_Vilho (yksin)._
VILHO. Lempo vieköön, kuinka tuo mies minua säikähdytti! Onneksi ei hän
kumminkaan mitään huomannut. Hän varmaankin olisi heti -- -- -- Mutta
nyt joutuisasti ennenkuin muita ennättää tulla. Jos asettuisin tuonne
noiden kasvien taakse, ollakseni paremmin kätkössä. Kas noin; täältä
minua ei kukaan näe, siitä voin olla varma. Eikös hittoa! Tuolla istuu
Eva Ruusunen vastapäätä ikkunassaan ja katselee aivan suoraan tänne. No,
mutta täällä kartiinin takana? Kas, täällä on hyvä, vallan hyvä! Hiljaa!
luulin kuulleeni astuntoa! -- -- -- Ei, ei, luulottelua se vaan lienee
ollut. Noniin! _(Nuuskaa kuumeentapaisella kiivaudella)_. Ah, kuinka
ihanata, kuinka taivaallista! Kuinka, se virkistää ja vahvistaa! Tulen
aivan kuin toiseksi ihmiseksi! Sydämeni käy niin keveäksi, koko olentoni
muuttuu! Oi, kuinka onnellinen, kuinka autuas olenkin! Ah! Vielä kerran
-- ja toinen -- kolmas -- neljäs -- ja viides --!