Baalin temppelin edusta Samariassa. Perällä temppelin etuseinä, jossa
ovi pylväiden välissä. Oven eitse kulkee katu vasemmalta oikeaan. Kadun
etupuolella vasemmalla ja oikealla puisto.
(Eliab ja Assir tulevat oikealta.)
ELIAB.
Siis Samariassa on onnen päivät?
ASSIR.
On onnen päivät! Toissa päivänä
Töin tuskin jauhovakan tingityksi
Sai kolmeen sikliin, mutta yhdestä
Nyt myödään Samarian portilla.
Ei eilen leivotuista sämpylöistä
Saa omiansa tänä päivänä;
Myös viinin sekä öljyn hinnasta
On puolet ravissut.
ELIAB.
Ja aikaansai
Sen tieto Israelin voitosta?
ASSIR.
Ja runsas saalis, jonka Syyrialta
Sai kuninkaamme. Hän on sankari!
ELIAB.
Sen vaikka myönnän, hänt' en ylistä
Edessä Baalin temppelin.
(Viittaa temppeliin).
ASSIR.
Vaan miksi ei, jos mannaa jakaa Baal?
ELIAB.
Et lailla Esaun herkkuatriaan
Sa esikoisen-oikeuttas myöne?
Se Jahven kansan pyhä oikeus on.
ASSIR.
Sen myöneet ovat meistä useimmat.
Sun kiivastelus muuten Jahven vuoksi
Ei ole viisasta. Tää paikka muista!
Kas, tuolla saapuu kaksi vierasmiestä.
ELIAB (katsoo oikealle).
Ei hätää! Heidät tunnen.
ASSIR.
Ketä ovat?
ELIAB.
Mies Asaria Jorainpoika, neito
On Ester Amarian tytär; kaikki
Kotoisin Gilboasta.
ASSIR.
Kihloissako?
ELIAB.
Niin. Asaria onkin miesten mies
Ja Ester kaunein Israelin impi.
ASSIR.
Ai, ai! Ma sanon, hyvä naapuri:
Tuo silmäin säihky, hehku poskien
On tähän aikaan Samariassa
Niin vaarallista tavaraa; ei niitä
Noin julkisesti näyttää saisi. Käy!
Me emme tahdo heitä häiritä.
(Menevät vasemmalle.)
ASARIA (tulee oikealta käsitysten Esterin kanssa.)
On valennut nyt toivon kaunis aamu!
Kun saaliin tuontiin sotatanterelta
Sain tänne lähteä, en aavistanut
Sua täällä kohtaavani, kukkani.
Odottamaton riemu on se mulle.
Mun mielessäni muotos ihana
Alati loisti, hellin hymyili;
Sit' onnen hetkeä ma unelmoin,
Kun kohtaisin sun Gilboassa taas.
Ma sitä aatellessa iloitsin
Kuin kauris ruohoisella kummulla.
Ja nyt sun näen täällä, kallihin!
Niin terve, hento, kaunis, suloinen
Sa olet taas kuin palmun nuorin oksa.
Mi onnen tuuli tänne sinut toi?
ESTER.
Mun asialle tädin luokse Ramaan
Lähetti isä. Vaan kun sinua
Mun sielun ikävöi, niin Samariaan
Ma poikkesin, kun täällä tietoja
Ma toivoin sodasta ja sinusta.
ASARIA.
Sa mua ikävöitsit?
ESTER.
Enemmän
Kuin kukkatarha kuuman päivän jälkeen
Ikävöi yötä, lauhaa, lempeää.
ASARIA.
Oi Esterini, tähtikirkas yöni! (Syleilevät.)
Kun katsot noin mua silmin lumoavin,
En huomaisi, jos sammuis päivän loimo.
ESTER.
Ma kasvot kohden Jerusalemia
Rukoillut olen joka rukoushetki
Sinulle suojelusta Jahvelta,
Sua ettei kaatais vihamiehen miekka.
Rukoillut olen myöskin, että hän
Mun tekis sulle hyväks puolisoksi.
ASARIA.
Suloinen liljani! Sun sanasi
Mua virkistävät paljon enemmän
Kuin uupunutta mehu meluunan.
