Monessa kohin Venäjän moassa löytyypi vielä syvämmaissa ja synkissä
mehissä itekseen olevia yksinäisiä Suomalaisia kansoja, jotka
viljeloovat niitä mehtisiä, kivisiä, ja hallaisia maita, jotka eivät
ouk Venäläisillen kelvanneet. Heitä kuhutaan yhteisellä nimellä,
Karjalaiset, koska näin kuhtunoovat ihtiänsä. Näitä ei soa sekoittoo
muihen Suomalais-sukuisten kansoin, joita myös löytyy äijä paljon
Venäjässä, ja joita jo ovat enemmin meistä vieraistuneet.[205] Näihen
Karjalaisten oman puheensa perästä, niin hyö ovat muinon vanhoina
sota-aikoina tulleet otetuiksi koko kylittäin, ja vietyiksi Venäjän
moahan, jossa ne sitten ovat levitteneen ja suvunsa lisänneet; osittain
ovat myös Herrat, joillen oli annettu tässä isot hovit ja pitäjät,
muuttaneet näitä kansoja Venäjän moan perillen, että sillä soaha
maitansa raivatuiksi ja viljeltyiksi. Myö ei tunneta, jos hyö itekkään
oikeen tiennöön, mistä paikasta Suomessa hyö ovat tulleet, ja milloinka
hyö ovat lähteneet. Mutta koska hyö ovat kaikki Greekan uskoisia, niin
se näyttää, kuin oisivat jo Suomesta poismuuttaneet, ennen kuin Poavin,
eli se Vastaan-peätetty uskomus oli meijän maahan tuotettu; tahi että
oisivat muka jo Suomesta erkauneet niinnä pakanallisinna aikoina; ellei
peätettäisiin, että oisivat siitten muka hyljänneet uskonsa, ja
ottaneet toisen. Sillä ne nykyisin meijän maissa löytyväiset
Greekkalaiset uskon-tunnustajat ovat niin harvat, ettei suinkaan ouk
mahollinen, jotta nämät kaikki oisivat heistä ulos-siirtyneet. Nämät
Karjalaiset tahi Suomalaiset tunnetaan jo samassa, sekä heijän
kielestä, että heijän tavoistaan ja näöstään. Hyö eläävät meijän
tavalla halmeillansa ja mehtien viljelemisellänsä, asuuvat niin kuin
myö savu-tuvissa tahi pirttilöissä; ovat valkiaverisiä, sini-silmisiä,
ja kelta-hiuksisia. Sanalla sanottu, heissä löytyy kaikki Suomalaisten
luonnon-merkit. Sitä vastoin niin ne toiset kansat, joita luetaan
kaukempana meijän kanssa sukuisin, ja joita tavataan monella
nimellä, hajotettuna ympärin Venäjän moata, hyö eivät harjoita
maan-viljelemystä, eivätkä sen eistä pysyk yhessä kohassa. Hyö
kulkoovat niin kuin Lappalaiset ympäri moata, ja elättäävät henkensä
linnun ja kalan pyyvyksillä, asuuvat maan kuopissa, joita kaivaavat
siihen mihin yhtyyvät, tahi kotissa eli mehtä-majoissa, joihen tarpeita
ja rakkineita hyö kulettaavat myötensä yhestä paikasta toiseen ja
jälleen asettaavat puikoillensa kuhun seisahtuuvat. Nämät kansat joihen
kieletkin ovat jo niin pois-vierastuneet, että heitä tuskin
Suomalaisiksi sanoisimme, ovat kaikki Venäjän tahi Greekan Uskoon
kuuluvia. Heitä luetaan Venäjän moan kaikkiin vanhimmiksi asujammiksi,
jotka ovat jo asunneet siinä aikoa ennen kuin se Venäläinen tahi
Slavónilainen kansa joutui sinne.[206] Tässäkin eroittaiksen hyö näistä
Suomalaisista tahi Karjalaisista, jotka vasta myöhäisempinnä aikoinna
(monet ehkä varsin näinnä äsköisinnä) ovat sinne muuttaneet
Suomalaisista maista, ja jotka ovat istutettu ikään kuin itekseen,
muihen keskellen.
Näistä Venäjässä löytyvistä Suomalaisista kansan-istuttamuksista
[_koloni_] ei ouk ollut meillä mitään tietoa, ennen kuin varsin näinnä
viimeisinnä aikoina, koska tulimmo yhistetyiksi tämän yhteisen
Venäläisen vallan kanssa. Vieläpä muistamme miten kummaksi kahoimme,
kuin ensin näimme yhtä kirjoa Venäläisillä nenillä painettu Pietarissa
v. 1820 niihen _Tverskin_ Kuvernissa ja _Beshetskin_ itä-pohjoisimmassa
maan-kappaleissa asuvien _Karjalaisten_ kielellä; ja koska ruvettiin
tätä lukemaan -- nähtiin, että se oli puhasta Suomea.[207] Se oli
Keisarillisen Pietarissa olevaisen Bibla-Toimituksen ansiolla ja
toimituksella, ja sen henkellisen Synodin hyvällä suostumuksella, jolla
näihen _Karjalaisten_ kielellä mainittuna vuonna painettiin Pietarissa
Matheuksen Evankeljumia Venäläisillä kirjoituksilla,[208] että sillä
saattaisivat näillen Suomalaisillen jokuu tietoa heijän autuuen-opista
ja selvempätä ymmärrystä heijän Jumalan-palveluksestansa. Totta kaikki
tämä Keisarillinen H. Synodi ei tuntenut, että näihen Karjalaisten
kieli oli selvee Suomea, mutta luuli ehkä, että se oli yksi niistä
monesta erinäisistä ja äkkinäisistä kielistä, joita Venäjässä löytyy,
koska hyö toimittivat sen painuttamista Venäläisillä nenillä. Tästä on
tapahtunut, mitä Oppia Sjögren on aivan selkiästi meillen toimittanut,
puhuttaissa tästä kirjasta, _Mnemosynessä_ Touko-kuussa v. 1822,
nimittäin: että moninaiset vastuukset, hairaukset, hämmennökset ja
virheet ovat heijän kielessä syntyneet siitä, että siihen on otettu
näitä heijän kielessä vieraita neniä, eikä sitä saata mitenkään
autetuksi, sillä tämä viheliäisyys vajuupi aivan näihin nenien
puutumattomuuesta toimittamaan Suomalaista puhetta. Mutta että muuten
Herra S--nin tavalla, paheksia tätä Bibla-toimituksen laitosta (näitä
muka nenien suhteen),[209] tahi moittia keäntäjän keännöstä
ja kirjutosta[210] siihen ei myö millään tavalla antaitek.
