"Viime tammikuussa siis, lumipyryn alkaessa -- joka ilmaisisi minut,
jos lumi jäisi minuun kiinni! -- väsyneenä, vilustuneena, kipeänä,
sanomattoman kurjana ja vain puolittain varmana näkymättömyydessäni
aloitin tämän uuden elämän, johon olen tuomittu. Minulla ei ollut
mitään turvapaikkaa, ei mitään välineitä, ei koko maailmassa
ainoatakaan ihmisolentoa, johon olisin voinut luottaa. Jos olisin
kertonut salaisuuteni, olisin ilmaissut itseni -- tehnyt itsestäni
pelkän näyttelyesineen ja harvinaisuuden. Sittenkin minun teki
puolittain mieleni puhutella jotakuta ohikulkevaa ja antautua hänen
armoilleen. Mutta tiesin liiankin selvästi, millaista kauhua ja
raakaa töykeyttä lähentymisyritykseni herättäisi. En tehnyt mitään
suunnitelmia kadulla. Ainoana pyrkimyksenäni oli päästä suojaan
lumelta, saada itseni verhotuksi ja lämpimäksi. Vasta silloin voin
toivoa pystyväni suunnittelemaan. Mutta minultakin, Näkymättömältä
Mieheltä, pysyivät Lontoon talorivit suljettuina, lukittuina ja
järkkymättömästi teljettyinä.
"Vain yksi asia oli selvästi edessäni -- kylmyys, lumimyrskyn käsiin
joutuminen, kurjuus ja yö.
"Silloin juolahti mieleeni loistava ajatus. Lähdin astumaan erästä
Gower-kadulta Tottenham Court Roadille johtavaa katua pitkin ja
huomasin olevani Omniumin, sen suuren kauppaliikkeen edustalla, josta
saa ostaa kaikenlaista -- tiedättehän sen paikan: lihaa, mausteita,
palttinaa, huonekaluja, vaatteita, vieläpä öljymaalauksiakin --
pikemmin monimutkainen, suunnaton kokoelma myymälöitä kuin yksi
myymälä. Olin luullut tapaavani ovet auki, mutta ne olivatkin kiinni.
Seisoessani avarassa sisäänkäytävässä pysähtyivät eräät ajoneuvot
sen eteen, ja virkapukuinen mies -- tiedättehän, sellainen, jolla on
tuon liikkeen nimi 'Omnium' lakissaan -- kiskaisi oven auki. Minun
onnistui pujahtaa sisään, ja astuessani eteenpäin myymälässä -- se
oli se osasto, missä myydään nauhoja ja hansikkaita ja sukkia ja
muuta senlaatuista tavaraa -- jouduin tilavampaan osastoon, jossa oli
eväsvasuja ja vitsoista tehtyjä huonekaluja.
"Mutta en tuntenut itseäni siellä turvalliseksi, ihmisiä kulki
edestakaisin, ja minä hiiviskelin sinne tänne rauhattomasti, kunnes
pääsin yläkerroksen suureen osastoon, jossa oli paljon vuodevaatteita.
Kapusin niiden yli ja löysin lopulta lepopaikan keskellä suunnatonta
kasaa villamatrasseja. Siellä oli jo sytytetty lamput, ja kun lämmin
teki minulle hyvää, päätin jäädä piilopaikkaani ja sulkemisaikaan asti
varoa niitä muutamia myyjiä ja ostajia, jotka siellä liikuskelivat.
Sitten kuvittelin voivani varastaa sieltä ruokaa ja vaatteita ja
valepuvun, hiiviskellä tutkimassa, mitä hyvää siellä oli, ja ehkä
nukkua joillakin vuodevaatteilla. Se näytti kelpo suunnitelmalta.
Aikomuksenani oli hankkia vaatteet, jotta olisin umpeen verhottu, mutta
mukiinmenevä olento, saada rahaa ja sitten noutaa kirjani sieltä, missä
ne odottivat minua, asettua jonnekin asumaan ja punoa suunnitelmia
käyttääkseni täydellisesti hyväkseni kaikkia niitä etuja, joita
näkymättömyyteni, niinkuin yhä kuvittelin, soi minulle lähimmäisteni
rinnalla.
