»Eivät», vastasi Top, »eivät laula».
»Hyväinen aika! Kuinka surullista! _Mitä_ he sitten tekevät?»
kummeksi Bébé. Mutta kohtalo oli määrännyt, ettei hän saisi vastausta
siihen kysymykseensä, sillä samassa työntyi Jones, joka taempana
oli nauratellut rouva Hallettia, heidän väliinsä, tarttui Topin
käsipuoleen, ilmoitti hänelle, että hän oli pitänyt neiti Bébéä
yksinomaisena seuranaan kyllin kauan, että neiti Bébé oli saanut
hänelle tulevan osuuden Topin säihkyvästä keskustelusta ja että hänen,
Topin, olisi paras nyt lähteä suomaan samaa hyvää jollekulle muulle
naiselle.
»Olet oikeassa!» myönsi Top empimättä.
Edelleen astellessaan hän liittyi rouva St. Clairin seuraan ja kuunteli
hänen huvittavia kuvittelujaan Australiasta, kunnes oli aika palata
puoliselle.
Sunnuntaisella puolisella istui Jones Bébén vieressä. Saman päivän
iltapuolella hän lähti sisarensa kahden hengen autossa viemään Bébéä —
kuten hän ilmoitti katsomaan Geoffrey Chaucerin pojan hautaa.
Jones ja Bébé katselivat vuorellekapuajain näytteitä, joivat
teetä ulkosalla eräässä ravintolassa maantien ohessa ja palasivat
illalliselle myöhään, mutta hyvällä tuulella.
Sinä iltana tanssittiin uudelleen; Jones poistui vasta kello kaksi.
Maanantaina Jones matkusti takaisin kaupunkiin seitsemän ja
kolmenkymmenen junalla Topin seurassa.
»Aiotko lähteä sinne ensi pyhänseuduksi, Top?»
»En tiedä. Luultavasti en.»
»Etkö; Minä lähden joka tapauksessa», vakuutti walesilainen.
»Ensinnäkin minun on palattava noutamaan sitä vanhaa miekkakeppiä
tai mikä se lienee. Se on lankoni oma; hän tappaisi minut, jos sen
kadottaisin.»
9
»Onnistiko, Top?» ivasivat serkut, kun Top palasi.
Kovin vaikeaksi kävi hänen selviytyä Helen-lapsukaisesta, joka aina
oli valmiina iskemään silmää ja irvistämään, kun vain mainittiin
mitään tästä hornamaisesta suunnitelmasta. Helen oli mielissään, jos
sai kiusoitelluksi Topia siinä määrin, että puna — josta mies-parka ei
päässyt eroon - levisi hänen kasvoilleen tuuhean, vaalean tukan rajasta
aina uudenuutukaisen, Hendersonin ostaman, pehmeän kauluksen verhoamaan
kaulaan saakka. Ja Topista se niissä oloissa tuntui turkasen kovalta.
Eikö se kuitenkin ollut juuri Helenin tähden?
Heidän kaikkien tähtensä luonnollisesti; mutta lapsukaisen näyttämöura
oli Topista ollut viimeinen pisara. Juuri senvuoksi hän oli esittänyt
tytön äidille kuukausirahoja koskevan uhkavaatimuksensa.
»Jollet ota niini vastaan», oli Top uhannut, »menen heti suoraa päätä
vanhuksen luokse ja ilmoitan hänelle hylkääväni koko suunnitelman. Ja
niin se sitten on; koko juttu sotkentuu häneltä — ja minulta.»
Rouva Mundya peloitti isoisänisän suuttumisen mahdollisuus, eikä hän
missään nimessä tahtonut olla Topin tiellä, koska kerran poika-kulta
(niin kummallista kuin se hänestä olikin) näytti todenteolla haluavan
niitä kymmenentuhannen punnan vuosituloja, ja niinpä hän mukautui.
Enää ei ollut hiiskuttu mitään siitä, että Helenin olisi lähdettävä
tiedustamaan lapsenhoitajan toimia. Hän oli kuten ennenkin sullonut
joka päivä laukkuunsa eväspalat ja tanssikengät sekä lähtenyt
balettikouluunsa Chelseaan. Helen näytti kokonaan syventyneeltä tähän
työhön ja uhkuvan toiveikkaalta. Ja uhkuvan hänestä myöskin tuntui
juoruja muista tanssijoista; se ja se tyttö oli lähtenyt tiehensä,
toinen taas oli otettu Coliseumiin. Se kaikki oli paikallaan, mietti
Top, mutta hieman tylyä oli, että Helen kiusasi häntä pahemmin kuin
muut.
