Kemp luki omituisen kirjeen, joka oli kirjoitettu lyijykynällä
rasvaiselle paperille.
"Olette ollut hämmästyttävän tarmokas ja taitava", sanottiin siinä,
"vaikken voikaan kuvitella, mihin te sillä pyritte. Te olette minua
vastaan. Kokonaisen päivän olette ajanut minua takaa -- olette
koettanut riistää minulta yölevon. Mutta minä olen saanut ruokaa
kiusallannekin, nukkunut vastoin tahtoanne, ja leikki on vasta alussa.
Niin, vasta alussa. Ei ole muuta neuvoa kuin aloittaa hirmuhallitus.
Tämä julistaa hirmuhallituksen ensimmäisen päivän tulleen. Port
Burdock ei ole enää kuningattaren hallittavana. Kertokaa se
poliisipäälliköllenne ja muille. Nyt hallitsen minä -- hirmuvaltias!
Tämä on uuden ajanlaskun ensimmäisen vuoden ensi päivä -- Näkymättömän
Miehen aikakausi alkaa. Minä olen Näkymätön Mies Ensimmäinen. Aluksi
tämä hallitus on lievä. Ensimmäisenä päivänä mestataan esimerkin
vuoksi yksi, Kemp niminen mies. Kuolema kohtaa hänet tänään. Hän
saa lukita itsensä telkien taakse, piiloutua, hankkia vartijat
ympärilleen, hankkia panssarin, jos tahtoo -- mutta kuolema, näkymätön
kuolema tulee. Turvautukoon hän kaikkiin varokeinoihin -- se tehoo
kyläkansaani. Kuolema lähtee postilaatikosta puolipäivän aikaan. Kirje
solahtaa sinne postimiehen tullessa, ja sitten mars! Leikki alkaa.
Kuolema lähtee liikkeelle. Älkää auttako häntä, ihmiset, ettei Kuolema
käy teidänkin kimppuunne. Tänään täytyy Kempin kuolla."
Luettuaan pariin kertaan tämän kirjeen Kemp sanoi: "Se ei ole pilaa.
Siinä kuuluu hänen äänensä. Ja hän tarkoittaa, mitä sanoo."
Hän käänsi taivutetun arkin toisin päin ja näki osoitepuolella
Hintondeanin postileiman ja proosallisen ilmoituksen: "_maksettava 2
pennyä_".
Hän nousi hitaasti, jättäen puolisensa kesken -- kirje oli tullut
kello yhden postissa -- ja meni työhuoneeseensa. Hän soitti
taloudenhoitajatartaan ja käski tämän paikalla kiertää talon ympäri,
tutkia kaikki ikkunoiden hakaset ja sulkea kaikki ikkunaluukut.
Itse hän pani kiinni työhuoneensa luukut. Makuuhuoneensa lukitusta
laatikosta hän otti pienen revolverin, tarkasti sitä huolellisesti ja
pisti sen kotitakkinsa taskuun. Sitten hän kirjoitti muutamia lyhyitä
kirjeitä, yhden eversti Adyelle, ja antoi ne palvelijansa vietäväksi,
samalla sanellen hänelle selvät määräykset, millä lailla hänen oli
lähdettävä talosta. "Mitään vaaraa ei ole", virkkoi hän ja lisäsi salaa
mielessään: "teille". Senjälkeen hän mietiskeli jonkun aikaa ja palasi
sitten jäähtyneen puolisensa ääreen.
Hän söi vaipuen silloin tällöin ajatuksiinsa. Vihdoin hän löi kätensä
voimakkaasti pöytään. "Me otamme hänet kiinni!" sanoi hän, "ja minä
olen syöttinä. Hän tulee liian pitkälle."
Kemp meni ylös näkötorniin ja sulki huolellisesti joka oven
jäljessään. "Tämä on peliä", virkkoi hän, "outoa peliä -- mutta kaikki
voitonmahdollisuudet ovat minun puolellani, herra Griffin, vaikka
olettekin näkymätön ja rohkea. Griffin _contra mundum_ ... kosto
mielessä."
