"Mikä on hätänä?" kysyi Kemp, kun Näkymätön Mies päästi hänet sisään.
"Ei mikään", kuului vastaus.
"Mutta hitto vieköön! Entä se särkeminen?"
"Tilapäistä vimmastusta", vastasi Näkymätön Mies. "Unohdin tämän
käsivarteni. Se on kipeä."
"Te olette jokseenkin kerkeä sellaisiin temppuihin."
"Niin olen."
Kemp käveli huoneen poikki ja korjasi lasin sirpaleet. "Nyt tiedetään
teistä kaikki", virkkoi Kemp nousten seisomaan. "Kaikki, mitä tapahtui
Ipingissä ja tuolla laaksossa. Maailma on huomannut näkymättömän
kansalaisensa. Mutta ei kukaan tiedä, että te olette täällä."
Näkymätön mies noitui.
"Salaisuutenne on tullut ilmi. Käsittääkseni se oli salaisuus. En tunne
suunnitelmianne, mutta tietysti haluan hartaasti auttaa teitä."
Näkymätön Mies istuutui vuoteelle.
"Yläkerrassa on aamiainen valmiina", sanoi Kemp puhuen niin
huolettomasti kuin mahdollista, ja ilokseen hän huomasi oudon vieraansa
mielellään nousevan. Kemp kulki edellä kapeita portaita näkötorniin.
"Ennenkuin voimme tehdä mitään muuta", sanoi Kemp, "on minun saatava
kuulla vähän lähemmin tästä teidän näkymättömyydestänne". Hän oli
istuutunut vilkaistuaan hermostuneesti ulos ikkunasta sellaisen
henkilön näköisenä, jonka on pakosta juteltava. Hänen epäilyksensä,
oliko koko asiassa lainkaan järkeä, leimahti ilmi ja häipyi taas hänen
katsellessaan pöydän toiselle puolelle, missä Griffin istui aamiaista
syömässä päättömänä ja kädettömänä aamunuttuna, pyyhkien näkymättömiä
huuliaan ihmeellisellä tavalla pitelemäänsä lautasliinaan.
"Se on perin yksinkertaista -- ja uskottavaa", sanoi Griffin pannen
lautasliinan syrjään.
"Epäilemättä teistä itsestänne, mutta..." huomautti Kemp naurahtaen.
"Aivan niin, mutta tuntuipa se minustakin alussa uskomattomalta. Nyt
sensijaan, hyväinen aika!... Mutta me saamme vielä suuria aikaan! Vasta
Chesilstowessa tämän keksin."
"Chesilstowessa?"
"Matkustin sinne Lontoosta lähdettyäni. Tiedättehän, että luovuin
lääketieteestä ja kävin käsiksi fysiikkaan. Ettekö? Niin minä tein.
_Valo_ viehätti minua."
"Ahaa!"
"Näköilmiöiden tiiviys! Koko se ala on oikea arvoitusten verkko,
mutta sen läpi hohtaa petollisesti ratkaisuja. Ja ollessani vain
kahdenkolmatta vanha ja täynnä innostusta, sanoin: 'Minäpä omistan
elämäni tähän tutkimukseen. Tämä on sen arvoista.' Tiedättehän,
millaisia hupsuja olemme kahdenkolmatta vanhoina?"
"Hupsuja silloin tai hupsuja nyt", virkkoi Kemp.
"Aivan kuin tieto voisi antaa mitään tyydytystä miehelle! Mutta minä
kävin työhön käsiksi, kuin neekeri. Ja olin tehnyt ankarasti työtä
ja ajatellut asiaa kuusi kuukautta, ennenkuin äkkiä tulvahti valoa
erään silmukan läpi -- ihan sokaisevasti. Keksin väriaineiden ja
valon taittumisen yleisen periaatteen -- kaavan, mittausopillisen
ilmaisumuodon, jossa on -- neljä ulottuvaisuutta. Hupsut, tavalliset
ihmiset -- tavalliset matemaatikotkaan eivät tiedä mitään siitä, mitä
jokin yleinen lausuma saattaa merkitä atoomifysiikan tutkijalle.
Kirjoissa, niissä kirjoissa, jotka se kulkuri on piilottanut, on
ihmeitä, kummallisia asioita! Mutta se ei ollut järjestelmä, se oli
vain aate, joka olisi voinut johtaa järjestelmään, ja sen avulla olisi
käynyt mahdolliseksi muuttamatta aineen mitään muuta ominaisuutta --
paitsi joissakin tapauksissa väriä -- supistaa sekä kiinteän että
nestemäisen aineen valontaittaminen niin vähäiseksi kuin ilma taittaa
valoa, mikäli tavoitellaan käytännöllistä päämäärää."
"Ohoh", sanoi Kemp. "Sepä on kummallista! Mutta en vielä oikein
ymmärrä... Voin käsittää, että te tuolla lailla voitte turmella
kallisarvoisen kiven, mutta elävän olennon näkymättömäksi tekeminen on
aikojen takana."
"Juuri niin", sanoi Griffin. "Mutta muistakaapa, että näkyväisyys
riippuu näkyväisten olentojen liikkumisesta valossa. Sallikaa minun
selittää teille alkeellisetkin seikat aivan kuin ette niitä tietäisi.
