»Lukuunottamatta teidän sanojenne ja mainitun matkatodistuksen
sanamuodon välillä olevaa vähäistä eroavaisuutta.»
»Mikä se on?»
»Te sanoitte, että kuningatar ja madame Elisabeth esiintyvät rouva de
Tourzelin kamarineitoina, ja matkatodistuksessa puhutaan vain yhdestä
kamarineidosta.»
»Odottakaahan. Rouva de Tourzel luulee saavansa matkustaa Montmédyyn
saakka, mutta jo Bondyssa häntä pyydetään jäämään seurasta pois.
Kreivi de Charny, joka on taattu ystävä ja johon voi luottaa, astuu
hänen tilalleen vartijaksi vaununikkunan pieleen. Tarpeen tullen hän
on valmis vetämään taskustaan kaksi pistoolia. Kuningattaresta tulee
silloin rouva Korff ja koska — paitsi kuninkaallista prinsessaa,
joka on toinen lapsista — vaunuissa on siis vain yksi kamarineito,
madame Elisabeth, olisi ollut turhaa merkitä matkatodistukseen
kaksi kamarineitoa. No, haluatteko lisää yksityisseikkoja? Olkoon
menneeksi, yksityisseikoista ei ole puutetta ja minä esitän teille
useita. Matkalle piti lähdettämän kesäkuun ensimmäisenä päivänä.
Markiisi de Bouillé piti sitä ihan välttämättömänä. Hän kirjoitti
siitä asiasta kuninkaalle kirjeenkin, omituisen kirjeen, jossa hän
kehoitti kuningasta kiirehtimään lähtöään, koska, — kuten hän sanoi,
— joukot kävivät päivä päivältä _epäluotettavammiksi_ ja koska hän ei
voisi vastata enää mistään, jos sotamiestenkin annettaisiin vannoa
vala hallitusmuodolle. No», jatkoi Cagliostro ilkamoivasti hymyillen,
»noilla sanoilla _käyvät epäluotettavammaksi_ tarkoitetaan tietenkin,
että armeija huomatessaan voivansa valita joko kuningasvallan, joka
kolmen vuosisadan aikana on uhrannut kansan ylimyksille, sotilaan
upseerille, tai perustuslain, joka julistaa yhdenvertaisuuden lain
edessä ja takaa ylenemisen ansioitten ja rohkeuden palkkioksi, tuo
kiittämätön armeija alkaa kallistua kannattamaan hallitusmuotoa. Mutta
berliniläisvaunut ja tarvelipas eivät olleet vielä valmistuneet ja
oli mahdotonta matkustaa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Se oli perin
valitettava asia, sillä kesäkuun ensimmäisen päivän jälkeen armeija
voisi tulla yhäkin epäluotettavammaksi ja sotamiehet valmistuisivat
vannomaan valaa hallitusmuodolle. Lähtöpäiväksi määrättiinkin
senvuoksi kesäkuun kahdeksas. Mutta markiisi de Bouillé sai liian
myöhään tiedon tästä määräpäivästä ja hänen täytyi vuorostaan vastata,
ettei hän ollut valmis. Yhteisestä sopimuksesta lähtö siirrettiin
kesäkuun kahdenneksitoista. Soveliaampana pidettiin tosin kesäkuun
yhdettätoista, mutta muuan hyvin kansanvaltainen nainen, joka lisäksi
oli Lafayetten ajutantin, herra de Gouvionin, rakastajatar — rouva
de Rochereul, jos haluatte kuulla hänen nimensäkin — oli silloin
kruununprinssin palveluksessa, ja hänen pelättiin huomaavan jotakin
ja paljastavan sen salaisen kattilan, jota kuten Mirabeau-poloinen
sanoi kuninkaat aina kiehuttavat jossakin palatsinsa nurkassa.
Kesäkuun kahdentenatoista kuningas huomasi, että hänen oli odotettava
enää vain kuusi päivää sivililistansa neljännessuoritusta, kuutta
miljoonaa. Hitossa, myöntänette, hyvä Gilbert, että kannatti odottaa
vielä kuusi päivää! Sitäpaitsi oli Leopold, tuo suuri aikailija,
kuninkaitten Fabius, lopultakin luvannut lähettää viisitoistatuhatta
itävaltalaista Arlonin soliin kesäkuun viidenneksitoista. Hyväinen
aika, ymmärrättehän, näiltä kunnon kuninkailta ei puutu hyvää
tahtoa, Mutta heidän on järjestettävä kaikenmoisia pikku asioita.
