Autuas Vaimo, kaik'haltias taivaan!
Taivahan Lapsi, moniviekkainen Vénus!
Avuksein huuvan! Ei suruks', ei murheeks'
Kiännä mun mielein!
Tuleppas tänne, ja Runojain kuule!
Kuulithan muinon -- kosk' luoksein mun tulit;
Heittäin sun isäis ihaista majaa, ja
Kultaista kotoo.
Valjaissa, varpuseis vetivät vaunuis,
Siivilläns, pimeitä pilviä myöten
Tulivat taivaasta, kiiäten ilmoo
-- Ikään kuin nuolet.
Lensivät tiehens; -- vaan autuas vaimo,
Nauroit niin laupias', sulalla suullais;
Kysyit niin kiivaas': "mikäs nyt vaivaa!
-- Koskas sa huusit?"
Kaikk'? mitä kurja, mun mielessäin mieltyi:
Ketä? ma viereini viettelis'n vielä?
-- Panisin pauloihin? -- "Kuka, o Sappho! sun
Murheiseks' muuttaa?"
"Pavoss' jos liene? -- Koht kiäntaköön tänne!
Lahjais, jos laittaa?[1] -- Niin laittakoon toiset!
Jos se ei taivuk! -- sen taipua pitää
Tahtons'kin vasten!"
Tule mun luoksein, ja murheini muutak
Iloksi jälleen! ja mitä mull' puuttuu,
Ja mieleini halaa, täytä! ja taivuk
Piikahais puoleen!
[1] _Laittaa, t. moittia_, förakta, försmå.
2.