Samarian tori kaupungin portin luona. Oikealla kaupungin muuri,
siinä portti, jonka molemmissa pielissä tornit. Muurissa ovia
vahtihuoneisiin ja vankilaan. Taustalla ja vasemmalla kaupungin
rakennuksia, joiden välitse katu porttia kohden. Vinosti vasemmalla
kaksi valtaistuinta.
ELIAB ja ASSIR (tulevat katua).
ELIAB.
Niin suuremmoista vastaanottoa
Ei Samaria ennen liene nähnyt.
ASSIR.
Ja riemuhuudot täällä jatkuvat,
Kun, niinkuin kuulin, kohta kuninkaat
Torille tänne istuimilleen saapuu.
Niin käskenyt on Ahab kuningas.
ELIAB.
Odottamatta tämä riemastus
On tullut siihen synkkyyteen, mi nyt
On Samarian vallannut. Sen onni
On ollut lyhytaikainen; vai kuin?
ASSIR.
Ei kehumista; parantakoon taivas!
On kallis aika. Jauho sekä öljy
On noussut hätä-ajan hintoihin,
Ja sitä mukaa sämpylät ja kaikki
Muut tarpeet.
ELIAB.
Lienet varmaan huomannut,
Kuink' useasti veripunaisena
On illoin laskeutunut aurinko,
Kuin edellä sen pitkän poudan, jonka
Tulosta haastoi Disben Elias?
Se pahaa nytkin ennustaa.
ASSIR.
On sota
Taas nousemassa. Israelin miehet
Aseihin kaikki ovat kutsutut,
Ja arpakapulana kiertämässä
On aasi, palasiksi silvottu.
Tään kummallisen jutun lienet kuullut?
ELIAB.
Se huulilla on koko Samarian.
Vaan jälkeen hirmutöiden sellaisten
Kuin raiskaus Amarian tyttären,
Profeettain murhat, Mika Jemlanpojan
Kiduttaminen, tuskin pyhä Jahve
Suo voiton joukoillemme.
ASSIR.
Kuninkaasen
Ma luotan kuitenkin. Hän Samarian
On mahtavuuteen nostanut.
ELIAB
Vaan hän
Sen kirouksenkin on valmistanut.
Tuo rietas lauma Baalin pappien
Ja Kenaanpojan väärä joukkio,
Nuo lammasvaatteen verhoamat sudet,
Ne kaikki syövät leipää kuninkaan.
Ei liene jäänyt huomaamatta sulta,
Mi aava meri jumalattomuutta
Nyt täällä kuohuu, ylös heittäen
Syvimmät synnin pohjamudat, jotka
Tääll' ovat tehneet haisevaksi ilman.
ASSIR.
Vaan onko yksin vika kuninkaan?
ELIAB.
On. Hänen sekä kuningattaren.
Vaan Juuda, jossa hurskas Josafat
On kuninkaana -- mikä kaunis tarha!
Sen nuorukaiset kukoistaen kasvaa
Kuin vesat voimakkaat. Sen neidot ovat
Kuin kaunistettu seinä temppelin.
Sen maasta versoo totuus, hurskaus.
Vaan Samaria...
ASSIR.
Vaiti! Saapuvat.
(Riemuhuutojen kaikuessa ja suuren kansajoukon saattamana saapuvat
kuninkaat AHAB ja JOSAFAT, jotka nousevat valtaistuimille, OBADJA
asettuu Ahabin istuimen luo.)
AHAB.
Se oikein, kansani! Ma iloitsen,
Kun vierastamme riemuin tervehditte.
ELIAB.
Eläköön kuningas Josafat!
KANSA.
Eläköön! Eläköön! Eläköön!
AHAB.
Hän kunnialla kantaa valtikkaa,
Min loistoon nosti Salomon ja David.
Taas Filistea, Arabian heimot,
Kuin ennen, aikaan suuren Salomon,
Veroja tuovat Jerusalemiin;
On Moab nöyrä, Amalek on aulis,
Kun Siionista käsky kuuluvi.
