Kaini ja Mehaala.
MEHAALA.
Ah mun armas ainoseni,
Paras turvani, tukeni!
Viel out vesiherneissä,
Vielä hipeesi hiessä,
Pinta pihkankostunainen
Tott on työsi työläs ollut,
Vaivanalaiset vakosi.
KAINI.
Viel on työtä työläämpi,
Vaivannäköö vaikiampi
Aina harmi Aabelista:
Hänen suhteesa sukuni,
Kautta kasvon kaunokaisen,
Puolesta punaisen posken,
Tautta ihosa ihanan
Jot ei ou tuuli tummentanna,
Palonliekki palvannunna,
Kaskenhautoin välissä;
Eikä poro polttanunna
Kytömaita kyntäissä;
Töihenhuolet huonontanna,
Muokanneet monet mureet;
Suhteen suoran ruumiinsa
Jok ei ou vääräksi väsynnä,
Eikä painunna pakolla,
Tullut työllä turmelluksi
Raunioita raivatessa,
Saahen sakeessa salossa
Pellonmaita pehmiäksi,
Suojijamme suorittaissa,
Talontarpeihen hopussa,
Eläkettä ehtiissä;
Kaini ou ylenkahottu.
Minkä hyö minullen arvon
Antaat Aabelin sivulla?
Eivät entisen tavalla
Mielly minun laitoksiin!
Tyyvy minun työntekooni.
MEHAALA.
Aina Aadami sinua
Isä ite kiittänynnä
Tuen tehnyt toimellesi
Uurauvellesi upoti.
KAINI.
Jospa itekkin isäni
Vielä viisaampi vähäistä,
Havaihtee minun haluni,
Huolen huoneemme pijosta
Uurauteni ulkotöissä;
Niin ei äitimme älyä
Eipä ellennä emämme.
Aina armas Aabelillen:
Siunaukset sivun minusta
Onnentoivotus ohite.
MEHAALA.
Vaikk on Kaini yhtä kallis,
Vaikka vara vanhemmasa
Niin on huoli huonommasta,
Mieli hellin heikommallen,
Huolenpito pienemmästä.
Huonon puoleen poloisen,
Luonto vaatii vanhemmalta
Kaksimointa kahtomusta
Erinomattain emältä.
Luonto lujallen lujempi,
Kohti kookasta kovempi.
Yhtä siunaavat sinua
Kaikkii meitä Kainiseni!
Vaan jos vaikeeksi näkyypi
Kanssa Aabelin asunta,
Erotaan eritaloksi.
KAINI.
Elköön eukkoni erehy,
Outko oikein tajunnut
Että siunasiit sinua,
Kainin vaimoa katalan,
Meitä kaikkia Mehaala
Ynnä yhtenä minua?
Konsa satun saapuvillen
Niin ei sillon siunausta
Loveta nimiluvulla,
Yltä ympäri perettä:
Ainoastaan Aabelia
Eivät uhrissaan unouta
Häntä nimeevät nimeltä.
Vaan en eroisi emästä,
Irti luopuisi isästä
Jos vielä jotenkutenkin
Entinen elämänmuoto
Taloon kääntyisi takasin.
Ei ou heillen hellimmästä
Mielentietosta mitään
Huojennosta huolissasa
Aivan ennen aurinkoa
Tulee hankkian havata,
Nousta nuoremman sivulta
Ja kuin tultua tupaan
Työltä työläältä takasin
Talontyöltä painavalta,
Kytömaihen kynnettyä
Vielä makaava majassa,
Vielä vuoteella viruva
Soristellen sorkkiasa,
Rehetellen reisiäsä
Pitää pilkkana minua
Sakkovaapi saalismiestä,
Eineesä ehtiätä,
Haukkuu leivänhankkiata,
Sättii veljeesä sävytön,
Vanhempaasa vallasniekka;
Jätkyttää jälestä juosten,
Haukku peloksi harakan;
Matkiin marsiipi jälestä
Aina härnyttää hävytön.
Räivä rääsiipi minullen
Heittolas heristeleksen.
MEHAALA.
Koita kärsiä, kokea
Ehkä tasautuut tapasa,
Luopuu laatu lapsellinen.
KAINI.
Hän on aika ajaltasa
Vuosi vuuvelta pahennut;
Etpä muista muinoisia,
Kuinka kussakin tilassa
Piin pientä veljeäni
Käsivarsiini varalla,
Häntä aina akklloiva,
Lieskan luona liekuttaissa
Häntä turvaava tulelta,
Varjeleva valkialta,
Säilyttäissäni säkeiltä,
Pojes saattaissa savusta,
Kannoin ehtimään emeä,
Kannoin kahtomaan Iseä,
Vasten vanhempiin tuloa.
Lauloin lasta liekuttaissa,
Viihyttäissäni vihelsin:
Poimin marjoja makeita,
Jältin jältteä petäjän;
Millon paistoin paistikkaita,
Konsa hauvoin hauvikkaita,
Kullon kukkia kokoisin,
Ehin kiiltävii kivijä,
Kirjakepit kirjailin.
Ilontekosa iloni
Naurollesa naurahtelin:
Kuinka oli kuuliainen
Kuhtui kulta veljeksesä,
Mesisiskoksi sinua.