"Sulkemisaika tulikin pian. Ei kestänyt enempää kuin tunnin verran
asettumisestani patjoille, kun huomasin ikkunankaihtimia vedettävän
alas ja ostajia opastettavan ulos. Ja sitten alkoivat muutamat ripeät
nuorukaiset huomattavan innokkaasti sovitella paikoilleen niitä
tavaroita, jotka olivat joutuneet epäjärjestykseen. Minä lähdin
pesästäni joukon harventuessa ja hiivin varovasti pois myymälän
vähemmän autioihin paikkoihin. Sain todellakin hämmästyä huomatessani,
kuinka nopeasti nuoret miehet ja naiset korjasivat ne tavarat, jotka
oli päivän kuluessa levitetty myytäviksi. Kaikki tavaralaatikot,
riippuvat kankaat, pitsikiehkurat, makeislaatikot sekatavarakaupan
puolella, kaikenlaiset näytetavarat otettiin esille, taivutettiin
kokoon ja pistettiin siisteihin säiliöihinsä, ja kaikki, mitä ei
voitu ottaa alas ja siirtää syrjään, peitettiin jonkinlaisella
karkealla, säkintapaisella kankaalla. Lopuksi nostettiin kaikki
tuolit myymäpöydille, joten lattia jäi tyhjäksi. Heti kun joku
näistä nuorista ihmisistä oli saanut työnsä tehdyksi, riensi hän
ovelle niin pirteän näköisenä, että harvoin olen huomannut sellaista
ilmettä kauppa-apulaisilla. Sitten saapui paikalle joukko nuorta
väkeä, sirotellen lattialle sahajauhoja ja kantaen sankoja ja luutia.
Minun oli mutkiteltava pysyäkseni poissa heidän tieltään, ja samalla
pistelivät sahajauhot jalkapohjiani. Jonkin aikaa saatoin kuulla
luutien kahinaa harhaillessani pimenevän huoneiston läpi, jota
siivottiin. Ja vihdoin, kun oli kulunut tunti tai enemmänkin myymälän
sulkemisen jälkeen, kuulin ovia lukittavan. Sitten tuli äänettömyys,
ja minä kuljeskelin yksinäni avarassa ja mutkikkaassa myymälässä, sen
käytävissä ja näytehuoneissa. Siellä oli ihan hiljaista. Muistan hyvin,
kuinka kerran menin lähelle erästä Tottenham Court Roadin puolista
sisäänkäytävää ja kuuntelin ohikulkijoiden kengänkorkojen kopinaa.
"Ensiksi menin siihen osastoon, jossa olin nähnyt sukkia ja
hansikkaita. Oli pimeä, ja minun täytyi oikein hiton lailla etsiä
tulitikkuja, jotka lopulta löysin kassapöydän pienestä laatikosta.
Sitten minun oli haettava käsiini kynttilä. Täytyi kiskoa alas verhoja
ja tutkia monia laatikoita ja lippaita, mutta lopulta minun onnistui
tavata, mitä etsin: laatikon kyljessä oleva nimilappu ilmaisi siellä
olevan lampaanvillaisia alushousuja ja liivejä. Sitten sukat, paksu
kaulahuivi, ja sitten menin pukuosastoon, otin housut, takin ja
palttoon ynnä leveälierisen hatun -- sellaisen, joka sopii papille ja
jonka reunat oli käännetty alas. Aloin taas tuntea olevani ihminen, ja
lähinnä ajattelin nyt ruokaa.
"Yläkerrassa oli virvokehuone. Sieltä sain kylmää lihaa. Teekeittiössä
oli vielä kahvia, minä sytytin kaasun, lämmitin kahvin ja jaksoin
taas koko hyvin. Myöhemmin, kun hiiviskelin hakemassa peitteitä --
minun oli lopulta tyydyttävä muutamiin untuvapeittoihin -- saavuin
sekatavaraosastoon, jossa oli kosolti suklaata ja säilykehedelmiä,
vieläpä enemmän kuin oli minulle terveellistä, ja joku määrä valkeaa
burgundiviiniä. Lähellä oli leikkitavaraosasto, ja mieleeni juolahti
hyvä aate. Löysin muutamia keinotekoisia neniä -- tiedättehän,
vahaneniä, ja ajattelin, että pitäisi saada mustat silmälasit. Mutta
Omniumissa ei ollut silmälasiosastoa. Nenästäni olikin ollut pulaa.