Tiet vieraamme niin kastaa siunaus
Kuin aamukaste ruusut Engaddassa.
ELIAB.
Eläköön kuningas Josafat!
KANSA.
Eläköön! Eläköön! Eläköön!
JOSAFAT.
Ma kiitän teitä Samarian miehet!
Ma kiitän teitä, jalo kuningas!
Mi menestys on hankkeillani ollut,
Se Israelin Jumalalta on.
Isäämme Davidia muistaa hän
Ja lupausta, jonka antanut
On suvullemme, että aikoihin
Ikuisiin kestää valta Davidin
Ja ettei järky vakaa istuimensa.
Ma kiitän teitä, Samarian miehet!
On tässä läsnä oma valtijaanne.
Se menestys, mi hänen toimiansa
On seurannut, se parhain todistaa,
Hän että Jahven suosiossa on.
Hän myöskin kunnialla valtikkansa
On verhonut; siis olkoon viimeinen
Voimakkain, hartain tervehdyksenne
Hänelle, herrallenne, omistettu!
ASSIR.
Kuningas Ahab kauan eläköön!
KANSA.
Eläköön! Eläköön! Eläköön!
AHAB.
Ma onnenani pidän, että voin
Sovinnon ynnä sukulaisuuden
Siteillä toisihinsa kiinnittää
Ne vallat, jotka ennen oli yksi,
Vaan nyt jo kauan vihamielisinä
Ja vahinkoa toisillensa suoden
On eri teitään kulkeneet.
JOSAFAT.
Kun Israeliin ennen ryntäsi
Vihollisjoukot, silloin kysyttiin
Min sukukunnan Jahve valitsee
Kukistajaksi kaikkein vainoojain.
Sen kunniakkaan, jalon tehtävän
Sai milloin Sebulon tai Naftali,
Tai Juda, Manasse tai Efraimi,
Mut suvut muut ne viinitarhojaan
Levossa viljeli ja Jahvelle
Ne kantoi niistä kiitosuhrinsa.
Vaan Herran valitsemain sankarien
Uljuutta aina koko Israeli
Ylisti lauluin, harpun sävelin.
Edestä Juudan Efraim taisteli,
Edestä Efraimin taas toiste Juuda.
Nää suvut, Israelin suurimmat,
Nyt kauan kalvoin verintahratuin
Jo toisiansa ovat raadelleet.
Päämiesten syy, ei suinkaan Jahven tahto!
AHAB.
Niin, jalo lanko, oikein puhuttu!
Ma siitä tunnen, mitä teiltä voin
Odottaa nyt, kun vastaan Syyriaa
Mun taisteluhun ryhdyttävä on,
Omaani väkivallall' ottamaan
Ja rankaisemaan pettäjätä halpaa.
Kun häväisty on nimi kuninkaan,
Niin tekin, jaloin ruhtinoista, silloin
Mun kerallani miekkaan tartutte
Ja ette sitä ennen hellitä,
Kuin häväisijä rangaistuna on.
Ei väärä lie tää vakuutukseni?
JOSAFAT.
Tiet yhteiset on ajatuksillamme.
On vihanne kuin minun vihani.
Ken teitä loukkaa, minuakin loukkaa.
Mun sotajoukkoni kuin teidän ovat,
Ja orhit, vaunut, muurinmurtajat;
On kansanikin teidän kansanne.
Ja koska tällaisissa toimissa
On aika kallis, tänä päivänä
Jo Jahven mieltä tiedustelkaatte.
Jos sallii hän, niin kohta syttyköön
Ja leimahdelkoon vihan veriliekki.
Ma melskehessä kovan taistelun
Ja uhatessa vaaran, kuoleman
Lyön rinnallanne, otan vastaan iskut.
Vaan Herran mieltä ensin kysykäämme.
AHAB.
Ma enteitä ja ennustuksia
En kärkäs ole kuuntelemaan ollut.
