Kun ensimmäinen raju pakokauhun puuska oli lauhtunut, ruvettiin
Ipingissä väittelemään asiasta. Epäilys kohotti äkkiä päätään
-- jokseenkin hermostunut epäilys, joka ei lainkaan ollut varma
selkäpuolestaan, mutta joka kuitenkin oli epäilystä. Paljon helpompaa
onkin olla uskomatta Näkymättömään Mieheen, ja ne, jotka todella olivat
nähneet hänen haihtuvan ilmaan tai tunteneet hänen käsivartensa voimaa,
saattoi laskea kahden käden sormilla. Ja näistä todistajista puuttui
pian Wadgers, joka oli jyrkästi vetäytynyt oman talonsa lukkojen ja
salpojen taakse. Jaffers taas makasi tajuttomana "Vaunujen ja Hevosten"
vierashuoneessa.
Suuret ja merkilliset ajatukset, jotka eivät kuulu omaan
kokemuspiiriin, vaikuttavat usein vähemmän ihmisiin kuin pienemmät,
kouraantuntuvammat seikat. Ipingissä liehui lippuja, ja jokainen oli
puettu juhlapukuun. Helluntaimaanantaita oli odotettu kuukausi tai
kauemminkin. Iltapäivällä nekin, jotka uskoivat Näkymättömään, alkoivat
koetteeksi palata pikku huvituksiinsa siinä vakaumuksessa, että outo
mies oli kokonaan lähtenyt pois, ja epäilijät laskivat hänestä leikkiä.
Mutta kaikki -- yhtä hyvin epäilijät kuin uskojatkin -- olivat koko
tämän päivän oikein huomattavasti seuranhaluisia.
Haysmanin niitylle oli laitettu teltta, jossa rouva Bunting ja muut
naiset valmistivat teetä, sunnuntaikoululasten ulkona juostessa kilpaa
ja leikkiessä apupapin ja neitien Cussin ja Sackbutin johdolla.
Epäilemättä oli ilmassa jonkinlaista levottomuutta, mutta ihmiset
ymmärsivät enimmäkseen salata sen kuvitellun ahdistuksen, jota he
mahdollisesti tunsivat.
Kylän nurmikolla osoitti nuoriso voimakkaasti suosiotaan kaltevalle
nuoralle, jota myöten saattoi joutua rajusti heitetyksi toisessa
päässä olevaa säkkiä vastaan, kun kaiken aikaa piti kiinni väkipyörän
kieputtamasta kahvasta. Niinikään riitti väkeä keinuihin ja
kookospähkinäkatokseen. Sitäpaitsi oli laitettu kävelypaikka, ja
pieneen karuselliin kiinnitetty höyryhanuri täytti ilman kirpeällä
öljynhajulla ja yhtä kirpeällä soitolla.
Klubin jäsenillä, jotka aamulla olivat käyneet kirkossa, oli
rinnassaan vaaleanpunaisen ja vihreän väriset merkit, olivatpa jotkut
iloluontoisemmat koristaneet keilamaiset hattunsa loistavanvärisillä
nauharuusukkeilla. Vanha Fletcher, jonka käsitykset juhlanvietosta
olivat vakavat, näkyi ikkunallaan kukkivien jasmiinien läpi tai
avoimesta ovesta (kummalta puolen halusi katsella) seisten varovasti
kahden tuolin kannattamalla laudalla: hän oli valkaisemassa
etuhuoneensa kattoa.
Noin neljän aikaan asteli kylään eräs outo mies hiekkanummien puolelta.
Hän oli lyhyt, paksu olento, jolla oli päässään perin kulunut
korkea hattu, ja näytti olevan hyvin hengästynyt. Hänen poskensa
olivat vuoroin riipuksissa, vuoroin taas kovasti pullollaan. Hänen
kirjavat kasvonsa olivat pelokkaan näköiset, ja hän liikkui tavallaan
vastahakoisen ripeästi.
