Piki-Juoseppi ei jättänyt uhkaustaan toteuttamatta.
Jo seuraavana keväänä hän toi kuutollisen tavaraa ja avasi
kotisaarellaan uuden puodin, entisessä kotitalossaan, jonka hän yksin
omisti.
Hänen vaimonsa Manta hyväksyi mielihyvin tämän yrityksen. Tottuneena
hoiteli Manta nuoremman poikansa kanssa vanhaa puotiansa. Vanhempi
vietiin hoitamaan uutta.
Piki-Juoseppi itse purjehti "Onnettarella" kaiken kesää, kuljettaen
tavaraa molempiin puoteihin. Samalla hän osteli kaikilta ulkosaarilta
hylkeennahkoja, kuutinnahkoja, hylkeenrasvaa ja silakoita ja vei niitä
myytäväksi kaupunkeihin, Viroon ja Venäjälle silakoita, Suomeen nahkoja
ja rasvaa.
Juoseppi oli synnynnäinen kauppias ja hän ennätti kaikkialle.
Laivarikoissakaan ei enää laivanhylkyjen huutajana rehennellyt Sameli
yksin, vaan oli siellä nyt toisena Piki-Juoseppi, joka teki aina
korkeimmat tarjoukset ja hyötyi sittenkin.
Talvet vietti Juoseppi vaimonsa luona ja teki hevosella jäätä pitkin
kerran tai pari kertaa kuussa matkan entiselle kotisaarelleen
tarkastamaan puotiansa. Siihen aikaan nimittäin olivat jäät meressä
pysyvämpiä kuin nyt. Kerran tai pari miesmuistissa oli niin sanottu
rikostalvi, jolloin jää oli liikkeellä ja rikkinäistä tai ei
ollut jäätä ensinkään. Syksyisin viipyi Juoseppi kotisaarellaan
viikkokaupoilla. Tuli lokakuun puolivälissä tuoden puodin talvivaraston
viimeisen täydennyksen "Onnettarella" ja jäi saareen jäiden tuloon
asti, ei kuitenkaan koskaan ohi joulun, sillä sen hän aina vietti
kotonaan.
Juosepin ilmaantuminen puoteineen kotisaarelle tuotti paljon huolta
Samelille.
Kauppa hänen puodissaan hiljeni hiljenemistään, sillä tahallaankin
halvensi Juoseppi hintojaan alemma Samelin hinnoista.
Kilpaveljet eivät kohdanneet toisiaan silmästä silmään missään, ja jos
sattumalta kohtasivatkin, eivät edes tervehtineet toisiaan. Keskustelu
heidän välillään oli kuitenkin vilkasta. Sitä käytiin jo aikaisemmin
alkaneella tavalla: molemmat pommittivat toisiaan laskemalla kyliin
liikkeelle juorujen kuljettamia pistopuheita ja loukkauksia toisistaan.
Sameli oli siinä etevämpi kilpailijaansa. Hänen lausuntonsa olivat
jo lähtiessään pisteliäitä, mutta matkalla Samelin suusta Juosepin
korviin oli niihin kerääntynyt hyvä annos suolaa kärkiin. Ne pistivät
ja kirvelivät päämaaliin jouduttuaan. Juoseppi oli kuitenkin etevämpi
tekojensa häikäilemättömyydessä ja vei surkeilematta päätökseen kaikki
aikomuksensa. Juosepilla oli omantunnon asettamat tekojen rajat
hämärät ja sangen liikkuvaiset laajuuteen nähden. Piki-Juoseppi tunsi
heikommuutensa sanan käytössä ja käytteli sitäkin häikäilemättömämmin
omia keinojaan.
Kerran kuitenkin sattuivat Sameli ja Piki-Juoseppi samaan huoneeseen.
Se tapahtui sinä syksynä, jolloin Piki-Juosepin kotisaarella oleva
puoti oli toiminnassa ensimmäistä vuottaan.
Oli kuntakokous.
Kunnantuvalla oli jo useita miehiä odottamassa kokouksen alkua, kun
sisään astui parvi naapurikyläläisiä, joukossa Piki-Juoseppi, joka
irvisti pahasti nähdessään Samelin istuvan vastapuolella tupaa.
Juoseppi istuutui penkille tovereineen. Tuvassa oltiin miltei vaiti.
Lopulta alkoi Juoseppi sanomalla vierustoverilleen:
-- Kuulin tuolla rannassa, että täällä kylässä ovat suolan hinnat
lopultakin halvenneet.
