Suomen laulu.
Suomen kielellä.
Suomen lippu.
Suomettaren laulu.
Elä sure, Suomeni!
Karjala apua huutaa!
Siirtolaisille.
Suomen pojat.
Tuuloselle.
Iloisin mielin.
Rauhan sankari.
Kumpumäen vanhukset.
Herra sensori.
Ihanteen etsijä.
Torpan poika.
Pohjolan neidet lännessä.
Kotkankallio.
Keväinen kotiutuminen.
Iltakello.
Ilta.
Neitosen sulhaset.
Neitokolmikko.
Neitonen, tietäjä kuitenkin.
Annikki.
Kumma tyttö.
Koulu jo alkaa!
Valkamalle.
Elämä ja ihanteet.
Täyteläs rinta.
Nuoret, nuoret.
Konsahan!
Keväiset yöt.
Tuoksuva tuomen oksa.
Kultani kartano.
Pihlajan juurella.
Hänen luonansa.
Kuusi on tumma ja koivu on seljäs.
Lemmenpaula.
Ei toki semmoista tehdä saa!
Tule kultani keinuhun!
Sydämillä leikkimistä.
Minä ja hän.
Juhannus ja joulu.
Taivaan pilvet.
Sinä olet päivyt.
Sinä olet päivä ja minä olen kuu.
Ruusun kukka ja vaahteran oksa.
Kukkaset ja kukkasvarkaat.
Jänis ja — kultani.
Niin täytyy.
Kullan haudalla.
Surujeni lampi.
Suuren surun keskelläkin.
Luottava vuottaja.
Minä olen sellainen.
Raitis Rautiainen.
Päiväläisen mietteitä.
Kulkijapoika.
Hulivilipoika.
Vaikeassa asemassa.
Mitäpä noista —!
Kuohuvan kosken kunnaalla.
Lintu lenti oksalle huojuvalle.
Laulaja- ja tanssijatyttö.
Pikkunen tyttö.
Kultaansa ihaileva.
Järvellä.
Meripojan morsian.
Kullastansa jäänyt.
Salainen lempi.
Illalla ja aamulla.
Lempi.
Suomen laulu.
Solahda, Suomen laulu, sointuvasti,
helähdä helkkyvästi kaikumaan,
soi meille suruissakin toivoisasti,
soi vastuksissa voima versomaan!
Hajota meistä hennot huolten hunnut,
terästä tarmokkuutta jänteriin,
luo tunteihimme vakuutuksen tunnut
ja vahvistusta töihin ponteviin!
Kuin tammen juuret maamme tanterille
syvennä sydämiimme oikeus —
kuin päivän säihkyt lammen lainehille
sytytä rintoihimme rakkaus!
Julista ilo kansan valtikaksi,
herätä meihin henki veljeyden,
se kansassamme nosta johtajaksi
jokaisen aatosten ja toimien!
Soi, Suomen laulu, nuorten kantelilla
tuhansin uhkuäänin helkkyen,
soi kaikkialla maamme kunnahilla
ihana enne aamun henkisen!
Solahda, Suomen laulu, sointuvasti,
helähdä helkkyvästi kaikumaan,
soi meille suruissakin toivoisasti,
soi vastuksissa voima versomaan!
Talvella 1899.
Suomen kielellä.
Suomen kielellä Suomen lapsi
"äiti" ensin sanoo,
Suomen kielellä äidiltänsä
tarpeitansa anoo.
Suomen kielellä Suomen lapsi
alkaa aakkosista,
täyttää henkensä suomalaisen
tiedon aartehista.
Suomen kielellä toisillemme
tunteet tulkitsemme,
vanhat muistot ja matkan määrät,
uskot, aattehemme.
Suomen kielellä suomalainen
lakejansa laatii,
Suomen kielelle oikeutensa
vierahilta vaatii.
Suomen kielellä muilta mailta
aatevirrat tuomme,
Suomen kielellä hengen helmet
maailmalle luomme.
Suomen kieli on piennuutemme,
suuruutemme kehto,
Suomen kieli on suomalaisen
hengen elinehto.
1899.
Suomen lippu.
Liehu, liehu korkealla
lippu sinivalkonen!
Laula, kansa, lipun alla
laulu toivon, vapauden!
Liehu taivon siinnokkuutta
vetten vöistä heijastain,
pohjan hangen puhtoisuutta
henkehemme heijastain!
Hengen voimin toimikamme
eestä maamme vapauden!
Liehu, lippu, toivojamme
liehu ylle ilmojen!
1896—99.
Suomettaren laulu.
Soitin kerran kanteletta
taaton tanhuilla,
jossa leikki siskosarja
kukkakunnahilla.
Riemukasta, onnekasta
oli meillä silloin,
Väinämöisen laulujansa
laulaessa illoin.
Tuli vieras kaukomailta
kotikullan ryösti,
veikot siskot säälimättä
sorron alle syösti.