Se tekee tarkoituksen selvemmäksi. Tiedätte ihan hyvin, että kappale
joko imee itseensä valoa tai heijastaa tai taittaa valonsäteitä tai
saa toimeen kaikki nämä ilmiöt. Jollei se heijasta tai taita tai
ime itseensä valoa, ei se sinänsä voi näkyä. Te näette esimerkiksi
himmeänpunaisen laatikon, koska sen väri imee osan valosta ja heijastaa
muun osan kaikki punaiset valosäteet silmäänne. Jollei se imisi mitään
erikoista osaa valoa, vaan heijastaisi kaikki, silloin se olisi
loistava valkoinen laatikko. Hopeinen! Timanttilaatikkokaan ei ime
paljon valoa eikä paljon heijasta yleisestä pinnastaan, mutta vain
toisin paikoin, missä pinta on otollisempi valolle, se taittuu ja
heijastuu, jolloin näette loistavia valovälähdyksiä ja läpihohtoja.
Jonkinlaisen valoluurangon. Lasilaatikko ei ole niin loistava eikä
selvästi näkyvä kuin timanttilaatikko, koska se taittaa ja heijastaa
vähemmän valoa. Ymmärrättehän? Joistakin näkökulmista voitte nähdä ihan
selvästi sen läpi. Muutamat lasilajit ovat näkyvämpiä kuin toiset --
piilasinen laatikko olisi kirkkaampi kuin tavallisesta ikkunalasista
tehty. Hyvin ohuesta tavallisesta lasista tehtyä laatikkoa olisi vaikea
nähdä huonossa valaistuksessa, koska se tuskin imisi vähääkään valoa ja
taittaisi ja heijastaisi perin vähän. Ja jos panette tavallisen valkean
lasilevyn veteen, ja etenkin jos panette sen johonkin vettä tiiviimpään
nesteeseen, haihtuu se melkein kokonaan näkyvistä, koska valo,
joka kulkee vedestä lasiin, taittuu ja heijastuu tai ylipäänsä
muuttuu ainoastaan perin vähän. Se on melkein yhtä näkymätön kuin
hiilihappo- tai vetysuihku ilmassa. Ja täsmälleen samasta syystä!"
"Niin", myönsi Kemp, "se on selvää. Tuon kaiken tietää nykyään joka
koulupoikakin."
"Ja nyt mainitsen toisen seikan, jonka kuka koulupoika tahansa
saa tietää. Jos lasilevy murskataan, Kemp, ja hakataan jauhoksi,
käy se paljon näkyvämmäksi ilmassa ollessaan. Lopulta se muuttuu
läpinäkymättömäksi, valkeaksi jauhoksi. Se johtuu siitä, että
jauhossa on monin kerroin enemmän lasin pintoja, joissa tapahtuu
valon taittuminen ja heijastuminen. Lasilevyssä on vain kaksi pintaa;
jauhossa valo heijastuu tai taittuu joka hiukkasessa, jonka läpi se
kulkee, ja hyvin vähän valoa pääsee kokonaan jauhon puhki. Mutta jos
valkoista lasijauhoa pannaan veteen, katoaa se heti näkyvistä. Jauhoksi
murskatulla lasilla ja vedellä on melkein sama valontaittaminen, toisin
sanoen, valo taittuu tai heijastuu hyvin vähän siirtyessään toisesta
toiseen.
"Te saatte lasin näkymättömäksi panemalla sen nesteeseen, jolla on
melkein sama valontaittaminen. Läpikuultava esine käy näkymättömäksi,
jos se pannaan johonkin aineeseen, joka taittaa valoa melkein
samassa määrässä. Ja jos mietitte vain sekunninkin ajan, huomaatte
myöskin, että lasijauho saataisiin näkymättömäksi ilmassa, jos sen
valontaittaminen voitaisiin tehdä samaksi kuin ilman. Sillä silloin ei
tapahtuisi mitään taittumista tai heijastumista valon kulkiessa lasista
ilmaan."
"Niinpä kyllä", myönsi Kemp. "Mutta ihminen ei ole lasijauhoa."
"Ei", sanoi Griffin. "_Hän on läpikuultavampi_."
"Se on juttua!"
"Tuollaista puhuu tohtori! Kuinka ihminen saattaa unohtaa! Oletteko
kymmenessä vuodessa jo unohtanut fysiikkanne? Ajatelkaahan vain
esineitä, jotka ovat läpikuultavia, vaikkeivät siltä näytä. Paperi
esimerkiksi on valmistettu läpikuultavista kuiduista ja on valkeaa
ja läpinäkymätöntä samasta syystä kuin lasijauhokin. Öljytkää valkea
paperi, täyttäkää öljyllä hiukkasten välit, niin ettei enää tapahdu
taittumista tai heijastumista muualla kuin pinnassa -- silloin se
muuttuu yhtä läpikuultavaksi kuin lasi. Eikä ainoastaan paperi,
vaan puuvillasäikeet, liinasäikeet, villasäikeet, puusäikeet, ja
_luu_, Kemp, _liha_, Kemp, _tukka_, Kemp, _kynnet_ ja _hermot_,
Kemp, suorastaan koko ihmisen rakenne, paitsi hänen verensä
punaisuutta ja hänen tukkansa tummaa väriä, kaikki on läpikuultavaa,
väritöntä kudosta -- niin vähäinen seikka riittää tekemään meidät
näkyväiseksi toisillemme. Enimmäkseen eivät elävän olennon säikeet ole
läpinäkymättömämpiä kuin vesi."
