Workworth. Northumberlandin linnan edusta.
(Huhu tulee, puku maalattuna kieliä täyteen.)
HUHU.
Nyt korvat auki! Kuka kuulons' ukset
Vois sulkea, kun Huhu raikas haastaa?
Idästä alkain riutuvahan länteen,
Ja tuuli kyytiratsunani, huudan
Maan pallon kaikki aikeet, alkeet julki.
Alati kielilläni parjaus pyörii,
Ja sen ma kaikin kielin ilmi lausun
Ja valheit' ihmiskorvat täyteen sullon.
Puhelen rauhasta, kun luihu viha,
Hymyssä piillen, raataa maailmaa.
Ken muu kuin Huhu hirmujoukot nostaa
Ja kutsuu aseisiin, kun vuoden kohtu,
Muunlaisen tuskan turvottama, luullaan
Tyrannin, sodan, raskauttamaksi,
Vaikk' ihan syyttä? Huhu ompi huilu,
Jot' epäluulo, viha, kateus soittaa,
Ja jota on niin helppo läpätellä,
Ett' tuhma, tuhatpäinen hirviökin,
Tuo riiteliäs, häälyväinen joukko.
Voi sitä soittaa. Vaan miks omilleni
Ma hyvin tunnettua ruumistani
Näin paloittelen? Mitä Huhu täällä?
Kuninkaan voiton edellä ma riennän,
Henrikin, joka Shrewsburyssä kuoloon
Kukisti nuoren Percyn joukkoinensa
Ja kapinoivain veriin tukahutti
Kapinan hurjan liekin. Vaan miks oiti
Näin puhun totta? Mun on toimenani
Levittää, että Henrik Monmouth kaatui
Ylevän Percyn tuiman miekan tiestä
Ja kuningaskin Douglaan vimman eestä
Voidellun päänsä surman helmaan painoi.
Tät' olen turuilla ma kuulutellut
Kuningaskentält' aikain Shrewsburyssä
Ja tähän lahoon louhilinnaan asti,
Miss' ukko Northumberland, Percyn isä,
Tekeytyy sairaaks. Viestit tulla huohuu,
Mut yksikään ei muuta uutta tiedä,
Kuin minkä minulta on oppinut.
Valelohtu, jota Huhun kielet kertaa,
Pahemp' on tosi pahaa monta vertaa.
(Poistuu.)