Seuraavan kesäkuun 19 päivänä, kellon lähetessä kahdeksaa aamusella,
tohtori Gilbert asteli pitkin askelin asunnossaan Saint-Honoré-kadun
varrella, pysähtyi tuon tuostakin ikkunan luo ja kurkisti ulos henkilön
lailla, joka odottaa kärsimättömästi jonkun tuloa. Odotettua ei vain
kuulunut.
Hänen kädessään oli kokoon taitettu paperi, jonka kirjoitetun sivun
läpi kuulsivat kirjaimet ja sinetit. Paperi oli ilmeisesti hyvin
tärkeä, sillä pari kolme kertaa tuskallisten odotusminuuttien kuluessa
Gilbert levitti sen auki, luki sen, taittoi jälleen ja luki uudelleen,
avasi taas, luki ja sulki.
Vihdoin portille pysähtyvien vaunujen kolina sai hänet rientämään
ikkunaan. Mutta hän myöhästyi. Henkilö, joka oli tullut ajoneuvoissa,
oli jo pujahtanut käytävään.
Mutta Gilbert oli niin varma tulijan henkilöllisyydestä, että hän
työnsi eteisoven auki ja sanoi palvelijalleen:
»Bastien, avatkaa kreivi de Charnylle. Odotan häntä.»
Ja vielä kerran hän levitti paperin auki ja aikoi ruveta sitä lukemaan,
kun Bastien ilmoittikin kreivi de Cagliostron kreivi de Charnyn
asemesta.
Tuo nimi oli tällä hetkellä niin kaukana Gilbertin ajatuksista, että
hän hätkähti, kuin ukkosta ennustava salama olisi välähtänyt hänen
silmäinsä edessä.
Hän taittoi paperin nopeasti kokoon ja pani sen takkinsa povitaskuun.
»Kreivi de Cagliostro?» toisti hän yhä tuiki kummissaan kuulemastaan
ilmoituksesta.
»Niin, niin, Jumala paratkoon, minä itse, Gilbert hyvä», sanoi kreivi.
»Tiedän kyllä, ettette odottanut minua, vaan herra de Charnyta, mutta
herra de Charnylla on parastaikaa puuhaa muualla — sanon kohta,
millä asioilla hän liikkuu — niin että hän voi saapua vasta puolen
tunnin perästä. Senpä vuoksi minä päättelinkin seuraavaan tapaan: —
Koska kerran olen tässä kaupunginosassa, käväisen katsomassa tohtori
Gilbertiä. — Toivon olevani tervetullut, vaikken olekaan odotettu.»
»Rakas mestari», sanoi Gilbert, »tiedättehän, että teille on jokaisena
päivän ja yön hetkenä avoinna kaksi ovea: asuntoni ja sydämeni ovi.»
»Kiitos, Gilbert. Koittaa päivä, jolloin minäkin voin todistaa, kuinka
minä teitä rakastan. Kun se päivä valkenee, ei sitä todistusta tarvitse
odottaa. Ja nyt puhelkaamme.»
»Entä mistä?» kysyi Gilbert hymyillen, sillä Cagliostron saapuminen
ennusti aina jotakin merkillistä.
»Mistäkö?» toisti Cagliostro. »Tietysti yleisestä puheenaiheesta,
kuninkaan pian tapahtuvasta lähdöstä.»
Gilbert tunsi puistatusta kiireestä kantapäähän, mutta hymy ei kadonnut
hetkeksikään hänen huuliltaan ja vaikkei hänen tahtonsa voinutkaan
estää hikeä hersymästä hänen hiustensa juuresta, esti se toki hänen
poskensa kalpenemasta.
»Ja koska se puhelu vaatii melko paljon aikaa, sillä aihetta kyllä
riittää», jatkoi Cagliostro, »niin minä istuudun».
Ja Cagliostro istuutui todella.
Kun ensimmäinen kauhun tunne oli ohi, päätteli Gilbert, että mikäli
sattuma oli tuonut Cagliostron hänen luoksensa, oli se toki hyvin
enteellinen sattuma. Koska Cagliostro ei tavallisesti pitänyt häneltä
mitään salassa, kertoisi hän varmaankin kaikki mitä tiesi kuninkaan ja
kuningattaren paosta, josta oli jo sanan maininnutkin.
»No niin», pitkitti Cagliostro huomatessaan Gilbertin odottavan, »se
tapahtuu siis huomenna?»
»Rakas mestari», sanoi Gilbert, »tiedättehän, että tapani on antaa
teidän puhua loppuun saakka; silloinkin kun erehdytte, on minulla aina
jotakin opittavaa ei vain kokonaisesta puheestanne, vaan jokaisesta
lausumastanne sanastakin».
