukku, jossa oli hänen tanssikenkänsä ja puoliseväänsä. Senjälkeen
Top ei ollut nähnyt Heleniä koko tänä sekavana päivänä... Hyvä Jumala,
aikoiko tämä ohjaaja kiertää Hamsteadin kautta?... Kuolemaisillaan?...
Miten olisi mahdollista ajatella sellaista Helenin kaltaisen tytön
yhteydessä? Hänen lemmikkiserkkunsa... Helen! Tyttö oli kaihtanut
häntä koko viime viikon... mutta silti pysynyt hänen lemmikkinään.
Juuri sentähdenkö häntä oli pyydetty puhelimeen? Eikö hänen olisi
pitänyt olla maltillisempi, tuoda rouva Mundy muassaan? Pitäisikö hänen
_kääntyä nyt takaisin? Ei... Kirottu_ vintiö, salli taaskin seisauttaa
auton... Nyt käännös oikealle... OIKEALLE, tolvana... Vihdoinkin
viimeinen käänne; auto pysähtyi ison vuokratalon kivioven edustalle.
4
»Odotanko, sir?» virkkoi ohjaaja tälle kiihtyneen näköiselle
nuorukaiselle, joka oli hatuttomin päin kiiruhtanut tänne
vuokrakasarmille, jossa sellaisen nuoren herrasmiehen ei juuri
otaksuisi käyvän —
Top sysäsi kaikki taskussaan olevat pikku rahat miehen käteen ja lähti
sanaakaan lausumatta juoksujalkaa kiitämään päämääräänsä, harppaillen
rouva Mundyn asunnon kivisiä portaita vinhemmin kuin koskaan ennen.
5
Suinpäin hän syöksyi sisälle avattuaan oven avaimellaan ja huuteli
hiljaa, mutta kiihkeästi Maryä, Mundyjen pientä palvelijatarta.
Mary, joka nukkui kuin murmeli, paneutui aina aikaisin levolle; mutta
varmaankin hän nyt oli valveilla. Entä se miehenääni, mitähän se
merkitsi? Lääkärikö? Top hoki itsekseen kysymyksiään koneellisesti,
kuten oli hokenut koko matkan autossa, mutta torjui yhä mielestään
kaikki vastaukset, jotka muistuttivat hänelle joen tämän puolen
vuokrakasarmeissa sattuneista murhenäytelmistä... Niistä olivat
sanomalehdet kertoneet... Ei! »Mary! Helen —»
Ei vastausta.
Top eteni käytävää pitkin, aikoen sen toisessa päässä olevalle ovelle.
Sivuuttaessaan arkihuoneen oven hän seisahtui. Sen takaa kuului
hiljaista liikettä. Oven alitse näkyi ruusuinen valoviiru. He — hän oli
siellä.
Melkein suunniltaan levottomuudesta nuori mies kiersi ovenripaa, työnsi
oven auki ja syöksähti arkihuoneeseen. »Helen —»
Helen oli siellä.