Kuink' onnellinen olen! Ennenkuin
Vähetä alkaa kirkas levy kuun,
Sun poimin, ruusu armain vuoriston.
On Israelin onni onnemme.
Nyt saavutettu ratkaiseva voitto
On kodillemme luonut pohjan vankan.
Oletko kuullut riemusanoman?
ESTER.
Se kiertävi nyt suussa jokaisen.
On vihollinen lyöty, kuningas
On taistelusta palannut -- ja kuule!
Ma näinkin kuninkaan!
ASARIA.
Sa? Missä?
ESTER.
Äsken
Kadulla sivuitseni kulki hän
Kuningatar ja papit seurassaan.
Hän katsoi minuun, että punehtuin
Mun täytyi luoda maahan katseeni.
Kun ylös katsoin taas, niin huomasin,
Kun kuningatar hälle silmää iski
Ja papin korvaan jotain kuiskasi.
ASARIA.
He huomasivat sulon ihanuutes.
ESTER.
Kun kaikki tarkkaan minuun katsoivat,
Niin kansan taakse piiloon vetäydyin,
Ja silmistäni kyyneleitä tulvi.
Ma Samariaan saapumista kaduin.
ASARIA.
Sa arka olet, armas mettiäinen,
Vaan kainoudessas kaunihimpi kahta.
Sa, vieno, parhain vuorillasi viihdyt,
Mut säikyt silmäystä julkeaa.
Ilostu, ystävä, niin hunnun sulle
Ma ostan puhtoisinta valkeaa
Ja hankin idän ihanimmat helmet!
BAALIN PAPPI (hyökäten parin toverin kera temppelistä).
Se jätä tehtäväksi rikkaampain!
Sa onnellinen olet! Impes myös!
Hänellä on ne ominaisuudet,
Jotk' ovat mieleen kaikkein korkeimman,
Kun lähestyy hän hämärtyissä illan
Maan impein seuraan. Tule tyttöni!
Sun kylvetämme ruusumehussa
Ja kalleimmalla nardus-öljyllä
Sun jäsenes ja ihos hieromme;
Niin vuotehelle haahkan untuvista
Ja kultakankahasta tehdylle
Sun Baalin eteen viemme nauttimaan
Hekumaa lemmen jumalallisen!
Siis tule!
ASARIA.
Poistukaatte, kirotut!
Näette, kuinka häntä kiusaatte.
BAALIN PAPPI.
Me poistumme, mut kyyhkys kaappaamme.
(Papit tempaavat Esterin ja vievät temppeliin).
ESTER (pois vietäessä).
Oi Asaria, kuolon häpeästä
Pelasta minut, armo Jahven jos
On sulle kallista!
ASARIA.
Sun pelastan!
(Hyökkää vapauttamaan Esteriä).
BAALIN PAPPI (tarttuu Asariaan).
Pysähdy houkka, hitukaan jos on
Älyä typerässä kallossas!
Me emme ijäks Baalin pyhäkköön
Vie hempukkaasi. Sa jo huomenna
Sen entistänsä viehkeämpänä
Saat kainaloosi, kaunisteltuna
Jaloilla helmillä ja kullalla,
Ja tuntein lemmen jumalallisen
Hän elon hekumata uhkuvaa
Sun sitten totuttavi nauttimaan.
(Sysää Asarian irralleen ja häviää sitten temppeliin,
johon toiset ovat Esterin vieneet).
ASARIA (ovea lyöden).
Te konnat, riettaat, kunniattomat,
Te ihmisyyden hylyt irstaimmat,
Te saastaisesta rosvoluolastanne
Pois puhdas karitsani päästäkää!
Spitaali syököön käden kirotun,
Mi häneen uskaltavi koskea!
Avatkaa! Taikka tulen taivaasta
Ma huudan häväistystä kostamaan,
Ma huudan, että halkeavi maa
Ja nielee teidät kuiluun syvyyden!
Avatkaa!
SEDEKIA KENAANPOIKA (tulee vasemmalta, joukko valheprofeettoja muassa;
kaikki karkeassa profeetan vaipassa, kädet ristissä rinnalla).
Mies, miks huudat raivoten?
ASARIA.
Ylistys Jahvelle, kun auttajiksi
Hän teidät lähetti!
