Ensin pelkoni, sitten kumarrukseni, lopuksi puheeni. Pelkoni on
teidän paheksumisenne, kumarrukseni velvollisuuteni, ja puheeni
anteeksipyyntöni. Jos nyt hyvää puhetta odotatte, niin olen hukassa;
sillä mitä puhun, on omaa tekoa, ja mitä minun pitäisi puhua, olisi
vaan hukkatekoa. Siis vaan toimeen ja häikäilemättä. Tietäkää, niinkuin
aivan hyvin tiedättekin, että äskettäin, erään vastenmielisen kappaleen
lopussa, olin tässä pyytämässä teiltä anteeksi ja lupaamassa parempaa.
Aikomukseni oli, suoraan sanoen, tällä teitä hyvittää; vaan jos
keinotteluni ei onnistu, niin joudun minä vararikkoon ja te, hyvät
velkojani, saatte tappion kärsiä. Lupasin olla tässä taas saapuvilla,
ja tässä nyt annan itseni teidän armoillenne; armahtakaa siitä osa,
niin maksan teille osan, ja teen, niinkuin velkamiehet ainakin,
lupauksia äärettömiin asti.
Jos ei kieleni voi teitä taivuttaa myödytykseen, niin tahdotteko, että
käytän jalkojani? Huokea maksutapa se olisi noin vaan tanssimalla
päästä veloistaan. Hyvä omatunto kuitenkin tekee jos mitä velkojiaan
tyydyttääkseen, ja niin teen minäkin. Kaikki naiset täällä ovat minua
armahtaneet; jos eivät herrat sitä tee, niin ovat herrat ja naiset
riitaiset keskenään, jommoista tällaisessa seurassa ei ole koskaan
ennen nähty.
Vielä sananen jos suvaitsette. Jos ette jo ole liiaksi saanut rasvaista
ravintoa, niin aikoo nöyrin tekijämme jatkaa tarinaa, jossa sir John
tulee olemaan mukana, ja Ranskan kaunis Katariina teitä ilahuttamassa;
ja siinä, mikäli minä tiedän, Falstaff hikoilee itsensä kuoliaaksi, jos
ei teidän ankara tuomionne jo ole häntä hengiltä ottanut; sillä
Oldcastle kuoli marttyyrina, ja tämä ei ole se mies. Kieleni jo uupuu;
kun jalkanikin uupuvat, niin sanon teille hyvää yötä ja polvistun
teidän eteenne, mutta oikeastansa rukoillakseni kuningattaren puolesta.