"Tuo on ihan selvää!" huudahti Kemp. "Viime yönä ajattelin vain
meritoukkia ja maneettikaloja!"
"_Nyt_ ymmärrätte minut! Ja kaiken sen, mitä tiesin ja ajattelin
vuotta myöhemmin kuin olin lähtenyt Lontoosta -- kuusi vuotta
sitten. Mutta pidin sen omana tietonani. Minun oli työskenneltävä
hirveän epäedullisissa olosuhteissa. Hobbema, professorini, oli
tieteellinen heittiö, aatteiden varas -- hän nuuski aina. Ja te
tunnette tiedemaailman konnamaisen järjestelmän. Minä yksinkertaisesti
en tahtonut julkaista ja antaa hänelle osaa ansiostani. Jatkoin
tutkimustani. Pääsin yhä lähemmäksi sitä, että olisin voinut ruveta
kokeilemaan kaavallani, jolloin siitä olisi tullut tosiasia. En
kertonut sitä ainoallekaan elävälle sielulle, koska aioin repäisevällä
tavalla paiskata keksintöni maailman nähtäväksi ja tulla yhdellä
iskulla kuuluisaksi. Ryhdyin tutkimaan ihonvärin kysymystä täyttääkseni
muutamia aukkoja, ja äkkiä -- en tahallani, vaan sattumalta -- tein
erään fysiologisen havainnon."
"No minkä?"
"Nähkääs, veren punainen väriaine voidaan muuttaa valkeaksi,
värittömäksi, ja kuitenkin se säilyttää kaikki ne kyvyt, joita sillä
nyt on!"
Kempiltä pääsi epäuskoisen hämmästyksen huudahdus.
Näkymätön Mies nousi seisaalle ja alkoi kävellä pienessä työhuoneessa
edestakaisin. "Teidän sopii hyvinkin huudahtaa. Muistan sen illan.
Oli hyvin myöhä -- päivällä minulla oli kiusana töllistelevät, tyhmät
ylioppilaat -- ja toisinaan työskentelin aamunkoittoon asti. Äkkiä,
häikäisevänä ja täydellisenä, se välähti mieleeni. Olin yksin,
laboratoriossa oli hiljaista, pitkät kynttilät paloivat kirkkaasti
ja äänettömästi... 'Saattaisi tehdä eläimen, elävän kudoksen,
läpikuultavaksi! Sen voisi tehdä näkymättömäksi! Kaiken muun paitsi
ihonvärin. Minä voisin olla näkymätön', sanoin äkkiä käsittäen,
mitä merkitsi olla niin luonnottoman vaaleaverinen kuin minä olin,
keksittyäni tämän salaisuuden. Se ihan huumasi. Jätin sen suodatuksen,
joka minulla oli paraikaa tekeillä, ja menin suuren ikkunan ääreen
katselemaan tähtiä. 'Voisin olla näkymätön', toistelin itsekseni.
"Sellaisen tempun suorittaminen olisi suorastaan enemmän kuin
taikuutta. Ja minä näin ajatukseni silmillä selvästi kaiken
sen suurenmoisuuden, mitä näkymättömyys merkitsisi ihmiselle.
Salaperäisyyttä, valtaa, vapautta. En nähnyt mitään varjopuolia.
Ajatelkaahan vain! Ja minä ryysyinen, köyhä, orjuutettu tutkija,
joka opetin tomppeleita maaseudun lukiossa, voisin äkkiä tulla --
tällaiseksi. Kysyn teiltä, Kemp, olisitteko te... Kuka tahansa,
uskokaa pois, olisi täysin sieluin antautunut siihen tutkimukseen.
Ja minä työskentelin kolme vuotta, ja jokaiselta vaikeuden
kukkulalta, jonka yli ponnistelin, näkyi taas uusi. Siinä oli
loppumattomia yksityiskohtia! Ja yhä uutta epätoivoa! Professori,
maaseutulaisprofessori, aina nuuskimassa. 'Milloin alatte julkaista
tuota tutkimustanne', tiedusteli hän alinomaa. Ja ne opiskelijat,
ahdashenkiset ja mitättömät olennot! Kolme vuotta sitä kesti...
"Ja kolme vuotta salaa nähtyäni sellaista vaivaa huomasin mahdottomaksi
suorittaa sitä loppuun -- se oli mahdotonta..."
"Kuinka niin?" kysyi Kemp.
"Raha", vastasi Näkymätön Mies ja meni taas tuijottamaan ulos ikkunasta.
Hän kääntyi äkkiä. "Ryöstin ukolta -- isältäni. Rahat eivät olleet
hänen, ja hän ampui itsensä."