Hän seisoi ikkunan ääressä katsellen helteistä mäensyrjää.
"Hänen täytyy saada ruokaa joka päivä - enkä minä häntä kadehdi.
Nukkuikohan hän todellakin viime yönä? Jossakin ulkosalla -- turvassa
yhteentörmäyksiltä. Toivoisinpa, että tämän kuumuuden sijasta saisimme
tuntuvasti viileämmän ja märän ilman. Hän voi nyt vaania minua."
Kemp astui ihan ikkunan eteen. Jotakin kalahti kovasti puitteiden
yläpuolelle muuraukseen ja sai hänet rajusti peräytymään.
"Alan jo hermostua", virkkoi Kemp. Mutta vasta viiden minuutin kuluttua
hän taas meni ikkunan luo. "Varmaankin se oli jokin varpunen", tuumi
hän.
Sitten hän kuuli ulko-oven kellon soivan ja kiiruhti alakertaan.
Hän veti salvan syrjään, tutki ketjua, nosti irti sen ja avasi oven
varovasti näyttämättä itseään. Tuttu ääni tervehti häntä. Siellä oli
Adye. "Teidän palvelijanne kimppuun on hyökätty, Kemp", sanoi hän oven
takaa.
"Mitä!" huudahti Kemp.
"Se kirjeenne temmattiin häneltä. Näkymätön Mies on täällä lähistöllä.
Päästäkää minut sisään."
Kemp irroitti ketjun, ja Adye tuli sisään niin ahtaasta aukosta
kuin mahdollista. Hän seisoi käytävässä ja katseli sanomattomasti
huojentuneen näköisenä, kuinka Kemp jälleen sulki oven. "Kirje
siepattiin hänen kädestään. Se säikähdytti häntä pahanpäiväisesti.
Tyttö on nyt poliisiasemalla, hermopuuskan vallassa. Näkymätön Mies on
täällä lähistöllä. Mitä kirje koski?"
Kemp kirosi.
"Mikä hupsu minä olinkaan!" huudahti hän. "Minun olisi pitänyt tietää.
Tänne ei ole tunninkaan kävelymatkaa Hintondeanista. Nyt jo!"
"Mitä sitten?" kysyi Adye.
"Katsokaahan!" sanoi Kemp ja astui edellä työhuoneeseensa. Hän ojensi
Adyelle Näkymättömän Miehen kirjeen. Adye, luki sen ja vihelsi hiljaa.
"Ja te...?" kysyi Adye.
"Ehdotin ansaa -- kuin hupsu", vastasi Kemp, "ja lähetin ehdotukseni
naispalvelijan mukana. Hänelle."
Nyt kirosi Adyekin.
"Hän laittautuu tiehensä", virkkoi Adye.
"Johan nyt!" sanoi Kemp.
Yläkerrasta kuului särkyvän lasin helinää. Adye näki vilahdukselta
Kempin taskusta puolittain esiintyöntyvän pikku revolverin. "Se on
yläkerran ikkuna", sanoi Kemp ja lähti edellä ylös. Heidän vielä
ollessaan portailla kuului toinen helähdys. Tullessaan työhuoneeseen he
näkivät sen kolmesta ikkunasta kahden olevan säpäleinä. Toinen puoli
lattiaa oli lasinsirpaleiden peittämä, ja kirjoituspöydällä oli iso
kivi. Miehet jäivät ovelle katselemaan hävitystä. Kemp kirosi taas
ja samassa kuului kolmannesta ikkunasta aivan kuin pistolinlaukaus,
puolisko roikkui hetkisen irrallaan ja putosi huoneen lattialle
hajanaisina, värisevinä kolmikulmioina.
"Mitä tämä merkitsee?" kysyi Adye.
"Se on alkua", sanoi Kemp.
"Eikö tänne voi kiivetä minkään kautta?"
"Ei kissakaan", vastasi Kemp.
"Eikö ole ikkunaluukkuja?"
"Ei täällä. Kaikissa alakerran huoneissa on. Ohoh!"
