_Vilho (yksinään)_.
VILHO. Tunnustaa hänelle kaikki! Sepä vasta olisi kaunista! Ei hän
minulle ikänänsä antaisi anteeksi pitkällistä teeskentelemistäni ja
hänen luottamuksensa ainiaaksi menettäisin. Ei, kun kerran olen valheen
alkanut, täytyy minun sitä myöskin pitkittää, muuta neuvoa ei ole. Kyllä
olin kuitenkin aika hölmö, kun en heti rehellisesti kertonut tuosta
onnettomasta tavastani! _(Istuu sohvaan)_. Niin, niin olin, mutta
myöhäistä, liian myöhäistä on nyt katuminen. _(Huomaa rasian)_. Kas, kun
ukko unhotti tänne nuuskarasiansa! _(Ottaa sen käteensä)_. Mitä nyt?
Mitä aiot tehdä? No, en mitään, en niin mitään. Tätä rasiaa vaan aion
katsella. Se näyttää olevan vanhanaikainen. Samanlainen oli minullakin
ennenkuin hopeisen rasiani ostin -- teki näet mieleni keikailla.
_(Aukaisee kannen)_. Ah, kuinka hyvälle se lemuaa! Ah!! _(Panee rasian
pöydälle ja nousee äkkiä ylös)_. E, ei -- ei mitään heikkoutta, ei
mitään heikkoutta! No, mitäpäs siitä! Ei ole vielä mikään onnettomuus
tapahtunut. Minä en ole sanani syöjä, eikä minua kiusaukset saa
vietellyksi. Mutta ensiksi täytyy minun valmistua niitä vastustamaan.
Sitten ei ollenkaan ole vaikeata pysyä lujana. Tahdonpa lystinvuoksi
oikein koetella itseäni. _(Ottaa rasian)_. Kas tässä! Nyt pidän tuota
pientä rasiaa kädessäni -- minä aukaisen kannen -- minä tunnen nuuskan
lemun -- ah! _(Paiskaa kannen kiinni)_. No, otinkos hyppysellistäkään?
Enpä, enpä ottanutkaan. Niin, minä en ole sellainen raukka, että
antaisin himoilleni valtaa, sen voin sanoa. Rohkenenpa tehdä saman
kokeen vielä uudestaankin. _(Aukaisee rasian ja vetää nuuskan lemua
nenäänsä)_. Ah! Ah! _(Paiskaa kannen kiinni)_. Kas noin! -- Teen sen
vaikka vieläkin kerran. _(Niinkuin ennen)_. Ah!! -- No, tulkoonpa nyt
joku sanomaan, ett'ei minulla ole mielen lujuutta! -- Mutta on se
kuitenkin naurettavaa, että moista mitätöntä asiaa kuin nuuskaamista
niin tärkeänä pidän -- oikein se tosiaankin on lapsellista. Olipa tuo
nyt sitten jotakin, jos pistäisinkin joskus vähän nuuskaa nenääni! Mitä
se tekisi, kun vaan olen varuillani, ettei se tavaksi tule? Ja nythän
olen jo kokonaisen kuukauden ajan näyttänyt, että kyllä voin olla
ilmankin, jos vaan tahdon. Ei se miksikään pahennukseksi ole, vaan
päinvastoin osottaa se sitä suurempaa miehuutta, kun rohkenee jonkun
kerran palata entiseen tapaansa, eikä tarvitse pelätä, että sen kautta
uudelleen joutuisi tapansa orjaksi. Hm, ell'en olisi niin vakavasti
päättänyt, ett'en ainoatakaan kertaa enää nuuskaa käytä, tahtoisin nyt
suottakin koetella olenko jo tykkänään tuosta himostani päässyt. Ja
tarkemmin asiata miettiessäni, vaatii *velvollisuutenikin* minua tähän
kokeeseen, sillä eihän kukaan voi olla varma siitä, jota hän ei vielä
tutkinut ole. Kun pikkuruisen vaan pistän nuuskaa nenääni, olen heti
asiasta selvillä. Jos se minulle nautintoa tuottaa, tiedän samassa, että
mun edeskinpäin tulee yhä olla varuillani, ja ellei se taas tuotakaan
mitään nautintoa, saan olla varma siitä, että jo olen päässyt tuosta
pahasta tavastani. -- Mitähän, jos nyt todellakin pistäisin tuota
rahtuisen nenääni? Koetteeksi vaan. Olisinkohan silloin sanani syöjä?
Mitä vielä, kun en sitä kerran himon pakosta tee, vaan ainoastaan
koetellakseni itseäni. Mutta jos sattuisi joku tulemaan? Eikös mitä,
tuossa tuokiossa se on tehty. Noh, olkoon menneeksi! _(Aikoo juuri
nuuskata, kun Janne äkkiä astuu sisään. Vilho pistää nuuskarasian
taskuunsa)._