Mies rehellinen, vapaa, urhea
Kai asioissa tämänkaltaisissa
Omasta povestansa paremmin
Kuin ylipapin rintakilven alta
Tai lausehista luihun profeetan
Voi saada ennustuksen oikean.
JOSAFAT.
Ei ystäväni! Ihmisajatus
On sokkeloihin pääsemättömiin
Niin usein eksynyt ja harhaan vienyt.
Vaan meill' on johto jumalallinen.
Siit' asti jo, kun Herran käskystä
Isämme Abram Kaanaanmaata kohti
Kodista lähti rakkaan lapsuuden,
On onni sukuamme seurannut
Kun kuullut on se ääntä Jahven, vaan
Jos korvansa se milloin sille sulki,
Niin sokeana turmioonsa kulki.
ELIAB.
Sa vierastasi kuule, kuningas!
KANSA.
Sa vierastasi kuule, kuningas!
AHAB.
Ma kuulen, kun ei vastustella syytä.
Obadja, joutuin linnaan kiiruhda
Ja Sedekia Kenaanpoika tänne
Keralla kaikkein profeettojen käske.
Vaan heti tulkoot! Ennustusta täällä
Me heiltä vartoamme.
OBADJA.
Tahdotko
Sa Sedekia Kenaanpojan? Eikö...
AHAB.
Sa kuulit! Joudu! Tuo he heti tänne!
(Obadja menee.)
Ja kansa loitommaksi siirtyköön
Ja sijaa profeetoille jättäköön.
(Kansa vetäikse syrjemmäksi.)
JOSAFAT.
Ja ketä ovat nämä profeetat,
Nyt joita tänne torin täysi tulvaa?
AHAB.
He? Jahven profeetoita, kuningas.
He palvelevat mua vilpittä.
He luottaa minuun, minä heihin luotan.
On heillä suussa totuus mieluinen;
Kun huuliltaan he ennustuksen päästää,
On niinkuin minun sydämestäni
Ois sanat vuotaneet.
JOSAFAT.
Mut ennustukseen,
Mi on kuin kaiku omain toiveiden,
Ei joka hetki luottamista liene.
AHAB.
Kun kuulen heitä, epäillä en voi.
Mun sydämeni ennustukseen yhtyy.
Suo empimättä vastauksen he taas,
Sen ainoan, mi mahdollinen on.
He ovat täällä, eivät viipyneet.
JOSAFAT.
He ovat joutuisat, sen tunnustan.
(Suuri joukko valhe-profeettoja, kaikki mustaan »säkkiin» puettuja,
kädet ristissä rinnalla, saapuu. Heitä johtaa SEDEKIA KENAANPOIKA,
jolla on käsissä suuret rautaiset sarvet. He asettuvat suureen
kaarenmuotoiseen parveen kuninkaiden eteen ja kumartavat syvään.)
SEDEKIA KENAANPOIKA.
Sa kutsuit meitä, herra kuningas;
Mitenkä voimme sua palvella?
AHAB.
Sanotte, että selkeänä teillä
Salattu kirja tulevaisuuden
On edessänne; että taampaa jo
Te nähdä voitte, mitkä kohtalot
Tuo tullessansa aika vastainen.
SEDEKIA KENAANPOIKA.
On harvoin suotu kuolevaisien
Sen verhon taakse silmäystä luoda,
Mi vastaisuuden meiltä kaihtavi,
Vaan Jahve joskus profeetoillensa
Sen sallinut on, nytkin sallivi.
AHAB.
Siis etuanne tuota käyttäkää!
Mun kostosodan Syyriata vastaan
Syy ankarin nyt vaatii alkamaan.
Vaan ennen ryhtymistä taisteluun
On hyvä kuulla, onko menestys
Vai onnettomuus odotettavissa;
Jos onnettomuus, tiettyyn turmaansa
Ei riennä kansa eikä kuningas.