Itävalta oli juurikään hotaissut Liègen ja Brabantin ja aikoi nyt
ruveta sulattelemaan kaupunkia ja maakuntaa. Mutta Itävalta on
kuin boakäärme, saalista sulattaessaan se nukahtaa. Katarina oli
pieksemässä pikkukuningas Kustaa kolmatta, jolle hän oli lopulta
suonut lepohetken, jotta miespoloinen ehtisi ajoissa Savoijin Aixiin
ottaakseen vastaan Ranskan kuningattaren, kun tämä astuisi vaunuistaan.
Sillaikaa Venäjän keisarinna kaluaisi parhaansa mukaan Turkkia ja
imisi ytimen Puolan luista. Se arvon keisarinna pitää tavattomasti
leijonan ytimestä. Filosofinen Preussi ja ihmisystävällinen Englanti
ovat luomaisillaan nahkansa, jotta edellinen voisi järkevästi laajentua
Rheinin ja jälkimäinen Pohjanmeren rannoille. Mutta olkaa rauhassa.
Kuten Diomedeen hevoset, niin kuninkaatkin ovat päässeet ihmislihan
makuun eivätkä mieli enää muunlaista ravintoa syödäkään, ellemme
me häiritse heidän herkullista juhla-ateriaansa. Lyhyesti, lähtö
siirrettiin tapahtuvaksi sunnuntaina kesäkuun yhdeksäntenätoista
sydänyöllä ja kahdeksannentoista aamuna lähetettiin uusi viesti, että
lähtö tapahtuisikin maanantaina kesäkuun kahdentenakymmenentenä samalla
kellonlyömällä toisin sanoin huomenillalla. Asialla on vaikeutensa
sikäli että markiisi de Bouillé oli jo antanut määräykset kaikille
joukko-osastoilleen ja nyt hänen täytyisi antaa uudet. — Varokaa, hyvä
Gilbert, varokaa, sotamiehet voivat väsyä ja kansa alkaa tuumiskella.»
»Kreivi», sanoi Gilbert, »en halua leikkiä piilosta kanssanne. Kaikki
mitä sanoitte on silkkaa totta. Sitä vähemmän minulla on syytä salata
ajatuksiani kun olen sitä mieltä, ettei kuninkaan tulisi matkustaa
tai oikeammin poistua Ranskasta. Mutta myöntäkää rehellisesti, eikö,
jos tilannetta arvostelee henkilökohtaisen vaaran, kuningatarta ja
hänen lapsiaan uhkaavan vaaran kannalta ja jos hänen tulisikin jäädä
kuninkaana, miehenä, aviopuolisona, isänä, eikö hänellä ole oikeus
paeta?»
»No hyvä, haluatteko, että sanon teille yhden asian, hyvä Gilbert?
Ludvig kuudestoista ei pakenekaan isänä, ei aviopuolisona eikä
ihmisenä. Hän ei poistu Ranskasta lokakuun viidennen ja kuudennen
päivän tapausten johdosta, sillä hän on synnyltään bourbon ja bourbonit
kyllä tietävät, mitä on katsella vaaraa silmästä silmään. Hän ei liioin
lähde sen hallitusmuodon takia, jonka kansalliskokous on hänellä
teettänyt Yhdysvaltain malliin huomaamatta, että se malli, jonka mukaan
se on kyhätty, on tehty tasavaltaa varten ja että se yksinvaltaiseen
hallitukseen sovellettuna ei anna kuninkaalle riittävästi ilmaa
hengitettäväksi. Ei, hän lähtee Ranskasta kuulun puukkoritarijutun
takia, jolloin ystävänne Lafayette toimi kuninkuutta ja sen uskollisia
ystäviä solvaisten. Hän poistuu Ranskasta kuulun Saint-Cloud-jutun
takia, jolloin hän halusi todeta, kuinka vapaa hän on liikkumaan, ja
jolloin kansa todisti hänelle, että hän oli vanki. Nähkääs, teidän,
hyvä Gilbert, joka olette rehellisesti, vilpittömästi, uskollisesti
kuningasmielinen ja uskotte vakaasti vapauden rajoittamaan, suloiseen,
lohdulliseen kuningashaaveeseen, teidän on hyvä tietää muuan asia:
kuninkailla, jäljitellessään Jumalaa, jonka maallisia edustajia he
väittävät olevansa, on yksi uskomus, usko kuninkuuteen. Ei vain
heidän ruumiinsa, joka on voideltu Reimsissä, ole pyhä, vaan heidän
palatsinsa, heidän palvelijansakin ovat loukkaamattomia. Heidän
palatsinsa on pyhättö, johon voi astua vain rukoillen, heidän
palvelijansa ovat pappeja, joita on polvistuen puhuteltava. Kuninkaihin
ei saa kajota kuolemanrangaistuksen uhalla, heidän palvelijoihinsa
ei saa kajota karkoituksen uhalla! No niin, kun kuningas estettiin
vapaasti matkustamasta Saint-Cloudiin, kajottiin kuninkaaseen; kun
puukkoritarit karkotettiin Tuileries-palatsista, kajottiin hänen
palvelijoihinsa. Sitä juuri kuningas ei ole voinut sietää, se oli
todella hävityksen kauhistus! Sen vuoksi kreivi de Charny kutsuttiin
Montmédystâ. Sen vuoksi kuningas, joka kieltäytyi antautumasta
markiisi de Favrasin ryöstettäväksi eikä halunnut pelastautua tätiensä
seurassa, suostuu huomenna pakenemaan herra de Montmorinin antaman
matkatodistuksen turvin — Montmorin ei tiedä, kenen matkatodistuksen
hän on nimellään varmentanut — Durand-nimisenä ja palvelijan asuun
pukeutuneena, mutta unohtamatta silti — kuninkaat ovat alati
kuninkaita joissakin suhteissa — määrätä, että matkalaukkuihin oli
pantava se kullalla kirjailtu punainen nuttu, joka oli hänen yllänsä
Cherbourgissa.»