Läiskis, ja sitten alakerrasta kuului kovaa paukkinaa, ikäänkuin olisi
lyöty lautoja vastakkain. "Kirottu mies!" sanoi Kemp. "Sen täytyy
olla -- niin - se on yksi makuuhuoneista. Hän mullistasi nyt koko
talon. Mutta hän on hupsu. Luukut ovat paikoillaan, ja lasit putoavat
ulkopuolelle. Hän loukkaa jalkansa."
Eräs toinenkin ikkuna kuului menevän rikki. Molemmat miehet seisoivat
portaiden siltamalla neuvottomina.
"Nytpä tiedän!" sanoi sitten Adye. "Antakaa minulle keppi tai jokin muu
esine. Minä lähden hankkimaan verikoirat tänne. Silloin hänen pitäisi
lauhtua!"
Taas muuan ikkuna seurasi toisten esimerkkiä.
"Eikö teillä ole revolveria?" kysyi Adye.
Kemp pisti käden laskuunsa. Sitten hän epäröi.
"Minulla ei ole muuta kuin tämä."
"Minä tuon sen lakaisin", sanoi Adye. "Te olette täällä turvassa."
Kemp ojensi hänelle aseensa, häpeillään hätävalheestaan.
"Nyt ovelle", sanoi Adye
He kuulivat epäröiden seisoessaan käytävässä, että muuan alakerran
makuuhuoneen ikkuna särkyi ja lensi alas. Kemp meni ovelle ja alkoi
irroittaa salpoja niin hiljaa kuin mahdollista. Hänen kasvonsa olivat
vähän kalpeammat kuin tavallisesti.
"Teidän täytyy mennä suoraa päätä ulos", sanoi Kemp.
Samassa oli Adye ulkoportailla ja salvat putosivat jälleen
sinkilöihinsä. Hän oli vähän aikaa kahden vaiheilla, ja hänestä tuntui
turvallisemmalta seisoa selkä ovea vasten. Sitten hän marssi suoraan ja
tasaisesti portaita alas. Hän meni nurmikon poikki ja lähestyi veräjää.
Heikko leyhkä tuntui väreilevän ruoholla. Jokin liikkui hänen lähellään.
"Seisahtukaa hetkeksi", sanoi Ääni, ja Adye pysähtyi kohta. Hänen
kätensä puristi lujemmin revolveria.
"Mitä nyt?" kysyi hän kalpeana ja töykeästi, joka hermo jännityksessä.
"Suvaitkaa tehdä minulle mieliksi ja mennä takaisin taloon", sanoi Ääni
yhtä jännittyneenä ja töykeänä kuin Adyenkin.
"Ikävä kyllä, en voi", vastasi Adye vähän käheästi ja kostutti huuliaan
kielellään. Hän luuli äänen tulevan edestään vasemmalta puolelta.
Mitähän, jos yrittäisi onneaan, laukauksella?
"Minne te menette?" kysyi Ääni. Kumpainenkin liikahti nopeasti ja Adyen
avoimesta taskunsuusta näkyi jotakin kiiltävää.
Adye seisahtui ja mietti. "Se on oma asiani, minne menen", sanoi hän
hitaasti. Nämä sanat olivat vielä hänen huulillaan, kun käsivarsi
kiertyi hänen kaulansa ympäri, polvi painui hänen selkäänsä vasten, ja
hän lensi selälleen. Hän viritti revolverin ja laukaisi sen kömpelösti.
Samassa hän sai iskun vasten suutaan, ja revolveri väännettiin hänen
kädestään. Turhaan hän koetti tarttua johonkin liukkaaseen raajaan,
rimpuili pystyyn ja kaatui taas. "Kirottua!" sanoi Adye. Ääni nauroi.
"Tappaisin teidät nyt, jollei se olisi luodin tuhlausta", virkkoi se.
Adye näki revolverin ilmassa itseensä suunnattuna.
"Mitä nyt?" kysyi Adye nousten istumaan.
"Nouskaa pystyyn", sanoi Ääni. Adye kompuroi seisaalle.