Täällä nyt mä kaihomielin
pellavasta kitken,
pellavasta kitkiessä
vaivojani itken.
Kuivu, kuivu kyyneleeni,
kuivu silmäkulta,
kyllä vielä valkeneepi
murheyöni multa!
1896—1899.
Elä sure, Suomeni!
Elä sure, Suomeni, mitä olet ollut,
se ei ole matkasi määrä.
Siinä ei suvi ole missä on pälvi —
semmoinen usko on väärä.
Elä sure, Suomeni, mitä olet ollut,
sitä elä jarruksi laita.
Menneestä hetkelle pystytä pohja,
tulevalle viljele maita.
Raivaos salosi sä päivyen paistaa,
päivä sun hankesi hiutaa,
kumpusi kaunosin kukkasin kietoo,
viihtäen lastesi liutaa.
Vanhojen varjossa kasvavat lapset,
nuoret ne toimissa varttuu.
Koko kansa kilvalla työssä kun häärää,
laajoiksi viljeemme karttuu.
Suomeni, muheaksi peltosi kynnä,
kylväös siemen parhain,
niin sinun viljasi kaunona kasvaa,
kuuluna maailman tarhain.
Vieras jos viljasi tahtoisi viedä,
valppaana vahdi ja estä,
vaan jos se vie, niin kylväissä uutta
jäykkänä, jäyhänä kestä.
Suomeni, kansani, et voi kuolla,
jos sinä tahdot elää,
jos sinun henkesi hervahtamatta
elämän sointuja helää.
1899.
Karjala apua huuiaa!
Suomeni kallis, kaunoinen,
kansa suurien toivetten,
kukkiva, kasvava kansa!
Käännä kasvosi Karjalaan,
kuule, vartiopaikallaan
Karjala apua huutaa!
Suomeni, sorjana kumpuna
nouset suon sinä helmasta,
Karjala luoksesi nosta!
Peltosi laajeten paltoaa,
hengenlaihosi aaltoaa —
Karjalan kannel sammuu!
Suomeni riennä joutuisaan
Karjalan heimoa auttamaan,
veljesi luoksesi nosta!
Hengen salamat sinnekin
lyökööt valkeutta rintoihin
velttona nukkuvan heimon!
Karjala, suoja Suomemme,
nouse jo yhteistaistolle,
valolla voittosi voita!
Päivän kaarena nouse sä,
valkase pilven lievettä,
Suomen suojana seiso!
Jalovaaralla 1897.
Siirtolaisille.
Hellanlettu, kun kallis nahka
on noilla muutamilla!
Eivät he usko säilyvänsä
maansa tanterilla.
Menkää, menkäätte herrantertut,
säilyttäkää päänne!
Pois kun puikkivi aikanansa,
oi, se on viisas käänne!
Saammeko kunnian kutsua teitä
viisahimmiksi maamme,
vai ehkä sankariseppeleillä
somistella saamme?
Suokaa joskus muistelu meille
tomppelijoukollekin,
että me elämme Suomellemme,
sille kuolemmekin.
1899.
Suomen pojat.
Suomen poikia keisari aikoo
viedä Venäjälle.
Siellä ne joutuisi suomalaiset
oudolle elämälle.
Suomen pojat jos Venäjälle
vietäisi virmakan soittoon,
itkien nousisi Suomen immet
pilvisen päivän koittoon.
Suomen pojat jos Venäjällä
venäjänlimppua söisi,
eivät ne silloin Suomen pellot
hempeinä heilimöisi.
Suomen pojat jos Venäjällä
sortuisi suureen vaivaan,
Suomesta armas keisari saisi
tyhjän maan ja taivaan.
Elkää itkekö Suomen immet
tokkopa surkua liekään,
tokkohan keisari Suomen poikia
Venäjälle viekään.
1899.
Tuuloselle.
Aaltojen kehdot
keinuavat,
vihreät lehdot
liplattavat,
tuuli kun kiitää
ympäri maan,
lännestä liitää
Kalevalaan.
Tuulonen lännen,
lennellä saat
sinne ja tänne
Kalevan maat.
Kaikota häivän
hiuteet pois,
ettei ne päivän
peittona ois!
Lentävä tuuli,
suutele sä
lempein huulin
itkevätä!
Rannoilta Suomen
pois sumu vie,
valkase huomen,
selvitä tie!
1899.
Iloisin mielin.
Murheet me heitämme heikommille,
ilo toki tulkoon myötä!
Iloisin mielin me soutelemme,
vaikk' on se vahvaa työtä.
Kaakkoistuulessa aallot lyövät
pienen purtemme laitaa,
vaan kun me vahvasti soutelemme,
minkä ne meille taitaa.
Iloisin mielin me soutelemme,
vaikkakin myrsky kantaa,
purtemme keinuu myrskyn halki
kohden toivon rantaa.
1899.
Rauhansankari.