SEDEKIA KENAANPOIKA.
Mi hätä sulla?
ASARIA.
Kun kera morsiamen kihlatun
Ma kuljin katua ja hetkiseksi
Pysähdyin tässä, niinkuin haukat ahnaat
Esille hyökkäsivät Baalin papit
Ja armaan Esterini ryöstivät.
Niin törkeimmästi Jahven pyhä laki
On loukattu. Te, hänen profeettansa,
Sit' ette saata sallia. Siis tulkaa!
Me yksin voimin oven murramme
Ja Israelin neitseen puhtaamman
Pois ryöväreiltä vaadimme. Siis tulkaa!
SEDEKIA KENAANPOIKA.
Sit' emme tee.
ASARIA.
Siis saastaisimman työn
Te tapahtua sallitte.
SEDEKIA KENAANPOIKA.
Sen Jahve
On sallinut, me emme.
ASARIA.
Tään työn Jahve?
Sa rietas, niinkö lausuit?
SEDEKIA KENAANPOIKA.
Aivan niin.
Baal hallitsevi siellä temppelissä,
Vaan temppelin on tehnyt kuningas,
Kuningas vallan Jahvelta on saanut.
Baal tekee sen, min sallii kuningas,
Kuningas sen, min sallinut on Jahve;
Siis Baalkin sen, min sallinut on Jahve.
Kun Baal vei tyttös, on sen vienyt Jahve.
ASARIA (katsoen pitkään Sedekiaan).
Profeetan muoto, mutta ketun mieli
Sinulla on; ma puhees ymmärrän.
Ois typerä, ken hännän liekutusta
Ei tuntis koiran hyvin syötetyn!
Hävyttömyyttä suoraa en niin inho,
Kuin hurskautta teeskentelevää.
Tien etsin nyt mä luokse kuninkaan.
(Menee oikealle.)
SEDEKIA K:POIKA.
Tee niin! (Kumppaneilleen) Tuo hullu ei näy tietävän,
Ett' onkin temppelissä kuningas
Ja kiitosuhriansa Baalille
Edestä voiton toimittaa. Tuo Baal
On kilpailija vaarallinen meille,
Sen liittolaisna kuningatar on.
He hekumallaan kuninkaamme kiehtoo.
Mut mairittajan halpa toimi on
Vain meille jäänyt. Vallan hukassa
Me olemme, jos, kuin tuo raivo mies,
Muut meidät tuntevat. Vaan joku saapuu.
AMARIA (tulee vasemmalta).
Näin suuri joukko profeettoja onko
Samariassa, vaikka sanotaan
Ne kaikki tulleen surmatuiksi jo?
SEDEKIA K:POIKA.
Sa näkemällä etkö tietoa
Niin varmaa saa, kuin kysymällä saat?
AMARIA.
Ma monta näen vaippaa profeetan;
Mutt' onko vaipan alla profeetta,
Sen ratkaisevi työ, mi ilmoittaa
Profeetan voiman.
SEDEKIA K:POIKA.
Mitä työtä vaadit?
AMARIA.
Kadonneet lampaani siis neuvokaa!
SEDEKIA K:POIKA.
Ei muuta! Pilkallinen puheesi
Sun neuvojamme vastaanottamaan
On mahdottomaks tehnyt, mutta jos
Ei petä silmäni, niin profeetta
Käy tuolta, kaltaisilles sopiva.
(Menee oikealle kumppaneineen.)
MIKA JEMLANPOIKA (tulee vasemmalta).
Vai lampaitas sa etsit Amaria;
Sull' eikö ole huolta suurempaa?
Mitenkä elätte te Gilboassa,
Ja kaikki Efraim, kuinka elää se?
Jumalisuutenne on aamu-pilvi
Tai kaste varhainen, mi kohta haihtuu.
Te vuorten kukkuloilla uhraatte
Ja suitsutatte haapain, tammien
Ja saarnein suloisessa siimeksessä.
Siks tyttärenne tulee portoiksi,
Ja neidot hukkaa siveyden kruunun.
Pahuudellanne mielistelette
Te kilpaa Ahab kuningasta,
Pidätte seuraa pakanoiden kanssa.
