Soitannon vaikuttamisesta.
(Fredmans Epistel, N:o 2.)
"Nå skrufva fiolen, hej spelman skynda dej!" etc.
No, missäs on viuluis?
Niin -- jouvuppas nyt tänn'!
Niinpä, kultainen,
Jopa tiijät sen
Että syntyy uusi riemu -- -- --
Niin tuoppas nyt huiluis,
Ja jouvuk veikkonen!
Otak viuluinen,
Vipu joussinen,
Ja sukkelasti liehuk! --
Jos vaikia lie,
Niin viina-pannu kiehuu;
Jos lienet miesi, sie,
Niin reuhappas ja riehuk!
Olet mieskin -- (V:cello.)
No sempä tiesin.
Totta huolta siitäik piet.
Teäll', piikojen parvess',
Sinua tarvitaan. --
Niinpä kyllä voan
Soatat, soitollaan,
Tyttölöitä lepytellä;
Ja rakkaihen pauloiss'
Out aika junkkair viel'.
Koska kaikkou kiel',
Jopa muuttuu miel',
Jot, soatat taivutella -- -- --
Ja juur' äkisti
Käyp' silmät keännytellä --
Ja tytöt viimenki
Jo alkaa lihoitella...
Kuin sa kuiskaat, (V:cello.)
Ja hyvin huiskaat,
Niin nauran kultani.
"Ma piikoihin puutun,
Tok' viinaan enämmän; --
Niimpä kumpainen
Ompi mieluinen --
Voan rajoitanpa muuten
Tok' vaimoja, tuossa,
Ja viinaa, pullossa.
Yhtäpä ne soa,
Kukin vuoronsa." --
Niin soitteleppas vielä!
Kah, toi pulloispa,
Joka viel' seisoo siellä --
Sill' mie en juomasta
Sinua kultain kielläk.
"Juuvak liijan, (V:cello.)
Ja piteä piijan,
On jo Fredman oppina."