Cagliostron puhuessa oli Gilbert silmäillyt häntä tiukasti ja näytti
yrittävän arvata, mitä tuon miehen ajatuksissa piili.
Mutta se oli turha yritys. Ihmiskatse ei kyennyt näkemään, mitä oli
tuon naljailevan naamarin takana, jolla Althotaan opetuslapsi oli
tottunut peittämään kasvonsa.
Gilbert päättikin tehdä suoran kysymyksen.
»Kreivi», huomautti hän, »kaikki mitä sanoitte on totta, kuten jo äsken
mainitsin. Mutta miksi olette tullut kertomaan sitä minulle? Missä
hahmossa esiinnytte luonani? Tuletteko vilpittömänä vastustajana, joka
ilmoittaa haluavansa taistella? Tuletteko apua tarjoavana ystävänä?»
»Hyvä Gilbert», vastasi Cagliostro ystävällisesti, »minä tulen ennen
kaikkea mestarina, joka haluaa sanoa oppilaalleen: 'Ystävä, olet
joutunut väärälle tielle kun tuet sortuvia raunioita, luhistuvaa
rakennusta, kuninkuudeksi sanottua kuolevaa periaatetta. Sinun laisesi
eivät ole menneisyyden ihmisiä, eivät edes nykyisyyden ihmisiä, he ovat
tulevaisuuden ihmisiä;' Hylkää asia, johon et usko, sen asian hyväksi,
johon me uskomme. Älä loittone tosiseikoista seurataksesi varjoa.
Ja ellet rupeisikaan vallankumouksen toimivaksi sotamieheksi, anna
sen toki kehittyä omissa oloissaan äläkä yritä pysäyttää sen kulkua.
Mirabeau oli jättiläinen ja Mirabeau sortui yritykseensä.»
»Kreivi», sanoi Gilbert, »minä vastaan tähän päivänä, jolloin kuningas,
joka luottaa minuun, on turvassa. Ludvig kuudestoista on valinnut minut
uskotukseen, apulaisekseen, rikostoverikseen, jos niin tahdotte, siinä
työssä, jota hän suunnittelee. Olen suostunut siihen tehtävään ja aion
avoimin sydämin ja silmät ummessa suorittaa sen loppuun asti. Olen
lääkäri, hyvä kreivi, potilaani ruumiillinen terveys ennen kaikkea! Ja
nyt, vastatkaa te nyt vuorostanne. Onko salaisten aikeittenne, synkkien
päätelmienne vuoksi tarpeen, että tämä pako onnistuu vai epäonnistuu?
Jos te tahdotte sen epäonnistuvan, on turhaa ponnistella. Jos, te
sanotte: 'Älkää matkustako!' niin me jäämme, taivutamme päämme ja
odotamme iskua.»
»Veli», sanoi Cagliostro, »jos sillä tiellä, jota kulkemaan Jumala on
minut määrännyt, minun täytyisi iskeä niihin, joita sinun sydämesi
rakastaa ja joita nerosi suojelee, niin minä pysyisin varjossa ja
anoisin siltä yli-inhimilliseltä voimalta, jota minä tottelen, vain
yhtä seikkaa, sitä näet, että se ei antaisi sinun tietää, miltä taholta
isku tulisi. Ei, ellen tulekaan ystävänä — en voi olla kuninkaitten
ystävä, koska olen heidän uhrinsa — en liioin tule vihollisena, vaan
minä tulen luoksesi vaaka kädessä ja sanon: 'Olen punninnut tämän
viimeisen bourbonin kohtalon ja havainnut, ettei hänen kuolemansa
hyödytä asiaamme. Jumala varjelkoon minua, joka Pythagoraan lailla
tunnustan, ettei minulla ole oikeutta riistää henkeä maanmatoseltakaan,
kajoamasta ihmiseen, luomakunnan kruunuun!' Minä en sano sinulle vain:
'Pysyn puolueettomana’ vaan lisään: 'Jos tarvitset apuani, niin minä
annan sitä sinulle.»