Niin Efraim on kuin hullu kyyhkynen,
Mi vietellähän vieraan akkunalle.
Vaan muukalaiset syövät voimanne,
Te temmaistaan kuin linnut taivaan alle,
Te olette kuin jousi höltynyt.
AMARIA.
Vaan minkä voin ma, halpa paimen vain?
MIKA.
Ma minkä voin, on kehno puolustus,
Min turvin kulkee koko Israel
Kuninkaan näyttämätä synnin tietä.
Jos epäjumaluuden hylkäämme
Ja sydämillä jakamattomilla
Vaan liittäydymme Jahveen ikuiseen,
Niin jokainen on meistä profeetta,
Mi kalliohon aukaisevi lähteen,
Jost' ouruu esiin virvoittava vesi,
Ja Israeli muuttuu vankaks tammeks,
Mi kestää tyynnä myrskyn ärjyntää,
Kun vuorilta se raivoissansa ryntää. --
Ei. Israelin kaunis viinipuu
Se aina kelmenee ja kuivettuu.
Ei kielet kanteleessa Sionin
Nyt taivu enää Herran virsihin,
Ja pyhään jos ken silmät vielä nostais,
Niin kuningas sen ankarasti kostais.
AMARIA.
Vaan julmat sotajoukot Syyrian
On juuri äsken lyönyt kuningas
Ja Samariaan voittosaaliin tuonut.
MIKA.
Ja toimittanut uhrin Baalille.
Te iloitsette runsautta saaliin
Ja viinin, viljan yltäkylläisyyttä;
Ei kysy kenkään Herran kunniaa,
Ei Israelin tarkoitusta suurta.
Mut siksi hankkeissaan he eksyvät
Ja puuhistansa pettymystä niittää.
Sa Gilboaan käy lammashuolines,
Vaan pahennukseksi jos kansalles
Sa olet, neljäntehen polvehen
Sun suvullesi Herra kostaa sen!
AMARIA (kumartaen).
Vaan palvelijas --
MIKA.
Niin, et vielä tiedä,
Kadonneet lampaas mistä löytäisit.
AMARIA.
En.
MIKA.
Neuvoa ne sulle täytyisi?
AMARIA.
Niin Jahvelle ma parhaan uhraisin.
MIKA.
Ja riistäisit sen Baalin alttarilta.
AMARIA.
En koskaan uhrannut ma Baalille.
MIKA.
Vaan kalliin uhrin vaati sulta Baal.
AMARIA.
Minulta uhrin? Minkä, pyhä mies?
MIKA.
Sun ainoo tyttäresi ryöstetty
On tuonne Baalin porttovuoteelle.
AMARIA.
Mun tyttäreni! Miksi, hurskas, teet
Isästä leikkiä?
MIKA.
Saat heti kuulla
Sen leikin laadun.
(Asaria rientää kansajoukon kera.)
KANSA.
Tässä ilkityö
Siis tapahtui, vai kuinka?
ASARIA.
Juuri niin.
Ma tässä kuljin Esterini kanssa,
Ja Baalin papit tuolta hyökkäsivät
Ja neidon ryöstivät.
AMARIA.
Mun tyttäreni?
ASARIA.
Voi surkeutta! Sinä täällä, isä!
Sun tyttäresi tuonne ryöstettiin.
AMARIA.
Mun armaani, mun ihanaiseni,
Sa kaunein ruusu jylhän Gilboan,
Mun kyyhkyseni vuoren liepeellä,
Niin raikas kuni kukkatarhan kaivo,
Kuin lähde rintehellä Hermonin --
Nyt tahrainen ja saastutettu liina!
On häväisty nyt Amarian maja.
Nyt viheltävät ohikulkijat
Ja päätään pilkallisna puistellen
He myrkkyhuulin mulle kuiskaavat:
Kas, tuoss' on isä kurjan Esterin!
MIKA.
Se koski nyt, kun sattui sydämees.
KANSA.
Voi isä parka, isä parka, voi!
AMARIA.
Kirottu olkoon kumppanineen hän,
Ken Samariaan istuttanut on
Tään kauhistavan saastaisuuden menon,
Mi puhtaimmatkin meistä myrkyttää!