Sitä vastoin myö osotamme kiitosta ja kunniata tästä Keisarillisen
Pietarissa olevaisen Bibla-toimituksen hellästä huolenpiosta näistä
meidän sukukunnistamme, että myös kiitollisuutta Henkell. Synódin
suostumuksesta;[211]; ja olemme siitä vakuutetut, että koska hyö kerran
ovat tulleet tuntemaan, että Suomalaisella kirjutoksella tahi paineilla
(typer) kävisi paremmin heijän kieltä kirjuttamaan, niin eivät suinkaan
mahak laimin lyyä, että sillä heitä hyötyttää, hakiissaan heijän
parasta.[212]
Mitäs taas Keäntäjään tulee, niin myö tässä tahomme kahestin häntä
kostella, sekä hänen vaivoistaan, että hänen kauniista keännöksistään,
ja somasta kielen kilkutuksistaan. Ja luullessamme että myö
sillä paraittain osotamme suostumuksemme tällen tunnettomallen
kielen-käsittäjällen, jos muka näyttäisimme hänen toimensa toeksi, niin
tahomme tehä tätä juuri hyvällä mielellä, liioitenkin koska myö pitämme
sitä meijän velvollisuueksemme, että harjoittaa asiassa totuutta, ja
osottaa oikeutta kullenkin.
Kuin ensin piätimme, että Suomen kielen kirjuittaissa seurata
ainoastaan kahta lakia (tvenne regler); ensiksi "että kirjuittaa ikään
kuin puhutaan"; ja toiseksi, "että nouattaa sitä puhetta, joka oli
meistä paras" -- ja koska myö sen eistä jo v. 1817 aloittimme painattoo
toista Suomea, kuin oli tavallisesti laita;[213] nimittäin sillä, että
pitimme Savolaisten puheen-murretta muista parempana, ja kirjuttaissa
tätä, seuraisimme kaikissa meijän ensimmäistä lakia, josta moni on
kyllä ouoistellut ja irvistellyt -- niin emme oisi ikään uskonut, että
se ensimmäinen joka nouattais samoa tapoa, oisi yksi Suomalainen tahi
Karjalainen kirjan-toimittaja Venäjän moan perillä. Eli oikeemmittain
ehkä sanoa, että piti muka löytymän yhtä toista miestä Aasian rajoilla,
joka jo v. 1820 aivan itestään rupeisi Venäläisillä paineilla juuri
samalla tavalla kuin myö kirjuttamaan tätä Suomen kieltä; sillä se on
tuskin aateltava, että hään oisi soanut tietoa näistä meijän
kokeistamme.[214]
Jos se seneistä oli meistä ensin äkkiästi kuulla että löytyi
Suomalaisia niin kaukana Venäjässä; ja outo muka nähäksemme, että
heijän kieli toimitettiin Venäjän nenillä; niin se oli siitten meillen
suloinen tietäksemme heijän kielen-toimittajansa seuraanneen varsin
meijän tapaamme, kirjuittaissa tätä kieltä; ja sillä ikään kuin jolla
kulla suostumuksella tätä vahvistanut ja turvanut. Myö tahomme nyt
meijänkin puolestamme pitää hänen puoltaan, koska häänki on nyt
vuorostansa tullut toiselta soimatuksi ja luulemme meijän sillä -- että
otamme tarkempaan tutkistelemuksemme ala, nämät heijän moittimiset --
levittävän parempoo tietoa tästä Karjalaisien kielestä, ja sillä-lailla
yht'aikoo tarkoittoo "yhtä tietä, kahta asiata." Mutta tahomme jo
alustapäin tunnustoo, ettei meillä ouk mitään tietoa tästä Karjalaisten
kielestä, paihti sitä mitä olemme soaneet tästä heijän kirjasta, ja
ettei meillä ouk vielä ollut niin paljon aikoa, että oisimme luenneet
tätäkään kirjoa läviten;[215] myö oisimme silloin ehkä taitaneet antoo
parempoo tietoo tästä heijän kielestä; jonka tarkempata tutkistelemista
meijän nyt täytyy heittää toiste. Häpiäksemme sanoa, niin emme ole
lukeneet paljoa enemmin sitä lukua, jota nyt otamme tässä
toimittaaksemme, vaan olemme siitä jo soanneet niin paljon tietääksemme
kuin tarvitaan, että kohtata näitä Tutkian (Recensentens)
muistutuksia, haettu niistä 5:stä ensimmäisistä luvuista; ja joista
suurin osa -- ellei kaikki -- ovat tyhjät ja joutavat.
