Kello kymmenen seuraavana aamuna istui Thomas Marvel, parta
ajamattomana, likaisena ja matkan tahraamana, kädet syvällä taskuissa,
näyttäen hyvin väsyneeltä, hermostuneelta ja levottomalta ja tuon
tuostakin pullistaen poskiaan Port Stowessa erään laitapuolella olevan
kapakan ulkopenkillä. Hänen vieressään lojuivat kirjat, jotka nyt oli
sidottu yhteen nuoralla. Vaatemytyn hän oli jättänyt Bramblehurstin
takana havumetsään, koska Näkymätön Mies oli muuttanut suunnitelmiaan.
Thomas Marvel istui penkillä, ja vaikkei kukaan vähimmässäkään määrin
häntä tarkastellut, oli hänen kiintymyksensä kuumeentapaista. Hänen
kätensä sujahtivat tavantakaa eri taskuihin omituisen hermostuneesti
kopeloiden.
Mutta kun hän oli siinä istunut melkein tunnin, tuli ravintolasta
ulos vanhanpuoleinen merimies sanomalehti kädessä ja istuutui hänen
viereensä.
"Kaunis päivä", sanoi merimies.
Thomas Marvel katsahti häneen ikäänkuin kauhistuneena. "Hyvinkin",
myönsi hän.
"Oikein sopiva ilma tähän vuodenaikaan", sanoi merimies välittämättä
toisen vähäpuheisuudesta.
"Aivan niin", sanoi Marvel.
Merimies veti esille hammastikun ja (pelastaen arvonsa) puuhaili sen
kanssa joitakin minuutteja. Sillä välin saattoivat hänen silmänsä
vapaasti tarkastella Thomas Marvelin pölyistä olemusta ja hänen
vieressään olevia kirjoja. Lähestyessään Marvelia hän oli kuullut
sentapaista ääntä kuin olisi rahoja helähdellyt taskuun. Häntä
hämmästytti se vastakohta, jonka saattoi huomata Thomas Marvelin
ulkomuodon ja hyvinvointiin viittaavan seikan välillä. Siitä hänen
ajatuksensa jälleen kääntyi siihen keskusteluaiheeseen, joka oli
takertunut niin omituisen lujasti hänen mielikuvitukseensa.
"Kirjoja?" sanoi hän äkkiä, lopettaen äänekkäästi hammastikun
käsittelemisen.
Marvel säpsähti ja vilkaisi niihin. "Aivan niin", sanoi hän. "Niin, ne
ovat kirjoja."
"Kirjoissa on kerrassaan kummallisia juttuja", virkkoi merimies.
"Lienette oikeassa", myönsi Marvel.
"Ja peräti kummallisia juttuja niiden ulkopuolellakin", lisäsi merimies.
"Se on totta", sanoi Marvel. Hän katseli puhetoveriaan ja silmäili
sitten ympärilleen.
"Sanomalehdissäkin esimerkiksi on oikein ihmeellisiä asioita", jatkoi
merimies.
"Niinpä on."
"_Tässä_", sanoi merimies.
"Häh!" huudahti Marvel.
"Tässä on eräs kertomus", sanoi merimies tarkastellen Marvelia tuikein
ja varovaisin katsein, "tässä esimerkiksi on kertomus Näkymättömästä
Miehestä".
Thomas Marvel veti suunsa vinoon, raapi poskeaan ja tunsi korviensa
hehkuvan. "Mistähän ne semmoisia kirjoittavat?" kysyi hän heikosti.
"Itävallasta vai Amerikasta?"
"Ei kummastakaan", vastasi merimies. "_Täältä_."
"Hitto!" huudahti Thomas Marvel säpsähtäen.
"Kun sanon _täältä_," sanoi merimies Marvelin suureksi huojennukseksi,
"en tietenkään tarkoita tästä paikasta, vaan näiltä seuduilta".
"Näkymätön Mies!" sanoi Marvel. "No mitä hän on hommannut?"
"Kaikennäköistä", vastasi merimies tarkastellen Marvelia ja lisäsi
sitten mahtavasti: "kaikenlaisia kirottuja asioita".
"En ole neljään päivään nähnyt sanomalehtiä", huomautti Marvel.
"Ipingissä hän aloitti", selitti merimies.
"Jopa nyt jotakin!" sanoi Marvel.
"Siellä hän aloitti. Eikä kukaan näytä tietävän, mistä hän tuli. Tässä
sanotaan: 'Omituinen juttu Ipingistä.' Ja tässä lehdessä sanotaan, että
todistukset ovat harvinaisen luotettavat, harvinaisen."
"Lempo soikoon!" huudahti Thomas Marvel.