Olin ajatellut maalata sen. Mutta tämä keksintö johti mieleeni
tekotukan ja naamarin ynnä muuta sentapaista. Lopulta lähdin nukkumaan
untuvapeittojen väliin hyvin lämpimästi ja mukavasti.
"Viimeiset ajatukseni ennen uneen vaipumistani olivat mieluisimmat,
mitä olin tuntenut muutokseni jälkeen. Olin ruumiillisen huolettomuuden
tilassa, ja se tuntui mielessänikin. Kuvittelin voivani aamulla
pujahtaa pois huomaamatta, vaikka olin puettu, verhoten kasvoni
valkealla vaatteella, ja ostaa silmälasit varastamillani rahoilla
ja sitten täydentää valepukuni. Näin sekavia unia kaikista niistä
kummallisista asioista, jotka olivat tapahtuneet muutamien viime
päivien kuluessa. Niinpä näin ruman pikku juutalaisisäntäni kirkumassa
huoneissaan, hänen molemmat poikansa ihmettelemässä ja vanhan eukon
ryppyiset kasvot hänen kysyessään kissaansa. Uudelleen sain kokea sen
omituisen ilmiön, että näin vaatekappaleen katoavan, ja sitten jouduin
tuuliselle mäenrinteelle nenäänsä tuhistelevan vanhan miehen luo, joka
mutisi: 'Maasta olet tullut, ja maaksi pitää sinun jälleen tulla' isäni
avoimen haudan partaalla.
"'Sinäkin', virkkoi jokin ääni, ja äkkiä minua työnnettiin hautaan
päin. Ponnistelin vastaan, huusin ja vetosin hautajaisvieraisiin, mutta
he jatkoivat tunteettomina juhlamenoja. Samoin vanha pappikin, joka
ei yhtään pysähtynyt, vaan yhä mutisi ja tuhisi koko hautajaismenojen
ajan. Käsitin olevani näkymätön ja kuulumaton ja valtavien voimien
pitävän minua hallussaan. Ponnistelin turhaan, minun oli pakko suistua
reunalta alas, arkku kumahti ontosti, kun putosin sille, ja hiekkaa
lensi jälkeeni lapiollisittain. Ei kukaan välittänyt minusta, ei kukaan
huomannut minua. Tein suonenvedontapaisia ponnistuksia ja heräsin.
"Kalpea Lontoon aamusarastus oli tullut, talo oli täynnä kylmää,
harmaata valoa, jota tunki ikkunankaihtimien nurkista. Nousin istumaan
enkä vähään aikaan voinut käsittää, missä tämä avara huoneisto
myymäpöytineen ja monine kangaspakkoineen, peite- ja pieluskasoineen ja
rautapilareineen saattoi olla. Sitten kuulin keskustelua, ja samassa
muistini palasi.
"Silloin näin kaukana erään osaston kirkkaassa valaistuksessa, siellä
kun jo oli nostettu ikkunankaihtimet, kaksi miestä, jotka tulivat
minuun päin. Kapusin seisomaan ja katselin ympärilleni löytääkseni
pakotien. Juuri silloin sai liikkumiseni synnyttämä kahina heidät
huomaamaan minut. Luullakseni he näkivät vain jonkun olennon liikkuvan
nopeasti ja ääneti poispäin. 'Kuka se on?' huusi toinen, ja toinen
karjaisi: 'Seis siellä!' Syöksyin erään nurkan ympäri ja jouduin
täyttä vauhtia -- muistakaa, että olin kasvoton olento! -- erästä
viisitoistavuotista honteloa poikaa vastaan. Hän kiljaisi, ja minä
heitin hänet syrjään, syöksyin hänen ohitseen, käännyin toisen kulman
ympäri ja onnellisen ajatuksen johtamana heittäydyin vatsalleni erään
myymäpöydän taakse. Seuraavalla hetkellä juoksi jalkoja ohitseni,
ja minä kuulin huutoja 'Kaikki miehet oville!' Niinikään erotin
kysyttävän, mitä oli tekeillä, sekä annettavan miehestä mieheen
neuvoja, kuinka minut oli otettava kiinni.
"Maaten lattialla tunsin olevani ihan sekaisin pelästyksestä. Mutta
niin omituiselta kuin se tuntuneekin, ei mieleeni sillä hetkellä
juolahtanut riisua vaatteitani, niinkuin minun olisi pitänyt tehdä.