Kirkon luona hän kääntyi nurkan ympäri ja suuntasi kulkunsa "Vainuihin
ja Hevosiin". Muiden ohella muistaa vanha Fletcher hänet nähneensä, ja
tämä kunnon mies hätkähti niin kovasti hänen erikoista kiihtymystään,
että huomaamattaan antoi aika paljon valkaisuainetta valua harjaa
pitkin takkinsa hihaan vierasta katsellessaan.
Kookospähkinäkatoksen omistajan mielestä puheli outo tulokas itsekseen,
ja Huxter huomasi saman ilmiön. Mies pysähtyi "Vaunujen ja Hevosten"
portaiden juurelle ja näytti Huxterin väitteen mukaan suorittavan
vakavan sisäisen kamppailun, ennenkuin jaksoi pakottaa itsensä menemään
sisälle. Lopulta hän astui ylös portaita, minkä jälkeen Huxter näki
hänen kääntyvän vasemmalle ja avaavan vierashuoneen oven. Sitten Huxter
kuuli sieltä ja tarjoiluhuoneesta ääniä, jotka ilmoittivat vieraalle
hänen erehtyneen.
"Se huone on yksityinen!" sanoi Hall, ja vieras sulki oven kömpelösti
ja meni tarjoiluhuoneeseen.
Viiden minuutin kuluttua hän ilmestyi jälleen ulos, pyyhkien huuliaan
kädenselällään niin rauhallisen ja tyytyväisen näköisenä, että se
näytti Huxterista melko lailla teennäiseltä. Hän seisoi jonkun aikaa
katsellen ympärilleen, ja sitten Huxter näki hänen astuvan omituisen
salavihkaisesti pihaportille, jonne päin vierashuoneen ikkuna oli.
Jonkun verran epäröityään vieras nojautui toista portinpylvästä vasten,
veti esille lyhyen savipiipun ja alkoi sitä täyttää. Hänen sormensa
vapisivat siinä puuhassa. Sitten hän sytytti sen kömpelösti ja pannen
käsivartensa ristiin veteli sauhuja veltossa asennossa, jonka kanssa
hänen silloin tällöin pitkin pihaa luomansa pikaiset silmäykset olivat
selvässä ristiriidassa.
Kaiken tämän Huxter näki tupakkaikkunan peltirasioiden takaa, ja miehen
omituinen käytös yllytti häntä jatkamaan tarkastelujaan.
Äkkiä vieras suoristautui ja pisti piipun taskuunsa. Sitten hän
katosi pihalle. Silloin Huxter, ymmärtäen olevansa jonkin näpistelyn
todistajana, heti juoksi myymäpöytänsä ympäri ja kiirehti ulos tielle
siepatakseen varkaan kiinni. Juuri samassa ilmestyi taas Marvel, hattu
kallellaan, iso siniseen pöytäliinaan kiedottu mytty toisessa kädessään
ja toisessa kolme yhteen sidottua kirjaa. Tämä sitominen oli, kuten
jälkeenpäin kävi ilmi, toimitettu kappalaisen housunkannattimilla.
Kohta kun hän näki Huxterin, pääsi häneltä jonkinlainen läähätys, ja
hän kääntyi kiireesti vasemmalle ja alkoi juosta. "Ottakaa kiinni
varas!" huusi Huxter ja ryntäsi hänen perässään.
Huxterin mielenkiihko oli voimakas, mutta lyhyt. Hän näki miehen ihan
edessään pyyhältävän kirkon nurkkaa kohti ja sitten pitkin maantietä.
Toisaalla hän näki kylän liput ja juhlavarustukset, ja vain pari
kolme henkeä kääntyi häntä katsomaan. Hän karjui taas: "Ottakaa
varas kiinni!" ja jatkoi rohkeasti juoksuaan. Tuskin hän oli ehtinyt
kymmentä pitkää loikkausta, kun hänen sääreensä tartuttiin takaapäin
salaperäisellä tavalla, eikä hän enää juossut, vaan lensi uskomattoman
nopeasti ilman läpi. Äkkiä hän näki maan ihan kiinni päässään. Maailma
näytti pirstoutuvan miljoonaksi pyöriväksi valopilkuksi, eivätkä
"senjälkeen sattuneet seikat enää kiinnittäneet hänen mieltään".