Uuden kullan kellon käljyt
Ne jäi mun käteheni,
Vedet tuli silmiini
En nähnyt eteheni.
MAIJA (Menee istumaan pöydän taa ikkunan viereen. -- Katsoo ikkunasta.)
Sinä, Liisa, laulat ikävääsi, vaikka tuskin vielä tiedät, mitä ikävä
onkaan (Kääntyy ja nojautuu pöytään. -- Huokaa.) -- Tein väärin! (Panee
kätensä ristiin.) Jumala. Sinä, joka tutkit sydämet, sinä tiedät, että
aivoitukseni eivät ollehet pahat. Luulin tekeväni oikein. -- Älä käännä
kasvojasi minusta, vaan anna minulle anteeksi syntivelkani. -- Älä
rankaise muita mun rikokseni tähden. Minä yksin olen syyllinen. Anna
mulle rangaistus, että tulisin mahdolliseksi sinun kasvojesi etehen. --
Kuitenkaan ei minun tahtoni jälkehen, vaan Sinun (Hetken kuluttua
nousee tyynenä.) Nyt minä tiedän, mitä mun on tekeminen. Laki saa
rangaista syyllisen.
(Menee peräikkunan pielestä ottamaan huivinsa)
HILAPIELEN HETA (Tulee ulkoa teeskentelevän nöyränä, mutta samalla
jonkun verran voitonvarmana.) Jumalan rauha talohon!
MAIJA (Kääntyy. -- Pienen vaitiolon jälkeen.) Samoin teille.
HILAPIELEN HETA. Minä tulin uudestansa sun luoksesi. Eilen Jussi
sekoitti asian. -- Jaa, jaa! Enhän minä itseäni varten mutta kun
herännyttä kansaa tulee. -- Voithan sinä aivan helposti antaa muutaman
naulan voita ja yhden lampahan. -- Niin, niin. Eloa on paljon, mutta
työmiehiä vähän.
MAIJA (Hämmästyy.) Mitä?! -- Sanoinhan minä jo eilen, että minä en voi
ottaa vähääkään, mitä sitten näin paljon. Se olisi varkautta.
(Tulee pöydän luo.)
HILAPIELEN HETA (Tulee Maijan jälessä.) Ei se ole varkautta. -- Joka
köyhää armahtaa, hän lainaa Herralle (Merkitsevästi.) Ja onhan meidän
synneissämme suurempiakin rikoksia maallista lakia vastahan. Se ei
merkitse mitään, vaikka vähän ruokavaroja Hetalle annatkin omin lupisi.
MAIJA. Mitä te tarkoitatte?
HILAPIELEN HETA. En mitään. Ei Heta ole mitään nähnyt. Ei mitään ei
mitään! Mutta anna sinä myös, mitä pyysin.
MAIJA. Minä en voi. Enkä tahdokaan.
HILAPIELEN HETA (Uhkaavana.) Vai et voi? En minäkään voi olla sitten
sanomatta, mitä eilen illalla näin! -- Tuolta aitasta tuli mies ja
lähti tuonne (Viittaa perälle, ensin oikeaan sitten vasempaan.) Ja kuka
oli hyvästelemässä?
MAIJA (Istuutuu penkille pöydän eteen, -- rauhallisesti ja
samalla halveksien.) Vai niin! Te näitte sen. -- Tein rikoksen
ymmärtämättömyydestä, mutta menen sen vallesmannille tunnustamahan.
HILAPIELEN HETA. Älä tee sitä! Älä suinkaan. Siitähän taas suruttomat
saisivat uuden syyn meitä vastahan (Opettavasti.) Sinä olet niin vähän
aikaa uskossa ollut, että sinä et tiedä vielä, mikä kulloinkin on
oikea. Sua täytyy vielä johtaa. -- Katsos! Herännytkään ihminen ei ole
varma autuahaksi tulemisestansa muulloin, kuin juuri sillä hetkellä,
jolloin on rukouksella lähestynyt Jumalaa. Sillä välillä on hän heikko,
valmis lankeemuksehen ja rikoksihinkin. Mutta näihin lankeemuksihin on
Jumala meidät johdattanut sentähden, ettemme hairahtuisi liiaksi
luottamahan omahan vanhurskautehemme. Ja ne lankeemukset annetahan
anteheksi. -- Älä siis suinkaan mene maallisten tuomarien
tuomittavaksi. Äläkä mene vallesmannille itseäsi ilmiantamahan.
Vallesmanni vainoo meitä jo muutenkin.
MAIJA (On kuunnellut kasvavalla inholla. Nousee. --) Te, te olette
kiusaaja. Mene pois, kiusaaja!
HILAPIELEN HETA. Sinä olet sokea.
MAIJA. Mene pois! (Kun Heta epäröi, viittaa ovea ja huutaa.) Pois!