Ensinnik, niin näissä moittimisissa tavataan kolmet suurta vikoo,
nimittäin: _ensiksi_, ettei Moittaja tunnek sitä kieltä, jota hään
tahtoo moittia, tahi jonka kirjutosta hään on muka oikaisevanaan;
_toiseksi_, että hään voatii, jotta se pitäis kaikissa olla
Suomenkielen mukainen; ja _kolmanneksi_, ettei hään tunnek
Suomeakaan.[216] Kukapa meistä siitten panis kummaksi, että näin
toimitetut, suurin osa näistä hänen moittimisistaan vaipuuvat itestään
ja kiäntyyvät tyhjiksi.[217]
Hään alkaa muka näyttää mitenkä se on mahotoin, että Venäläisillä
nenillä kirjuttoo Suomalaista kieltä ja antaapi sentähen
asian-koskevillen sitä neuvoa, että vastapäin ottoo Suomalaisia neniä
täksi tarpeheksi. Siitten rupiaa hään nimitössanoja perkamaan; ja
sanoopi: "se ei ouk muka laitollinen, että nenä _g_ on pantu
merkihtemään _h_." Mutta, kah miksikäs ei? Sillä koska Venäjän kielessä
ei löyvyk yhtään nenee, joka merkihtee tätä selvee _h_, niin täytyy
meijän toimittoo sitä jollakulla toisella; silloin mahtaa _g_ olla niin
otollinen kuin ykskään muu (erinomattain koska g toimitetaan tässä
toisella nenällä, nimittäin _g_ -- ellei tehtäisiin yhtä järkiään
uusimuotoista nenee) ja vielä otollisempi, koska se on (eänensä
suhteen) lähin tätä _h_, ja muutenkin, jo muissakin kielissä soanut
monenaisia ja erinäisiä merkityksiä.[218]
Siitten sanoopi hään: -- "kuitenkin samoa _h_ toimitetaan toisellakin
nenällä _x_, eli yhtä eäntä kirjutetaan kahella erinäisellä tavalla.
Mutta tässä on Tutk. erehtynyt; ja juuri niillä samoilla sanoilla,
joilla hään on tätä muka toistavana, niillä tahomme osottoo, että
heijän välillä on suuri eroitus, ja että _x_ merkihtee _ch_, tahi yhtä
kovempoo karaistettua _h_, joka ussein pannaan siihen, kuhun
Suomalaiset panpovat _n_, erinomattain _Mihin-Loukassa_ (i Casu
Penetrativo) ja _Tehtävissä-Toimitussanoissa._ (i Verba Passiva.) Niin
e.m. kirjuttaa haan _tächti_ jota Tutk. lukoopi _tähti_ vaan pitäis
vissiin luettaman _tächti_ t. _tähhti_; _lagioittix_ joka ei ouk
luettava _lahjoittih_, mutta _lahjoittich_ t. _lahjoitihh_
('lahjoittiin'); _axtagax_ (ahhtahahh, ei ahtahah) 'ahtahan'; _tuldix
Ierusalimax_ (tuldich Jérusalimach -- mutta ei tuldih Jerusalimah)
'tultiin Jerusalemiin' j.n.e." Tällä tavoin on se Karjalainen Toimittaja
tahtonut tarkeemmalla kirjoituksella nouvattaa kielen hienompiakin
eännöksiä.
Siitten sanoo Tutk. "niin varmatoin (osäker) kuin Toim. on, koska hään
kirjuttaa _h_ niin tietämätöin on hään myöskin, milloin hään
kirjuttaisi sitä Suomalaista _ä_" (eihään täss' ouk puhettakaan
Ruohtalaisesta!) Vaan tässä toas osottaa Tutk. tietämättömyytensä
Suomen kielessä, eli oikeemmittain Savon puheessa, silläpä häntä
voitetaan tässäkin omilla sanoillaan. Niin e.m. luuloo Tutk. että se on
viärin kirjutettu, koska Toim. kirjuttaa _pimieschschja_ (pimieschschä)
ja _elja_ (elä); ja tahtoo että pitäis olla _pimiäschschä, älä_. Hään
ei tunnekkaan että se on varsin Savon puhe sanoa: "pimeessä, elä", ja
että se siinäkin eroittaiksen _Iitin_ puheesta.[219]
Samaten syttää haan T:n ei osanneen aina oikeen toimittoo _i_, tahi
että se sitäkin merkitti monella tavalla.[220] Vaan siinäpä se on
luettava hänellen ansioksi, että hään muka eritavalla toimittaa eänen
erinäisyyttä.[221] Tämä joka meijän mielestämme on _yks ansio_, lukoopi
Tutk. yheksi _viaksi_; erinomattain jukkii hään paljon niistä monista
pienistä liitto-paikoista (accenter) joilla Toim. on tahtona merkittää
karaistamuksia, ja painamuksia sanoissaan, tahi heijän into- ja
painopolvia. Ja jos se joskus paikassa löytää tämän pienen
merkin pois-olevan (joka usein katkiaapi painatessa), tahi istuvan
kalleellaan, silloin se jo lukoo tätä pientä painon-virhettä
kauhiaksi kielen-rikoksi ja rupia siitä jo telmämään Toimittajan
huolimattomuuesta ja ymmärtämättömyyestä. Tiennöön hänet, minkä tautta
Tulk. tahtoo kaikkia näin saattaa pahimmaksi? Mutta saahanpas kahtoa
mitenkä hään ite kirjuttaa Suomeansa, jos ei siinäkin löyvetäk vikoja?
Se joka näin moittii muita, mahtaa ite olla moittimatak ja ilman
puutokseta. Tutk. ei ouk ite kirjuttanut toista kymmentä Suomalaista
sanoa, ennen kuin heissä jo löyvetään virheitä monellaisia, ja
kaikellaisia; _paino-virheitä_,[222] _kielen-virheitä_,[223] ja
_keannös-virheitä_.[224] Se joka on niin tarkka toisen kanssa, että
hään, niin kuin sanottiin, lukoo pikkuruikkuisia painon-virheitä
viaksensa, sellaisia joita ei toinen oisi viihtinyt nimittääkään, se
joka nuhteloo siitä, että sanat ovat painatessa vajuneet yhteen e.m.