"Ja se on kerrassaan kumma juttu. Eräs pappi ja lääkäri ovat
todistajina -- he näkivät hänet täydellisesti -- tai ainakin -- olivat
näkemättä. Hän asusti, niin sanotaan, 'Vaunuissa ja Hevosissa', eikä
kukaan näytä huomanneen hänen onnettomuuttaan, sanotaan, huomanneen
hänen onnettomuuttaan, ennenkuin eräässä mellakassa majatalossa,
sanotaan, hänen päänsä siteet revittiin irti. Silloin havaittiin, että
hänen päänsä oli näkymätön. Paikalla yritettiin ottaa hänet kiinni,
mutta hänen onnistui heittämällä vaatteensa pois päästä pakoon. Sitä
ennen oli hurja tappelu, jossa hän tuotti vaikeita vammoja, sanotaan,
meidän arvokkaalle kelpo konstaapelillemme, herra J. A. Jaffersille.
Kerrassaan selvä juttu, vai mitä? Nimet ja kaikki."
"Voi hitto!" huudahti Thomas Marvel katsellen hermostuneesti
ympärilleen ja koettaen laskea rahoja taskuissaan vain tunnustelemalla
niitä, kokonaan erään uuden ja omituisen ajatuksen vallassa. "Sepä
kuulostaa hämmästyttävältä."
"Eikö kuulostakin? Eriskummaiselta, sanoisin _minä_. En ole milloinkaan
ennen kuullut puhuttavan Näkymättömästä Miehestä, enpä tosiaankaan,
mutta nykyään kuulee niin merkillisiä asioita, että..."
"Onko siinä kaikki, mitä hän teki?" kysyi Marvel koettaen näyttää
huolettomalta.
"Eikö siinä sitten ole kylliksi?" sanoi merimies.
"Eikö hän mahdollisesti tullut takaisin?" kysyi Marvel. "Lähti vain
pakoon, ja siinäkö kaikki, vai mitä?"
"Kaikki", vastasi merimies... "Eikö se nyt riitä?"
"Riittäähän toki", myönsi Marvel.
"Luulisinpa siinä olevan kylliksi", vahvisti merimies. "Luulisinpa
tosiaankin olevan."
"Eikö hänellä ollut mitään kaveria -- ei suinkaan siinä puhuta mistään
kaverista, vai?" kysyi Marvel levottomana.
"Eikö teille riitä yksikin sitä lajia?" kysyi merimies. "Ei, Luojan
kiitos, niinkuin sanotaan, kaveria hänellä ei ollut."
Hän nyökkäsi hitaasti. "Minä tulen suorastaan levottomaksi jo
pelkästään ajatellessani, että se vekkuli kuljeskelee näillä
tienoin! Hän on nyt vapaalla jalalla, ja varmoista merkeistä
päättäen otaksutaan, että hän on lähtenyt -- _lähti_, luulen
heidän tarkoittavan, Port Stoween päin. Me olemme nähkääs nyt ihan
helisemässä! Tämä ei ole mikään nykyajan amerikkalainen ihme. Ja kun
ajattelee, mitä kaikkea hän voisi tehdä! Miltä tuntuisi, jos hän
putkahtaisi tänne ja saisi päähänsä tavoittaa teitä? Ajatelkaapa, jos
häntä haluttaisi ryöstää -- kuka voisi estää häntä? Hän voi tunkeutua
minne tahansa, tehdä murtovarkauksia, marssia poliisiketjun läpi yhtä
helposti kuin minä ja te voisimme pujahtaa sokean miehen käsistä!
Helpomminkin! Sillä olen kuullut, että sokeat kuulevat tavattoman
tarkasti. Ja jos hän haluaisi jotakin ryypättävää..."
"Hänellä on tosiaankin kauhea etu puolellaan", sanoi Marvel. "Ja --
sitten..."
"Olette oikeassa", virkkoi merimies, "hänellä on".
Koko tämän ajan oli Thomas Marvel katsellut jännittyneenä ympärilleen,
kuunnellen heikkoa askelten kaikua ja koettaen päästä selville
huomaamattomista liikkeistä. Hän näytti olevan tekemäisillään suuren
päätöksen ja yskähti kouraansa.
Sitten hän taas vilkuili ympärilleen -- kuunteli -- kumartui
merimieheen päin ja alensi ääntään.
"Asia on niin, että minä sattumalta tiedän parisen seikkaa tuosta
näkymättömästä miehestä. Yksityisistä lähteistä."
"Oh", sanoi merimies. "_Tekö_?"
"Niin", vastasi Thomas Marvel, "minä".
"Jopa nyt jotakin!" huudahti merimies. "Ja saanko kysyä...?"
"Te hämmästytte varmasti", sanoi Thomas Marvel kätensä suojassa... "Se
on hirveää."
"Oikeinko totta?" kysyi merimies.
"Asia on niin", jatkoi Marvel kiihkeästi, alentaen ääntään
tuttavallisesti. Äkkiä hänen ilmeensä muuttui hämmästyttävästi. "Au!"
huudahti hän. Sitten hän nousi jäykästi seisomaan. Hänen kasvoillaan
näkyi selvästi ruumiillista kärsimystä. "Voi!" huusi hän.
"Mikä nyt tuli?" kysyi merimies huolestuneesti.
"Hammassärky", vastasi Marvel ja nosti kätensä korvan kohdalle. Sitten
hän otti kirjat. "Luulenpa, että minun on nyt lähdettävä", virkkoi hän.
