Pappilaan tehdyn murtovarkauden yksityiskohdat olemme pääasiassa
kuulleet kappalaiselta ja hänen rouvaltaan. Se tapahtui
helluntaimaanantaina aamuyöllä, samana päivänä, joka oli pyhitetty
Ipingin klubin juhlalle. Rouva Bunting heräsi äkkiä siinä
hiljaisuudessa, joka vallitsee ennen päivänkoittoa. Hän oli saanut
ihan varmasti sen vaikutelman, että heidän makuuhuoneensa ovi oli
avautunut ja sulkeutunut. Hän ei heti herättänyt miestään, vaan
nousi istumaan vuoteessaan ja kuunteli. Sitten hän kuuli selvästi
paljaiden jalkojen tassutusta. Askeleet tuntuivat tulevan viereisestä
pukeutumishuoneesta ja suuntautuvan pitkin käytävää portaita kohti.
Kohta kun hän oli varma siitä, herätti hän kunnianarvoisan herra
Buntingin niin hiljaa kuin mahdollista. Pastori ei raapaissut tulta,
vaan pani silmälasit nenälleen, veti päälleen rouvansa aamunutun, pisti
jalkaansa kylpytohvelit ja meni ulos portaiden siltamalle kuuntelemaan.
Hän erotti selvästi hapuilevia askeleita alhaalta työhuoneensa
kirjoituspöydän luota ja sitten rajun aivastuksen.
Silloin hän palasi makuuhuoneeseen, varustautui ensimmäiseksi käsiin
osuvalla aseella, hiilihangolla, ja laskeutui alas portaita niin
äänettömästi kuin suinkin. Rouva Bunting tuli portaiden siltamalle.
Kello oli noin neljä, ja yön synkin pimeys oli jo haihtunut. Eteisessä
erotti vähän valonhohdetta, mutta työhuoneen oviaukko ammotti ihan
mustana. Kaikki oli hiljaa; kuului ainoastaan heikkoa portaiden natinaa
herra Buntingin askelten alla ja hiljaista liikettä työhuoneesta.
Sitten jokin napsahti, laatikko avattiin, ja papereita pöyhittiin.
Sitten kuului sadattelua, tulitikulla raapimista ja työhuoneen täytti
keltainen valo. Herra Bunting oli nyt käytävässä ja saattoi oven
raosta nähdä kirjoituspöytänsä ja avonaisen laatikon ja pöydällä
palavan kynttilän. Mutta varasta hän ei voinut erottaa. Hän seisoi
käytävässä tietämättä oikein, mihin oli ryhdyttävä, ja rouva Bunting,
kasvot valkeina ja jännittyneinä, hiipi hitaasti alas portaita hänen
jäljessään. Yksi seikka piti herra Buntingin rohkeutta vireillä: se
vakaumus, että murtovaras oli joku kyläläinen.
He kuulivat rahan kilahduksen ja käsittivät varkaan löytäneen jäljellä
olevat talousvarat -- yhteensä kaksi puntaa ja kymmenen shillingiä
puolen punnan rahoina. Se ääni innosti herra Buntingiä ripeään
toimintaan. Puristaen lujasti hiilihankoa hän syöksyi huoneeseen, rouva
Buntingin seuratessa kintereillä.
"Antautukaa!" huusi herra Bunting hurjasti ja pysähtyi sitten
hämmästyneenä. Ilmeisesti huone oli tyhjä.
Mutta sittenkin oli heidän käsityksensä, että he olivat juuri tuolla
hetkellä kuulleet jonkun liikkuvan huoneessa, muuttunut täydeksi
varmuudeksi. Puolisen minuuttia he seisoivat siinä läähättäen, sitten
rouva Bunting astui huoneen poikki ja katsahti uuninvarjostimen
taakse, herra Buntingin tirkistäessä pöydän alle jonkin aavistuksen
yllyttämänä. Sitten rouva Bunting siirsi syrjään ikkunaverhot, ja herra
Bunting tähysti uuninsuusta savupiippuun ja sohi sinne hiilihangolla.
Senjälkeen rouva Bunting tutki paperikorin, ja herra Bunting avasi
hiilisangon. Viimein he seisoivat ja tuijottivat toisiinsa kysyvin
silmin.
"Olisin voinut vannoa..." sanoi rouva Bunting.
"Kynttilä!" huomautti herra Bunting. "Kuka sytytti kynttilän?"
"Laatikko!" virkkoi rouva Bunting. "Ja rahat ovat menneet!"
Hän astui nopeasti avoimelle ovelle.
"Kaikista ihmeellisistä tapauksista..."
Käytävästä kuului taas raju aivastus. He ryntäsivät ulos ja samalla
paukahti keittiön ovi kiinni. "Tuoppa kynttilä!" pyysi herra Bunting ja
lähti edellä. He kuulivat kumpikin, kuinka salvat nopeasti työnnettiin
paikoilleen.
Avatessaan keittiön oven kappalainen näki pesuhuoneen läpi, että
takaovi juuri avautui, ja aamunkoiton heikko kajastus valaisi takana
olevan puutarhan tummia varjoja. Hän oli varma siitä, ettei mikään
mennyt ulos ovesta. Se avautui, oli hetken avoinna ja sulkeutui sitten
läjähtäen. Samassa alkoi lepattaa rouva Buntingin työhuoneesta tuoma
kynttilä... Kesti minuutin tai pari, ennenkuin he astuivat keittiöön.
Se oli tyhjä. He panivat takaoven jälleen lukkoon, tutkivat keittiön,
ruokasäiliön ja pesuhuoneen perinpohjin ja menivät lopulta alas
kellariin. Koko talosta ei voinut löytää ainoatakaan sielua, vaikka
kuinka olisi hakenut.
Päivänvalo tapasi kappalaisen ja hänen vaimonsa kummallisesti puettuna
pikku parina yhä ihmettelemässä samalla paikalla, koveroksi palaneen ja
valuvan kynttilän heikossa valaistuksessa.
"Kaikista kummallisista jutuista", aloitti kappalainen
kahdennenkymmenennen kerran.
"Rakkaani", virkkoi rouva Bunting, "Susie tulee alas. Odotahan tässä,
kunnes hän on mennyt keittiöön, ja pujahda sitten ylös portaita."