Yxi Jalopeura ja Rotta.
Yxi Jalopeura wäsynyt päiwän helleestä pani maata puun warjoon. Ei
hän ollut hywin nukahtunut, ennen kuin usiampi Rotista tuli hänen
ympärilleen, ja juoxit hänen selkänsä päällä, leikiten ja huwitellen
ittiään; mutta koska hän heräisi, otti hän yhden niistä kämmeneensä,
joka rukoili hengensä edestä nöyrimmästi, sanojen, ettei hänen
Majestetinsä pitäis rupiaman ottelemaan hänen niin yhden pienen ja
kelwottoman eläimen kansa. Jalopeura tuli liikutetuxi hänen sanoistaan,
ja antoi hänen mennä, ilman mitään pahaa hänelle tehden. Jongun ajan
perästä se tapahdui, että Jalopeura itte lankeis ja joutu mettämiesten
lankohin. Hän tuli ensin kokonansa williin, ja rupeis kiljumaan
kaikella wäellä. Rotta jonga hän ennen oli päästänyt henkiin kuuli
hänen kiljumisensa, juoxi nopiasti sinne, ja kuin hän näki hänen
siinä wiheljäisesä tilasa, armahti hän häntä; ja rupeis kohta poikki
puremaan, järsimään ja kalwamaan lankoja, ja teki, sen, että Jalopeura
pääsi hengis pois, joka sitten kiiruusti pakeni.
_Oppi_. Nijtten isojen ja woimallisten pitä oleman hywät ja armolliset;
sillä se aika taitaa tulla, että he tarwihtewat waikka kuinka halpaa
mailmasa.