Siis tarkoin punnitkaa ja vastatkaa,
Jos taisteluhun tähän mennä saa,
Jos miekka saapi alkaa toimintansa
Vai levätäkö täytyy huotrassaan?
KAIKKI PROFEETAT (painuvat hetkiseksi kumaraan, sitten oikaseivat
äkkiä).
Te sota aikomanne alkakaa,
Aseenne taistelussa voiton saa!
AHAB (ihastuen).
Ma tiesin sen; ei muuta neuvoa
Voi antaa mikään hyvänsuova henki.
Vaan toistakaatte vielä vastaus,
Niin suuremmaksi kasvaa luottamus!
KAIKKI PROFEETAT.
Te sota aikoinanne alkakaa,
Aseenne taistelussa voiton saa!
JOSAFAT.
Kun sangen harvoin suuren lauman suussa
On kuultavana ääni suuren Jahven,
Niin suusta näidenkin se mulle soi
Nyt oudolta ja tuntemattomalta.
Jos joku horjumaton Herran mies
Ois teillä eteen istuimemme tuottaa,
Sais ennustuksen, johon voisi luottaa.
AHAB.
On yksi, Mika Jemlanpoika, mutta
Hän aina mulle pahaa ennustaa;
Siks on hän syystä saanut vankeutta.
Vaan, Obadja, tuo tänne mies nyt sieltä
Niin tiedustamme hältä Herran mieltä.
(Obadja menee muurissa olevasta ovesta.)
SEDEKIA KENAANPOIKA (haltioissaan, rautasia sarvia ojentaen).
Voihan kulta tummua,
Neste kuivaa öljypuusta,
Vaan ei totuus poistua
Herran profeettojen suusta:
Kuka saattaa hillitä
Nuoren naaraskarhun, jolta
Pennut tappoi pyytäjä;
Ken voi tuulen aavikolta
Louhikkohon kytkeä?
Ken voi lannistaa ja voittaa
Israelin leijonan;
Suosikkia taivahan,
Ken se saattais vahingoittaa?
Ahab, suuri kuningas,
Varma ollos voitostas!
KAIKKI PROFEETAT (nostaen kätensä pystyyn).
Ahab, suuri kuningas,
Varma ollos voitostas!
SEDEKIA KENAANPOIKA.
Kuningas, sa huomaat nää
Voiman kuvat, vankat sarvet.
Herran ilmoitus on tää:
Ahab syyrialaisparvet
Kaikkiin tuuliin karkoittaa
Yhtä helposti, kuin näissä
Terävissä sarvenpäissä
Laho vaate ratkeaa.
Liekki, rakeet, niittymato,
Karjarutto, viljankato
Eivät maata vainoomataan
Hävitä niin vuosisataan,
Kuin sun kostos Syyriaa.
Saaliin Samariaan tuot
Runsaamman, kuin koskaan saivat
Kaikki Tyyron kauppalaivat.
Nimes kuolottomaks luot.
Suuret teet sa mainetyöt,
Ahnaan Benhadadin lyöt.
Ei voi voimaas mahtavaa
Maiset vallat vastustaa.
Voimallinen valtijas,
Varma ollos voitostas!
KAIKKI PROFEETAT.
Voimallinen valtijas,
Varma ollos voitostas!
(Mika Jemlanpoika saapuu Obadjan ja vanginvartijan saattamana.)
AHAB.
Niin varma olen voitosta ett'en
Sentähden kaipaa todistusta uutta;
Vaan kuulkaamme nyt vuoksi vieraamme,
Min tiedon tuopi Mika Jemlanpoika.
(Väärät profeetat siirtyvät sivuille katsellen karsaasti Mikaa,
joka astuu kuninkaan eteen.)
AHAB (Mikalle).
Sun vankilasta olen kutsunut.
Me ennustusta sulta tahdomme.
Mun kostosodan Syyriata vastaan
Syy ankarin nyt vaatii alkamaan;
Vaan ennen ryhtymistä taisteluun
On hyvä kuulla, onko menestys
Vai onnettomuus odotettavissa;
Jos onnettomuus, tiettyyn turmaansa
Ei riennä kansa eikä kuningas.