Vielä kerran Gilbert koetti lukea, mitä Cagliostron sydämessä liikkui.
»No», jatkoi tämä ilkamoivaan tapaansa, »nyt sinä epäilet. Sanokaa,
oppinut mies, tunnetteko tarinan Akilleen keihäästä, joka haavoitti
ja paransi? Minulla on se keihäs. Eikö nainen, joka esiintyi
kuningattarena Versaillesin pensaikoissa, voi esiintyä kuningattarena
myöskin Tuileries-palatsin huoneissa tai tiellä, joka kulkee
vastakkaiseen suuntaan kuin se, jota oikea pakolainen taivaltaa?
Tuumikaa asiaa, hyvä Gilbert, tarjoukseni ei ole halveksittava.»
»Olkaa siis suora loppuun asti, kreivi, ja sanokaa, mihin pyritte
tarjouksellanne.»
»Mutta sehän on tuiki yksinkertaista, kelpo tohtori. Pyrin siihen, että
kuningas lähtee, poistuu Ranskasta ja antaa meidän julistaa tasavallan.»
»Tasavallan?» kummasteli Gilbert.
»Miksi ei?»
»Mutta, hyvä kreivi, kun katselen Ranskassa ympärilleni, etelästä
pohjoiseen, idästä länteen, en näe ainoatakaan tasavaltalaista.»
»Erehdytte. Minä näen kolme: Pétionin, Camille Desmoulinsin ja
itseni, nöyrän palvelijanne. Ne te näette yhtä hyvin kuin minäkin.
Minä puolestani näen ne, joita te ette näe, mutta jotka tekin näette,
kunhan aika koittaa heidän ilmestyä. Silloin voin minä järjestää
teatteritempun, joka ihmetyttää teitä. Mutta ymmärrättehän, etten
halua sijoittaa siihen liian vakavia kohtauksia, koska sellaiset aina
tavoittavat järjestäjänsä.»
Gilbert tuumi tuokion.
Sitten hän ojensi kätensä Cagliostrolle ja sanoi:
»Kreivi, jos olisi kysymys vain minusta, minun elämästäni minun
kunniastani, minun maineestani, minun muistostani niin suostuisin heti,
mutta koska on kysymys kuninkuudesta kuninkaasta, kuningattaresta,
hallitsijasuvusta, en voi ottaa vastuulleni toimia heidän puolestaan.
Pysykää puolueettomana, hyvä kreivi, siinä kaikki mitä teiltä pyydän.»
Cagliostro hymyili.
»Niin, niin, käsitän», sanoi hän, »kaulanauha-jutun mieshän olen... No
hyvä, Gilbert ystävä, kaulanauha-jutun mies antaa teille neuvon.»
»Vaiti! Soitetaan.»
»Mitä siitä! Tiedättehän, että soittaja on kreivi de Charny. Kuulkoon
hänkin neuvon, jonka annan teille, ja käyttäköön sitä hyväkseen.
Sisään, herra kreivi, sisään!»
Charny todella ilmestyi kynnykselle. Huomatessaan vieraan, jota hän ei
ollut odottanut tapaavansa Gilbertin luona, hän pysähtyi levottomana ja
epäröivänä.
»Neuvo», jatkoi Cagliostro, »kuuluu näin: varokaa liian komeita
tarvelippaita, liian painavia ajoneuvoja ja liian näköisiä muotokuvia.
Hyvästi, Gilbert, hyvästi, herra kreivi, ja käyttääkseni sanontaa, kun
hyvästellään matkamiehiä, sanon teille: Jumala teitä varjelkoon!»
Ja profeetta kumarsi Gilbertille tuttavallisesti ja Charnylle
kohteliaasti ja poistui edellisen silmätessä häntä huolestuneesti,
jälkimäisen kysyvästi.
»Kuka tuo mies on, tohtori?» kysyi Charny, kun Cagliostron askelten
ääni oli häipynyt portaihin.
»Muuan ystävä», vastasi Gilbert, »mies, joka tietää kaikki, mutta on
luvannut olla paljastamatta meitä».
»Hänen nimensä?»
Gilbert empi hetken.
»Parooni Zannone», sanoi hän sitten.
»Omituista», virkkoi Charny, »nimi on minulle tuntematon,
mutta minusta tuntuu, että olen nähnyt hänet joskus. — Onko teillä
matkatodistus, tohtori?»
»Tässä, kreivi.»
Charny otti matkatodistuksen, levitti sen kiireesti auki ja
syventyessään tutkimaan tätä tärkeää paperia hän näytti unohtaneen
parooni Zannonen, ainakin hetkeksi.