Yxi Ihminen ja Mettän-Asukas (Satire).
Yxi Ihminen oli tehnyt ystäwyyden yhden Mettä-Pukin (Mettän-Asukkaan,
Satijrin) kansa. Ja että hän olis saattanut tämän ystäwyyden sen
lujemmaxi ja järkähtämättömämmäxi, nijn hän katso sen tarpeellisexi
kutsua häntä murkinalle, puolipäiwän wieraaxi, että he wijnaklasi
kädesä, olit wahwistaneet ystäwyydensä. Mutta sinä aikaan kuin
puolipäiwästä odotettijn, niin ihminen, jolla oli wilu, puhalsi
käsijnsä, että hän olis ne ylös lämmittänyt hengellään. Metän-Asukas,
kuin hän sen näki, kysyi häneldä, mixi hän sitä tekee? Ihminen wastais:
minulla on wilu, ja minä lämmitän ylös kynteni, kuin minä puhallan
nijhin.
Wähän hetken perästä kannettiin ruoka sisälle ja niinkuin liemi
oli sangen kuuma, niin ihminen jälle rupeis puhumaan (puhaltamaan)
jähdyttääxensä sitä jotain; Metsolainen joka otti sijtä tarkan waarin,
tahtoi jälle tietä, mixi hän sen teki, ja mitä se merkitse, ja kysyi
sentähden mitä hän sillä aiwoi. Tämä liha liemi on niin kuuma (lämmin)
ja polttawa, wastais ihminen, että se on minulle mahdotoin sijhen
koskea (ruweta, ryhtyä) että joss minä lusikallisen nielen niin minä
poltan itteni; ja se on syy että minä puhallan edeltä ennenkuin minä
syön, ettän taitaisin sitä maistaa suuremmalla halulla.
Metsän eli Tapiolan mies wastais kohta wihasa, en minä enämpi taida
pitää ystäwyyttä sinun kansas kauwwemmin, koskas puhut (puhallat)
kylmää ja lämmintä yhtä haawa ja millonka ikänänsä tahdot. Hywästi.
_Oppi_. Nijtten ystäwyys pitä wältettämän, joidenga elämä ja työt, ei
yhteen sowi heidän puheittensa kansa.