Koska Lapin-kieli on kuuluva siihen yhteiseen Suomalais-kieliloatuun --
ei ainoastaan siitä, että kaks kolmatta osoo hänen sanoistaan on
Suomalaisia, tahi Suomeenpäin vetäviä; mutta myös siitäkin, että koko
hänen kieli-rakennos (språkets grammatikaliska byggnad) on varsin
meijän kielenmukainen, ja ikeän kuin perustettu samoilla anturoilla --
niin tahtoisimme mielellämme moamiehillemme toimittoo jotakuta tietoa
siitä; ja jos ei muuta, niin jolla kulla esimerkillä osottoo heijän
runomusta ja laulamusta. Vaan tästä heijän runonteoistaan tunnetaan
niin vähä, että tuskin juletaan siitä puhua, liioitenkin koska ollaan
heijän kielessäkkin varsin äkkinäisiä. Kuitenkin tahomme me kerroittaa
sitä, mitä olemme kuulleet muilta, ja mitä myö ite olemme jo osittain
tulleet tästä kuulemaan.
Mitä ensinnik heijän lauluin laulamuksesta tuloo sanottavaksi,
niin se kuuluupi meijän korvissamme varsin pahallen, että olemme
epäillyksessämme, jos sitä kuhuttaneen _laulamiseksi_ vai
_uluamiseksi_. Ite kuhtuuvat hyö tätä _juoiket_ t. _juoikastallet_,
joka merkihtee "loilotella, hyrräillä" (tralla, gnola som Lapparne);
että meijän tavalla laulella, kuhtuuvat hyö _laulot, laulotet, veiset_.
Tästä tuloo, että kuhtuuvat omaa lauluansa _juoikem_, vaan vieraista
_lauloin, laulotes, wuöle, veisa_.
Että peättää heijän laulamuksesta jotaik, ilman että ensin siihen
tottua, oisi yhtä sopimatoin, kuin että puhua yhtä asiata jota ei
ymmärretäk; sillä heijän laulut ei ouk arvattavia meijän nykyistä
(moderna) soittamustamme mukaan, vaan kahottavinna varsin omalla
tavallaan. Kuin ensin kuulin heijän laulavan, niin se kuuli minusta
pian ikään kuin tuuli oisi syvämmoassa vanhoja honkia puistellut, jotta
antoivat ainian sitä yhtä ja samoa narkuttamista. Meärättyjä tahi
täyvellisiä eäniä ei paljo selitetäk missään, vaan yhtä naukumista tahi
räykyttämistä, joka yksi-eänällisuutensa tautta kuuluu kyllä rumasti.
Vaan kuin usseemmin heitä kuultiin, niin keksittiin että ehkei näissä
ollut vissijä meärättyjä eäniä, niin oli heissä kuitenkin jotakuta
järjestystä tahi lomausta, joka yksimukaisuutensa suhteen, ei ollut
varsin ilman merkityksetäk, koska se sillä kuvaili sen ra'an ja
alaistoman luonnon, jossa elivät, ja anto meillen ikään kuin ymmärrystä
siitä harjottamattomasta ihmisen eänestä, joka ei ouk vielä koroittanut
ihtesek oikeeksi lauluksi. Ettei nämät heijän loilottamiset mahak olla
varsin ilman mieluisuveta heijän muka korvissansa, arvaamme siitä, että
hyö heitä laulaissaan leppyyvät ja mieltyyvät.