"Kuulkaahan", virkkoi Ääni lujasti, "älkää yrittäkö konstailla.
Muistakaa, että voin nähdä teidän kasvonne, vaikkette te voi nähdä
minua. Teidän on mentävä takaisin sisälle."
"Hän ei päästä minua sinne", sanoi Adye.
"Sepä on ikävää", virkkoi Näkymätön Mies. "En ollenkaan halua riitaa
teidän kanssanne."
Adye kostutti taas huuliaan. Hän hellitti katseensa revolverin
piipusta ja näki kaukana meren hyvin sinisenä ja tummana keskipäivän
auringon paisteessa, tasaisen, vihreän nummen, vuoren valkoisen huipun
ja mahtavan kaupungin, ja äkkiä hän käsitti, että elämä oli hyvin
suloinen. Hänen silmänsä kiintyivät taas pieneen metalliesineeseen,
joka riippui maan ja taivaan välillä, kuuden jalan päässä. "Mitä minun
on tehtävä?" kysyi hän synkästi.
"Mitä _minun_ on tehtävä?" kysyi Näkymätön Mies. "Te saatte apua.
Teidän ei auta muu kuin mennä takaisin sisälle."
"Minä koetan. Jos hän päästää minut sisään, niin lupaatteko olla
syöksymättä ovelle?"
"En minä halua riitaa teidän kanssanne", vastasi Ääni.
Kemp oli kiiruhtanut yläkertaan päästettyään Adyen ulos ja näki nyt
ryömiessään särkyneiden lasinsirpaleiden seassa ja kurkistaessaan
varovasti työhuoneensa ikkunalaudan yli, että Adye seisoi
keskustelemassa näkymättömän kanssa. "Miksei hän laukaise?" kuiskasi
Kemp itsekseen. Sitten liikahti revolveri vähän, ja auringonvalon
hohde välähti Kempin silmissä. Hän varjosti silmiään ja koetti nähdä
sokaisevan säteen suuntaan.
"Totta vie", sanoi hän. "Adye on luovuttanut revolverin."
"Lupaatteko olla syöksymättä ovelle?" sanoi Adye. "Älkää menkö liian
pitkälle, vaikka olette voiton puolella. Antakaa toiselle jokin
mahdollisuus."
"Te menette takaisin taloon. Millään ehdolla en lupaa mitään."
Adye näytti äkkiä tekevän päätöksensä. Hän kääntyi taloon päin kävellen
hitaasti kädet selän takana. Kemp katseli häntä ällistyneenä. Revolveri
katosi, välähti jälleen näkyviin ja ilmestyi lähemmin tarkastaessa
pienenä tummana esineenä, joka liikkui Adyen perässä. Sitten tapaukset
seurasivat nopeasti toisiaan. Adye hypähti taaksepäin, pyörähti ympäri,
tavoitti pikku esinettä onnistumatta, nosti kätensä ja kaatui eteenpäin
kasvoilleen, jättäen ilmaan pienen sinisen savutuprun. Kemp ei kuullut
laukauksen ääntä. Adye vääntelehti, kohosi toisen käsivartensa nojaan,
kaatui taas suulleen ja jäi liikkumatta makaamaan.
Jonkin aikaa Kemp katseli Adyen rauhallisen velttoa asentoa. Iltapäivä
oli hyvin kuuma ja tyyni, ei mikään muu näyttänyt häiritsevän
hiljaisuutta kuin pari keltaista perhosta, jotka ajelivat toinen
toistaan pensaikossa talon ja maantieveräjän välillä. Adye makasi
nurmikolla lähellä veräjää. Kaikissa taloissa maalle johtavan tien
kahden puolen oli ikkunankaihtimet vedetty eteen, mutta eräässä
pienessä vihreässä huvimajassa näkyi jokin valkoinen olento,
luultavasti vanha mies nukkumassa. Kemp tähysteli talon ympärystää
nähdäkseen vilahdukselta revolverin, mutta se oli kadonnut. Hänen
silmänsä siirtyivät jälleen Adyeen. Leikki oli totisesti alkanut.