Ne paikat, joissa epäjumalainsa
Nyt hopeat ja kullat hohtavat,
Ne kasvattakoot tästä lähtien
Vain piikkiruohoja ja ohdakkeita.
Ja kostonpäivät lähestykööt heitä;
He olkoot varjotonna helteessä
Ja suojatonna vasten kuumaa tuulta;
Pois syököön heidät maasta hävitys,
Nimensä jääkööt inhoks maailman
Ja kadotuksen loppumaton liekki
Heit' ijankaiken kaivatkoon!
KANSA.
Kirottu olkoon! Olkoot kirotut!
MIKA.
He kylvämänsä kohta niittävät.
Vaan osallisna heidän rikoksiinsa
Kosk' ollut Samarian kansa on,
Niin kirouksesta heihin sattuvasta
Se myöskin osan saa, niin totta kuin
Vanhurskas Jumala on Jahvemme.
KANSA.
Me osallisna rikoksissa! Kuinka?
MIKA.
Min kiitosuhrin teiltä Jahve saa?
Isänne kantoi majaa Molokin;
Te rakennatte Baalin temppeleitä
Ja monta alttaria synnille.
KANSA.
Me rakennamme?
MIKA.
Tuoss' on temppeli!
JOTKUT JOUKOSTA.
Se revittäköön maahan!
TOISET JOUKOSTA.
Alas, Baal!
KAIKKI.
Baal alas! (Hyökkäävät huutaen temppeliä kohden.)
SAMERI (saapuu vasemmalta muutamien aseellisten miesten kanssa).
Seis! Ken täällä rikkovi
Kuninkaan rauhan! (Joukko pysähtyy.)
ASARIA.
Täällä rikottu
On kansan rauha.
SAMERI.
Ken on rikkonut?
AMARIA.
Nuo kansansyöjät tuolla temppelissä.
KANSA.
Baal alas! (Hyökkäävät huutaen.)
SAMERI.
Houkat, hetki malttakaa!
Ois hauska kuulla, kuinka kuninkaalle
Te puolustatte käytöstänne. Hän
Kukisti juuri julman vainoojanne;
Hän orjuus-ikeen teitä uhkaavan
Löi rikki miehuudella sankarin,
Ja saaliin runsaan Samaria sai.
Te kapinalla palkitsette sen.
YKSI JOUKOSTA.
Kuningas Ahab kauan eläköön!
KANSA.
Eläköön! Eläköön! Eläköön!
SAMERI.
Kas niin! Nyt uskollisna alamaisna
Voi kukin mennä majaansa, kun vain
Saan ensin tietää, kuka meteliin
On teitä kiihoittanut.
ASARIA.
Baalin papit.
SAMERI.
He suojeluksess' ovat kuninkaan.
Ken heitä syyttää, syyttää kuningasta;
Vaan sit' en salli.
YKSI JOUKOSTA.
Syy on Asarian.
TOINEN JOUKOSTA.
Ei, vaan tuon profeetan.
(Viittaa Mikaan, joka koko ajan on äänetönnä erikseen katsellut.}
SAMERI (lähestyen Mikaa).
Kai profeetan
Ois tiedettävä, minkä kohtalon
Saa osaksensa Samariassa
Se, jonka alituisna toimena
On kansan kiihoitus. (Kansalle.) Nyt kotiin menkää!
Baal rauhaan jättäkää! Vaan tämä mies
On luokse saatettava kuninkaan. (Sotilaille.)
Hänestä, miehet, huolta pitäkää!
ASARIA (Hajaantuvalle kansalle.)
Hei! Kuulkaa, miehet! Hovinpäämies saapuu;
Hän auttaa meitä.
KANSA (seisattuen).
Obadja saapuu; häntä kuulkaamme.
OBADJA (tulee oikealta).
Tääll' onko joku kiista kansalaiset?
SAMERI.
Ma kohtasin niin hurjan metelin.
OBADJA.
Sa täällä jo! Miks metelöitte miehet?
ASARIA.
Mun kihlattuni, Israelin neitseen,
Minulta Baalin papit ryöstivät.
AMARIA.
Mun tyttäreni, armas lapseni,
Mun karitsani, puhdas ainoa,
On ryövärien käsiin joutunut.