Eipä armoja emäni,
Ihailuksia isäni
Meillen sattunna samaite,
Heitettynä helläisesti
Kuin mie häntä miellyttelin,
Häntä halulla halailin
Kuin mie syytöntä syleilin,
Kiikuttelin kintuillani
Nostin polviini nojalla.
MEHAALA.
Miks ei mielessä pysysi
Tämän aikuiset asiat:
Vielä muistan muutkin leikit
Kopinlyönnät, kontintiennät,
Kisat, kiikut, kyykät, ryyhkät
Kuurupeittoiset kujassa
Piilo peittoiset piholla.
KAINI.
Aika aikoa kutakin,
Nyt on vihtana vihana,
Riitsa, risti seurassamme,
Perekunnassa petona,
Talonhärtsänä hävytön;
Vanhemmilta vallan saanut,
Perinnä pereenpiennän
Ilmas olevvalt isältä,
Vielä elävält emältä,
Aina ylpeenä, ylinnä
Hän on suurinna suvussa,
Emän lapsista enimmä.
MEHAALA.
Koitetaan kokea vielä,
Vielä viivytään vähäsen;
Kukatiesi kuinka käypi?
Ehkä entinen elämä
Meillen tapautuu takasi
Se oli enkeliin elämä,
Taivallisen yrttitarhan.
KAINI.
Mikä enkeliin elämä,
Mikä onnesa osana
Missä autuus asuupi?
Sanansaattoa vajilla,
Heillä puuttuuvat puheetkin;
Halleluja kaikki haasto
Kaikki kielenkertomukset,
Ajanvietto, viihykkeesä,
Tarinasa taivahassa,
Toimitukset toisillesa.
Varsin kaikkia vajilla
Ravintoa, rakkautta,
Vaimon lempeä vajilla,
Avion avullisuutta;
Eivät emän armautta
Eivätkä isän iloa
Tunne, tunnon lohtutusta,
Laupeutta lasta kohti,
Lasten vasten vanhempia;
Kaikki sievimmät siteet,
Somat solmut rakkauven
Ei ou tutut tunnossasa,
Tietyt heijän tiijossasa.
Typötyhjät heijän työsä
Arvottomat askaresa.
Aina Aabelin enemmän
Teot toki toimevammat,
Veisut, virret verrattomat,
Enemp enkeliin iloa,
Psalmia sanattomia,
Hyminää, hyräilemistä.
Eipä heillä lapset laula,
Sisärkunta siunaelle.
MEHAALA.
Elä säti enkeliä,
Luojan luotuja paraita.
KAINI.
Juohtui mieleen Jumalan
Luuva valon vaikuttavan,
Antain määreä ajallen
Antoi valon auringollen
Josta kuukin kuumottaavi;
Taottua taivaskannen
Täytti taivosen tähillä.
Luotuasa maamme luojin
Siihen asukkaat asetti,
Meijän suvun suuremmaksi
Enemmäksi enkeliä
Jotka orjiksi osasi,
Pani palvelusväeksi
Langenneillen lapsillensa.
MEHAALA.
Aina enkelit eläävät
Iiankaikkisess' ilossa,
Aina taivaassa asunta:
Ei ou surmasta surua,
Kuhtumusta kuolemalta;
Ei ou heillä helvettiä,
Vaivoja, elonvajaata,
Katumusta, kaihtemista.
K&INI.
Siis on sitä raskahampi,
Kuin ei kuolema pelasta,
Loppu näytä lohtutusta,
Päästä päiviltä pahoilta.
Eik ou heillä helvettiä?
Mikä piinapa piruilen,
Mikä sattui saatanallen,
Sekä heijän seurallesa
Jotk' oliit enkeleist enimmät,
Ilmakansasta isoimmat?
Jos meitä vaivoa vajaat,
Tapoavat tauvintuskat,
Hoput, huolet huonontaavat;
Niin on loppu lohtuttava
Pelastussa kuolun koprat.
Ett ei enkelit katune,
Pahaksi pahoja töitä
Totta siinäkin sivussa
Jäävät jällen ihmisistä.
Vieteltynä viekkailta
Meijän vanhemmat varasti,
Ottiit kielletyt omenat
Heittäin enimmät hetelmät:
Sitä sukumme suruupi
Kaikki kansamme katuupi.
Enkelit enemmän rikkoi
Asettautuit ainehella
Vasten valtoa Jumalan
Tahtoin taivasta tavata,
Luojan linnoja liketä,
Siirtää istuma sijoa,
Voittaa voimanantajata.
Katumata kauheutta,
Katehtiissa kahteliivat
Meijän vanhempiin varoa,
Heijän onnesa osoa;
Ensin saattoivat emämme,
Viimen viettivät isämme
Puuttumaan synninpuihen;
Tuosta äsköin tuomittiin
Tuhansii, tuhansin vuosin
Tuli hirmuiseen kipuun
Katumaan kahleissa.
Kaikki joilla on katumus
Niihen huolet huojistuuvat,
Heijän vaivat vaiveutuuvat;
Vaikka toivo vaipununna.
(Mehaala mänee pois, Aabeli näkyy).
Ei ou engeliin elosta,
Vähän ihmisten ilosta;
Miksi meijät luoja luonnut
Veljeksiksi veikon kansa
Yksiin vanhempiin varaksi?
(Näkee Aabelin ruiskuttavan vettä
Mehaalan päällen, Kaini juoksee sinne).