HILAPIELEN HETA. Kyllähän teillä, kun Jumala on näin suuren talon
antanut. Onhan teillä senverran, että vähän. -- Enkä minä itselleni. --
En.
MAIJA. Mutta sehän on isän. Enhän minä voi ottaa.
JUSSI (Tulee lähemmäksi. Töykeästi.) Mitäs asiaa Hilapielen Hetalla on?
HILAPIELEN HETA (Vähän hätääntyneenä.) Eihän mulla paljoa -- Menin
tästä ohi ja huomasin, että Maija oli koettelemuksissa, niin tulin
häntä uskossansa tukemahan.
JUSSI. Mikä tuki te olette?
HILAPIELEN HETA. Maailma on paha. Sen turhuus viettelee. Ja usein
ihminen lankee sen pauloihin.
MAIJA. Mitä te tarkoitatte?
HILAPIELEN HETA. Riisu pois yltäsi raitaiset vaattehet. Ota pois käljyt
kaulaltasi.
JUSSI. Ei teidän tarvitse tänne tulla Maijaa ripittämähän. Pitäkää te
vain huoli itsestänne.
MAIJA. Jussi. Anna Hetan olla. Hän on oikeassa.
JUSSI. Mutta Hetaa ei täällä sittenkään tarvita.
HILAPIELEN HETA. Kyllä minä menen. Minä menen. Mailman lasten ei
tarvitse mua komentaa (Maijalle.) Riisu pois raitaiset vaattehet!
(Menee.)
MAIJA (Ottaa esiliinan, huivin ja ketjut pois ja panee takaisin
vakkaan.) Hän oli oikeassa. Se on synti. Mutta minä en tahtonut muuta
kuin saattaa Antille iloa, kun hän nyt palaa vapahana. Tahdoin pukea
Antin tuomat kihlat ylleni, mutta ne ovat liian koreat ja mailmalliset.
JUSSI. Teidän mielestänne kaikki on syntiä. Te ette tiedä erottaa hyvää
ja pahaa ja sentähden tuomitsette kaikki pahaksi. En osaa minäkään sitä
erottaa, mutta varmaa on, että ihminen ei ole luotu tänne ainoastansa
itkemähän, koska Jumala on antanut sille nauramisenkin taidon. -- Anna
olla koristehet päälläsi. Jos kerran Antti pääsee vapahaksi, niin onhan
sulla syytä iloita.
MAIJA (Hätkähtäen.) Pelkäätkö sinä sitten, että Antti ei pääsisikään.
JUSSI. Kyllä se olisi verinen vääryys. Mutta johan sekin oli väärin,
että Antti pantihin kiinni.
(Jää miettivän näköisenä kävelemään.)