_itschepidäjän_, kuin pitäis olla _itsche pidäjän_ (p. 146); tahi että
ne ovat yhteen-liitetyt e.m. _jogo-kukkan_ (p. 155) kuin ne hänen
mielestä oisi pitänyt olla erinäiset _jogo kukkan_, -- hänen
kirjutoksissa ei piek löytyä semmoisia anteeksi-annettamattomia
virheitä, kuin se äsken mainittu _Gud_ (kuin pitäis olla _ljud_)
p. 144.
Mutta luetaanpas vielä! Tutk. lausuu: "Ehkei lukia mahak älyä kaikki ne
monet vastukset, jotka ovat tässä kohtaneet Toim:aa, pitäis hänen
kuitenkin havaitseman, miten huokiaksi hään on luullut tätä työtänsä,
ja sitä muka huolimattomuutta, jolla hään on tätä asiata käyttänyt;
elleime luettaisi muka syyksi hänen taitamattomuutta Suomen kielessä,
liioitenkin Karjalaisten puheessa. Että asia mahtaa toin-perästä
olla näin, siihen uskoon lähemme vielä huokeemmasti, koska paitti hänen
puheen-virheitä (ortografiska fel) vielä kerran kahotaan millä tavalla
hään muka käyttää kielensä, taivotuksissaan ja piiroksissaan"; (jolla
Tutk. ymmärtänöön kielen-virheitä, grammatikaliska fel) -- "Tässäkin
taas tavataan sovittamattomia [sovittamattomuus, motstridighet,
inkonsequens] ja outoja sanantapoja, joita en tiiä itekkään mitenkä
niitä selitettäisiin. Niinpä on e.m. hänen puheen-karaistamus
[puheen-karaistamus, accentuation] varsin outo ja vasten Suomen-kielen
luontoa." (Nyt tuloo hään kaikki totistuksineen). Niin e.m. kirjuttaa
hään _mjané_ (mäné) _kuundalé_ (kuundalé), jota Tutk. lukoopi "mänee,
kuundalee", ja joka hänen mielestä pitäis olla _mäne, kuundale_.
Samaten kirjuttaa Toim. _tulélla_ (tulélla) _tulét_ (tulét) _kuundéli_
(kuundéli), jota kaikki Tutk. moittii, luuloo villiksi, ja sotivan
meijän kieltämme vasten. Mutta tässä taas osottaa hään omoo
taitamattomuuttansa, ja juuri näillä sanoilla toistaa toisen tarkautta,
kielensä kirjuttaissa. Sillä kennen luvalla Tutk. lukoo näitä
_into-polvia_, _paino-polviksi_? Sanassa _kuundalé_ hään neä hyvin
kyllä minkälaiset paino-merkit ovat; mitäs hään siitten lukoo _mänee_,
_kuundalee_, kuin pitäis lukea _mäne', kuundale'_, tahi _mäné,
kundalé_? Onhaan se että tahallaan toisen puhetta sotkia.[225] Jos hään
nyt väheekkään tuntoo Suomea, niin hään selittää että juuri tässä
samassa Lovessa,[226] nimittäin Käskeväisessa kuin myös kieltäväisissä
puheenpiiroksissa (i nekande talesätt) karaistetaan Suomessa aina tätä
viimeista nenää, ja jos kohta kirjutetaan _mäne_, niin sitä kuitenkin
puheissa sanotaan _mänè_. Tätä tehään muuten monella tavalla, nimittäin
sillä lailla, että Hämäläiset ja eteläisemmät Savolaiset sanoovat
_mäneh_; mutta pohjoisammat, ja Karjalaiset, _mänek_; Pohjalaiset taas,
_mänet_ j.n.e. Samaten sanotaan _tùlèlla_ (siinä on into kummassakin
polvessa). Ei myökään oisi tätä ennen hoksana, ellei me oisi siihen
tulleet johtatetuiksi tämän Karjalaisen tarkoituksella. Samaten myös
_tùlè_, t. _tuleh, tulek, tulet_. Kuin Tutk. on ensin näin nuhtellut
Toimittajan kirjotusta tahi kirjoitustapaa, niin rupia hään erittäin
ruotimaan hänen keännöstä. Hään voatii häneltä ei ainoastaan, että
hänen (joka on iho-ensimmäinen näissä aikeissa, ja joka nyt
enskerta toimittaa kielensä kirjallisesti) pitäis jo tekämän sitä
niin tarkasti ja täyvellisesti kuin Suomalaiset, jotka ovat jo
kirjuttaneet kieltänsä 300 aastaikoa,[227] tahi että hänessä yksinään
pitäis löytyä sitä toimetta, joka meissä yhteisesti; mutta hään
voatiipi vielä enempi, hään voatii myöskin että hänen _keännökset_
pitäis olla niin luonnolliset ja taijolliset kuin meijän, jotka on jo
monelta piispalta ja papilta luetut ja oijaistut (vähäppäs se vaatii!).