Silloin kuului ulko-ovelta kellonsoittoa ja koputusta, joka lopulta
kävi rajuksi, mutta noudattaen Kempin ohjeita olivat palvelijat
sulkeutuneet huoneisiinsa. Sitä seurasi hiljaisuus. Kemp istui ja
kuunteli ja alkoi sitten varovasti kurkistella ulos kaikista kolmesta
ikkunasta perätysten. Hän meni portaiden yläpäähän ja seisoi kuunnellen
levottomasti. Hän otti aseekseen makuuhuoneen hiilihangon ja meni
taas tutkimaan alakerran ikkunoiden hakoja. Kaikki oli turvallista
ja rauhallista. Hän palasi näkötorniin. Adye makasi liikkumatta
hiekkakäytävän reunalla samassa paikassa, johon oli kaatunut.
Palvelijatar oli tulossa poliisin kanssa huviloiden ohi johtavaa tietä.
Kaikkialla oli kuolemanhiljaista. Nuo kolme ihmistä näyttivät
lähestyvän hyvin hitaasti. Kemp mietiskeli, mitä hänen vastustajansa
nyt puuhasi.
Hän säpsähti. Alhaalta kuului jymähdys. Hän epäröi ja meni taas
alakertaan. Äkkiä alkoi talo kaikua voimakkaista iskuista ja puun
pirstoutumisesta. Hän kuuli, että jokin läjähti, ja selvästi
helistettiin ikkunaluukkujen rautahakoja. Hän kiersi avainta ja avasi
keittiön oven. Samassa lensivät ikkunaluukut murskautuen ja säpäleinä
sisään. Hän seisoi säikähtyneenä. Ikkunan kehys, erästä poikkipuuta
lukuunottamatta, oli vielä eheä, mutta vain pieniä lasisäleitä oli
jäänyt kehykseen. Luukut oli lyöty sisään kirveellä ja kirves putoili
voimakkain iskuin puitteisiin ja niitä tukeviin rautatankoihin. Sitten
se äkkiä lensi syrjään ja katosi.
Kemp näki revolverin lojuvan ulkona polulla. Sitten tuo pikku ase
lennähti ilmaan. Hän hypähti syrjään. Revolveri pamahti liian myöhään,
ja viereisen oven nurkasta lensi sälö hänen päänsä yli. Hän läimäytti
oven kiinni ja lukitsi sen. Sen takana seistessään hän kuuli Griffinin
huutavan ja nauravan. Sitten alkoi taas kuulua kirveeniskuja, joihin
liittyi särkymistä ja murskautumista.
Kemp seisoi käytävässä koettaen ajatella. Hetken kuluttua olisi
Näkymätön Mies keittiössä. Sen ovi ei pidättäisi häntä hetkeäkään, ja
sitten...
Taas kuului ulko-ovelta soittoa. Varmaankin siellä olivat poliisit. Hän
juoksi käytävään, nosti ketjua ja veti salvat syrjään. Hän käski tytön
puhua, ennenkuin avasi ketjun, ja kolme ihmistä syöksyi sisälle yhtenä
rykelmänä, minkä jälkeen Kemp taas kiskaisi oven kiinni. "Näkymätön
Mies!" sanoi Kemp. "Hänellä on revolveri, jossa on jäljellä kaksi
luotia. Hän on tappanut Adyen. Päässyt jollakin tempulla ampumaan.
Ettekö nähnyt häntä ruohokentällä? Hän makaa siellä."
"Kuka?" kysyi toinen poliisi.
"Adye", vastasi Kemp.
"Me tulimme takatietä", virkkoi tyttö.
"Mikä tuo jymähdys oli?" kysyi toinen poliisi.
"Hän on keittiössä -- tai tulee pian. Hän on löytänyt kirveen..."
Äkkiä alkoi koko talo kaikua Näkymättömän Miehen iskiessä kirveellä
keittiön ovelle. Tyttö tuijotti keittiöön päin ja astui ruokasaliin.