Mitä tästä Lappalaisten laulamuksesta vielä tuloo muistettavaksi, niin
luulen minä keksinein jotta joka erinäinen sana yltyypi jo yksinään
koko heijän laulamukseen. Nimittäin sillä tavalla, että ikään kuin
tässä meijän nykyisessä soittamuksessamme voaitaan laulamukseen
kokonaista värsyä, (tehty monesta erinäisestä sanan-juonesta,
_rader_),[194] ja niin kuin vanhoin Ruomalaisten ja Greekkalaisten
lovistamiseksi ei vaaittu muuta kuin yhtä sananjuonta (sepitetty
monesta yksinäisistä sanoista),[195] niin tarvitaan Lappalaisten
joikkimiseen, ainoastaan yhtä yksinäistä sanoo. Tahi hyö viruttaavat
koko laulamuksensa yhellä sanalla, sillä tavalla että jos se oisi
lyhyvempi kuin pitäis, niin hyö sitä viivyttää ja venyttää, ja
jatkaavat siihen usseemittain polven _lä_, joka heijän kielessä
merkihtee yhtä kuin vakutos-sana (adverb, affirm.) _pa, pä_ meijän
kielessämme, että sillä muka soaha sitä pitemmäksi.[196] Ne
Lappalaiset, joita olen nähnyt, ovat kaikki laulaneet varsin yhellä
tavalla. Soatua vähä viinoo piähänsä, istuit hyö lattiallen niin kuin
heijän on tapa,[197] ja rupeisivat kyyrysillään virsiänsä
hyrräillemään, ja koska joku synkä sana tuli heijän suuhun, silloin
aina koroittivat eäntänsä, ikäänkuin meijän velhot, koska haltioissaan
pureiskeloovat hampaaitansa. Minä olin tuttu yhen Lappalais-Oppivaisen
kanssa nimellä _Fjellner_, joka minun aikana oli Upsalan Opistossa, ja
joka oli syntynyt varsin Lappalaisilta vanhemmilta Jämtlannin Lapissa.
Hään oli ehkä se ainua ja ensimmäinen peri-Lappalainen, joka oli tässä
Opistossa opetustansa harjoittanut. Hään sanoi Lappalaisilla ei olevan
oikeita lauluja tahi veisuja, ainoastaan kolmet tahi neljä peä
laulamusta (hufvud-melodier) kaikkiaan[198] joihin soittaavat ja
lauleloovat mitä tahtoovat, sillä tavalla että sanat veitään ja
venytetään näihen soittoihin, ilman minkäanlaisetak muutokseta. Tahi
heijän laulut ovat sanoistaan joka-päivällistä puhetta, joka
laulettaissa virutetaan tällaisihin joikkimisihin.
Hään sanoi heillä kyllä olevan muutamia laulun-sipaleita, vaan ettei
heitäkään missään eroitettu puheesta, ei sanoin-tointumisella eikä
polviin polkumisella, eikä miliääk muulla sellaisella puheen tahi
kielen-harjoittamisella. Niin hään muka toimitti mullen asian,
liekköhän siiten oikeen sitä ymmärtännyt? Ilman hänetäk niin oli minun
ajallain Upsalan Opistossa muitakin Oppivaisia Lapin moasta, nimittäin
veljeikset _Lars L._ ja _Pet. Laestadius_,[199] jotka olivat syntyneet
(Ruohtalaisilta vanhemmilta) _Arjeplogin_ kirkonkunnassa _Åselen_
Lapissa; ja _H.F. Björkman_, joka oli kotoisin _Gellivaaran_ pitäjästä
_Luuleon_ Lapissa, heitäkin minä usein kysyttelin tästä heijän kielestä
ja runomuksesta, vaan eivät hyökään sanoineet Lappalaisilla olevan
muita lauluja, kuin tällaista joikkimista. Jos nyt tätä verroitetaan
siihen, mitä K. Linnan-Soiton-Johtattaja (Kongl. Hof-Kapellmästaren)
_Häffner_ kirjuttaa Lappalaisten lauluista (lue Swea, I Häft. Uppl. 2,
p. 110), joka kehuu heitä varsin somiksi ja kauniiksi, niin emme tiiä
itekkään mitä uskottaisiin. Kyllä kaikitekkin _Häffner_ paremmin
ymmärsi heijän soittoon, kuin ykskään muu; mutta on myös mahollinen
etteivät hänellen laulaneet heijän omia vanhoja remputoksiaan, vaan
muita nykyisempiä lauluja, jotka heissäkin löytynöön. Taitaa ehkä myös
olla, etta erinäisissä Lapin-maissa lauletaan eri tavalla, ikään kuin
heijän kieli ja puheen-murret ovat varsin erillaiset, niin että tuskin
ymmärtäävät toisiaan. Sisälle piostaan kuuluu heijän laulut
usseemmittain olevan heijän Poroista ja Peuroistaan, tahi heijän
peto-pyytämisestään ja mehtään manoistaan; jollon-kullon myöskin heijän
naimistaan ja tytön kaupoistaan. Harvoin, ja ehkei koskaan, puhutak
heissä salauksista tahi vanhoista ihmeistä ja kummituksista.[200]