Mutta ei sillä kyllä: hään voatii ei ainoastaan että hyö pitäis olla
perustuskielen-mukaiset, vaan että hyö myöskin pitäis nouattaman
Venäjän ja Ruotin keännöisten somaisuutta. Sen eistä hään verrottaa
heitä ei ainoastaan perustuskielen kanssa, mutta myöskin, milloin
Suomalaiseen,[228] milloin Venäläiseen keännökseen ja vetää milloin
yhen, milloin toisen näistä keännöksistä hänen nenänsä eteen, ja
kiittää heitä hyviksi, että sillä haisuttoo tämän Karjalaisen
rukka.[229] Ensin hään kyllä muka sanoo (p. 143): "että Biblan
keännökset pitäis kaiken mokommin olla selvät heillen, joillen niitä
aivotetaan; siihen tarvitaan ei ainoastaan, että keännös on tehty
perustetuilla tievoilla, ja sen kielen luontoa myöten jolla se on
tehty, mutta että myös se ulkonainen puheen-piiros ja puku pitäis
tehtämän ja sovitetteman saman kielen tapoja myöten." -- Mutta tokkos
hään nyt tällä tarkoituksella tutkii tätä kirjaa, kuin hään siitten p.
150 rupia hänen keännöstä moittimaan? Ei ikään! Hään ei tiiä itekkään,
mitenkä hään saattaisi sitä hyvin alentoo. Sen eistä hään verroittaa
häntä kolmella kielellä ja kolmella erinäisellä puheen-piiroksella.
Hään alkaa taas alku-lehestä, ja moittii että Toim. on ottanut sitä
Venäläistä sanaa _svjatoi_ (svätoi) merkihtemään "pyheä". Tässä hänellä
on aivan oikee, sillä ei pie peseensä hieroa. Mutta ei hään tämä ouk
Keäntäjän syy? Nämät Karjalaiset ovat jo ennen häntä soaneet tällaisia
sanoja kielehensä uskomus-opistaan. Koska heillä on Venäläisten oppi,
niin ovat myös sillä soaneet muutama Venäläistä sanoo puheessansa; myö
olemme Ruohtalaisista nouvattaneet kymmenesti enemmin. Sanotahan
meilläkin _Santti Yrjänä_ (Sankte Göran). Eikä _pyhä_ (meijän
kielessämme) ouk soveltuva semmoisiin paikoin, ellei me Turkulaisten
tavalla rupia sanomaan "Pyhä Pietarbori." Mitä niihin muihin
Venäläisisiin sanoin tuloo, tahi siitä Venäjäntelemisestä
(Russiserande) josta Tutk. monesti puhuupi, niin ei myö ouk löytäneet
sitä muualla kuin alkulehessä; eikä Tutk:kaan on ollut hyvä muita
paikoja nimittää.[230] Sitä vastoin olemme ihmittellyt tätä heijän
kielen puhtautta, ja keksinyt että Toimittaja on varsin harjoittanut
oman kielen tarkoittamusta, ja siinä aivotuksessa sepittänyt uusia
sanoja, joihen joukosta myö e.m. luemme _Schuurischyndy_, jota Tutk.
löytää moitittavaksi, koska se ei varsin toimitak Greek. sanaa
_paidion_ (lapsukainen), ehkä Toim. aivan tällä sanalla tahtoo eroittoo
tätä Jumalista lasta muista lapsista, osottain hänen ylhäisestä
syntymistä. Siitten toas lukoo Tutk. näihen _keännös virhein_ joukkoon,
pieniä _painon-virheitä_; että niillä muka hyvin lisätä niitä toisia.
Ilman että tuntea näihen Karjalaisten puhetta, niin hään moittii että
kirjuttaavat _aita, polta,[231] palka kaiki,_ kuin pitäis (meijän
puhemme jälkeen) olla _aitta, polttaa, palkka, kaikki_. Jos Tutk.
tahtois näin tarkeemmin tutkistella meijän nyt äsköin (vuonna 1819)
painettua Suomalaista Raamattua, jota hään kiittää hyväksi; niin hään
löytäisi tuhansittain sellaisia, ja suurempiakin virheitä (ikään kuin
hänen omassakin kirjuituksissaan.[232] Siitten sanoo hään toas:
gjandjax (händäh -- sic!) on yks iso kirjutos vika, (joka merkihtee
_häntään_ -- i svansen) kuin pitäis muka olla _hända_ -- honom.[233]
Mutta se ei ouk (sic) kuin Tutk. lukoo, vaan se on _händäch_; eikä se
pitäis olla _hända_ (Mikän Loukassa) vaan se pitäis olla _häntä t.
hänet_ (Mitän Loukassa, Yksinäisyyen Luvussa)[234] -- Niätsä nyt taas
mitenkä oikastaia ite eksyy, ja eksyttelöö vielä muita. Nyt on moni
_Loukas_ (kasus) Suomen kielessä yhteinen, e.m. Minkän Loukas
(Yksinäisyyen Luvussa) sisällensä suljee sekä Genetivus että _Accus.
Totalis_; ja (Moniaisuuen Luvussa) _Genet. Penetrat._ et _Instrument_.
Koska nyt ei tunnetak Karjalaisten kieltä, kussa myöskin mahtaa olla
tällaisia yhtenäisiä Loukkaita niin se on varsin ymmärtämätöin meiltä,
että näin julkisesti rupia siitä riäveämään ilman perustuksetak. --
Siitten taas: _pygittjatyö_ (pyhättyö?) on yksi ei moitettava
toimittaminen Greekal. sanasta _nezeusas_ (puastettua) -- Sepä oil
kumma, että Tutk. tok löysi yhtä sanoo, joka "ei ollut moitittava".
"Eiköhään Karjalaisten kielessä löytyisi muuta sanaa, joka merkihteis
_katto_ (tak) kuin _katos_ (Gen. _katoksen_), joka Suomenkielessä
merkihtee, ett lider". Mutta _katos_ ei merkihtekkään meijän
puheessamme yhtä _liideriä_, vaan _ett skjul, ett tak, som är uppfatt
för tillfället_, ja sanotaan useemittain pienistä mökkiläisten
hökkelistä ja torppa-tölhöstä. Se on sen eistä meijän mielestämme tässä
paikassa hyvin sopiva, koska tässä puhutaan siitä majasta kussa Jesus
syntyi.