Kun Jahven neuvot sinulle on selvät
Niin punnitse ja lausu vakaasti,
Jos miekka saapi alkaa toimintansa
Vai levätäkö täytyy huotrassansa?
MIKA.
Te sota aikomanne alkakaa,
Aseenne taistelussa voiton saa!
AHAB.
Ma ankarasti sua vannotan
Sun sielus kautta ynnä taivaan armon,
Ett' ainoastaan täyden totuuden
Ilmoitat mulle Herran nimehen.
MIKA.
Vaan jos se totuus onkin ankara?
En maannut ole höyhenvuoteella;
Ma komerosta kolkon vankityrmän
Sen äsken näin. Sit' et sa kuulla siedä.
AHAB.
Sun täytyy meille näkys kertoa.
MIKA.
Näin hajallaan sun joukkos vuorilla
Kuin lammaslauman paimenettoman.
AHAB (Josafatille).
Sen ennustuksen tiesin ennustaa.
SEDEKIA KENAANPOIKA.
Hän valehtelee! Älä usko häntä!
VÄÄRÄT PROFEETAT.
Hän valehtelee!
MIKA.
Siin' ei vielä kaikki.
Ma Herran äänen kuulin lausuvan:
Kun Ahab kaatui, Israeli saa
Nyt rauhaan mennä ilman johtajaa.
AHAB (Josafatille).
Nyt kuulit loppuun, jalo Josafat,
Tuon korpin onnettoman raakunnan.
SEDEKIA KENAANPOIKA (toisten vääräin profeettain kera hyökkää Mikan luo
ja lyö häntä poskelle).
Meist' onko, lausu, Herra poistunut
Ja tahtonsa vain sulle ilmaissut!
MIKA.
Näin korkeudessa taivaan kuninkaan
Pyhällä istuimella istumassa,
Ja kaikki taivaan sotajoukot näin
Istuimen kahden puolen seisomassa,
Ja suusta istuimella istujan
Näin kaikui ääni halki taivahan:
Ken sotaan kiihoitetuks Ahabin
Saa tähden Gileadin Ramotin,
Hän että siellä miekkaan lankeais
Ja vääryydestään rangaistuksen sais?
Olento lausui luona istuimen:
Ma voin sen tehdä, Ijankaikkinen.
Niin Jahve lausui: kerro, kuinka teet!
Ja henki haastoi: Tunnet perkeleet;
Ma, yksi heistä, kaikkein älykkäin,
Valitsin juonen, käytän sitä näin:
On Ahabilla lauma profeetoita,
Niin suurisuita liehakoitsijoita;
Ma laskeudun heidän kielelleen
Ja huudan sitten hänen mielikseen
Ja imartelen korskan kuninkaan
Rajoitta asiaansa luottamaan,
Ma lupaan hälle voiton loistavan,
Vaan kiedonkin niin ansaan saatanan. --
Ja Jahve päästi valheenhengen nyt;
Se haastaa näiden profeettojen suulla,
Sen maire ääni on sun vietellyt,
Totuuden ääntä ettet taida kuulla;
Kun Herra jonkun lankeemahan heittää,
Hän silmät siltä sokeudella peittää.
AHAB.
Pois vankikomerohon kolkoimpaan
Tuo kurja silmistäni vietäköön,
Ei maalaamataan mustaa saatanaa
Voi Ahab säikähtää, sen tietäköön!
Hän ravinnokseen saakoon murheen ruokaa
Ja juomakseen vaan kyyneleitä suokaa,
Siks kunnes rauhaan palaan jällehen
Ja pahansuovan valheen palkitsen.
MIKA.
Jos hengissä voit rauhaan palata,
Ei Jahve haastanut mun kauttani,
En tietäis, tuntis pyhää neuvoansa.
Mun puheen kuulkaa, kuninkaat ja kansa!
(Menee vanginvartijan kera vankilaan.)