Se oli tarkoitettu Samelille.
Sameli sanoi vierustoverilleen:
-- Oletkos sinä kuullut, kuinka rotat naapurikylässä ovat viimeaikoina
lihoneet?
-- En. Mikäs siihen olisi syynä?
-- No kun siellä jauhot ovat niin halpoja, niin ei köyhimmänkään
tarvitse olla nälässä.
Se oli tarkoitettu Juosepille.
Koko tupa nauroi.
Juoseppi sanoi toverilleen:
-- Minä tässä mennä yönä näin vähän kummallista unta. --
-- No?!
-- Olin olevinani eräällä pihalla. -- Maltas -- en taidakaan muistaa
minkälainen se oli. -- Siinä oli olevinaan vihreä portti -- pihalla
kivitystä kuin kaupungin kadulla. (Juoseppi kuvaili Samelin pihaa.)
-- Heti oikealla jauhoaitta ja sen molemmat ovenpielet jauhoissa
siitä, että niihin oli lyöty tyhjennettyjä jauhosäkkejä. -- Ovessa
alhaalla kissanovi -- ja minä katselin ja katselin, että mikäs sieltä
kissanovesta itseään vetää ulos. Katsoin lähempää ja näin että se oli
rotanluuranko, jolla oli nahka päällä ja vähän vielä henkeä sisässä.
Se pääsi yli kynnyksen ja raahasi itseään portaille, eikä eteenpäin
päässytkään. Kumarruin lähemmä ja kuulin, että se vikisi surkeasti.
Niinkuin usein käy, että eläimet minulle unessa haastavat ja minä
niille, niin nytkin. Minä kysyin: "Mikä sinulla on, kun olet noin
laiha?" -- "Nälkä", sanoi se, "en ole saanut enää en niin suurusta
suuhuni sen jälkeen, kun sinne toiseen kylään tuli se uusi puoti." Heti
ne läksivät sinne -- kaikki toiset rotat. -- Pyysivät minuakin. En
tuhma osannut mennä. Sanoin toisille: "Kyllä tännekin vielä jauhoja
tuodaan, kyllä tännekin vielä jauhoja tuodaan kunhan Juoseppi tännekin
puotinsa laittaa! -- En ole suurustakaan saanut kuuteen viikkoon." --
Sitte se kuoli ja minä heräsin.
-- Vai niin. Mitähän tuo merkinnee.
-- Hitto hänen ties, mutta jotain se merkitsee -- ihan varmasti.
"Perästä kuuluu", sanoi torventekijä.
Sameli sanoi vieruskumppanilieen:
-- Kuulehan!
-- No?
-- Saaren paras kuppaaja ja hieroja, tämä Eljaksen Ieva, kävi tässä
eräänä päivänä meillä puodissa ja oli niin hyvillään. Kysyin Ievalta,
että: "No?! Mitäs nyt, kun Ieva on noin hyvillään?!" -- Ieva vastasi
että: "Mikäs on olla hyvillään, kun saaressa on nyt toinenkin
hieroja ja parempi kuin minä." -- "Vai niin", sanoin minä, "vai on
jo ilmaantunut toinen hieroja. No eihän siitä luulisi Ievalle iloa
olevan", sanoin minä, "kun leipä menee." "Eipäs menekään", kehui Ieva,
"kun se toinen hieroja ei hierokaan ihmisiä, vaan se hieroo kauppaa
siellä puusniekan puodissa."
-- Puusniekan puodissa? Missä se on?
-- Ei suostunut ilmoittamaan Ieva, enkä minä häneltä sitä viitsinyt sen
enempää udella.
Siitäkös seurasi naurun röhinä!
Monet läksivät oikein ulos nauramaan, kun kokouksen puheenjohtaja ja
vallesmanni olivat saapuneet, eikä tuntunut oikein luvalliselta niin
kovaääninen röhönauru sisällä. Ulkona monet vääntelehtivät naurussaan,
niin että sydänalaan koski vielä seuraavana päivänä.
Siitä päivästä alkaen sanottiin Piki-Juosepin uutta puotia "puusniekan
puodiksi".
Piki-Juoseppi ei voinut vastata Samelille samalla mitalla takaisin,
mutta kun joka tapauksessa mitata piti, mittasi hän toisilla mitoilla
ja myöhemmin. Mittaustilaisuutta hän sai vaania kauan, mutta sillä
välillä tapahtui jotain muuta, ja hauskempaa, jota emme voi sivuuttaa.