Mailman kijtollisuutta hywin tekiötänsä kohtaan.
Yxi iso Kärmes rookais kerran epähuomiosta tapaturmaisesti pudota
yhteen wuoren rotkoon (luolaan) ja koska ei itte sieltä woinnut
auttaa ittiänsä ulos, nijn huusi ja parkui hän hirmuisesti. Yxi
talonpoika, joka oli sijnä seudusa ja sai kuulla tämän porinan, meni
kohta reijälle, ja kysyi mikä nyt on? Kärmet walitti hänen suurta
onnettomuuttaan, ja rukoili, että talonpoika ennen kaikkia auttais
häntä sieltä ulos.
Mies wastais, ei se ole nijn hywä neuwo; sillä silloin saisin minä
epäilemätä häpiän ja wahingon, kijtoxexi, nijn muodon kuin semmoiset
wahingolliset pedot enimitten osottawat yhdelle pahaa, hywän edestä.
Mutta Kärmet oli ittepintainen ja harras anomisesaan, ja lupais
talonpojalle senkaltaisen palwelluxen edestä kaikki ne suuret palkat ja
edut, kuin hän ikääns jaxoi ylösajatella. Ja nijnkuin annit, lahjat ja
suuret lupauxet myös wälistä sowaisewat ne wijsaimmatkin ja klookimmat
mailmasa, nijn ei ollut ihmet, että talonpoika senkautta antoi wietellä
ja narrata itsiänsä, auttaman ylös Kärmestä kuopasta (luolasta) joka,
ei nijn pian tullut pelastetuxi wangeudestaan, ettei hän pikaisemmin
tahtonut ylös niellä pelastajataan.
Olengo minä tosin tämänkaltaista sinulta ansainnut ja sopijko tämä
yhteen sinun lupauxesi kansa? sanoi silloin se waiwainen talonpoika.
Minulla on kahtia halastu kieli, wastais Kärmes, ja mailma ei maxaa
myös paremmin hywin tekiöilleen: jos ets tahdo uskoa minun sanaani täsä
asiasa, nijn se ensimmäinen joka tule meitä wastaan tiellä, olkoon
meidän rijtamme ratkaisia.
Sitten he seurasit yhdes, ja wähän hetken perästä kohtais heitä (tuli
wastaan) yxi wanha hewonen, jolle he asian edespanit. Tämä rijdan
ratkaisia sanoi: Minä oon nyt wisitoista ajastaikaa palwellut yhtä
ååkaria, ja huomenna tahtoo hän jättää minun rakkarille ammuttaa
ja nyljettää: nijn mailma maxaa ja palkihtee hänen uskolioita
palwelioitaan sitten lykkäis talonpoika asiansa (apelleraasi) yhelle
toiselle, ja silloin sattui yxi wanha koira Duomarixi. Se sanoi: minä
olen nyt 10 ajastaikaa seurannut minun Herraani mettäs ja kijnniottanut
monta kaunista jänestä ja kettua: nyt on hän käskenyt ampua minua
otaan: mailma palkihtee nijn nijtä, jotka hänelle tekewät palwellusta.
Koska nyt talonpoika tästä joutu piukkaaseen ja oli suuresa tuskasa,
murheisaan, nijn tuli yxi kettu juosten, jollekka talonpoika salaa
asiansa ilmoitti, ja lupais hänelle kaikki kanansa, jos hän taisi
auttaa häntä sitä häjystä kärmeestä. Kettu antoi itsensä ylipuhuteltaa
sijhen, ja sen syyn-tähden käski hän kärmeen näyttää sen sywän reijän,
eli kuopan, josa hän oli ollut, nähdäxehen, kuinga suureesa waarasa hän
olis ollut, ja mingä hywän työn talonpoika oli hänelle tehnyt.
Kuin he nyt molemmin tulit luolalle, meni kettu sinne sisälle, ja
kärmet seurais häntä sinne, näyttämään sen paikan tiluxia. Sijnä
samasa hyppäis kettu ylös, ennen kuin kärmes ennätti käätä itsiään,
ja talonpoika, wäli puheen jälkeen ketun kansa, oli kohta walmis,
wyöryttämähän yhen suuren kiwen rejjän suulle.
Koska nyt talonpoika nijn oli päässy hänen waaransa, nijn anoi kettu,
että hän huomisiltana jättäis hänelle kanahuoneen owen auki. Talonpoika
tuli kotijn, ja jutteli koko tapauxen emännälleen, ja mitä hän oli
luwannut ketulle hänen tehdyn apunsa edestä.
Mutta muori wastais, että kanat oli hänen, ja miehellä ei ollu walta
nijtä poisluwata kellekkään; ja, hän antoi yöllä wahdata kettua, kuin
hän hywäs uskalluxes tuli kanahuoneseen, ja sai hänen kijnni. Silloin
sanoi kettu: onko tämä oikein tehty, ja maxaa, palkitseeko mailma
nijn suurinta hywin tekiätään? tänäpäänä minä hengelläni ja nahallani
sen todistan, että mailma nijn kijttää hywin tekiöitään heidän
palwelluxensa ja hywän tahtonsa edestä.
_Oppi_. Mailman maxon ja palkan eli kijtoxen tähen ei meidän pidä ikään
mitään edes ottaman; ja sen uskottomuuden ja kijttämättömyyden tähden
ei myös mitään hywää laimin lyömän.