"Tokkos _ragvagash_ (rahvahasch) taitaa merkihtee _ihmis-kansoa,
pakanoita, ja Synagogoa_?" Jos muka pakanat ovat "ihmisä", ja jos
rahvas merkihtee "ihmisten kansoo"; niin miksikäs se ei siitten
taitaisi myös merkihtee yhtä pakanallista kansoo? Yhtä paikkoo missä
rahvas merkihteis synagogoo (Juudalaista opetushuonetta) ei löyetäk
missään; mutta ainoasti, että se yhessä paikassa (4, 23) pistetään
tämän sanan siaan, kosk' eivät Karjalaiset ymmärtänneet mitä tämä
vieras sana merkihti. Sen tähen kuin meijän Raamatussa luetaan: "Ja
Jesus vaelsi ymbäri kaiken Galilean, ja opetti heidän Synagogisansa",
niin Karjalaisella on: J käveli Jisus kaikie Galilejoa-myöt, i opascht
rahvahaschscha; joka merkihtee: "ja opetteli rahvahassa t. rahvahasta."
Sanokoon lukia mikä keännös näistä on selvin, ja jos rahvas siks
merkihtee synagoga, jos se tarkoittaa niitä ihmisiä, jotka kävivät
synagogissa? -- Siitten moittii Tutk. taas että Toim:lla on
"voimattomat", kussa meijän keännoksessä on "sairahat"; mutta meijän
mielestä on voimattomat parempana arvattava, sillä se on laveampi
merkityksestään, ja niin kuin tunnetaan, niin toivat Vapahtajan luokse
ei ainoastaan potilaisia (sairaita); mutta myös vanhuueltansa
voimattomia.[235]
"Se kaunis vertaus 6:ssa värsyssä 5:ssä luvussa, joka Greekan kielellä
kuuluu: _peinontes kai dipsontes ten dikaiosynen_ (vanhurskautta
nälkäisiä ja janoovaisia), on tykkänään kavottu, näillä Toimittajan
varsin tyhmillä sanoilta: _tahtojat ja suvatsiat_." Mutta totta kaikki
Toimiltaja paremmi kuin Tutkia havaisi, ettei se mitenkään käy
Karjalaisten puheessa sanomaan "hään _juop rakkautta_, tahi _syöp
oikeutta_", ja sentähen tässäkin seuraisi sitä Tutkialtakin jo
julistettua lakia, että erinomattain tarkoittaa kielen luontoa, ja
hänen ulkonaistakin piirosta. _Go_ (ko) eli se Suomalainen
liitto-polvi (_particula enclitica_) _ka, kä,_ ei pie olla eroitettu
sanasta _ei_ (ei) johon se kuuluu. Niin sitä kyllä Suomessa aina
kirjutetaan, vaan ei ouk sen eistä kieletty olemasta toisin, muihen
puheessa. Meijän aatoksemme perästä, niin tämä pieni sana ei ainoastaan
on liitettävä yhteen eillimäisen sanaa kanssa, mutta myöskin
jälkimäisen, e.m. "eiköshään tule", eikä ainoastaan: "eikös hään tule".
Että asia mahtaa olla semmoinen arvataan siitäkin, etta Suomen-sukuiset
kielen-kirjuttajat ovat olleet kahappäin arvellukisssaan, mihin sanaan
hyö liittäisivät näitä liitto-sanoja, eillimmäiseenko vai jälkimmäiseen
sanaan. Suomalaiset ovat liittäneet heitä aina lopulla, eillimäisen
sanan; vaan Virolaiset ovat toisinaanki liittäneet heitä allulla
jälkimmäisen sanan.[236]
"Anto-paloja" [anto-paloja, _allmosor_] on ehkä myös ollut toisella
puheen-piiroksella toimitettava, kuin _pakkoaisilla_ "(pakkoaisilla),
kerjäläisillä." Mutta eipä Tutk. osana itekkään toimittoo sitä sen
paremmaksi; eikä hään nyt tainutkaan osottoo meitä Suom. Bibliaan,
kussa seisoo _almut_ (!) tehty Ruohtalaisten sanasta _allmosor_, ja
Saksalaisten _almosen_.
"Tokkohan _viishash_ (viischasch) 'viisas' myöskin taitaa merkihtee
yhtä velhoista (skrymtare)?" Taitaa kyllä veikkonen! Sillä viisas
merkihtee ei ainoastaan yhtä oppinutta tahi tietävätä miestä; mutta se
merkihtee liioitenkin yhtä noitaa ja poppa-miestä t. tietäjätä, koska
hänellä luullaan olevan enemp tietoa kuin muilla. Koska nyt nämät ovat
usseemmittain suuria velholoita, niin se sana viisas ei ainoastaan
merkihtee "velhoo", mutta siitä on myös syntynyt sana "viisastella",
joka merk. että "pettää, laitteleita, koirastella."