Lapsi ei luonnollisestikaan, kuten Top vakuutti itselleen, käsittänyt
sitä ensinkään.
Kujeellisempana kuin vanhemmat sisarensa Helen tiedusti, oliko Top
vierailullaan niittänyt paljon menestystä. Ja osasiko kukaan sanoa
hänelle, mitä ihana, kultahiuksinen tyttö oli ajatellut Topista?
»En tiedä», vastasi Top hänelle.
»Sinä kaiketi tarkoitat, ettei hän ilmaissut sitä?»
»Ei sanaakaan siitä.»
»Ei sanaakaan! Kuka puhuu sanoista? Osaathan toki päättää,
_miellytitkö_ sinä häntä?»
»Mistä sen voi päättää?»
»Minkäs sille voi? Luulin nimittäin joka ihmisen osaavan sen päättää.
Miehet ovat niin kummallisia- Millainen vaisto heillä onkaan! Luulin,
että jos mies on tytön kanssa samassa huoneessa minuutin ajan, hän
jo ilmakehästä vaistoaisi, vetääkö hän tyttöä puoleensa. Kuinka
toivoisinkaan, että täällä olisi joku ihminen, joka osaisi kertoa, onko
vaalea kaunotar mieltynyt Topiin! Oikeuden ja kohtuuden mukaan hänen
pitäisi olla mieltynyt.»
»Minkä tähden?» kysyi Top. Päästyään jälleen omaistensa tuttuun piiriin
hän tunsi taaskin olonsa kotoiseksi ja mukavaksi. Huvitettuna hän
katseli tätä pientä serkkuaan, joka oli hilpeän eloisa kuin kämmenelle
muruja noukkimaan lentänyt lintu. Helenin kuningas Saulin tuuli oli
haihtunut. Nyt hän oli jo täydelleen saanut takaisin nenäkkään,
nauravan, huolettoman mielialansa.
Hän kertasi: »Minkä tähden? Etkö sinä estänyt häntä taittamasta
niskaansa? Etkö sinä ollut hänen romantillinen suojelijansa? Hänen
olisi vähintäänkin pitänyt lausua: 'Pelastajani! Sinulle olen
kiitollinen hengestäni! Tästä lähtien olen sinun, ainoastaan sinun —
(Toinen osa seuraa heti.)»
»Pyh!» äänsi Top.
»Mutta eikö tämä kaunis nainen edes lähtiessäsi pyytänyt sinua
uudelleen käymään luonansa?»
»Kyllä hän pyysi. Minun on se muka tehtävä.»
»Milloin, Top?»
»Hän sanoi: 'Näinä päivinä'», vastasi Top hymyillen.
»Oh! Millaisella äänellä?»
Topilta ei tullut vastausta; hän vain raapaisi tulta sytyttääkseen
piippunsa.
»Totisesti, rakas Top», virkkoi Helen veitikkamaisesti, jäljitellen
äitinsä ääntä. »Totisesti, rakas poikaseni, on luonnollista, että
me kaikki tunnemme harrastusta omaa lihaamme ja vertamme kohtaan.
Tarkoitan vain sitä, tuntuiko tämä viehkein vaaleaverinen kaunotar
innokkaasti haluavan tavata sinua pian?»
Nauraen Top myöskin korotti nuorekasta ääntänsä ja vastasi: »En tiedä —
vielä!»
10
Hän syrjäytti asian nauraen, mutta ei silti ollut oikein tyytyväinen
itseensä.
Hän tunsi, ettei hänen pyhänaikaista vierailuaan voitu (hänen
tarkoitukseensa katsoen) pitää kovinkaan onnistuneena. Mutta loppujen
lopuksi oli Top ainakin yhtä tavaraa rikkaampi. Jollei hän siitä
hyötynytkään mitään muuta, oli hän saanut kauniin kävelykepin. Kukapa
järjissään oleva mies enää luopuisi sellaisesta kepistä, kun se kerran
oli niin julkisesti hänelle annettu?
Onneksi ei Jones ollut lainkaan huomannut, että mustapuinen korukeppi
oli kotimatkalla ollut pistettynä Topin matkalaukun hihnojen väliin.
Top ei mielinyt ikinä luopua siitä. Tulipa tyttö tai ei, siitä kepistä
hän pitäisi kiinni!