"Olkaa hyvä, sir, pitäkää tarkoin muistissa hänen majesteettinsa
toivomus. Muistakaa kaikki, minkä voitte -- _olkaa muistavinanne_
kaikki muut asiat. Älkää antako heidän huomata, että olette paljon
muuttunut tavallisuudesta, sillä te tiedätte, kuinka hellästi teidän
leikkitoverinne rakastavat teitä sydämmessään ja kuinka kovasti tämä
muutos surettaisi heitä. Tahdotteko, sir, että minä jään tänne? -- ja
teidän enonne?"
Tom nyökäytti myöntymystä muutamalla liikenteellä ja mumisi pari sanaa,
sillä hän oli jo ruvennut oppimaan, ja vilpittömässä sydämmessään oli
hän päättänyt käyttäytyä niin hyvästi kuin taisi, kuninkaan käskyn
mukaan.
Huolimatta kaikista varokeinoista kävi kuitenkin puhelu nuorten
kesken vähän kankeaksi. Kerta toisensa perään oli Tom todellakin
heittämäisillään sikseen hirveän osansa ja selittämäisillään itsensä
kykenemättömäksi näyttelemään sitä; mutta prinsessa Elisabethin
hienotunteisuus pelasti hänet, taikka oli sama tulos parilla sanalla,
jotka jompikumpi noista tarkkaavista lordeista, näennäisesti ikäänkuin
sattumalta, pisti vähin. Kerran pikkuinen lady Jane kääntyi Tomiin ja
säikähytti häntä kysyen:
"Oletteko tänään käyneet hänen majesteettinsa kuningattaren luona, my
lord?"
Tom tuli hämilleen, näytti hyvin onnettomalta ja oli juuri
änköttämäisillään jotakin onnen kaupalla, kun lordi St. John puuttui
puheeseen ja vastasi hänen puolestansa tuolla vaivattomalla hovimiehen
kohteliaisuudella, joka on tottunut kohtaamaan arkaluontoisia
vaikeuksia ja olemaan valmiina niihin --
"Hän on todellakin niin tehnyt, madam, ja käynti hänen majesteettinsa
kuningattaren luona oli hänelle lievityksenä hänen majesteettinsa
kuninkaan sairaloisuuden aikana; eikös niin, teidän korkeutenne?"
Tom mumisi jotakin, joka voi käydä myöntymyksestä, mutta tunsi
astuneensa vaaralliselle pohjalle. Hetkisen perästä kerrottiin, että
Tom ei tulisi lukemaan mitään lähimmässä tulevaisuudessa, johon
pikkuinen Lady huudahti --
"Se on vahinko, suuri vahinko! Teillä oli niin suuri menestys. Mutta
odottakaa vain maltilla parempaa aikaa; siihen ei ole kauvas. Te
tulette olemaan yhtä oppinut kuin teidän isänne ja tulemaan mestariksi
yhtä monessa kielessä kuin hän, hyvä prinssini."
"Mun isäni!" huudahti Tom, hetkeksi aivan poissa roolistaan. "Minä
uskon, että hän tuskin osaa puhua omaansakaan niin, että kukaan muu
kuin sika, joka piehtaroipi lätissään, voi häntä ymmärtää; ja mitä
tulee hänen oppiinsa muuten, niin -- --"
Hän katsahti ylös ja huomasi vakavan varoituksen lordi St. Johnin
silmissä.
Hän hillitsi itseään, tulipunaisena, ja jatkoi sitten hiljaisella ja
synkällä äänellä: "Oi, mun tautini kiusaa minua taas, ja mun ajatukseni
ajelehtivat. Minä en tarkoittanut mitään loukkaavaa kuninkaalle."
"Me tiedämme sen, sir", sanoi prinsessa Elisabeth, tarttui "veljensä"
kämmeneeseen, jonka hän kunnioituksella ja hellyydellä painoi omiensa
väliin; "älkää olko levoton tässä kohden. Vika ei ole teissä, vaan
teidän taudissanne."
"Te olette laupias lohduttaja, armas lady", sanoi Tom kiitollisena, "ja
mun sydämmeni manaa minua kiittämään teitä siitä, jos rohkenen."
Kerran ampui pikkuinen veitikka lady Jane helpon kreikkalaisen lauseen
Tomiin. Prinsessa Elisabethin sukkela silmä havaitsi kuitenkin heti
ampumataulun otsan kirkkaasta valkeudesta, että laukaus oli mennyt ohi;
hän lähetti sen tähden täydelleen levollisena oikein yhteislaukauksen
sointuvalla Kreikan kielellä Tomin avuksi ja käänsi sen perästä suoraa
päätä puheen toisaalle.
Aika kului ylimalkain miellyttävästi ja samalla jotakuinkin tasaisesti.
Pahkat ja hietasärkät kävivät yhä harvinaisemmiksi, ja Tom kävi yhä
levollisemmaksi, nähdessään miten kaikki olit suloisen taipuisat häntä
auttamaan ja peittelemään hänen erehdyksiänsä. Kun kävi selville, että
pikku ladyt tulisivat seuraamaan häntä lordmayor'in pitoihin sinä
iltana, niin hänen sydämmensä paisui huojennusta ja iloa, sillä hän
tunsi, ettei hän olisi ilman ystävittä nyt, kaiken tuon vierasjoukon
seassa, samalla kun tuntia ennemmin ajatus heidän mukana-olostaan olisi
vaikuttanut kovan kauhun hänessä.
Tomin molemmat suojelusenkelit, nuo kaksi lordia, eivät olleet niin
lohtuneet tästä puhelusta kuin muut osalliset. He tunsivat itsensä
ikäänkuin heidän olisi luotsattava suuri laiva vaarallisen väylän
läpi; heidän täytyi aina olla varoillansa, eikä virka tuntunut
lapsenleikiltä. Kun sen tähden viimeinkin ladiein visiiti oli
kulumassa loppuun ja lordi Guilford Dudley ilmoitettiin, huomasivat
he, ettei heidän hoidokastansa ainoastaan ollut kylliksi koeteltu
täksi kertaa, vaan myöskin, ett'eivät he itse olleet paraimmalla
tuulella kääntääksensä laivaansa ja alkaaksensa tuon vaivaloisen matkan
uudestaan. Niin he siis kunnioittavimmin pyysivät Tomin ilmoittamaan
estettä, minkä hän olikin sangen iloinen tekemään vaikka olikin
nähtävänä pikkuinen tyytymättömyyden varjo my lady Janen kasvoilla
hänen kuullessaan, että tältä loistokkaalta nuorherralta evättiin pääsy
juhlaan.
Puhelu keskeytyi nyt, ja jonkunmoinen vartoava hiljaisuus syntyi, jota
Tom ei pystynyt käsittämään. Hän tuijotti lordi Hertfordiin, joka antoi
hälle salaisen merkin, mutta tätäkään hän ei voinut ymmärtää. Aina
kekseliäs Elisabeth tuli hälle kuitenkin avuksi tavallisella suloisella
ystävyydellään. Hän kumarsihe miellyttävästi ja sanoi --
"Onko meillä hänen armonsa prinssin, meidän veljemme lupa mennä?"