Tässä nyt Tutk. lopettaa moittimuksensa, ja tässä myökin jo lopetamme
meijän muistutuksiamme. Että hyö ovat olleet pitkälliset ja joutavat,
tunnustamme itekkin; mutta se on tullut siitä, että Tutk. on kerroinut
paljasta jonni-joutavata. Nyt maha vähä kukiin löytää, mitä myö jo
alussapäin sanomme, että suurin osa näistä hänen muistuttamuksistaan
ovat tyhjiä jurritamuksia, jotka ovat siitä syntyneet, ettei Tutk.
ollenkaan tuntenut tätä Karjalaisten kieltä, että hään voatii, jotta se
pitäis kaikissa olla meijän puheemme mukainen, ja ettei hään itekkään
aina tunnek meijän puheenmutkat. Kaikki ne virheet, jotka hään niin
muotoin on käsittänyt, ei ouk muita kuin pieniä paino-virheitä; ne
toiset ovat kaikki Karjalaisten puhetta, jossa se eroittaiksen muihen
puheesta. Seneistä kuin Tutk. valittaa siitä hänen "isosta vaivastaan",
kaikkia näitä virheitä haetessaan, niin meijän täyty sanoa, että kaikki
hänen vaiva on männyt hukkaan; ja että se näyttää, kuin oisi hään
ainoastaan ottanut tämän vaivan peällensä, tätä kirjoa muka
soimataksensa, vaan ei hänen kieltänsä tiiustellaksensa.[237]
Kuin olemme nyt kerran toimittaneet, ettei nämät hanen moittimiset
maksak mitään, niin tahomme myökin vuorostamme jotaik sanoa tästä
kirjasta. Nimittäin ensinnik hänen kielestään, ja siitten hänen
keännöksestään. Koska ei meilläkään ouk muuta johtausta heijän
puheesta, kuin tämä kirja, niin emme taija varsin sanoa, jos se
kaikissa toimittaa sitä oikeen, vai ei. Mutta jos saisimme peättää sitä
myöten mitenkä meijän Karjalassa hoastetaan, niin se on merkillisellä
tavalla nouattanut kielen henkee, luontoa ja puhtautta. Myö mainihtimme
jo toanon, että myö ihastuimme kuin näimme, tässä äkkinäisessä
kirjassa, meijän omoo puhettamme. Nyt tahomme myös nimittää missä se
meijän puheesta eroittaaksen. Meillä ei ouk suinkaan ollut tilaisuutta
laveammasti tätä kirjoa lueskentella mutta siitä vähästä joka olemme
siitä tiiustellut, niin se on erinomattain, seuravaisessa:
1) Usseemmissa paikoissa kussa meillä on _s_, niin heillä on _sch_,
e.m. _schano_, "sano", ja missä meillä on _ts_, siinä heillä toas on
_tsch_, e.m. _kutschun_, "kutsun". Tällä tavalla puhutaan jo meijänkin
Karjalassa, vanhalla voitto-moalla (i gamla Finland), liioitenkin
niiltä Venäjän uskoon kuuluvaisilta.
2) Kuin sanat meijän kielessämme _Tehtävissä_ Toimitussanoissa[239]
aina lopettaiksen polvella _aan, ään_ (Olevassa Ajassa,[240] ja
polvella _iin_ (Olleessa Ajassa), niin hyö heijän kielessä lopettaiksen
Olevaisessa, _ach, äch,_ ja Olleessa _ich_, e.m. _nähtich_ (nähtiin).
Samaten teköövät myös _Tekeivissä_ Toimitussanoissa, e.m. _oschuttich_
(osoittiin, osottiin).
3) Toivovassa Lovessa,[241] niin lopettaavat sanojansa polvella _ua_,
e.m. _schanokkua, tiijuschtakkua,_ jota meijän Karjalaiset ja Norin
rajoilla asuvaiset Suomalaiset peättelöövät nenällä _oa_, e.m.
_sanokkoa, tiijustakkoa,_ ja Savolaiset polvella _oo_, _sanokkoo,
tiijustakkoo_. Pohjalaiset nenällä _aa_, _sanokaa, tievustakaa_;
Turkulaiset polvella _a_, _sanoha, tierustaka_, Hämäläiset polvella
_kai_, _sanokai, tielustakai_. Viipurilaiset, _kee_, _sanokee,
tiiustakee_, j.n.e.
4) Samaten lopettaavat _Mitän_ loukkaansa Yksinäisyyven luvussa
polvella _ua_, e.m. _kuningua_, kussa meijän Karjalaiset ja Ruijan
Suomalaiset sanoovat _oa_, e.m. _kuninkoa_, t. _kuninkaa_, e.
_kuninkasta_.
5) Yksi varsin merkillinen sanan-tapa tavataan heijän kielessä, siinä,
että hoastaavat tahi toimittaavat yhtä ymmärtämystä kahella tavalla,
nimittäin (niin kuin myö) Mikä-loukkaalla ja Tekevillä Toim-sanoilla
(genom nominativa och verba aktiva) tahi Mikä-Loukkaalla ja
Nimittämättömillä Toimisanoilla (genom nominativa och verba
impersonalia) (joita pannaan heijän sialla) ja jota näyttää varsin
oleva heijän puheen loatunsa, e.m. _hyö kuuneldich_ (hyö kuuneltiin)
_hyö schanottich_ (hyö sanottiin) kuin meijän puhemme jälkeen
sanoisimme "hyö kuuntelivat, hyö sanoivat." Mutta ehkä tämä kyllä
näyttää ouvollen, niin se on uskottava, että ennen meijän
puheessammekin on näin sanottu. Savolaiset sanoovat vielä nytkin
usseemmittain "myö kuultiin" kuin muualla sanotaan "me kuulimme", ja
"myö sanottiin", kuin muualla sanotaan "myö sanoime". Tämä on varsin
sama sanantapa; mutta tämä ei sanotak Savossa muuten kuin ensimmäisessä
mainoksessa monaisuuen luvussa (uti första personen i pluralis numerus)
sillä minä en muistak kuulleeni heijän millonkaan sanonneen "_työ (t.
hyö) kuultiin_" (toisessa ja kolmannessa mainoksessa) voan sanoovat
silloin aina (toisten Suomalaisten tavalla) "_työ kuulitten_" ja "_hyö
kuulivat_." Enkä ouk myös kuullut heijän yksisessä luvussa[239]
sanovan: "_minä (t. sinä, e. hään) kuultiin_;" mutta ainai "minä
kuulin, sinä kuulit, hään kuuli." Jos nämät Venäjässä asuvaiset
Karjalaiset puhuuvat samalla tavalla yksisyyenkin luvussa, kuin
puhuuvat monaisuuessa, en taija varsin sanoa; voan että ne mahtaa näin
puhua muillakin sanoilla kuin vara-sanoilla (pronomina) arvataan siitä
että e.m. 20:nenessä värsyssä 2:sessa luvussa seisoo: "_Kuóldihh hänen
hengen etschtschiät_" (kuoltiin hänen henken etsiät) jota meijän
puheella ei käypi mitenkään muuten sanoa, kuin "hänen henken etsiät
kuolivat."