ELIAB.
Nyt Jahven ääni puhui.
KANSA.
Jahven ääni!
SEDEKIA KENAANPOIKA (kiivaasti).
Se meistä haastoi.
VÄÄRÄT PROFEETAT.
Meistä haastoi se.
AHAB.
Jo tyyntykäätte! Gileadin Ramot
On Ahabin. Sen täytyy olla mun.
Mun päätökseni horjumaton on.
Ma itselleni tempaan kaupungin.
Ma ryntään sinne. Mutta, jalo lanko,
Te tohditteko mua seurata?
JOSAFAT.
Mun sydämeeni syvään painunut
On puhe profeetan. Ma aikaa pyydän.
ISEBEL (on tullut väkijoukon läpi, kuunnellut tarkoin Josafatin
vastausta ja syöksyy nyt Ahabin eteen maahan).
Vaan mua kuulkaa, ilman viivytystä!
AHAB (hämmästyen).
Mit' onkaan tapahtunut, kuningatar?
Mi raskas huoli, nouskaa, kertokaa,
Nyt teidät eteen istuimemme tuo?
ISEBEL (nousten).
Sun hengestäs ja menestyksestäs
Ma huolehdin; ne ovat vaarassa.
AHAB.
Mun henkeni ja menestykseni!
Ken uhkaa niitä? Pyydän, selittäkää!
ISEBEL.
Tuo petturi ja kansanvillitsijä,
Mi äsken tässä Jahven nimeen haastoi,
Hän kavalia kutoo juonia
Sun valtaasi ja henkeäsi vastaan.
Kun julkisuuteen tulevat ne nyt,
Niin toivon, että tahdostasi hän
Saa rangaistuksen ansaitsemansa,
Ja että kansa, mutta varsinkin
Kuningas Josafat, on myöntävä,
Ettei tuon miehen ennuslauseisiin
Voi luottaa, koska pahansuova sisu
On purkanut ne.
JOSAFAT.
Mutta, kuningatar,
Nää syytöksenne todistatteko?
ISEBEL.
En muuten niitä kertois. Kuningas,
Ma saanko eteen valtaistuimenne
Nyt syyttäjän ja todistajat tuoda?
AHAB.
Se eihän vierastamme loukanne?
JOSAFAT.
Ei suinkaan, lanko. Tältä paikalta
On oikeutta aina jaettava,
Ken pyytäneekin sitä.
AHAB.
Esiin tulkoot
Siis syyttäjä ja todistajat kohta!
SAMERI (tunkeutuu väkijoukosta esiin kahden miehen kanssa).
OBADJA (Ahabille).
Kavahda, herra, mitä tehdä aiot
Sa Jahven profeetalle pyhälle!
AHAB.
Ei pyhäss' ole syytä tuomioon,
Vaan kapinoitsijaa ei suojele
Profeetan vaippa. (Samerille tovereineen.)
Mikä raskas syytös
On teillä vastaan Mika Jemlanpoikaa,
Mi profeetaksi kutsuu itseään?
SAMERI.
Kun paimen Amaria Gilboasta
Tään Mikan luona vankilassa kävi,
Hän silloin tulisesti kiihoitti
Tuon miehen mieltä, että Efraimissa
Hän virittäisi kuningasta vastaan
Kapinan liekin. Kirouksen kolkon
Kuninkaan yli lopuksi hän huusi.
KANSA JA VÄÄRÄT PROFEETAT.
Vai kirosi ja kiihti kapinaan!
AHAB (todistajille).
Te olette sen kuulleet, eikö niin?
1:NEN TODISTAJA.
Kun palvelijas erään' aamuna
Pysähtyi hetkeks taakse muurin oven,
Mi johtaa siihen vankikomeroon,
Joss' on tää Mika kahlehdittuna,
Ja, ääntä kuullen, päänsä rakoon painoi,
Niin silloin yllytyksen kuuli hän
Ja kirouksen selkää karmivan.
KANSA.