Hän vetäytyi omituisesti kauemmaksi puhetoveristaan penkillä.
"Mutta tehän aioitte juuri ruveta kertomaan minulle tuosta
Näkymättömästä Miehestä", vastusteli merimies.
Thomas Marvel näytti harkitsevan.
"Pilaa vain", sanoi Ääni.
"Se on pelkkää pilaa", virkkoi Marvel.
"Mutta siitähän kerrotaan sanomalehdessä", huomautti merimies.
"Sittenkin se on pelkkää lorua", väitti Marvel. "Tunnen sen miehen,
joka pani valheen liikkeelle. Ei mitään näkymätöntä ole olemassa...
Hitto minut vieköön."
"Mutta kuinka sitten tuossa sanomalehdessä? Aiotteko sanoa, että..."
"Aion", sanoi Thomas Marvel.
"Miksi sitten annoitte minun kertoa teille kaikkea tuota hiton lorua?
Mitä te sillä tarkoitatte, että annatte miehen käyttäytyä hupsun
tavalla, häh?"
Thomas Marvel puhalsi ilman ulos poskistaan. Merimies olikin äkkiä
lehahtanut hyvin punaiseksi. Hän puristi kätensä nyrkkiin. "Olen
puhunut tässä kymmenen minuuttia", sanoi hän, "ja te, te pieni
paksunahkainen, nahkanaamainen vanha saapasrähjä, ette ymmärrä edes
ihan alkeellisia käytöstapoja..."
"Älkääpä kinastelko _minun_ kanssani", sanoi Marvel.
"Kinastelko! Oikeinpa minua haluttaisi..."
"Tulkaa pois", sanoi Ääni, ja Thomas Marvel käännähti äkkiä ympäri ja
lähti astelemaan omituisella, nytkähtelevällä tavalla.
"Teidän olisi paras jatkaa matkaanne", huomautti merimies.
"Kuka jatkaa matkaansa?" sanoi Marvel. Hän peräytyi viistoon
omituisesti kiirehtien, silloin tällöin hypähtäen rajusti eteenpäin.
Päästyään jonkun matkaa tietä eteenpäin hän alkoi mutista yksikseen,
lausua vastaväitteitään ja syytöksiään.
"Tyhmä tomppeli", sanoi merimies katsellen väistyvää olentoa sääret
hajallaan ja kädet puuskassa. "Minäpä opetan sinut, tyhmyri, pilkkamaan
_minua!_ Tässä se on sanomalehdessä!"
Thomas Marvel vastasi jotakin sekavaa ja katosi loitotessaan tien
mutkan taakse, mutta merimies seisoi yhä mahtavana keskellä tietä,
kunnes hänen oli väistettävä teurastajan läheneviä vankkureita. Sitten
hän kääntyi Port Stoween päin. "Täynnä eriskummaisinta hupsuutta",
virkkoi hän hiljaa itsekseen. "Hänen tyhmä tarkoituksensa oli vähän
nolata minua... Lehdessähän niin sanotaan!"
Pian hän sai kuulla toisen ihmeellisen asian, joka oli tapahtunut
aivan hänen lähellään. Oli nimittäin nähty "nyrkki täynnä rahaa" ilman
näkyväistä liikkeellepanevaa voimaa kulkemassa pitkin seinänviertä
Pyhän Mikaelin tien kulmauksessa. Eräs merimies oli juuri samana
aamuna nähnyt tämän ihmeellisen näyn. Hän oli heti koettanut siepata
rahoja, mutta lentänyt suinpäin kumoon, ja kun hän jälleen oli päässyt
jaloilleen, olivat perhosrahat hävinneet. Meidän merimiehemme selitti
voivansa uskoa mitä tahansa, mutta tuo oli sentään vähän _liian_
paksua. Mutta jälkeenpäin hän alkoi sitä miettiä.
Juttu lentävistä rahoista oli tosi. Kaikkialta lähistöltä, jopa
kunnioitettavalta Lontoon ja Piirikunnan pankkiyhtiöltä, myymälöiden ja
ravintoloiden kassalaatikoista -- ovet olivat näin auringonpaisteisena
päivänä selkoselällään -- oli rahaa kadonnut hiljaa ja taitavasti
kourallisittain ja kääröittäin, liitäen kaikessa rauhassa pitkin
seinänvieriä ja varjoisia paikkoja, luiskahtaen nopeasti näkyvistä
ihmisten lähestyessä. Kukaan ei ollut seurannut sen kulkua, mutta joka
kerta oli salaperäinen lento päättynyt sen levottoman miehen taskuihin,
joka istui Port Stowen laitapuolella kapakan ulkopuolella, päässään
vanhanaikainen silkkihattu.
Kymmentä päivää myöhemmin -- ja vasta sitten kun Burdockin juttu oli jo
vanha -- vertasi merimies näitä seikkoja keskenään ja alkoi ymmärtää,
kuinka lähellä hän oli ollut ihmeellistä Näkymätöntä Miestä.