Luultavasti ohjasi minua päätökseni päästä karkuun puettuna. Silloin
huusi joku myymäpöytien välisestä aukosta: 'Täällä hän on!'
"Hypähdin seisomaan, sieppasin tuolin myymäpöydältä ja lennätin sen
sitä tomppelia kohti, joka oli huutanut, käännyin, törmäsin erääseen
toiseen kulman takana, heitin hänet kierimään pitkin lattiaa ja
ryntäsin ylös portaita. Hän nousi jaloilleen, päästi huudon ja juoksi
portaita ylös ihan kintereilläni. Portaiden yläpäähän oli pinottu
joukko sellaisia vaaleita ruukkuja -- miksi niitä nyt sanotaan?"
"Taideteollisuusmaljakoiksi", virkkoi Kemp.
"Aivan niin. No, minä seisoin ylimmällä portaalla, sieppasin yhden
maljakon pinosta ja murskasin sen hänen tyhmään päähänsä, kun hän
tuli kimppuuni. Koko maljakkopino suistui alas, ja minä kuulin
huutoja ja askeleita joka taholta. Tein mielettömän hyökkäyksen
virvokeosastoon, ja siellä rupesi minua ajamaan takaa eräs mies, joka
oli puettu valkoisiin kuin mieskokki. Tein viimeisen epätoivoisen
käännöksen ja huomasin olevani lamppu- ja rautatavaraosastossa. Menin
siellä myymäpöydän taakse ja odotin kokkia. Kun hän syöksyi sisälle
ensimmäisenä takaa-ajajien joukossa, löin hänet ihan koukkuun lampulla.
Hän mätkähti lattiaan, ja minä aloin myymäpöydän taakse kyyristyneenä
heitellä pois vaatteitani niin nopeasti kuin saatoin. Takki, nuttu,
housut, kengät heltisivät pian, mutta lampaanvillaiset liivit
takertuivat mieheen kuin nahka. Kuulin useampien miesten lähestyvän,
kokki makasi hiljaa myymäpöydän toisella puolella sanattomaksi
taintuneena tai pelästyneenä, ja minun oli tehtävä uusi loikkaus,
niinkuin kaniinin, joka ajetaan ulos puupinosta.
"'Tätä kautta, poliisi', kuulin jonkun huutavan. Huomasin jälleen
olevani entisessä vuodevaateosastossa, ja perällä oli vaatekaappien
sokkelo. Syöksyin niiden väliin, heittäydyin pitkälleni, pääsin
liiveistäni eroon äärettömästi rimpuiltuani ja seisoin taas vapaana
miehenä, läähättäen ja kauhistuneena, kun nurkan takaa ilmestyi poliisi
kolmen myyjän kanssa. He hyökkäsivät ottamaan liivit ja tohvelit ja
tarttuivat housujen kaulukseen. 'Hän heittelee pois saalistaan', sanoi
muuan nuorista miehistä. 'Hänen _täytyy_ olla jossakin täällä.'
"Mutta sittenkään he eivät löytäneet minua.
"Seisoin ja katselin jonkun aikaa, kuinka he ajoivat minua takaa, ja
noiduin huonoa onneani, kun olin menettänyt vaatteet. Menin sitten
virvokehuoneeseen, join vähän sieltä löytämääni maitoa ja istuuduin
tulen ääreen miettimään asemaani.
"Hetkisen kuluttua tuli sisälle kaksi apulaista, jotka alkoivat hyvin
kiihtyneinä puhella tästä asiasta ja olivat kuin järjiltään. Kuulin
liioitellun kuvauksen tuhotöistäni ja arveluita olinpaikastani. Sitten
pohdin taas suunnitelmia. Oli ehdottomasti mahdotonta saada täältä
mitään varastetuksi, etenkin kun nyt oli pantu hälytys toimeen. Menin
alas varastohuoneeseen nähdäkseni oliko siellä mitään mahdollisuutta
siepata ja varustaa osoitteella jokin paketti, mutta minä en ymmärtänyt
sikäläistä järjestelmää. Noin yhdentoista aikaan, kun lumi oli heti
maahan tultuaan sulanut ja päivä oli kauniimpi ja vähän lämpimämpi kuin
edellinen, tulin siihen päätökseen, että tästä tavaratalosta ei voinut
mitään viedä, ja lähdin taas ulos katkeroituneena huonosta onnestani,
mielessäni vain peräti hämäriä suunnitelmia vastaisen varalta."