Pelasta hänet, Jahvea jos pelkäät!
OBADJA.
Sen näit sa, Sameri, et estänyt?
SAMERI.
Kun saavuin tähän, muuta nähnyt en,
Kuin että temppeliä särkemään
Tää raivo joukko tahtoi rynnistää.
Ma estin sen ja kiihottajan tuon (viittaa Mikaan)
Ma päätin vangita. Kai kuningas
Mun toimen' hyväksyy?
OBADJA (hiljaa Mikan huomattuaan).
Hän täällä on! (Kovasti.)
Saat miehinesi mennä, Sameri.
Ma rauhallisen keskustelun kautta
Saan kaikki hyväksi.
SAMERI.
Sa ethän yksin
Voi heitä hillitä.
OBADJA.
Voin. Poistu vaan!
SAMERI.
Vaan kumpi tästä kuninkaalle vastaa?
OBADJA.
Ma vastaan; sillä sinun toimiisi
Ei järjestyksen ylläpito kuulu.
Sa pääset kohta eteen kuninkaan,
Saat selon tehdä lähetyksestäs;
Ma aikanansa tästä selon teen.
SAMERI.
Nyt tottelen ma, mutta aikoinaan
Ma vielä käsken, sinä tottelet.
(Viittaa miehilleen, menevät.)
OBADJA (kansalle).
Ma Jahven oikeutta rakastan
Ja oikeaksi pyhän vihan myönnän,
Mi sydämessä isän sekä yljän
Ja teidän kaikkien nyt liekehtii.
Vaan viisaudella viha hillitkää,
Mi valtaan päästen meille kaikille
Tois turmion. Ma pyydän: poistukaa!
Odottakaamme aikaa, jolloin Jahve
Vapahtaa häpeästä kansansa
Ja Israelin ikeen kirvoittaa!
AMARIA.
Vaan lapseni?
ASARIA.
Mi kalliimpi kuin sisar
Ja armaampi kuin äiti mulle on.
OBADJA.
Rukoilkaa hälle Jahven suojelusta!
Jos voin, niin saatan teille hänet kohta,
Kun hetkeks poistutte.
AMARIA.
Mut hetkeks vain.
(Kansa poistuu oikealle.)
OBADJA (Mikalle).
Sa seisot äänetönnä, hurskas mies.
MIKA.
En muuta voi, kun saastaisuuden virta
Tääll' yli äyräittensä tulvehtii,
Ja kirkkauden kaupungista tuolta
Soi: Pyhä! Pyhä! aina sieluuni.
OBADJA.
Ain' olet yhtä lohduton.
MIKA.
Ja onko
Iloita syytä Jahven palvelijan?
Niin suuren voiton Herra Zebaot
On suonut Israelille, vaan siitä
Saa kuninkaalta kiitosuhrin Baal.
Ja minkä uhrin! Inho mielen valtaa
Sit' aatellessa. Tahdoitko sen estää?
OBADJA.
Min voin, sen tein; mut turhaa oli kaikki.
Ei Ahab taivu Jahven edessä,
Ei voittajana, kenties voitettuna.
Hänt' ohjaa kokonansa Isebel,
Tuo rietas, kiivas tytär Siidonin,
Min Jahve meitä rangaistaksensa
On Samariaan tulla antanut;
Hän kuninkaan taas Baalin majaan vei.
Sa tiedät varmaan, mitä seuraa tästä.
MIKA.
Kun asioista ajan tulevan
On kysymys, niin vastata ma voin
Sen ainoastaan, mitä käsketään.
Vaan koetuksen yhden saa nyt Ahab;
Hän voittaa siinä taikka lankeaa,
Sa jumalattomalle kuninkaalle
Saat pyhää oikeutta ilmoittaa,
Ettei hän sillä puolustaida voi,
Ett' olis hälle Jahven laki outo.
OBADJA.
Ma heikko olen saviastia,
Mut käytettäköön sitä Herran työssä,
Siks kunnes särkyy!
MIKA.
Oikein ystävä!