Tästä näyttäisi kuin oisi heillä paha muka toimittoo tehtäviä
ymmärtämyksiä koska käyttäävät tehtäviä toimisanojansa, yhistettynnä
vara-sanoilla eli nimitys-sanoilla, mainimattominna toimi-sanoina,
toimittaaksensa heillä tekeviä ymmärtämyksiä;[240] mutta Savolaisten
puheesta jo havaitaan ettei siitä ouk vastusta pahoakaan. Sillä kuin
mainimattomilla toimitus-sanoillaan tahtoavat toimittoa _Tehtäviä
ymmärtämyksiä_, niin sovitteloovat heihin _mitä-loukasta_ (ackusat.
partialis) ja kuin samoilla sanoilla tahtoovat toimittoo _Tekeviä
ymmärtämyksiä_, niin sovittaavat heihin _mikä-loukasta_ (nominativus).
Niin e.m. "_myö vietiin sinnek_" (vi förde dit) sanotaan Savossa, kuin
muualla sanotaan "me veimme sinne", joka merkillinen puheenparsi
toimittaa tekevätä ymmärtämystä, ja sanasta sanaan merkihtisi: _man
förde vi dit_; mutta, "meitä vietiin sinnek" (vi fördes dit) eli
sanasta sanaan: "man förde oss dit", sanotaan aina tehtävissä asian
laitoissa. Tämä toistaa ettei Suomenkielessä ollenkaan (toin perään
puhuttu) löyvykkään _tehosanoja_ jos ainoasti _mainittomia_, joita
käytetään vuorottain, milloin _tekosanoin_[241] milloin _tehosanoin_
toimittamiseksi.[242]
6) Niin kuin meijän puheessa, niin on myös heijänkin puheessa
jälki-sanoja (postpositioner) kussa muissa kielissä on esi-sanoja
(prepositioner); mutta ei ainoastaan sillä että panoavat heitä
jälellenpäin, hyö liitteävät heitä vielä kiini siihen eillimmäiseen
sanaan, niin kuin liitto-polvia tahi liitto-puheita (dictiones
encliticæ) ja katkaisoavat heitä (ehkä sentähen) lyhyemmiksi, sillä
että heitteävät pois liitto-sanan viimeistä polvee, e.m. _"tiedä-myöt,
Hiirodan-luó", Muarien-kera_, jota meijän puheella sanottaisiin "tietä
myöten, Heródeksen luokse (luonna, luota?), Muarian keralla", j.n.e.
7) Monessa paikassa kussa meijän puheessamme on _ei_ tahi _ie_,
kaks-eänöisennä (såsom en diftong) niin Karjalaiset heitteävät _e_
pois, ja asettaavat _i_ siahan, e.m. "hijät"[243] (heijät) _Jisus_
(Jesus), Piiterissä (Pietarissa) j.n.e.
8) Heijän vara-sanojansa (deras pronomina) lyhenteävät hyö toisella
tavalla, toisella tavalla myö, sillä kuin meillä pois heitetään nenät
_in_, niin että e.m. sanasta minun (minkän loukassa) syntyy _mun_ niin
Karjalaiset ainoasti heitteävät pois _n_, josta soavat _mivn_ t.
_miun_.[244]
9) Eänillisiä tahi avonaisia sanan-neniä vaihteloovat hyö toisinaan
toisappäin, toisappäin myö. Niin e.m. sanoovat _omié lapsié_ kuin myö
sanotaan "omia lapsia" j.n.e. e.m. _löyvättä_ (meilläkin sanotaan
tätä monella tavalla: löyvättö, löyvättä, löyvätte, löyvätten).
Käytös-sanojaan (fina participer) lopettaavat usseemmittain polvilla
_o_ ja _ö_ (meillä usseemmittain polvilla _a_ ja _ä_) e.m. _avattuó_
(avattua) _novschtuó_ (noustuo) _schanottuó_ (sanottua) _kuolduó_
(kuoltua) _mändyö_ (mäntyä) _nähtyö_ (nähtyä) j.n.e. Mille-loukansa
lopettaavat polvilla _lla_ ja _llä_ e.m. _Hänellä_ (hänelle) _mivla_
(minulle) _schivla_ (sinulle).
Mitä nyt näihin keännöksiin tuloo, niin meijän täytyy häpäksemme sanoa;
että jos heitä verrataan meijäni Suomalaiseen keännöksehemme, tahi
siihen kovin kiitettyyn Ruohtalaiseen, niin ovat monta paremmat kuin
ykskään heistä, ja, noutain Suomenkielen somaisuutta ja puhtautta,
käsittäävät merkillisella tavalla perustus-kielen sekä henkellistä että
sanallista ajatusta.
Antaaksemme lukioillen tilaisuutta ite perustamaan tästä aatostansa,
tahomme panna kaikki nämät kiännökset rinnallen perustus-kielen kanssa,
sanokoon siitten ihe, mikä heistä on paras.