Ja kirouksen selkää karmivan.
AHAB (toiselle todistajalle).
Sa kuulit myös?
2:NEN TODISTAJA.
Niin, herra kuningas.
AHAB.
Ja vannotte sen kautta sielunne?
MOLEMMAT TODISTAJAT.
Me vannomme sen kautta sielumme.
OBADJA (todistajille).
Monenko siklin arvoinen se on?
AHAB.
Siis tuomio nyt kuulkaa kuninkaan!
On todistettu, että Jemlanpoika
On kansaa kiihoittanut kapinaan
Ja kuningasta kironnut; siis hän
On kuoliaaksi kivitettävä.
KANSA (säikähtyen).
On kuoliaaksi kivitettävä!
VÄÄRÄT PROFEETAT (riemulla).
On kuoliaaksi kivitettävä.
AHAB.
Ma määrään Samerin ja Obadjan
Todistajina läsnäolemaan,
Kun tuomiota pannaan täytäntöön,
Ja sille emme viivytystä salli.
Kun Amaria --
SAMERI.
Herra kuningas,
Hän, kuultuansa, että juoni tää
On ilmi tullut, puuhun hirttäytyi.
Ma löysin hänet siitä kuolleena.
KANSA (kauhistuksissaan).
Vai hirttäytynyt! Amaria parka!
AHAB.
Hän itse rangaissut on itsensä;
Ja Jemlanpoika häntä seuratkoon.
(Viittaa Obadjalle ja Samerille, että heidän on mentävä.)
OBADJA.
Vaan kuninkaani --
AHAB.
Vaiti! Tottele!
(Obadja lähtee raskain askelin; Sameri ja todistajat
kiiruhtavat edelle.)
JOSAFAT (viittaa Ahabille).
Pidättäkää (Sameri ja Obadja seisattuvat.)
ja suokaa, ennenkuin
Tää viime askel peruuttamaton
On otettu, mun sana virkkaa, vaikka
En hallitsijatehtäviinne saa,
En tahdo sekaantua. Äsken jo
Me myönsimme, ett' ihmisajatus
Niin liian usein harhateille eksyy;
Taas samallaista eksymistä pelkään.
Jos profeetta tai viettelijä on
Se mies, min maljaan sattui kuolon arpa,
En tahdo ratkaista; vaan minuun hän
On voimallisen vaikutuksen tehnyt.
Kun näyttää, niinkuin minun tähteni,
Ois joudutettu tätä tuomiota,
Niin lausun vakavasti, etten voi
Sen täyttämistä tunnolleni ottaa.
Kun muuten sotaan vasten Jahvea
Me hairahtua voisimme, niin anon
Sen armon kuninkaalta, että hän
Tään tuomionsa toistaiseksi lykkää.
Ma ainoastaan sillä ehdolla
Voin tulla teille asekumppaniksi.
AHAB.
Ma päätökseni harvoin peruutan,
Mut nyt sen teen, kun teidän ehtonne
Niin täyttää voin. Ja että huomaisitte
Sen tinkimättä tekeväni, niin
Obadja vieköön päällikölle sanan,
Ett' aivan heti Mika Jemlanpoika
On vankilasta vapautettava.
Ma arveluitta annan käskyni;
Ei horju siltä istuin kuninkaan,
Vaikk' onkin vapaa joku juoniniekka.
(Josafatille, valtaistuimelta laskeutuen.)
Te olette mun aseveljekseni
Nyt sidottu.
JOSAFAT (niinikään istuimeltaan laskeutuen).
Niin olen, enkä mieli
Sidettä murtaa. (Kättelee Ahabia.)
ISEBEL.
Kuningasta kahta
En tahdo vastustella, vaikka Ahab
Saa nähdä kohta, että Jemlanpoika
Tuo vankilasta tulen irralleen.
Vaan retkellenne kolmanneksi tahdon.
(Kuninkaat ja kuningatar lähtevät. Kansa riemuhuutoja
huutaen seuraa.)