Kemp koetti selittää tilannetta katkonaisin lausein. He kuulivat
keittiön oven murtuvan.
"Tämän kautta!" huusi Kemp ryhtyen hurjasti toimimaan ja työnsi
poliisit sisään ruokasalin ovesta.
"Hiilihanko!" sanoi Kemp ja hyökkäsi tuliristikon luo.
Hän ojensi noutamansa hiilihangon toiselle poliisille ja ruokasalin
hiilihangon toiselle.
Sitten hän heittäytyi taaksepäin. "Hup!" sanoi toinen poliisi,
koukistui ja tunsi kirveen tärähtävän hiilihankoonsa. Pistoolista lensi
viimeisen edellinen luoti, joka rikkoi arvokkaan taulun. Toinen poliisi
huitaisi hiilihangolla pikku asetta kohti, samoin kuin näpsäytetään
ampiainen alas, ja pudotti sen kalisten lattialle.
Ensi kolahduksen kuullessaan tyttö kirkaisi ja seisoi jonkun aikaa
kiljuen tulisijan vieressä. Sitten hän juoksi avaamaan ikkunaluukkuja
-- mahdollisesti aikoen lähteä pakoon murskautuneiden ikkunoiden kautta.
Kirves peräytyi käytävään ja jäi noin kahden jalan korkeudelle maasta.
He voivat kuulla Näkymättömän Miehen hengitystä. "Väistykää te kaksi
miestä syrjään", komensi hän. "Minulla on asiaa vain tuolle Kemp
nimiselle."
"Meillä on asiaa teille", vastasi toinen poliisi astuen nopeasti
eteenpäin ja sivaltaen hiilihangollaan Ääntä kohti. Näkymätön Mies oli
varmaankin peräytynyt, ja nyt hän kolhaisi sateenvarjotelinettä.
Kun poliisi oli kahden vaiheilla, pitäen hiilihankoa valmiina, kuten
oli aikonut, lähestyi Näkymätön Mies kirves kädessään. Poliisin kypäri
litistyi kuin paperi ja isku lennätti miehen vierimään lattiaa pitkin,
keittiön portaiden yläpäähän.
Mutta toinen poliisi, joka tähtäsi kirveen taakse hiilihangollaan, sai
isketyksi johonkin pehmeään, joka naksahti. Kuului kova tuskanhuuto,
ja sitten kirves putosi lattialle. Poliisi sivalsi taas tyhjyyteen,
mutta ei osunut mihinkään. Hän laski jalkansa kirveelle ja iski taas.
Sitten hän jäi seisomaan hiilihanko koholla ja kuunteli jännittyneenä
pienintäkin liikahdusta.
Hän kuuli, että ruokasalin ikkuna aukeni ja joku siellä juoksi
kiireesti. Hänen toverinsa kierähti ympäri ja nousi istumaan, veren
virratessa hänen toisen silmänsä ja korvansa välistä. "Missä hän on?"
kysyi lattialla istuva mies.
"En tiedä. Osasin häneen. Hän seisoo jossakin eteisen puolella, jollei
ole pujahtanut ohitsesi. Tohtori Kemp -- kuulkaapa, herra!"
"Tohtori Kemp!" huusi poliisi taas.
Toinen poliisi alkoi vääntäytyä pystyyn. Hän nousi seisomaan. Äkkiä
kuului keittiön portaista hiljaista paljaiden jalkojen sipsutusta.
"Hei!" huusi toinen poliisi ja lennätti sinne hiilihankonsa. Se särki
pienen kaasuhanan.
Hän näytti aikovan seurata Näkymätöntä Miestä alakertaan. Sitten hän
muutti mieltään ja lähti ruokasaliin.
"Tohtori Kemp..." aloitti hän ja jätti kesken.
"Tohtori Kemp on sankari", sanoi hän toverinsa katsoessa hänen
olkapäänsä yli.
Ruokahuoneen ikkuna oli selkoselällään, eikä Kempiä tai palvelijatarta
näkynyt missään.
Toisen poliisin käsitys Kempistä oli täsmällinen ja elävä.