»Ja missä suhteessa olen tähän mennessä erehtynyt, Gilbert? Siinäkö,
että ennustin Favrasin kuoleman, jota kuitenkin ratkaisevaan hetkeen
saakka koetin kaikin keinoin estää? Siinäkö, että ennustin kuninkaan
itsensä juonittelevan Mirabeauta vastaan ja ettei Mirabeausta tulisi
ministeriä? Siinäkö, että ennustin Robespierren pystyttävän Kaarlo
ensimmäisen mestauslavan ja Bonaparten nousevan Kaarlo Suuren
valtaistuimelle? Kahdessa viimeksi mainitussa tapauksessa ette voi
syyttää minun erehtyvän, sillä niiden aika ei ole vielä täyttynyt ja
kaikista näistä tapauksista yhdet kuuluvat tämän vuosisadan loppuun,
toiset seuraavan alkuun. Mutta tänään, hyvä Gilbert, te tiedätte
paremmin kuin kukaan, että puhun totta saneessani, että kuninkaan
pitäisi paeta huomenillalla, koska te olette tämän paon järjestäjiä.»
»Jos niin on laita, ette suinkaan odota minun sitä myöntävän?»
»Entä kaipaanko minä teidän myönnytystänne? Te tiedätte hyvin, että
minä olen se joka on, ja lisäksi se joka tietää.»
»Mutta jos te olette se joka tietää», huomautti Gilbert, »niin
tiedätte, että kuningatar sanoi eilen herra de Montmorinille sen
johdosta, että madame Elisabeth oli kieltäytynyt tulemasta ensi
sunnuntaina vietettävään Kristuksen ruumiinjuhlaan: 'Hän ei halua
ulia kanssamme Saint-Germain l’Auxerroisin kirkkoon; se pahoittaa
mieltäni; hän voisi kyllä kuninkaan hyväksi tinkiä mielipiteistään.'
Jos siis kuningatar menee kuninkaan kanssa ensi pyhänä
Saint-Germain-l’Auxerroisin kirkkoon, eivät he lähde ensi yönä, eivät
ainakaan pitkälle matkalle.»
»Niinpä kyllä, mutta minä tiedän myöskin, että muuan suuri ajattelija
on sanonut. 'Sana on annettu ihmiselle ajatuksen peittämiseksi.' No,
Jumala ei ollut niin yksipuolinen, että olisi antanut vain yhdelle
ihmiselle niin kallisarvoisen lahjan.»
»Rakas mestari», sanoi Gilbert, yrittäen yhä pysytellä leikinlaskun
pohjalla, »tunnetteko tarinan epäuskoisesta opetuslapsesta?»
»Joka alkoi uskoa, kun Kristus näytti hänelle jalkansa, kätensä
ja kylkensä. No niin, hyvä Gilbert, kuningatar, joka on tottunut
kaikenlaisiin mukavuuksiin eikä kenties haltia luopua tottumuksistaan
tälläkään matkalla, vaikka se, mikäli kreivi Charnyn laskelmat
pitävät paikkansa, kestää vain viisi- tai kuusineljättä tuntia,
kuningatar on tilannut Desbrossesilta Notre-Dame-des-Victoires-kadun
varrelta kauniin, kauttaaltaan kullatun tarvelippaan, joka muka
tulee hänen sisarelleen arkkiherttuatar Kristinalle, Alankomaiden
käskynhaltijattarelle. Lipas, joka valmistui eilen aamulla, vietiin
Tuileries-palatsiin eilen illalla — siinä kädet. Matkalle lähdetään
isoissa, mukavissa, tilavissa berliniläisvaunuissa, joihin sopii
helposti kuusi henkilöä. Ne on tilattu Louisilta, Champs-Elyséesin
parhaalta vaunusepältä. Tilauksen teki kreivi de Charny, joka paraikaa
on hänen luonansa maksamassa hänelle sataaviittäkolmatta louisdoria,
toisin sanoin tilaussumman ensimmäistä puoliskoa. Vaunuja koeteltiin
eilen nelivaljakon vetäminä ja koeajo onnistui verrattomasti ja herra
Isidor de Charny antoi vaunuista kerrassaan ylistelevän lausunnon
— siinä jalat. Ja vihdoin, herra de Montmorin on tänä aamuna pahaa
aavistamatta allekirjoittanut matkaluvan rouva paroonitar de
Korffille, hänen kahdelle lapselleen, kahdelle kamarineidolleen,
taloudenhoitajalleen ja kolmelle palvelijalleen. Paroonitar de Korff
on rouva de Tourzel, Ranskan kuninkaallisten lasten opettajatar, hänen
kaksi lastansa ovat kuninkaallinen prinsessa ja hänen korkeutensa
kruununprinssi, hänen kaksi kamarineitoansa ovat kuningatar ja madame
Elisabeth, hänen taloudenhoitajansa on kuningas, ja hänen kolme
palvelijaansa, jotka lakeijoiksi pukeutuneina ratsastavat vaunujen
edessä ja takana, ovat herrat Isidor de Charny, de Malden ja de Valory.
Mainitsemani matkalupa on samainen paperi, jota te hypistelitte
käsissänne, kun minä saavuin, jonka te taitoitte kokoon ja panitte
povitaskuun minut huomatessanne ja joka kuuluu sanasta sanaan näin:
'Kuninkaan nimessä.
Esteetön matka rouva paroonitar de Korffille, hänen kahdelle
lapselleen, _yhdelle kamarineidolle_, kamaripalvelijalle ja kolmelle
lakeijalle.