Sua nähdessä saa mieli lohtua
Ja toivon kaunis helmi uudestaan
Sydämen pohjast' alkaa päilyä;
Se toivo, että aina säilyvä
On Herran joukko, pieni, uskollinen,
Mi koskaan polviaan ei notkista
Edessä muukalaisten jumalain,
Ja melkein kuihtuneista juurista
Voi vanhurskauden vihannoiva vesa
Yletä kunniaksi Israelin
ja kaunistukseks kaiken maailman.
OBADJA.
Tää toivo ajan synkeässä yössä
Se meille olkohon se tulipatsas,
Mi esi-isät kautta korpien
Rannoille johti pyhän Jordanin. --
Vaan ystäväni, tästä poistukaamme!
Kuningas Ahab puolisoinensa
Käy temppelistä, eikä onneksi
Se olis, jos he meidät kohtaisivat.
MIKA.
Vaan Amarian tytär?
OBADJA.
Tiedäthän,
Ettei hän ole uhri ainoa,
Mi saastaisuuden alttarilla sortuu.
MIKA.
Vaan koston polttavimmat hiilet hän
On lakaiseva varvuin tulisin
Päälaille Ahabin. Ma seuraan sua.
(Menevät vasemmalle.)
Temppelin ovet aukeavat, ja sieltä lähtee juhlasaatto, joka kiertää
näyttämön ja menee oikealle. Edellä astuu joukko Baalin pappeja,
käsissä lasiset maljakot, joissa palaa tuli, heidän jälkeensä
kuningas ja kuningatar, sitten kuusi auringon tytärtä paljain jaloin,
koristeitta, vitivalkeissa puvuissa. Temppelistä kuuluu symbalien ja
harppujen ääniä. Kun juhlakulkue näyttämöltä poistuu, taukoaa soitto,
ja Ester syöksyy temppelistä valkoinen huntu pään yli, kaula ja ranteet
helmillä koristeltuna.
ESTER (viskaa hunnun maahan ja painaa käsin päälakeaan).
Ah elämääni! Kurjaa kangastusta!
Vain valhekuva turhan unelman!
Niin arvaamatta yöhyt synkkä, musta
Pimitti multa päivän kirkkahan;
Nyt lopun näen onnenhaaveilusta,
Näen särkyneenä kauniin maailman.
Sen onni, rauha, toivo päättyi kesken
Ja immestä loi kaiken riemun lesken.
(Laskee kätensä alas ja astuu askeleen eteenpäin.)
Niin rikas olin, kukka vuorimaan,
Mi myrskysäiltä metsillään sen suojaa,
Se katseensa loi päivään loistavaan,
Kuin lapsi kiitti kaiken hyvän luojaa,
Odotti iltaa suomaan muistojaan
Ja aamua kuin uuden riemun tuojaa;
Ja elää oli kahta suloisempi,
Kun sytytti mun sydämeni lempi!
Hyvästi kummut, joilla käyskentelin,
Puut, kukkaset ja lähde vuoriston;
Hyvästi lempi, jonka riemuss' elin
Ja hymy hellä äidin katsannon!
Oi, itkekäätte, immet Israelin,
Yks siskoistanne sortunut taas on;
Te haukan silmän väijymistä pakoon
Lymytkää metsiin, piilkää vuorten rakoon!
Miks en ma piillyt? Jahve, rikoinko
Niin raskaasti, kun sielun' ikävää
Ma raukka rohkeana seurasin?
Sen vuoksko täytyi elon lähteiden
Nyt multa tyrtyä? Sen vuoksko tuska
Mun polttavalle aavikolle ajaa,
Miss' ainoakaan toivon palmulehvä
Ei nouse hietikolta häpeän?
Miks synnyinkään ma lapseks kurjuuden?
Miks pienn' en kuollut käsiin kylvettäjän?
Miks sammunut ei koittoonsa se päivä,
Jolloin ma heitin kummut Gilboan
Ja sinne elon toivon, rauhan, onnen?
Jos epätoivon pohjattomaan yöhön
Mun syöstä tahdoit, Jahve, lohdutusta
Et toivottoman multa kieltäne.
Vaikk' elämässä minut hylkäsit,
Et hylkää kuolemassa. Kohtaloni
Sun kostoasi vanhurskasta
Ei lakkaa huutamasta
Tuhansin suin.
(Kuristaa helminauhalla itsensä, kaatuu ja kuolee.)