Yxi Kettu ja sairas Jalopeura.
Yxi wissi Leijona (eli Jalopeura) joka oli olewanansa sairas, hawaihti,
että kaikista Mettän Kapeista oli Kettu se ainoa, joka ei etsinyt
häntä, eli tullut häntä kattomahan: sentähden antoi hän hänelle
kirjallisesti tietä, kuinga sairas hän oli, ja kuinga paljon ja
suuresti hän wanhan tuttawuuden ja ystäwyyden wuoxi, ihastuis hänen
lässäolemisestansa.
Kettu antoi jälle takasin edespantaa hänen nöyrimmän kunniansa
osottamisen, tuhannilla toiwotuxilla, että Leijona pian mahtais saada
entisen terweydensä; mutta mitä hänen welwolliseen sinne tulemiseen
sowei, nijn rukoili hän, että hänen poisolemisensa, armollisesti, ei
pahoin päin ylösotettaisi; sillä, sanoi hän, minä löydän että koko
joukko jälkkiä eläimistä eli mettän itikoista on teidän Majestettinnä
majaan, mutta ei yhtäkään nijstä, jotka sieltä olis palainnehet.
_Oppi_. Tästä on se Latinainen sananlasku: _Vestigia me terrent; nam,
omnia introrsum, nulla retrorsum. Caute vivas, faciant, aliena pericula
cautum_. Pahan retkisten ja petollisten ihmisten ulkokullainen ystäwyys
pitää meiltä wisusti tutkittaman, ennen kuin me sijhen luotamme ja
uskallamme.