Kun kristillinen rakkaus oli kylmennyt ja vääryys alkanut kasvaa maan
päällä, niin Jumala sanoi eräälle palvelijoistansa: "Mene viemään
minulta sanaa tuolle kansalle ja ilmoita sille, mitä näet; ja se, mitä
näet, on varmasti tapahtuva, jollei tuo kansa jätä huonoja teitään ja
kadu ja palaa minun luokseni."
Ja tuo Jumalan palvelija totteli hänen käskyänsä, ja pukeuduttuaan
säkkiin ja ripoteltuaan tuhkaa päänsä päälle hän lähti tuon
kansanpaljouden luo, ja korottaen äänensä hän sanoi:
"Miksi ärsytätte Herraa omaksi turmioksenne? Luopukaa pahoilta
teiltänne, katukaa ja palatkaa hänen luoksensa."
Ja toiset kuuntelivat hänen sanojansa, ja ne liikuttivat heitä, ja
toiset pilkkasivat niitä sanoen: "Kuka tämä mies on, ja mitä hän tulee
meille sanomaan? Kuka on käskenyt hänen nuhdella meitä? Hän on hullu."
Ja katso! Herran henki valtasi profeetan, ja aika avautui hänen
silmillensä ja vuosisadat kulkivat hänen ohitsensa.
Ja repien yhtäkkiä vaatteensa hän sanoi: "Näin tulee Aatamin perhe
revittäväksi.
"Vääryyden miehet ovat mitanneet maan mittanauhalla; he ovat laskeneet
sen asukkaat, niinkuin lasketaan elukoita, pääluvun mukaan.
"He sanoivat: 'Jakakaamme tuo keskenämme, ja tehkäämme siitä raha
käytettäväksemme.
"Ja jako tapahtui: ja kukin otti sen, mitä hänen osalleen oli
tullut, ja maa ja sen asukkaat joutuivat vääryyden miesten omaksi,
ja neuvotellen keskenään he kysyivät toisiltaan: 'Paljonko arvoinen
on omaisuutemme?' Ja kaikki yhdessä he vastasivat: 'Kolmenkymmenen
hopearahan.'
"Ja he alkoivat tehdä kauppaa keskenänsä noilla kolmellakymmenellä
hopearahalla.
"Ja ostettiin, myytiin, vaihdettiin: ihmisiä maahan, maata ihmisiin, ja
kultaa täytemaksuksi.
"Ja jokainen havitteli toisen osaa, ja he rupesivat surmaamaan
toisiansa ryöstääkseen toisiansa molemmin puolin, ja verellä, jota
vuoti, he kirjoittivat paperipalaselle: Oikeus, ja toiselle: Kunnia.
"Herra, riittää, riittää!
"Kas tuossa kaksi, jotka heittävät rautaiset koukkunsa yhteen ja samaan
kansaan. Kumpikin ottaa siitä palasensa.
"Miekka kulki edes takaisin. Kuuletteko nuo vihlovat huudot? Ne ovat
nuorten aviovaimojen vaikeroimisia ja äitien valituksia.
"Kaksi aavetta hiipii eteenpäin hämärässä: ne samoilevat läpi
maaseutujen ja kaupunkien. Toinen, laiha kuin luuranko, kalvaa jonkin
saastaisen eläimen jätettä; toisella on kainalokuopassa musta paise, ja
shakaalit seuraavat häntä ulvoen.
"Herra, Herra, onko vihastuksesi oleva iäinen? Onko käsivartesi aina
ojentuva vain lyödäkseen? Säästä isiä lasten tähden. Helly noiden
pienten olentoraukkojen kyynelistä, jotka eivät vielä osaa eroittaa
vasenta kättään oikeasta.
"Maailma laajenee; rauha on palaava jälleen; on oleva tilaa kaikille.
"Voi onnettomuutta! Veri virtaa tulvanaan: se ympäröi maan kuin verinen
vyö.
"Kuka on tuo vanhus, joka puhuu oikeudesta, pidellen toisella kädellään
myrkytettyä maljaa ja hyväillen toisella irstasta naista, joka sanoo
hänelle: isäni?
"Tämä sanoo: 'Minun omani on Aatamin suku. Ketkä ovat joukostanne
voimakkaimmat, niin minä jakelen sen heille?'
"Ja mitä hän on sanonut, sen hän tekee, ja valtaistuimeltaan, ylös
nousematta, hän määrää jokaiselle hänen saaliinsa.
"Ja kaikki ahmivat, ahmivat; ja heidän nälkänsä yhä kasvaa, ja he
syöksevät toistensa päälle, ja liha vavahtelee ja luut ruskavat
hampaissa.
"Kauppatorilla alkaa liike. Sinne tuodaan kansakunnat köysi kaulassa;
niitä koetellaan, niitä punnitaan, ne pannaan juoksemaan ja kävelemään:
ne ovat sen ja sen hintaisia. Se ei ole enää entistä mellakkaa ja
sekasortoa, se on säännöllistä kauppaa.
"Onnelliset ovat taivaan linnut ja maan eläimet! Ei kukaan niitä
pakoita, ne tulevat ja menevät niinkuin hyväksi näkevät.
"Mitä ovat nuo myllynkivet, jotka lakkaamatta pyörivät, ja mitä ne
jauhavat?
"Aatamin pojat, nuo myllynkivet ovat niiden lait, jotka teitä
hallitsevat, ja ne jauhavat teitä."
Ja profeetan luodessa tulevaisuuteen näitä kaameita valonvälähdyksiä,
salaperäinen kauhu valtasi ne, jotka häntä kuuntelivat.
Yhtäkkiä hänen äänensä lakkasi kuulumasta, ja hän näytti ikäänkuin
vaipuneen syviin mietteisiin. Kansa odotteli äänetönnä, ahdistus
rinnassa ja sydän levotonna sykähdellen.
Silloin profeetta lausui: "Herra, sinä et ole hyljännyt tätä kansaa sen
kurjuudessa; sinä et ole jättänyt sitä ainiaaksi sen sortajille."
Ja hän otti kaksi oksaa ja riipi lehdet niistä pois, ja pantuaan ne
ristiin, hän sitoi ne yhteen ja kohotti ne kansanjoukon yli, sanoen:
"Tämä on oleva teidän pelastuksenne; te olette voittavat tämän merkin
avulla."
Ja yö tuli, ja profeetta katosi kuin ohi kiitävä varjo, ja kansanjoukko
hajosi joka haaralle pimeyteen.